Onko valokuvaus ja valokuvat vielä syntiä.??el.

nietnijet..

Ennen vanhaan ne oli, isäukko poltti niitä synnillisenä kuvien palvobtana. Nyt vaikea ostaa ja käyttää edes puhelinta missä ei olisi kameraa.
Kun se oli ennen synti, niin kuvia omistaneet ja niitä ottaneet joutui hel,, vettiin. Kaikki muistot meni synnin poispanon mukana tuhkaksi.

63

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teu,

      No oikeesti ei ne ole olletkaan synti , ne on ollut vain ihmismääritteitä .
      No mitä eroa sitten niissä on syntiin . ? Katsos niitten pitää täyttää Jumalan
      kriteerit. Se on sitä että että ne ei voi loppua yhenäkisti , Synnin pitää olla
      3461. Koska synti on määritelty viimeiseksi 1447,eKr. ja ne jotka ei sinne ylety
      eivät ole syntejäkään ..

      Noin 1994. kun Aloitimme Lahden Uutta Rukoushuonetta rakentaa sinä vuonna
      oli monuilla esillä Albuminsa , kun käytiin iltavierailuja niin eittelivät kuviansa
      aivan kuin ei ne olisi olleet syntiä vähään aikaan (eikä ne olletkaan , vaan luuloa )
      Kun olin nuori ehkä n.12 tai sen jälkeen , ainakin kaksi veljestä jäi pois näiden
      asioiden kautta , ja vieläkin on siis ei ole palannut takaisin . n,1958. Tai pian
      sen jälkeen .

      Kaikki muistot meni , luulon takia , ei synnin takia koska ihmismääritys ei ole
      synti , toinen määritys olisi se että kaikki pitää olla Jumalan arvoisia Määrityksiä
      eikä mitä'än teko peliä ,,siis jokainen on oltava todella synnin määritys joka
      olisi tasa arvoinen Jumalan määrittämä . ei sellainen että se yht äkkiä lppuu .
      Jumalan määritys ei lopu koskaan , vaan se on voimassa 3461 tai Luomisesta
      7656 asti - 3461= 4195. tämä tuo meidät Mooseksen luo 1447 eKr. , ja kertoo
      siitä kuinka Synnit on olleet voimassa .

      Ei niitä ole lupa lapin veikkojen määrittää , kai ymmärrätte .
      Jos ette ,kerron sen Jumala voi nopeesti tuoda synnin määrityksen jos
      se on hahaittu , mutta sitä ei saa ihminen havaitakkaan vaan sen tekee
      aina Jumala , ja ilmoittaa tavalla tai toisella Ihmiselle , mutta ei koskaan niin
      että ihminen tekee sitä ,nimitystä , ei koskaan vaikka olisi halukkaita saarnaajia
      tekemään sitä määritystä , niin ei koskaan ole ihmisen lupa ..

    • voi niitä aikoja

      Kyllä ne monille on ilmeisesti vieläkin ainakin lähellä syntiä. Kun olen pyydettynä kuvannut erilaisissa tilaisuuksissa, niin jotkut mulkoilevat vähän siihen malliin vieläkin. Syntiä ne todellakin olivat joskus, vaikka teu muuta väittääkin. Mm. vaimoni poltti valokuvansa, kun teki parannuksen esikoislestadiolaiseksi.

      Tosin muutamat Jellivaarassa käyneet ihmettelivät tuolloin kun ruotsinlapissa valokuvat olivat rehellisesti pöydällä.

      Liekkö tämä vanhaa Ahosta ja kumppaneita, tämäkin "synti."

      • teu,

        " voi niitä aikoja "

        Kuinka synti määritettään ? Sen voi vain Jumala tehdä , ei kukaan muu
        Eikai siinä keneltäkään ihmiseltä kysytä , Ei AI. WE, GJ. JA, KL, BN. PP.
        VN: AH: .Tai ewi kukaan muu ihmine voi sitä määrittää , kyllä nämä piti
        jo olla selvät,, Että ihmiselle se ei kuulu synnin määritys , pikkuisen olivat
        varoituksetkin , kuin koskenniskassa lipuvalla uhrilla , että kun oikeikein
        kovin huutaa ,se /hän kuulee sen muttei voi tehdäö enää mitään .

        Näin minä ajattelen tämän asian .

    • Sixtus

      Ehdottomasti ovat syntiä! Poispane mokomat synnintekovälineet ja anna niihin uhratut eurot matkasaarnaajien kulukassaan, jotta pääsevät matkailuautoillaan lähetysmatkoille Varangin vuonoon ja Vladivostokiin. Siellä kun on parin wanhaa mummoa odottamassa etelän saarnapoikia!

    • `voi kauhiaa

      MIten se n mahdollista että olevinaan Jumalan Henkeä täynnä olevat ihmiset ovat niin kertapihalla kuin olla saattaa jopa Uskon perusasioista !!

      Ei ole ihme jos sitten kaikki ja koko muukin elämä vinoutuu kun jo tuollaissa asioissa ollaan pitkospuilla kuin valokuvaaminen ja kuva voi herrran pieksut.

      Miten se voi olla mahdollista että aikuisiset ihmiset todella eksyy noin totaalisesti.

      ja vielä että joku tekee parannuksen johonkin lestalaisuuteen ei tällaista voi olla olemassa 2000 luvulla kun kaikilla on lukutaito ja oma Raamattu ja Jumala istuu valtaistuimellaan, en voi käsittää.

      niin että miklä se raamatun kohta mukamas oli silloin johonka vedottiin ja kuvia poltettiin

      • JuperThälling aloitt

        Sanos muuta, äitini oli kaunis, muodokas, hoikka ja hymykasvoinen. normisuominainen, mutta kuvat poltettiin.. muistot meni.
        Anttilan kuvaston naisten liivi- ja alus-asumainokset revittiin irti luettelosta.
        Pallonheitto lapsilla pyhäisin synti.
        Kaikki mikä oli kivaa oli synti.
        Syntiä ei ollu seurojen takapihalla tupakonti.
        Uskonvahvistusta saatiin muita uskontoja moittimalla ja osoittelemalla helvetin ovea, tyyliin mats heikäläinen tee parannus tai menet helvettiin..

      • teu.

        "voi kauhiaa "

        Miten se on mahdollista ,siten että sanan kuulija on alkanut kannattamaan ,
        sanan saarnaajaa jotka eripuolilla tehneet näistä asioista , mielestään sen ,
        mukaisen kuin ihminen tekee ,tästä on kysymys , eikä mistään pläkkipellistä
        Kun 1906 tuli suomeen laki uus , kiellettiin viinaa keittämästä ,ja emäntää ,
        kivellä heittämästä. Siis nämät oli teko peliä , mutta hyviä sellaisiäa..

        Tässä väitän että valokuvaus kiellettiin VL:n ensin , ja sitten se laajeni muualle
        ajatellaan nyt sitä muualla , se ei voi edes olla synti , ei ole koskaan Jumala sitä
        synniksi Määrittänyt , koska Hän puhuu vain jumalan kuvista . Ei Äidin tai muun
        kuvan tekoa kuin Herran kielto jumalan kuvasta , kannattaa miettiä koska sen
        on Jumalata annettu , ja ei pelkästään lapin veikoilta .

        Siis Mooses teki tuon Horebin matkan 1447. eKr.
        Sen jälkeen ei ole annettu uusia Käskyjä vaan nämä oli toiset .
        Siitä on nyt kulunut nuo 1447 2014 = 3461. vuotta .
        Kuka haluaa kiukutella nykyisitä synneistä , joita jotkut jakaa .
        Kukaan ei voi tehdä uusia syntejä , miksei /siksei koska ne on väärin .
        Kukin pitäisi tietää , että mitä siitä seuraa , itkua ja hammasten kiristystä.

      • anni5
        teu. kirjoitti:

        Katselin tuossa SRK:n kustantamaa kirjaa "Sata vuotta suviseuroja". Siellä on valokuvia viime vuosisadan alkuvuosista asti isoista seuroista. Itse olen käynyt rauhanyhdistysten seuroissa hyvinkin 50 vuotta, enkä koskaan ole kuullut, että valokuvat syntiä olisi.
        Eli, pientä rajaa, teu.

      • top tykkänään nyt!
        anni5 kirjoitti:

        Tämä ei ople SRK:n palsta, eikä täällä keskustella ollenkaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Mene vanhoillisten palstalle
        jos siitä liikkeestä on asiaa.

      • olter man
        top tykkänään nyt! kirjoitti:

        Tämä ei ople SRK:n palsta, eikä täällä keskustella ollenkaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Mene vanhoillisten palstalle
        jos siitä liikkeestä on asiaa.

        Joo! Kuinkas teukka sitten täällä heittelee väärää tietoa naapurista? Teukka täällä vl:sta "keskustelee", mutta kommentoida ei saa.

