Ruotsalainen uskontotutkija Tor Andrae osoitti varsin vakuuttavasti, että Koraanin aineisto voidaan lähes kaikilta osin tunnistaa kristillistä alkuperää olevaksi. Jokainen voi itsekin todeta tämän asian lukemalla Koraania. Monet suurat ovat raamatunomaista tekstiä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Muhammed olisi ikään kuin sepittänyt Raamattua uudelleen. Siihen hänellä ei ollut koulutusta eikä taitoja. Enemmän on kysymys siitä, että hän käytti sen ajan Arabian niemimaalla tunnettua kristillistä, pääasiallisesti suullista perinnettä. Tästä selittyy se, että monet Muhammedin ajan ja häntä välittömästi seuranneen ajan kristityt tarkkailijat pitivät häntä jonkin kristillisen lahkon edustajana. Viimeisin länsimainen islamin tutkimus onkin yhä vahvemmin ruvennut epäilemään sitä oikeaoppista islamilaista kuvaa Muhammedista, joka välittyy 100-200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen syntyneistä kirjoituksista. Historiallinen Muhammed on kaikesta päättäen ollut kovin toisenlainen kuin se islamin Muhammed, josta nykyään kuulemme. Millä tavalla erilainen, on jo paljon vaikeampi kysymys, sillä meillä ei yksinkertaisesti ole mitään historiallisia lähteitä, joiden varaan kuvan historiallisesta Muhammedista voisi rakentaa. Muslimeille näiden kahden asian kohtaaminen on luonnollisesti vaikeaa. Se on ehkä vaikeampaa kuin kristikunnalle on ollut historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen hyväksyminen. Muslimille Koraani on kotoisin taivaasta, ei kristityiltä, ja Muhammedin elämä sellaisena kuin perimätieto siitä kertoo, on yhä täydellisen esimerkillinen elämä, jonka todistajat ovat luotettavuuteen kohdistuvien epäilysten ulkopuolella
Koraanin aiheisto kristillistä alkuperää
KTS
7244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koraani on kirjoitettu äskettäin, eli 600 -luvulla jKr ja se on eräänlainen leikekirja, johon on koottu aika paljon Raamatusta, mutta myös Muhammedin omia tai lainattuja ajatuksia. Koraanihan ei ole johdonmukainen teos, vaan siinä Allahilla milloin on tyttäriä, milloin taas ei jne.
>Muslimille Koraani on KOTOISIN TAIVAALTA, ei kristityiltä,<
> ja MUHAMMEDIN ELÄMÄ sellaisena kuin perimätieto siitä kertoo, on YHÄ TÄYDELLISEN ESIMMERKILLINEN ELÄMÄ, jonka todistajat ovat luotettavuuteen kohdistuvien epäilysten ulkopuolella on vaikeaa todistaa<
Uskomme Koraanissa ilmoitettuun, että alkuperäinen Koraani on taivaalla, hyvin säilytettynä.
Emmekö tulisi näkemään siinä Päivänä mistä ollaan eri mieltämme?
Jumala ilmoittaa Koraanissa, että Hänen tulee selittämään asioista joista olimme olleet eri mieltä
>Ruotsalainen uskontotutkija Tor Andrae osoitti varsin vakuuttavasti, että Koraanin aineisto voidaan lähes kaikilta osin tunnistaa kristillistä alkuperää olevaksi.
Miksi Koraanissa ei ole sisäisiä ristiriitaisuuksia ja asiavirheitä, kuten Raamatussa?
asiahan on juurikin päinvastoin, mutta ilmeisesti maailmaa on kivempaa "katsella" pää turvallisesti puskassa? Lisäksi kannattaa muistaa että jos Raamatussa olisi virheitä, olisi sekin koraanin sanaa vastaan.
vaan itsessään täydellinen teos. Hyvä KTS unohtaa että jumala on lähettänyt profeettoja myös ennen Muhammedia (SAAS) ja he kaikki ovat puhuneet ja saaneet ilmoituksia samasta ja yhdestä jumalasta. Siksi niissä on yhtäläisyyksiä. Lisäksi Muhammedin (SAAS) elämästä on hyvinkin paljon lähteitä olemassa. Sunna ja hadithit, joita on hyvinkin paljon. Totta on se että koraani on runollisen kuuloinen teos joka on kaunista kuultavaa aivan kuin arabia on rikas ja monimuotoinen kieli.
Tietenkin Koraani kuulostaa samalta kuin Raamattu, onhan se samalta Jumalalta. Samoin kuin Jeesus haastoi kirjoitusten ja perimätiedon kautta juutalaiset oppineet, myös Muhammed haastoi kristityt ja juutalaiset heidän omien kirjoitustensa pohjalta. Sekä Jeesus että Muhammed opettivat ja tulkitsivat näitä oppeja varsin ristiriitaisesti ja "väärin" heidän aikalaistensa mielestä, ja molempia syytettiinkin vastustajien toimesta juuri siitä.
>>>Historiallinen Muhammed on kaikesta päättäen ollut kovin toisenlainen kuin se islamin Muhammed, josta nykyään kuulemme. Millä tavalla erilainen, on jo paljon vaikeampi kysymys, sillä meillä ei yksinkertaisesti ole mitään historiallisia lähteitä, joiden varaan kuvan historiallisesta Muhammedista voisi rakentaa.>Muslimeille näiden kahden asian kohtaaminen on luonnollisesti vaikeaa. Se on ehkä vaikeampaa kuin kristikunnalle on ollut historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen hyväksyminen. Muslimille Koraani on kotoisin taivaasta, ei kristityiltä,>ja Muhammedin elämä sellaisena kuin perimätieto siitä kertoo, on yhä täydellisen esimerkillinen elämä, jonka todistajat ovat luotettavuuteen kohdistuvien epäilysten ulkopuolella
Kiitos hyvistä kommenteistanne.