      • pysytään aiheessa
        olter man kirjoitti:

        Joo! Kuinkas teukka sitten täällä heittelee väärää tietoa naapurista? Teukka täällä vl:sta "keskustelee", mutta kommentoida ei saa.

        :-)))))) Teu on käynyt omaa sotaansa täällä, itsensä kanssa ja muita vastaan jo kymmenkunta vuotta. Viestestä pitää järkevän ihmisen osata päätellä oikein, ja osata olla vastailematta niihin.

        Ymmärrykseltään terve ihminen näkee avauksen otsikosta, minkä herätysliikkeen asioista tässä avauksessa puhutaan.

        Vanhoillislestadiolaisuudesta puhutaan eri keskustelupalstalla, - ei täällä.
        Heillä on ihan omat syntiluettelonsa, joista me esikoislestadiolaiset emme paljonkaan tiedä. Eikä meidän tarvitsekkaan tietää.

      • iloista ja ikävää
        pysytään aiheessa kirjoitti:

        Ilokseni ole kuullut kummipojalta, että myös Jeesukseen uskovia on vanhoillislestadiolaistenkin puolella, samoin kun esikoislestadiolaisissakin
        on nykyisin.

        Vastapuolena on "tähän kristillisyyteen" uskovat, joille isien perinnäissäännöt ovat kaikki kaikessa. Näitä ihmisiä ei kiinnosta mitä Raamatussa sanotaan, vaan se ylittää kaiken mitä liikkeen saarnaajat opettavat.

      • teu,
        anni5 kirjoitti:

        Katselin tuossa SRK:n kustantamaa kirjaa "Sata vuotta suviseuroja". Siellä on valokuvia viime vuosisadan alkuvuosista asti isoista seuroista. Itse olen käynyt rauhanyhdistysten seuroissa hyvinkin 50 vuotta, enkä koskaan ole kuullut, että valokuvat syntiä olisi.
        Eli, pientä rajaa, teu.

        "ANNI5"

        Sanomasi aika ei kerro mitään. kyllä minäkin ymmärrän ettei tuo 50 vuotta kerro
        kaikkea, , sanoi t että suviseuroja satmavuotta , mistä asti minin .

        Jos 2013. -100 = 1913. siis mitkä on ne vuodet jotka pääsee täsmällisesti mukaan .

        Itese olin arvellut että n. 1920 En sanotut että se oli laki , , kuitenkin Sirkanmaan
        käynti Gällissä 1901 , oli jonkin lainen Rauhanteko yritys niin kuin tajuat virheen
        jonka hän oli tehnyt , kirjoittaessaan Gällin saarnaajista hävyttömän kirjeen ja se
        oli Sillähetkellä Norjassa pahan teossa .

        Kun kirje tuli Norjata ,Gälliin Kirkkoherra luki sen ,ylesölle , mutta Sirkanmaa ja kuppanit ,olivat jo lähteneet Yöllä ,ikään kuin ei hyvästejä olisi kannattanut jätää
        eikä kiittää n . 3 :men vuorokauden ylöspidosta kiittää ...tälläisiä muistoja teistä .
        On meilla ,,paremminkin esiistänne ,kaikki ei mene vieläkään Rakkaudettomana
        kyllä me tiedämme jotakin ,Ja kyllä me tunnistamme kristityn.

    • krooh puuh

      sielläkö se on jellivaarassa se jumalan istuin ja asuinpaikka tietääkö joku ?

      onko se vanha puutuoli vai ihanko on ikeasta hankittu rottinkinen mukavuusistuin ja siinä pari porontaljaa pehmukkeena.

      sieltäkö oikea oppi leviöä ja valuu alas suomen hankoon päin.

      minun Raamattuni kertoo että Jumala asuu korkeudessa ja Pyhyydessä ja niiden tykönä joilal on särjetty ja nöyrä henki.

      Joko se olis se heräämisen paikk a ja aika.

      • hu,tun,nunnukanun,nu

        Siellä se on paratiisi, Teu tietää; vain 200m korkeudessa.. tunturilta 600m lyhyempi matka.

      • teu,
        hu,tun,nunnukanun,nu kirjoitti:

        Siellä se on paratiisi, Teu tietää; vain 200m korkeudessa.. tunturilta 600m lyhyempi matka.

        "hu,tun keittäjä "

        joo sanoin 200 km. ja ylös , en muita mutkia ; Se on 200'000m. Ja vaikeuksia
        tulee jo 11'500 -12'500 m korkeudessa, miltä tuntuu kun ne ylitetään Niistä
        on puhuttu melko paljon , ja kaikkien tulisi muistaa , Että JUMALA katsoo,
        tuolta korkeudesta Täänne ja määrittelee mitä kukin tekee , tai jättää tekemättä
        eli jokaisen ihmisen Rangaistus tulee niistä korkeuksista tutkisteluina .
        Ei mistään Maailman ääristä . .

    • ????

      Olisiko se tämä:

      5. Mooseksen kirja

      7. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
      8. Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

      • äläpä vääristele

        Jumalan kuvaa. Kyllä mutta nyt ei puhuta jumalankuvista. Lars Lestadius ja lapinvanhimmat, mm. heistä on tehty jumalankuva esikoislestadiolaisuudessa.

      • teu,
        äläpä vääristele kirjoitti:

        Jumalan kuvaa. Kyllä mutta nyt ei puhuta jumalankuvista. Lars Lestadius ja lapinvanhimmat, mm. heistä on tehty jumalankuva esikoislestadiolaisuudessa.

        Niin on , mutta se ei ole samaa . kuin se mistä on haluttu tehdä Kuvia
        Siitä on kyllä otettu malli . Mutta kuitenkin t'ässä on ihmisen syntiä tek-
        evä määrityus . ei sellaista ole missään Raamatussa . Eikä misään sen
        sellaisissa , joka mä'äräisi tätä syntiä Jumalan määrittämäksi .

        Joten se on Ihmis määritystä ja ihmis syntiä , jos joku voisi nyt tunttea
        että tälläistä , ei olisi voinut kukaan mitenkään sallia . se olisi hyvä
        tietä'ä kuinka se olisi Mahdollisesti synti . ei kaikai kukaan voi sanoa
        että se oli sodan jälkeen ankara synti , kenen määrityksestä. Saattoi olla
        ihmismäärtitys , ei ainakaan Jumalan ..

        n. 50 vuoden päästä alettiin poisto ja jostakin kumman syystä , se sattui
        samaan aikaan kuin 1992 KR julkaistyiin , tuo huono painos se pitää
        kyllä aika tarkkaan paikkansa , kuka kinaa.

      • tule siksi kuin olet
        teu, kirjoitti:

        Teu! Ei tässä avauksessa määritelläkkään sitä mikä on syntiä! Valokuvat on
        esikoislestadiolaisuudessa olleet syntiä, - piste. Ja totta onkin että valokuvien
        välityksellä on tehty paljon syntiä, pornokuvat esimerkiksi.

        Nykyisin kiusataan ja kiristetään valokuvilla netissä, - nuoret naiset uhreina. Identiteettivarkauksissa käytetään toisen henkilön valokuvaa toisen asemasta.

        Valokuvaa voi siis käyttää väärin, synninteon välineenä, samoin kun kirvestäkin tai puukkoa.

        Ihmiseltä ei puutu mielikuvitusta kun hän käyttää erilaisia, sinänsä hyödyllisiä esineitä synnin tekemiseen. Myös valokuvat ja videot ovat oivallisia välineitä synnin tekemiseen.

        Nyt olisikin tärkeätä olla rehellinen, me todellakin olemme syntisiä heikkoja ihmisiä, uskovinakin. Digitaaliaika ja internetti ovat luoneet mahtavat puitteet
        synnin tekemiseen kuvien avulla.

        On kuitenkin tärkeätä olla sanomatta synniksi sellaista mikä ei ole syntiä.
        Oikein käytettynä valokuvissakaan ei ole mitään syntiä.

        Itsensä pettämistä on esiintyä parempana ja pyhempänä kuin oikeasti on. Sellaista petollista henkeä vastaan olen taistellut täällä useiden vuoksien ajan usein hyvin voimakkaan sarkastisestikin joskus. Tekopyhyys on yksi suututtavimmista piirteistä ihmisessä. JOkainen rehellinen ihminen kokee kiusausta esiintyä ihmisten silmissä pyhempänä kun on, siksi sitäkin syntiä vastaan on taisteltava Hengen asein.

        "Hyi hyi sinua kuinka rumasti teit, sinä et saa tehdä niin!" Tällaisista saarnoista ei saa voimia taisteluun. Raamattu sanoo, usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Syntisinä erehtyneinä heikkoina me saamme tulla Jeesuksen eteen, ja sanoa, Jumala armahda minua syntistä. Tämä on tosiasioiden kohtaamista. Pyhäksi tekeytyminen ihmisten edessä on synnin palvelemista ja totuuden peittelemistä valheen alle.

      • teu,
        tule siksi kuin olet kirjoitti:

        " tule siksi kun olet "

        Niin kyllä täällä on määritetty sitä mikä on syntiä ? vaikka se onkin tapahtunut
        Lestaadiolaisuuksissa ( ei pelkästään Es/Lestoissa ) Ja vaikka olet sitä mieltä
        että . piste emme mekään voi enne missata kun asia on selvitetty .

        Miksi juuri niin monessä asiassa on seuratrtu VL: ä josta vain pahaa on tullut
        ja pahaa vieläkin tulee , sitten kun tämä on selvitetty , saattaa voida asioita
        asettaa siihen , tietolaariin että se ja se on synti ? Miksei Jumala määrittele
        jotakin asiaa synniksi , miksi ihmisen pitää ehtiä eteen .

        Ettekö kirjoittajat tajua mistä me kirjoitamme ..

      • missä kirkkaus

        No todellakaan en tajunnut ylläolevasta mitään, etkä teu ole "me" vaan olet ihan vaan yksilö jonta tekstejä en tajua !

        Ja se ei ole minun vikani vaan syy on siinä kun et näytä saavan asiaasi sanottua niin että sen kuka tahansa lukija ymmärtää.

        et pysy asiassa vaan pompit mihin sattuu omien ajatustesi hyppyyttämänä !

        Painopiste on siinä, että kuinka voi teihin luottaa isoissa linjauksissa kun pienissäkin menette ihan pitkospuille !

        Ei Raamatun linja uskovan elämälleole sulkea heitä pulloihin, vaan varjeltumaan pullojen ulkopuolella, ja siihen ei auta kiellot eikä käskyt vaan omasta Jumalasuhteesta nouseva tarve voima ja tahto jotka JUmala Henkens kautta vaikuttaa mutta jotka iihminen ITSE toteuttaa tai ei.

        tähän ei taas tarvitse sekoittaa JUmalan tekoja.

      • teu,
        missä kirkkaus kirjoitti:

        "Missä kirkkaus "

        Olen havainnut seikian , että kun minä keskustelen 2-3 henkilön kanssa en ole
        enää minä , vaan olen me . eikö tämä mene kaaliin .
        Jos tulee tekstejä , joita et tajua , en kehtaisi sano tullalailla vastaan
        vaan luulen että , jokaisen olisi tutkittava asioita niin pitkältä kun voi..

        "teu"

        Aina voi kysyä , jos ei muuten selviä , Kysyihän Opetuslapsetkin kuka
        heistä Suurin olisi. ?

    • k kleptomann

      Se kuvien ottaminen on tosi törkeää, varsinkin peltipoliisilta.. suurisynti, pikku ylinopeus ..

      • tekopyhyys rehottaa

        Peltipoliisit on halpa konsti kerätä rahaa vallanpitäjän kirstuun. Samoin pienen maan ja kansan maailmanpelastusoperaatiot. Niin kauan kun Kiina Intia Venäjä
        ym. vastaavat maat lykkäävät kaiken sonnan ilmaan, on Suomessa turhaa kerätä autoista saastemaksuja. Pelkästään Moskova ja Peking tynötävät koko Suomeen verrattuna satoja kertoja enemmän sontaa ilmaan. Täällä tekopyhät poliitikot keräävät rahaa suuunnattomia kuukausittaisia tilipussejaan varten.

        Voi ihmisparkoja!

    • 11+20

      Oletteko käyneet koskaan juutalaisessa synagoogassa?

      Siellä ei ole yhtään patsasta tai kuvaa. Ei edes alttaritaulua.

      Juutalaiset noudattavat näin tarkasti ohjetta: "Älä tee minkäänlaista kuvaa..."

      Ymmärrän hyvin sen, että kun esim. 30-luvulla tuli monille paikkakunnille heräys. Monet ihmiset, jotka olivat palvelleet sielunvihollista saivat heräyksen ja katumuksen. Alkoivat etsiä sielulleen pelastusta.

      Kyllä heillä oli halu noudattaa Raamattuun kirjoitettua Jumalan Sanaa.

      On aika ymmärrettävää, että ylilyöntejä tapahtui.

      Olisi tietysti ollut parempi, jos olisi ymmärretty, että ne kuvat siellä komeron kenkälaatikossa eivät varmasti ole syntiä.

      Jos jonkun omatunto muistuttaa piirongin päällä kehyksessä olevasta kuvasta, niin senhän voisi panna sinne kenkälaatikkoon.

      Kyllä me ymmärrämme mitä oikeasti on kuvien tai ihmisten palvonta. Kyllä se vieläkin on syntiä...

      • Valvokaa siis

        Ein ole käynyt synakoogassa. Mutta oletko lukenut mitä Jeesukselle tapahtuoi juutalaisten synäkoogissa? Joskus puhutaan harhaanjohtavasti että jumalattomat ihmiset surmasivat Jeesuksen. Tappajat olivat tuon ajan parhaat uskovaiset.
        Sama se on nytkin, vihollinen on hyvin vaarallinen ja ovela. Pahuus tehdään jumalisuuden ja hyvyyden verhoon kätkettynä. Ihmiset eivät oikeasti tunnista olevansa niin pahoja kuin oikeasti ovat, tästä muodostuu valhekuva ihmisen olemuksesta, jota kuulee monesti nimitettävän pyhitykseksi. Jeesuksen eteen mennessä on turhaa yrittää kaunistella itseään, sillä ainoastaan pettää itseään.

      • teu,

        "11 20"

        Kylä Tuo lause " Älä tee minkäänlaista kuvaa..".On todella selvä veto eroon .
        Jumalan tarkoituksesta . Jossa Hän sanoo ÄLÄ TEE MISTÄÄN KUVAA jUMA-
        LISTA TAI OLEMISESTA .. Tämä on Rasamatussata , eikä tee noin sanotytuna
        kuin erilaisen pönkityuksen , Ehkä tarkalle juutalaiselle , ja tarkalle tiukalle joka
        on tottunut saamaan kaiken käskyn pöntöstä ja ihmiseltä jonka valityettavasti
        onkin muuta kuin Jumalan käskyä . palataan ..

        "aloittajalle "

        Kerroit että ennen oli valokuvat synti .. Siis miten niin oli synti .. minä en ole lukenut Raamatsta sellaista ? SYNTI ON OLEMASSA MUTTEI SE OLE LAPIN VEIKKOJEN MÄÄRITTÄMÄ ,EIKÄ EHKÄ AIVAN PAINKAAN MUITTENKAAN , KAMERA KEKSITTIIN N.188O. MUTTEI SE HETI SYNTI OLLUT ,SIIS NYT PITÄÄ MUISTAA
        ETTÄ JUMALAN MÄÄRITTÄMÄ SYNTI ON RAAMATUN MÄÄRITTÄMÄ SYNTI ,
        JUMALALLA ON , SYNTI SE EI OLE JOKOTAI , EIKÄ LOPU KOSKAAN , JA NE
        ON kÄSKYISSÄ .

        Mutta ihmismä'äre synnistä on rimppala sitä on tai ei ihmisen luonteen mukaan ,
        Jumala on Tehnyt synti määreityksen 7656..tai 3461 muita ei ole ..
        Eikä tule nämä on Raamatussa , kaikki muut on ihmisviisutta olkoon sitten
        kyse kuinka hienoista määrityksistä . Haluan kaikille tuoda samaa tietoa ,
        en halua jatrkuvasti vasta sellaisiin viesteihin , että joku ei tajua mitä minä
        kirjoitan , sanon vain etten minä sellaista ole vaatimassakaan , vaan jos ei
        joku ymmärrä ,,saa olla ymmärtämättä , mutta vastuu on sinun ?

      • su***

        11 20 . Näin on, on vain joka huoneissa tarvittavat kalusteet, koristeet ja esineet. Mitä vähemmän on ympärillä liikaa mikä vie huoneen tarkoituksen kauemmaksi. Se tulee esille juuri juutalaisessa synagoogassa.

        Se on kuin ennen maalla puuseessä. Oli lautaovi, joka avattiin ja pantiin haka päälle sisäpuolelta. Oli vain 2-3 reikää laudasta tehdystä penkissä. Vanhoja sanomalehtia lattialla, josta voitiin repiä palane itsenä puhdistukseen. Asia toimi hyvin.

        Nykyisin on jossain luterilaisessa "synagoogassa" tauluja seinillä esittäen menneitä apostoleita. Myöskin Jeesuksen kuvia jos missäkin tilanteessa. Kruunuja roikkuu katossa. Koristeiset puuleikkaukset ympäriinsä. Puhuja pönttö koristeltu kaunein koristuksin myös katto papin suojaksi. Seurakuntalaisia muistettu erittäin vaikein istuttavin penkein.Alttari koritettu ja ympäröity sametttisella päälysteellä kauniisti. Mitä mahtavimmat urut on sen ylevimmin ne soivat surakuntansa ja sen päämiehen korostukseksi. Tää on sitä. vanhaa mallia, jossa minäkin tunnen olevani kirkossa.

        Nykyisin kirkoksi sanotaa paikkaa jossa on hyvin istuttavia tuoleja rivissä. Jonkinlaiset modernit lamput roikkuvat katossa. Alttarista ei ole juuri tietoakaan. Vaan on puomi poikittain kuin hevosia varten, jossa voi seurakuntalaiset käydä syntejään muistelemassa. Urut ovat lattia tasossa lukkarineen,.. jos on vain harmooni. Kirkonkellon soittajat istuvat sakastissa, eli takahuoneessa, jossa painavat nappia ja kellojen ääni kuuluu.
        Tällaisessa kirkossa en tunne olevani kirkossa. Olen kai liian syntinen ja liian vanha mies tällaiseen.

        Ai niin. Nykyään on hätähuone sellainen joka talossa ja hotellissa. Että kun sisään menee tulee pesuaineiden tuoksu vastaan. On peilejä . On istuttava pytty mitä upeimmin kansin. Paperirulla on siinä seinässä aivan hädän alaisen käsin saatavilla, erillaisin koristuksin tai ilman. On käsisuihku jolla voi tehdä viime silauksen likaisuuteesi. Käsien pesu pakollista suihkesaippualla ja viimeksi suihke desifisoitavaksi mahdollisilta bakteereilta. Helpotuksen tunne sieltä pois lähtiessä on aivan sama kuin ennen maalla puuseestä.

        Mutta jos haluat olla tosi yksinkertainen kaikessa. Mene metsään kyykkysellaiselle. Käytä sammalia luomuuden takia. Ja rukoile illalla Jumalaasi omassa vuoteessasi. Hyvän oloosi vastataan kummassakin tapauksessa.

      • koit rauhottua jo

        Joksä taas alotat ton saman teu? Etkö jo ymmärrä mistä täällä keskustellaan?

      • niin j a piste
        koit rauhottua jo kirjoitti:

        Joksä taas alotat ton saman teu? Etkö jo ymmärrä mistä täällä keskustellaan?

        Täällä ei teu keskstella synnin syvyyden olemuksesta taivasta myöten, vaan ihmetellään miksi teidän joukossanne esiintyi sellaista pöljää oletusta valokuvien kuvitellusta synnillisyydestä, koita tämä nyt jo tajuta ja lopeta tuo jankkaaminen.

        Kirkkaassa ja terveessä kristillisessä perheessä lapsikin tietää mikä on todella syntiä ja mikä mitäkin.

        siksi on aiheellista kysyä miksi sitä ei tiedetä siellä teidän mailman ainoassa oikeassa opissa johon te koko mailmaa olette asenteellisesti ja muutenkin kutsumassa.

        tätä tekstiä ei tarvitse käydä apteekissa luettamassa sen ymmärtää jokainen lukutaitinen.

      • voi ihmisparkaa
        niin j a piste kirjoitti:

        Pilkka ja iva ja ylimielisyys osoittavat kiistatta, että olet uudestisyntymätön ihminen.

      • älä puhu roskaa
        voi ihmisparkaa kirjoitti:

        Pilkka ja iva ja ylimielisyys osoittavat kiistatta, että olet uudestisyntymätön ihminen.

        Miten niin kiistatta ? Ovatko uudestisyntyneet ihmiset synnittömiä ?

      • teu.
        niin j a piste kirjoitti:

        Täällä ei teu keskstella synnin syvyyden olemuksesta taivasta myöten, vaan ihmetellään miksi teidän joukossanne esiintyi sellaista pöljää oletusta valokuvien kuvitellusta synnillisyydestä, koita tämä nyt jo tajuta ja lopeta tuo jankkaaminen.

        Kirkkaassa ja terveessä kristillisessä perheessä lapsikin tietää mikä on todella syntiä ja mikä mitäkin.

        siksi on aiheellista kysyä miksi sitä ei tiedetä siellä teidän mailman ainoassa oikeassa opissa johon te koko mailmaa olette asenteellisesti ja muutenkin kutsumassa.

        tätä tekstiä ei tarvitse käydä apteekissa luettamassa sen ymmärtää jokainen lukutaitinen.

        " niin ja piste "

        Vaikka sinun mielsetäs , ei ole tarvis käydä Apteekkarilla , niin kuitenkin on

        Miksi ei täällä teskustella synnin syvyyden olemuksesta Taivasta myöten , vaan
        ihmetelölään joukossanne esiintyvää olemusta valokuvien ,kuvitelluista synninllisyyden , tuominen ei lainklaan tarkoita että tahdon jankkaa sinulle
        tai kellekkään muulle , vaan todella pitää tuoda asia esiin ja oikein ..

        Kun katsotaan kirkasta tervettä perhettä siellä tietää Lapsikin minka Isä on synniksi lukenut , siis se mikä on mitä , se ei ole minusta hetikään oikean synnin määritys, vaan se on opittua teko sellaista , ja tästä minä puhun .En puhu siitä
        mikä on aiheellista tai miksei me tiedetä oman Maailman ainossa oikeassa
        opissa , Väität että olemme kutsumassa koko mailmaa ja olemme aseenteellisia
        Kutsumassa , ei pidä paikkansa kehotan että luet kaikki vielä uudestyaan ..

        Sinulla on väärä taju kirjoituksestas , en kehu omaani ,mutta asia on se mikä
        on synti ,ja kuka sen on Määritellyt ?.
        Ymmärsitkö myös sinun tekstisi johtaa Apteekkiin ?.

      • teu,
        koit rauhottua jo kirjoitti:

        Joksä taas alotat ton saman teu? Etkö jo ymmärrä mistä täällä keskustellaan?

        "koit rauhoittuu jo "

        Teksti aloitetaan niin monta kertaa ettää asia tulee selväksi ?
        Sinun kirjoitus paljastaa että sinun ymmärrys ei ole ominut kaikkea .
        Siis eipä tainnut olla minusta kiinni .
        Kerrataan vanhaa , jos ei lue ei voi vastata järkevästi. jos sittenkään.-.

      • tätä tää on aina
        älä puhu roskaa kirjoitti:

        Miten niin kiistatta ? Ovatko uudestisyntyneet ihmiset synnittömiä ?

        lestadiolaisen kanssa ei mikään keskustelu onnistu, ei sitten yhtään mikään !

        heillä ei ole mitään muuta kuin defenssointi ja sen maximointi olkoon aihe mijkä tahansa.

        ja mode näyttää esimerkkiä omalla naulanreikäopillaan.

        tuokin edellinen yksinkertainen lookisuus pysäyttää keskustelun siihen paikkaan.

      • näin se vaan on
        teu, kirjoitti:

        "koit rauhoittuu jo "

        Teksti aloitetaan niin monta kertaa ettää asia tulee selväksi ?
        Sinun kirjoitus paljastaa että sinun ymmärrys ei ole ominut kaikkea .
        Siis eipä tainnut olla minusta kiinni .
        Kerrataan vanhaa , jos ei lue ei voi vastata järkevästi. jos sittenkään.-.

        Päinvastoin teu, sinä et ymmärrä mistä me muut täällä keskustelemme.
        Näin on käynyt lähes joka päivä, teu käy omaa kamppailuaan omia olemattomia
        kuvitelmiaan vastaan.

        Esikoislestadiolaisuudessa valokuvat ovat olleet syntiä, joka muuta väittää hän valehtelee. Esikoislestadiolaisuudessa on paljon muitakin asioita "saarnattu"
        synniksi, jotka eivät oikeasti ole syntiä. Näin sidotaan herkkien ihmisten omiatuntoja, joka tuollaisia synniksi saarnaamisia uskoo hän pysyy niissä
        kiinni ja elää ahdistuksissa. Siksi me täällä nytkin keskustelemme että ihmiset rohkaistuisivat uskomaan Jumalan sanaan, pääsisivät vapaiksi ihmisoppien tuomista turhista kuormista.

      • TEU,
        teu, kirjoitti:

        "11 20"

        Kylä Tuo lause " Älä tee minkäänlaista kuvaa..".On todella selvä veto eroon .
        Jumalan tarkoituksesta . Jossa Hän sanoo ÄLÄ TEE MISTÄÄN KUVAA jUMA-
        LISTA TAI OLEMISESTA .. Tämä on Rasamatussata , eikä tee noin sanotytuna
        kuin erilaisen pönkityuksen , Ehkä tarkalle juutalaiselle , ja tarkalle tiukalle joka
        on tottunut saamaan kaiken käskyn pöntöstä ja ihmiseltä jonka valityettavasti
        onkin muuta kuin Jumalan käskyä . palataan ..

        "11 20"

        Kun Jumala sanoi , älä' tee mistään kuvaa "siis Jumalasta " käsky oli vallan
        siitä että KYSYMYS OLI jUMALSAN KUVASTA , ei ei mistään kauniista mai-
        semasta , tai sukulaisesta , tai muusta semmoisesta ; hiffaatko sanoo hesalainen
        tarkennetaan . .

        5 Moos 5luku : Mooseksen puheen jatkoa , KYMMENEN KÄSKYÄ julistetaan kansalle , muut Lait annetaan Moosekselle .

        Ja Mooses kutsui kokoon Israelin ; ja sanoi heille : Kuule ,Israel , nämä käskyt
        jotka minä annan Jumalalta tänäpäivänä teidän korvienne kullen . Oppika ne ja
        noudattakaa niitä tarkoin . Herra, meidän Jumalamme , teki Liiton meidän kanssamme Hoorebilla.

        Herra ei tehnyt Tätä liittoa meidän isiemme kanssa , vaan meidän kanssamme,
        Jotrka olemme tässä tänä päivänä , kaikkien meidän kanssamme , jotka nyt
        olemme /elämme. Kasvoista kasvoihin HERRA puhui teid'änm kanssanne vuorelta , Tulen keskeltä .

        Mooses sanoi Minä seisoin silloin HERRAN ja teidän välillänne ja ilmoitin teille HERRAN sanan , sillä te pelkäsitte Tulta ettekä nousseet vuorelle ..

        Ja se alkaa: Minä olen Herra , sinun Jumalasi joka vein sainut pois EGYPTIN
        Maasta , Orjuuden pesästä .

        ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA MINUN RIN NALLANI .

        ÄLÄ TEE ITSELLESI JUMALAN KUVAA.

        ÄLÄ' NIISTÄ JOTKA ON OVAT YLHÄÄLLÄ TAIVAASSA .

        ÄLÄ NIISTÄ , JOTKA OVAT ALHAALLA MAAN PÄÄLLÄ .

        ÄLÄ NIISTÄ , JOTKA ON VESISSÄ MAAN ALLA.

        Ä'LÄ KUMARRA NIITÄ , JOTKA PALVELEE NIITÄ . SILLÄ MINÄ HERRA
        ... SINUN JUMALASI , OLEN KIIVAS JUMALA , JOKA KOSTAN ISIEN PAHAT
        ... TEOT LAPSILLE KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN , NIILLE,
        ... JOTKA MINUA VIHAAVAT ;

        mUTTA TEEN LAUPEUDEN TUHANSILLE , JOTKA MINUA RAKASTAVAT JA PITÄVÄT MINUN KÄSKYNI.

        tÄSTÄ VOI KUKIN LUKEA ITSE 5 mOOS 5:11.ETEENPÄIN.

      • teu.
        älä puhu roskaa kirjoitti:

        Miten niin kiistatta ? Ovatko uudestisyntyneet ihmiset synnittömiä ?

        "ÄLÄ puhu roskaa "

        Eivät ole , mutta heidän ei tarvitse siitä enää kärsiä , koska heille on annettu
        Armoa joka on vanhurskauden vate , jonka läpi ei Jumala näe meidän syntejä
        eikä meitä enää niistä tuomita . Vaan me olemme niitä jotka on pesseet Jeesuksen
        veressä' synnit puhtaaksi ja olemme tulleet Lumivalkoiseksi. . aamen.

      • teu.
        niin j a piste kirjoitti:

        Täällä ei teu keskstella synnin syvyyden olemuksesta taivasta myöten, vaan ihmetellään miksi teidän joukossanne esiintyi sellaista pöljää oletusta valokuvien kuvitellusta synnillisyydestä, koita tämä nyt jo tajuta ja lopeta tuo jankkaaminen.

        Kirkkaassa ja terveessä kristillisessä perheessä lapsikin tietää mikä on todella syntiä ja mikä mitäkin.

        siksi on aiheellista kysyä miksi sitä ei tiedetä siellä teidän mailman ainoassa oikeassa opissa johon te koko mailmaa olette asenteellisesti ja muutenkin kutsumassa.

        tätä tekstiä ei tarvitse käydä apteekissa luettamassa sen ymmärtää jokainen lukutaitinen.

        Niin ja piste . "

        Vaikka sanot että täällä ei teu keskustella, minä sanon että kyllä täällä keskustellaan
        Juuri niin kuin halutaan , kaikkea muuta voit kieltää , muttet sitä se pitää uskoa
        Jopa Juutalaisen , sillä hänelle kin on annettu lupa.

      • kaikkea kanssa joo
        TEU, kirjoitti:

        "11 20"

        Kun Jumala sanoi , älä' tee mistään kuvaa "siis Jumalasta " käsky oli vallan
        siitä että KYSYMYS OLI jUMALSAN KUVASTA , ei ei mistään kauniista mai-
        semasta , tai sukulaisesta , tai muusta semmoisesta ; hiffaatko sanoo hesalainen
        tarkennetaan . .

        5 Moos 5luku : Mooseksen puheen jatkoa , KYMMENEN KÄSKYÄ julistetaan kansalle , muut Lait annetaan Moosekselle .

        Ja Mooses kutsui kokoon Israelin ; ja sanoi heille : Kuule ,Israel , nämä käskyt
        jotka minä annan Jumalalta tänäpäivänä teidän korvienne kullen . Oppika ne ja
        noudattakaa niitä tarkoin . Herra, meidän Jumalamme , teki Liiton meidän kanssamme Hoorebilla.

        Herra ei tehnyt Tätä liittoa meidän isiemme kanssa , vaan meidän kanssamme,
        Jotrka olemme tässä tänä päivänä , kaikkien meidän kanssamme , jotka nyt
        olemme /elämme. Kasvoista kasvoihin HERRA puhui teid'änm kanssanne vuorelta , Tulen keskeltä .

        Mooses sanoi Minä seisoin silloin HERRAN ja teidän välillänne ja ilmoitin teille HERRAN sanan , sillä te pelkäsitte Tulta ettekä nousseet vuorelle ..

        Ja se alkaa: Minä olen Herra , sinun Jumalasi joka vein sainut pois EGYPTIN
        Maasta , Orjuuden pesästä .

        ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA MINUN RIN NALLANI .

        ÄLÄ TEE ITSELLESI JUMALAN KUVAA.

        ÄLÄ' NIISTÄ JOTKA ON OVAT YLHÄÄLLÄ TAIVAASSA .

        ÄLÄ NIISTÄ , JOTKA OVAT ALHAALLA MAAN PÄÄLLÄ .

        ÄLÄ NIISTÄ , JOTKA ON VESISSÄ MAAN ALLA.

        Ä'LÄ KUMARRA NIITÄ , JOTKA PALVELEE NIITÄ . SILLÄ MINÄ HERRA
        ... SINUN JUMALASI , OLEN KIIVAS JUMALA , JOKA KOSTAN ISIEN PAHAT
        ... TEOT LAPSILLE KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN , NIILLE,
        ... JOTKA MINUA VIHAAVAT ;

        mUTTA TEEN LAUPEUDEN TUHANSILLE , JOTKA MINUA RAKASTAVAT JA PITÄVÄT MINUN KÄSKYNI.

        tÄSTÄ VOI KUKIN LUKEA ITSE 5 mOOS 5:11.ETEENPÄIN.

        Teu eihän näkymättömästä voi kuvaa ottaa.

        Juuri siitä syystä ihminen tekee jostakin näykyvästä Jumalankuvan itselleen. Tämä näkyvä jumalankuva voi olla jokin tärkeä uskottu henkilö, tai se voi olla jonkun niminen herätysliike, joka on muodostunut jollekin henkilölle kuvaksi Jumalsta.
        ("Me olemme hengen ja elämän saaneet tästä kristillisyydestä, olemme suoja ja turvapaikan löytäneet tästä kristillisyydestä").

        Katolisessa kirkossa kumarrellaan ja suudellaan teiteilijoiden ja kuvanveistäjien tekemiä kuvia ja patsaita, (ikoneita). Neitsyt Mariaa palvotaan härskillä tavalla ja valheiden tueksi väitetään että Jeesuksen velipuoletkin olisivat muka Joosefin aikaisemmasta avioliitosta.

      • näin se menee
        näin se vaan on kirjoitti:

        Päinvastoin teu, sinä et ymmärrä mistä me muut täällä keskustelemme.
        Näin on käynyt lähes joka päivä, teu käy omaa kamppailuaan omia olemattomia
        kuvitelmiaan vastaan.

        Esikoislestadiolaisuudessa valokuvat ovat olleet syntiä, joka muuta väittää hän valehtelee. Esikoislestadiolaisuudessa on paljon muitakin asioita "saarnattu"
        synniksi, jotka eivät oikeasti ole syntiä. Näin sidotaan herkkien ihmisten omiatuntoja, joka tuollaisia synniksi saarnaamisia uskoo hän pysyy niissä
        kiinni ja elää ahdistuksissa. Siksi me täällä nytkin keskustelemme että ihmiset rohkaistuisivat uskomaan Jumalan sanaan, pääsisivät vapaiksi ihmisoppien tuomista turhista kuormista.

        No juurikin näin !

        Mutta teu ei näe missä ovat painopisteet ja alkaa saarnata ihan omia fäärejään.

        täällä nyt jokainen käsittää ettei kuva naapurin autosta ole syntiä, mutta sitä ihmetellään miksi sitä ei siellä esikoisissa nähdä !?

        SIinä on painopiste. MIKSI kerro se teu miksi teillä on saarnattu asioita synniksi jotka sitä eivät ole, ja missä näkyy ilmoitus että olemme raskaasti ollet kinttupoluilla ja olemmeko edelleen ja missä asioissa !

        Siinä on painopisteet joista tulee kesksutella eikä alkaa mikroskoopilla syynätä asian vierestä.

      • Jeesus on Herra
        näin se menee kirjoitti:

        Sanotaan näin että ennen ei ole nähty. Mutta edelleen on kuvia joissa on syntiä
        ja ne lisääntyvät lisääntymistään digiaikana.

        KIelloilla ja käskyillä ei voi hallita ihmisiä - hengellisesti - tänäänkään.

        - Väärä seurakuntaoppi. (Esikoislestadiolaisuus on ainoa oikea kristuksen seurakunta maan päällä.)
        - Väärä oppi, jonka mukaan JUmalan sanaan tulee vaikuttava Pyhä Henki
        esikoislestadiolaisten kautta.
        - Väärä oppi syntien anteeksiantamisesta, jonka mukaan synnit voi saada anteeksi vain esikoislestadiolaisen henkilön suullisen todistuksen kautta.

        Näitä JUmalan sanan vastaisia ihmisoppeja pitäisi päästä kiireesti purkamaan.

      • teu,
        kaikkea kanssa joo kirjoitti:

        Teu eihän näkymättömästä voi kuvaa ottaa.

        Juuri siitä syystä ihminen tekee jostakin näykyvästä Jumalankuvan itselleen. Tämä näkyvä jumalankuva voi olla jokin tärkeä uskottu henkilö, tai se voi olla jonkun niminen herätysliike, joka on muodostunut jollekin henkilölle kuvaksi Jumalsta.
        ("Me olemme hengen ja elämän saaneet tästä kristillisyydestä, olemme suoja ja turvapaikan löytäneet tästä kristillisyydestä").

        Katolisessa kirkossa kumarrellaan ja suudellaan teiteilijoiden ja kuvanveistäjien tekemiä kuvia ja patsaita, (ikoneita). Neitsyt Mariaa palvotaan härskillä tavalla ja valheiden tueksi väitetään että Jeesuksen velipuoletkin olisivat muka Joosefin aikaisemmasta avioliitosta.

        "kaikkea kanssa joo "

        Ei niin , enkai ole sillä nimikkeellä sanonutkaan , ne epäjumalat joita Jaakobin appi perään kuulutti , Olivat Raakkelin istuin tuunytn alla , joiden päällä hän istui , sanoen
        isälleen ,että . Minun on ne kuin naisella on tarviiko minun nousta ja siirtyä ..

        Jokainen ymmärtää mitä tapahtui , hän valehteli isälleen , saaden siitä Rangeistu-ksen , kun hänen seuraava synnytyksensa tuli, Jumala otti hänet pois -.

        Eikö tämä ollut Epäjumalien kautta , hän sai rangaistuksen ( synti oli tarttunut jostain
        se oli selviö ) . mutta Uhri ei ollut silloin niin helppo . KYllä Jaakob oli alttarin tekijä
        ja kyllä hän oli osaava uhrialtytarin käyttäjä , mutta tämä asia oli piilotettu hänenltä
        jolloin kun Synnytys alkoi , sitä pidettiin normaalina . mutta kun Benjamin syntyi .
        Havaittin että mikään ei ollut hyvin , ja niin Raakkelin oli kuoltava.

        Mitä sinä kysyitkaan , ei näkymätöntä voi kuvata eipä niin
        enkai minä sellaisesta puhunut ?
        Kun kirjoitit vastaan , Minä kirjoitin Raamatusta 5 Moos 5: 1-10 .
        otappa selvää mitä siitä vielä puuttui .
        asiallista pitäisi kirjoittaa , ja varsinkin siitä mitä Jumala on halunut..

      • teu,
        kaikkea kanssa joo kirjoitti:

        Teu eihän näkymättömästä voi kuvaa ottaa.

        Juuri siitä syystä ihminen tekee jostakin näykyvästä Jumalankuvan itselleen. Tämä näkyvä jumalankuva voi olla jokin tärkeä uskottu henkilö, tai se voi olla jonkun niminen herätysliike, joka on muodostunut jollekin henkilölle kuvaksi Jumalsta.
        ("Me olemme hengen ja elämän saaneet tästä kristillisyydestä, olemme suoja ja turvapaikan löytäneet tästä kristillisyydestä").

        Katolisessa kirkossa kumarrellaan ja suudellaan teiteilijoiden ja kuvanveistäjien tekemiä kuvia ja patsaita, (ikoneita). Neitsyt Mariaa palvotaan härskillä tavalla ja valheiden tueksi väitetään että Jeesuksen velipuoletkin olisivat muka Joosefin aikaisemmasta avioliitosta.

        "kaikkea kanssa joo"

        Ei kukaan ole väittänytkään , Raamattukin sanoo Vain Jumalan kuvista
        Ne siis éi olekaan otettuja , Vaan ne on tehtyjä hyvin usein niitä on
        Raamatrussa ,aivan yhtähyvin, kuin Kirkossa joissa harastetaan kuvia .

        Muutamissa Suomalaisissa kirkoissa onm myös piru kuvattu ne voi
        olla vain pahasta , Sitä ei selitetä miksi tietenkin siinä on monia juttuja
        esimerkiksi on Taiteilija voinut saada kuva pyynnön joltakin isä'nnältä' .

        Muistan nähneeni sellaisen kurun pivan , jolla oli tikanjalat , että kaikkia niitä
        sittenkin on eihä tälläistäkään voi olla . mielikuvituksella ne on tehty . niin
        kyllä siellä noissa on niin rumia ,ettei viitsi mainitakkaan , Sitten sellainen
        asia , mitä tarkitat kinaamisen asteelle menneen asioiden kulun ,.

      • koit jo rauhottua

        Emme kukaan halua lukea viestejäsi, joissa puhutaan tykkänään eri asiasta kun avauksessa puhuttiin ja mitä me muut keskustelijat täällä keskustelemme.

        Tarkoittaa että top tykkänään, ellei keskustelun sisältö avaudu.
        Esikoislestadiolaisuudessa valokuvat ovat olleet syntiä, tästä keskustelemme.

        Miksi tulit sotkemaan avauksen, päinvastaisia väitteitä esittämälllä?
        Me kaikki vähänkään vanhemmat esikoislestadiolaiset tiedämme tämän.

        Emme ole keskustelleet siitä ovatko valokuvat syntiä. Me kaikki tiedämme
        että siinäkin on raja, mutta normaalit perhe-elämästä otetut kuvalliset
        muistot eivät ole syntiä.

      • teu,
        koit jo rauhottua kirjoitti:

        "kOIT JO RAUHOITTUU NOPPA ".

        jOS UKKO EITAJUA TUNVERTAA , PITÄÄ TODETA ETTÄ HAKOON MENEE
        MIKSI .. SIKSI että ei koskaan ole JUMALA määrittänyt sellaista syntiä
        Että sen joku osa ON SUNTI ja joku osa ei ,. minä puhun tästä läskipää
        ja haluan että sinäkin puhut ..

        Jollet millään voi en minä mahda sille mitään , Mutta luulen että pienen
        asiallisen tuumauksen kanssa voit varmasti ymmärtää ..

        Tuossa sain jo aikamenenne mielipiteen , joka vahvistaa ettet sinä olekaan
        lähelläkään oikeaa, puhu tästä espä'in Herran tietä ei kä teukan tietä ..

      • ootellaan taas

        Kuules nyt teu kun tuo tiedetään ja on tiedetty kaiketi jokapaikassa paitsi siellä lestaseuroissanne, tästä on kysymys tässä ymmärrätkö !

        Selitä hyvä mies välillä sitä asiaakin ja jätä vähemmälle sen vierus, eli MITEN kukaan voi uskoa teidän mihinkään julistukseen kun edes alkeita ei siellä ole tiedetty, ymmärrätkö vai pitääkö ratakiskoa vääntää malliksi !

        Laitan isot kirjaimet jos se auttais, eli siis;

        MIKSI TEILLÄ ON SAARNATTU SYNNIKSI SELLAINEN JOKA EI SYNTIÄ OLE ?

        vastaa nyt tähän asiaan ja jatka sitetn sitä omaa purjehdustasi.

      • ihmetellä täytyy

        Avauksessa ei puhuttu läskipäistä, eikä edes synneistä, vaan siitä että esikoislestadiolaisuudessa valokuvat on saarnattu synniksi.

        On se ihmeellistä ettei tämä mene useampaan kertaan toiseteetunakaan tajuntaasi?!

      • Aoihettakin on
        ootellaan taas kirjoitti:

        Joku on saanut päähänsä saarnata synniksi valokuvat. Kun on riittävän voimakastahtoinen jässikkä remmissä, niin se on sitten "yhteinen ymmärrys".

        Mutta vastavanlaisia "syntejä" on muissakin seurakunnissa. Ja oikeasti valokuvat
        ovat nykyisin usein hyvin vaarallinenkin synnintekoväline, muun muassa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö saa usein alkunsa valokuvien näyttämisestä netissä.
        Alaikäiset eivät ymmärrä mitä kaikkea heidän seksikäs kehonsa saa aikaan seksiaddikteissa aikuisissa.

      • teu,
        ihmetellä täytyy kirjoitti:

        Avauksessa ei puhuttu läskipäistä, eikä edes synneistä, vaan siitä että esikoislestadiolaisuudessa valokuvat on saarnattu synniksi.

        On se ihmeellistä ettei tämä mene useampaan kertaan toiseteetunakaan tajuntaasi?!

        "ihmetrellä täytyy . "

        Että sinäkin haluat puhua vain aidan seipäistä. . tuo kavrsi antoi hieman periksi.
        että voisi puhua , jos tiettää miksi joku saarnasi sata vuoptta ja ylikin toisarvoisia
        syntejä . miksei sinuinm miellestä synneista puhuminen ole tai on haluttu
        saarnastsa synniksi . tiedän että ne ei ole sama asia. mutta sinun miellestä ne,
        on muuta . mitä muuta Jos Jumala määrfittänyt synnin , sitä ei voi saarnaaja
        mennä muuttamamaan, kantsis nyt uskoo , ennen kuin toiset hermostuu,

        Olen varma että avauksessa mainitytiin synti .? Ja miksi niin sitä påitää
        Varmistaa ettei menisi kinaamiseksi ,synti on synti , jos sen on Jamala määreittänyt. Muuten ei .. En minä ainakaan luule hel eti it Joutuvani niin
        kuvista , kuin muista saarnaajan määrääämistä . paitsi jos ne on käskyjä
        joita JUMALA on määrittänyt ..

      • teu,
        ootellaan taas kirjoitti:

        Kuules nyt teu kun tuo tiedetään ja on tiedetty kaiketi jokapaikassa paitsi siellä lestaseuroissanne, tästä on kysymys tässä ymmärrätkö !

        Selitä hyvä mies välillä sitä asiaakin ja jätä vähemmälle sen vierus, eli MITEN kukaan voi uskoa teidän mihinkään julistukseen kun edes alkeita ei siellä ole tiedetty, ymmärrätkö vai pitääkö ratakiskoa vääntää malliksi !

        Laitan isot kirjaimet jos se auttais, eli siis;

        MIKSI TEILLÄ ON SAARNATTU SYNNIKSI SELLAINEN JOKA EI SYNTIÄ OLE ?

        vastaa nyt tähän asiaan ja jatka sitetn sitä omaa purjehdustasi.

        OOtellaan taas "

        Miksi meillä on saarnattu synniksi sellaInen , joka ei ole synti . . Jos tuo olisi
        helppo . niin Herrat sen tekis Mutta jotakin on jäänyt harteille ja vaatteisiin ..

        Silloin kun on tapahtunyt tälläi , olen saanut vastauksen , että HE,. Saarnaajat
        ovat tulleet siihen tulukseen , etträ heidän on käsiteltävä joku asia .

        otan esimerkiksi TV:n ,,se tuli markkinoille 1956. talvella meidän kunnassa ja
        sinä vuonna ei , ei siitä puhuttu mitään , ainakaan 10-11 kk sitten ilmoitti VL:t
        että he pitää sen syntinä ,se oli kai tammikuu 1957, Sitten meni noin 1 KK.
        ja Es/Lestat teki saman päätöksen .

        Mihin tulokseen tultiin , että mentiin Jumalan OHI , Hän ei ole kieltänyt sitä
        vieläkään , jos Olisi joku sellainen synti , joka vaatisi korjauksia . Kuten .
        Miehimöiset uros ja naaras 2068 . Hän tuli Taivaasta alas tarkisti ja
        määräsi hävityksen , yhtä helppo olisi nyt ilmoittaa synnistä .

        Ja saada ne kohdilleen , Hänellä on apulaisia , n.300.000.000. yhteensä
        Taivaallinen sotajoukko Enkelit . Oletteko miettineet tälläistä yksinkertaista
        ja helppoa juttua , kun tämän hiffaa , pitää muutkin asiat , tajuta ..
        Kaikki asioita on varmasti helppo hoitaa , kun on sellaiset tiedossa
        että mitä silloin tarvitaan kun asiat on hoidossa ..

      • tau,
        ihmetellä täytyy kirjoitti:

        Avauksessa ei puhuttu läskipäistä, eikä edes synneistä, vaan siitä että esikoislestadiolaisuudessa valokuvat on saarnattu synniksi.

        On se ihmeellistä ettei tämä mene useampaan kertaan toiseteetunakaan tajuntaasi?!

        "Ihmetellä täytyy"

        E¤ttä sinä vielä parjaat siitä asiasta ,,Kyllä se on kaikille selvää , että Es lestoissa
        on saarnatrtu se synnikkisi , JA MITÄ SE SULLE VALAISEE ,ETTÄ' MINÄ SEN ETEEN ,sanon sen noin olleen , siitä ei riitä keskustelelu ,

        Toiseksi sinunkin pityää ymmärtää , tämä seikka ettei se anna mitäänm jutunuurta
        tarkoitan sitä ,että kaikesta asiasta pitää voida keskustella , joka ainoa kerta .

        Nyt kun sait mrkäpää uskon asian kuntoon , oletko tyytyväinen , ja kun synniksi
        saarnaaminen on selvä ,mistä mistä sinä nyt puhut , et ainakaan synnistä. .
        koska sinun mielestä sitä ei ole , Miti vä'hän ,ja katso miksi mietit. ..

      • teu,
        ihmetellä täytyy kirjoitti:

        Avauksessa ei puhuttu läskipäistä, eikä edes synneistä, vaan siitä että esikoislestadiolaisuudessa valokuvat on saarnattu synniksi.

        On se ihmeellistä ettei tämä mene useampaan kertaan toiseteetunakaan tajuntaasi?!

        "ihmetellä täytyy "

        Jos minä olisin heti vastannut siinä , niin olisi keskustelu tyrhetynyt , ei sata varmasti
        kukaan olisi jatkanu kirjoittelua , ja kuitenkín toivon että moni ottaisi osaa .

        Mutta jos oaan otto olisi lakooninen ,niin oli ..keskustelu olisi ollut siinä .
        nut saati yli viisikymmemtä viestiä , ja vieläkin varmaan lisäöäntyy.

      • teu.
        koit jo rauhottua kirjoitti:

        Emme kukaan halua lukea viestejäsi, joissa puhutaan tykkänään eri asiasta kun avauksessa puhuttiin ja mitä me muut keskustelijat täällä keskustelemme.

        Tarkoittaa että top tykkänään, ellei keskustelun sisältö avaudu.
        Esikoislestadiolaisuudessa valokuvat ovat olleet syntiä, tästä keskustelemme.

        Miksi tulit sotkemaan avauksen, päinvastaisia väitteitä esittämälllä?
        Me kaikki vähänkään vanhemmat esikoislestadiolaiset tiedämme tämän.

        Emme ole keskustelleet siitä ovatko valokuvat syntiä. Me kaikki tiedämme
        että siinäkin on raja, mutta normaalit perhe-elämästä otetut kuvalliset
        muistot eivät ole syntiä.

        "koit jo rauhoittua "

        Minun mielestäni , sinun lauseesi on hävytön . Jos ette halaua lukea .
        Olisiko syytä pitää Iso suu soukemmalla Ja kirjaimet samoin

        Nimittäin silloin kun ei ole aihetta , niin ei kertakaikkiaan ole aihetta ,
        Elikkä sinä menit halpaan etkä kuitenkaan kirjoita viisaati. ,

        Sinulla ei ole pelkästään oikeutyta hakea sanaa Stop tykkänään
        eikä sinulla ole oikeutta väittää ,ettei kukaan halua lukea viestejäni
        minä' luulen että sinä puhut vain /puhuisit siitä että synniksi on
        saarnattu , väklittämättä mitään siitä Kuka ja minkä tähden se olisi.
        Muka synti , tästä pitää puhua ,ja kuka sen oli sanonut ,ja miksi

        Tätä asiaa ei voi uhhottaa , sitä seikkaa miksi tälläinen asia on tehty
        Toiseksi Jumasla sanoi Tästä stynnistä älkää tehkö kuvia jumalan kuvista
        Joka tarkoittaa ehdottomasti jumalan (epäjumalan kuvia ) sentähden
        kukaan ei saanut tehdä epä'jumalan kuvia . YMMÄRRETTY.
        Ellei niin voin nyt tajuta mistä te puhutte , Pahantekijät..

      • teu,
        su*** kirjoitti:

        11 20 . Näin on, on vain joka huoneissa tarvittavat kalusteet, koristeet ja esineet. Mitä vähemmän on ympärillä liikaa mikä vie huoneen tarkoituksen kauemmaksi. Se tulee esille juuri juutalaisessa synagoogassa.

        Se on kuin ennen maalla puuseessä. Oli lautaovi, joka avattiin ja pantiin haka päälle sisäpuolelta. Oli vain 2-3 reikää laudasta tehdystä penkissä. Vanhoja sanomalehtia lattialla, josta voitiin repiä palane itsenä puhdistukseen. Asia toimi hyvin.

        Nykyisin on jossain luterilaisessa "synagoogassa" tauluja seinillä esittäen menneitä apostoleita. Myöskin Jeesuksen kuvia jos missäkin tilanteessa. Kruunuja roikkuu katossa. Koristeiset puuleikkaukset ympäriinsä. Puhuja pönttö koristeltu kaunein koristuksin myös katto papin suojaksi. Seurakuntalaisia muistettu erittäin vaikein istuttavin penkein.Alttari koritettu ja ympäröity sametttisella päälysteellä kauniisti. Mitä mahtavimmat urut on sen ylevimmin ne soivat surakuntansa ja sen päämiehen korostukseksi. Tää on sitä. vanhaa mallia, jossa minäkin tunnen olevani kirkossa.

        Nykyisin kirkoksi sanotaa paikkaa jossa on hyvin istuttavia tuoleja rivissä. Jonkinlaiset modernit lamput roikkuvat katossa. Alttarista ei ole juuri tietoakaan. Vaan on puomi poikittain kuin hevosia varten, jossa voi seurakuntalaiset käydä syntejään muistelemassa. Urut ovat lattia tasossa lukkarineen,.. jos on vain harmooni. Kirkonkellon soittajat istuvat sakastissa, eli takahuoneessa, jossa painavat nappia ja kellojen ääni kuuluu.
        Tällaisessa kirkossa en tunne olevani kirkossa. Olen kai liian syntinen ja liian vanha mies tällaiseen.

        Ai niin. Nykyään on hätähuone sellainen joka talossa ja hotellissa. Että kun sisään menee tulee pesuaineiden tuoksu vastaan. On peilejä . On istuttava pytty mitä upeimmin kansin. Paperirulla on siinä seinässä aivan hädän alaisen käsin saatavilla, erillaisin koristuksin tai ilman. On käsisuihku jolla voi tehdä viime silauksen likaisuuteesi. Käsien pesu pakollista suihkesaippualla ja viimeksi suihke desifisoitavaksi mahdollisilta bakteereilta. Helpotuksen tunne sieltä pois lähtiessä on aivan sama kuin ennen maalla puuseestä.

        Mutta jos haluat olla tosi yksinkertainen kaikessa. Mene metsään kyykkysellaiselle. Käytä sammalia luomuuden takia. Ja rukoile illalla Jumalaasi omassa vuoteessasi. Hyvän oloosi vastataan kummassakin tapauksessa.

        KOIT JO SAADA LAKKAAMAN ,
        Voihan asia olla niin ,että siitä vielä puhutaan kunhan aika kuluu ,
        En muista sata marmasti miten tuohon päädyttiin , se saattoi olla
        SU" onma kannan otto tietenkin sellaista voi kaunistella jos asiat
        niin vaatii , ehkä kaikkien ei vaadi mene ja tiedä. .

        No valokuvat ei ole synti , ja jos niitä verrataan ihmis käskyihin
        ne ei ole koskaan ollutkaan ,,paitsi Ihmis määrityksiä .

        Eikä ole syntiäkään , mitattuna Jumalan määrtittelynä . ei ainakaan
        3461 vuoteen , eikä ole koskaan sitä ennenkään ollut , mistä saakka
        Luomisesta ,7656. . luvut on alusta loppuun , ja toinen Mooseksen ajasta
        loppuun ,siis tähän ,tänne ..

      • teu,
        ihmetellä täytyy kirjoitti:

        Avauksessa ei puhuttu läskipäistä, eikä edes synneistä, vaan siitä että esikoislestadiolaisuudessa valokuvat on saarnattu synniksi.

        On se ihmeellistä ettei tämä mene useampaan kertaan toiseteetunakaan tajuntaasi?!

        " Ihmetellä täytyy "

        Siis , josa sinä nyt ihmettelert sanoja, jotka on tullut esin ne voi olla sanoja ,
        saoja jotka VASTAA minun sanoja ,siitä mitä minä katson arvokkaaksi , ja
        en en silloin välitä siitä mitä sasnaa pitää käyttää .

        Koska , JUmalan määritys on ehdoton Sinun ja Es/Lestan ei ole vaan luulo
        Näin on aina kuulunut ,,siis ei mitään sivu asioita , vaan se mikä todellä olisi
        Synti , haluan puhua siitä , en Es/lestojen määrityksestä .

        Koska ne menevät joko ohi tai jää vaille , siitä mitä Jumala on määrittänyt. ..

        Tämä havaitaan ,TAAS KUN ERÄÄT TULEE , ETELÄÄN TÄNÄ KESÄNÄ. ..
        Syntiä puhutaan mihin maliin haluavat , lapin veikot ..

        En paremmin sano. !

      • teu,
        teu, kirjoitti:

        KOIT JO SAADA LAKKAAMAN ,
        Voihan asia olla niin ,että siitä vielä puhutaan kunhan aika kuluu ,
        En muista sata marmasti miten tuohon päädyttiin , se saattoi olla
        SU" onma kannan otto tietenkin sellaista voi kaunistella jos asiat
        niin vaatii , ehkä kaikkien ei vaadi mene ja tiedä. .

        No valokuvat ei ole synti , ja jos niitä verrataan ihmis käskyihin
        ne ei ole koskaan ollutkaan ,,paitsi Ihmis määrityksiä .

        Eikä ole syntiäkään , mitattuna Jumalan määrtittelynä . ei ainakaan
        3461 vuoteen , eikä ole koskaan sitä ennenkään ollut , mistä saakka
        Luomisesta ,7656. . luvut on alusta loppuun , ja toinen Mooseksen ajasta
        loppuun ,siis tähän ,tänne ..

        oN AIVAN TURHAA NIUHOTTAA SYNNIN MÄÄRITYKSETÄ TÄ'ÄLLÄ .
        Minä olen edelleen sitä mieltä että ei ole syntuiä' . koska Es/lestat ei sitä
        määrää ..Kyllä olen kuullut paljon puhuttavban siitä , mutta jo 123 v. oli sitä mieltä
        että kyse ei ole siitä ,mistä Es/Lestat puhuu. .

        Jumala puhui eri asiasta . Siksi jokaisen on ymmärrettävä mistä on kyse . ?

        Minä enm vieläkään ymmärrä ,että joku niuhoo tyhjä'ä . no on nyt jo antanut
        pikkuisen periksi .. Ei kannata periaatteen vuoksi jatkaa kinaamista eihän ..

    • su***

      teu, sinähän keskustelet ja kinaat itsesi kanssa.

      • teu.

        Niin ,siin on hiuksen hieno ero . Jospa tuntisit sen kaikki voisi olla hyvin . ..
        Ja toiseksi kysyn "su"" sinulta ,,Haittaakse teit. Minua ei haittaa..

      • teu,
        teu. kirjoitti:

        Niin ,siin on hiuksen hieno ero . Jospa tuntisit sen kaikki voisi olla hyvin . ..
        Ja toiseksi kysyn "su"" sinulta ,,Haittaakse teit. Minua ei haittaa..

        Eikö nyt ole , ihan selvä ,että minun on kysyttävä ja vastattava ,
        kun te muut ette vastaa , olen oppinut että , kun tarpeeksi vastaan
        Niin joku tekee päätöksen ,ja vastaa kyllä . Kas näin tälläkertaa. .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe