Terttu Savola sekoilee pienpuolueiden tentissä

juuri nyt

tv kakkosella.

34

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4'zllj

      Mikä tuo juttu Vapaamuurareista oli?

    • Luoteisväylä

      "Mikä tuo juttu Vapaamuurareista oli?"

      T Savolan uskonnollinen mielipide pahasta ja hyvästä, siitä miten v muurarit ovat pahoja jotka jakavat ja koplaavat mammonaa toinen toisilleen ja uskovaiset ovat hyviä jotka jakavat mammonaa tasapuolisesti kaikille lähimmäisille.

      Siellä oli myös SE Anu Palosaari, joka on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta 13.2.2014.

      Kaikki muut pienpuolueiden edustajat vaikuttivat järkeviltä ihmisiltä, kahta edellistä ei ole syytä äänestää.

    • Kaatunut Puolue

      Sekavaa selittelyä Savolalta.

      Miksi KA:n hallitus ei ole hereillä ja tee puheenjohtaja-vaihdosta.

      Aika on selvästi ajanut KA:n yli, sillä vieläkään KA ei ole pystynyt tekemään julkista pesäeroa ja julkista anteeksipyyntöä jäsenilleen siitä, että ottivat erään espoolaisen internet-häirikön kunnallivaali-ehdokkaakseen omille listoilleen, VAIKKA tiesivät henkilön kirjavan menneisyyden ja vaikka pj:tä asiasta varoiteltiin.

      Toinen mikä ajoi KA:n metsään oli Savolan viime vaalien putkareissu....

      • ent jäsen.

        Kysyin asiaa Savolalta ja sain paskaa niskaan. Hänellä on kuulemma tärkeämpiä asioita menossa.

        Että sellainen johtaja teillä. Itse erosin touhusta Savolan asenteen takia.


    • MITÄ POTILAS TEKEE

      HUOMATESSAAN OLEVANSA JÄLKEENJÄÄNYT JA PAHOIN MIELISAIRAS?
      NO, AVAA OMAT OMAT NETTISIVUT, TIETTY :)

    • EI PILKKAA JÄBÄT

      Älkää nyt viitsikö pilkata

      Alakulttuurit jossa johtajat tekevät omituisia ristinmerkkirituaaleja
      ei ole aivan viaton

      Joku syy on herraseuran tekemissä hullunkonsteissa

      Pidättkö Ilaskiveä ja Heikki Kinnusta omituisina?

      Ei suinkaan
      vaan he haluavat valtaa

      valtaa saa salaisessa herraseurassa
      menee hyvin

      Terttu Savola pyrkii paljastamaan KORRUPTION joka on hienovaraista
      ei siis siirry setelinippuja
      vaan viileää keskustelua jossa
      asioista päätetään

      EIKÖ TERTTU SAVOLA SANONUT AIVAN NAPPIIN

      että

      mikäli vaaleilla olisi suuri merkitys, ne olisi kielletty laittomina

      Tässä on tietty perä. EU - parlamentti päättää paljon vähemmän
      kuin komisssaarit joita ei valita vaan jotka valitsevat itse itsensä

      Kataisen Urpilaisen hallitusta ei ole kukaan valinnut vaan itse itsensä

      http://fi.niilopedia.org/index.php/Vapaamuurarit
      http://www.magneettimedia.com/vapaamuurarit/

      http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/1518/entinen_vapaamuurari_vetosi_piispoihin_viimeiseen_saakka

      http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita?pollResponse=yes#poll



      Muuten KIINA KIELSI W8 KÄYTÖN
      http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2014/05/20/kiina-kielsi-windows-8n-valtion-koneilta/20147153/66

    • Köyhien Asialla Rp

      meni halpaan ottaessa listoilleen elämäntapa-rattijuopon sekä naisia ja lapsia kaltoin kohdelleen ja teoistaan lukemattomia kertoja tuomitun internet-häirikön.

      Vahinkoa ei voi enää korjata vaan koko puolue tulee ajaa alas. Tuo yksi ainoa espoolainen psyykesairas mielipuoli tuhosi kokonaisen puolueen. Yhtä helposti kuin hän heittää mällit kerran tunnissa näytölleen.

      • medianaamaisuus

        Kokoomus otti listoilleen höplänheittäjä - Stubbin mutta media suojelee sen
        rikkeitä

        Isänmaan parturi, joka rahastaa mutta puhuu muka isänmaan puolesta.

        Ulkoministeriön talousjohtaja ei pitänyt ulkoministeri Alexander Stubbin avustajan Lauri Tieralan kuluja vuoden 2011 vaalien yhteydessä hyväksyttävinä. Tämä selviää Perussuomalainen-lehden haltuunsa saamasta sähköpostikeskustelusta.

        Talousjohtaja Risto Hakoilan mukaan avustajan kampanjamatkoista aiheutuneet kulut eivät ”missään tapauksessa olleet valtion menoja”, eikä ministeriön tullut niitä maksaa. Sähköpostikeskustelusta käy ilmi, miten riskialttiina ministeriön ylin johto tilanteen näki. Keskusteluun osallistunut nykyinen valtiosihteeri Peter Stenlund vertasi tapausta Norjaan, jossa vastaavanlainen kulusotku sai aikaan suuren julkisen skandaalin


        http://yle.fi/uutiset/professori_muistuttaa_ministerien_avustajia_ei_pitaisi_kayttaa_vaalikampanjoissa/7059452

        Tänä keväänä peräti kolme hallituksen ministeriä – liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.), Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) sekä hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) –pyrkivät europarlamenttiin. Ministerien kampanjat jäävät todennäköisesti lyhyiksi. Stubb kertoo ottavansa kaksi viikkoa vuosilomaa ennen vaaleja kampanjointia varten.



        http://uutiset.perussuomalaiset.fi/um-pelkasi-skandaalia-talousjohtaja-stubbin-avustajien-kuluista-eivat-missaan-tapauksessa-valtion-menoja/

        Subject: UMIn kansanedustajaehdokkuuteen liittyvät kulut

        Tervehdys,

        UMIn lehdistöavustajan Sanni Grahn-Laasosen ollessa kansanedustajaehdokkuutensa hoidamiseksi vuosilomalla 1.3.-17.4 hänen tehtäviään hoitaa o.t.o. STUn ma. (1.9.2010-1.9.2011) erikoistutkija Lauri Tierala.

        Koska myös UMI on ehdokkaana kysyn, miten menetellään hänen vaalityöhönsö osallistuvan Tieralan kulujen osalta silloin, kun ne liittyvät UMIn vaalikampanjaan? Entä UMIn kampanjaan osallistuminen maakuntakierroksilla: katsotaanko se virkatyöksi vai lomaksi, jollaiseksi Grahn-Laasonen on sen omalta osaltaan mieltänyt?

        http://uutiset.perussuomalaiset.fi/stubb-pani-virkamiehet-vaalityohon-matkalaskut-valtion-piikkiin/

        Vaalityön teettäminen eduskunnan tai ministeriön virkamiehillä on tunnetusti kiellettyä. Viime eduskuntavaalien alla silloiselta ulkoministeriltä Alexander Stubbilta tämä sääntö pääsi unohtumaan pahan kerran. Perussuomalainen-lehti sai haltuunsa materiaalia, joka todistaa että ministeriön virkakunnan käyttö kampanjoinnissa on ollut laajamittaista ja jatkuvaa.


        http://uutiset.perussuomalaiset.fi/stubbin-vaalimatka-ministerion-piikkiin/

        Ministeri ei saa teettää vaalikampanjaansa avustajilla tai maksattaa sitä ministeriönsä varoilla. Kampanjatyö on tarkasti erotettava virkatyöstä. Mutta muuttuko ministerin koko päivä virkatyöksi, jos kiivaan kampanjapäivän lomaan ujutetaan yksi näennäinen virkatehtävä?


    • vastusta rosvousta

      Hallitukset ovat salaa hyväksyneet 2004 YHDISTELMÄLUPADIREKTIIVIN,
      jossa suomalainen sosiaaliturva levitetään Eurooppaan.
      Asia tuli ilmi nyt EU-vaalikampanjan yhteydessä

      PERHE-ETUUKSIEN ULKOMAILLEMAKSUN VUOKSI SUOMESTA ON TULLUT TALLINNAN SOSIAALITOIMISTO

      Työvoiman ja ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n sisällä eivät olleet ongelmia siinä
      EU:ssa, johon Suomi liittyi vuonna 1995. Niistä on tullut ongelmia, koska EU
      ei enää koostu suunnilleen samalla kehitystasolla olevista jäsenistä. Nyt
      vapaa liikkuvuus on luonut kohdemaihin, kuten Suomeen, valtavat halpatyövoiman
      markkinat. Yksi ongelma tässä on se, että palkkatulot eivät päädy kiertoon
      kohdemaassa, kuten Suomessa, ja toisaalta erilaisten perhe-etuisuuksien vuoksi
      Suomesta on käytännössä tullut Tallinnan sosiaalitoimisto.

      TOHTORI JUSSI HALLA-AHO EU-EHDOKAS NUMERO 84 KERTOO
      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/

      Oikeusasiain komissaari Viviane Reding sanoi uudenvuodenpuheessaan,
      että nämä ovat EU:n historian tärkeimmät vaalit. Tämä näkyy myös
      ehdokasasettelussa, niin Suomessa kuin muuallakin. Näissä vaaleissa
      määritellään, mihin suuntaan unioni lähtee, ja sieltä,
      minne se viiden vuoden aikana päätyy, ei välttämättä ole paluuta.

      JURISTI PIRITTA POIKONEN EU-EHDOKAS NUMERO 95 KERTOO
      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/

      Suomesta on siis maksettu lapsilisiä EU-maasta toiseen EU-maahan
      jo vuosikausia. Useimmista tämä tuntuu vähintään kummalliselta ja
      monien mielestä suorastaan väärältä. Kun eri EU-maiden sosiaaliturvaa
      sovitetaan yhteen työvoiman vapaan liikkuvuuden varjolla, Suomen säännöt
      väistyvät ja sosiaaliturvamme portit avataan uudella tavalla. EU:ssa
      halutaan purkaa kansallisen lainsäädännön luomat ”esteet” vapaalle
      liikkuvuudelle, kävipä siinä rytäkässä sosiaaliturvalle miten tahansa lopulta.

      Maahanmuutto on peruuttamaton, TYÖMIES MATTI PUTKONEN PS-PUOLUETOIMISTOSTA KERTOO
      http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat

      Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko
      suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme
      työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla
      asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa.
      Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja
      sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu
      sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen
      työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen.
      Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan
      kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.

      oo NUMERO 84 Jussi Halla-aho EUROVAALIVIDEO oo
      http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
      Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2246592
      oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
      oo NUMERO 95 Piritta Poikonen EUROVAALIVIDEO oo
      https://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/sejuso8v
      http://areena.yle.fi/tv/2252934
      oooooooooooooooooooooootoooooooooooooooooooooo

    • Yksi espoolainen

      nettirikollinen voi siis käytännössä tuhota kokonaisen puolueen!
      Yhtä helposti kuin hän on tuhonnut omansa ja itseään aikanaan lähellä olleiden ihmisten elämät. Nythän hänen lähellään ei ole enää ketään.
      Kukaan ei edes myönnä tuntevansa tuollaista perverssiä mielisairasta.
      Minkä kaikki varmasti ymmärtävät todella hyvin. Mielisairaat voivat olla vaarallisia.

    • Moni mielisairas

      on tuhonnut oman elämänsä kieltäytymällä hoidosta.
      Vaatii jo melko perusteellista ja patologista hulluutta yrittää tuhota KAIKKIEN muidenkin elämät!

      Eihän se ole muiden syytä, jos oma äiti on vähän ottanut kuppia odottaessaan tuota lasta syntyväksi tähän maailmaan. Eikä sekään voi olla muiden ihmisten syytä, jos omat vanhemmat ovat mahdollistaneet oman lapsensa hyväksikäytön joka ilmenee tuon lapsen aikuisiällä mm. nettikiusaamisena ja monimuotoisena sekä täydellisen rikollisena elämäntapana. Peiliin pitäisi katsoa!

    • Apua sairaalle

      nappaan tuosta nyt tarkastettavaksi edellisen viestin - liian kauan on irrallaan tuo kirjoittelija. varmaan syytä ottaa vakavasti monet mielen sairautensa. Jos voimme vaikka auttaa nyt kun otamme tiedot esille ja perehdymme

    • nrot 85 ja 100

      Olen ymmärtänyt niin, että Terttu Savola tietää että vapaamuurarius on ulottunut
      kirkkoon arkkipiispaan ja piispoihin ja kirkko kovakorvaisesti ja ylimielisesti
      vaikenee, miksi se hyväksyy tällaisen salaseuran johtajiensa toimintapaikkana
      (vrt. valtiojohtajien salaiset Bildenberger-istunnot joihin mm. Jutta Urpilainen
      on osallistunut valtion laskuun matkustaen)

      Terttu Savola on ymmärtääkseni kristitty ja uskovainen (itse olen ateisti, mutta äänestin Soinia (katolinen) eduskuntavaaleissa).

      Häntä - tietenkin - harmittaa, että hänen pyhänä pitämiinsä arvoihin uitetaan
      salainen herraseura (ymmärtääkseni sinne ei edes hyväksyvät naisia?).

      Ymmärrän Savolaa korruption vastustajana. Ymmärrän pakkoruotsituksen vastustajia korruption (rkp-virat) ja suomalaisvastaisen kulttuurisorron
      vastustajina. Vaikka nämä joidenkin mielestä saattavat olla pikkuasioita.

      Maailma muodostuu pikkuasioista. Kaikkien kanssa ei voi olla kaikista asioista kokonaan samaa mieltä, PITÄISIKÖ MEIDÄN SEN TAKIA ANTAA
      KATAISEN JA STUBBIN JA HAGLUNDIN OIKEISTON PITÄÄ VALTAA
      että emme ymmärrä Savolan uskonnollisuutta tai Soinin raviharrastusta?

      No niin, ja sitten asiaan

      Miten olisi henkisesti rikkaat mutta köyhien puolesta asioita ajavat
      jospa äänestäisitte kahta aikuisikäistä professoria

      Erkki Havansi on lakiasiain professori
      ja
      Mauno Vanhala on lääketieteen professori

      Molemmat ovat koko ikänsä ajaneet aktiivisesti köyhän asiaa
      oikeudellisesti
      ja
      terveydellisesti

      Jos surette suomalaisten oikeuksien tuhoamista ja viemistä EU:ssa, eläkkeenne pienuutta, sairaskulujen korkeutta ja sitä,
      että sosiaalietujamme levitetään Euroopan unioniin
      niin
      näitä asioita suomalaisten puolesta ajavat numero
      85
      ja
      100


      oo NUMERO 85 Erkki Havansi EUROVAALIVIDEO oo
      http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/3eairn14
      Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2252922
      oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

      oo NUMERO 100 Mauno Vanhala EUROVAALIVIDEO oo
      http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/bl9z8dla
      Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2252920
      oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

    • Tyytyväinen tiedosta

      Kiitos että mainostit, monet ovat jälkeenpäin mainoksesi takia katsoneet ohjelman ja olleet ihan yllättyneitä siitä, miten hyvä TS oli ja luvanneet myös äänestää.
      Mainos on aina valttia

      • Tyytyväinen

        Tuo edellien viesti oli tarkoitettu ketjun aloittajalle, joka vahingossa sai paljon hyvää aikaan mainostaessaan TS-sekoilua. Jokainen viisas ymmärtää, että sekoilua se ei ollut, vaan täyttä asiaa


    • Toi Terttu Savola

      itkee itsensä takuulla uneen iltaisin, kun meni ottamaan patologisen ja psyykesairaan rikollisen puolueensa listoille ehdolle kuntavaaleissa.

      Tuollainen teko lopetti käytännössä KA :n toiminnan mainitussa kaupungissa.

    • Otsakarva...

      ipöp, mikä sua vituttaa ?

    • eppwee

      Aivan käsittämätön puolue... Köyhänä opiskelijana minua ei voisi vähempää kiinnostaa Israelin tukeminen - joo, siis mitä vitjaa - tai taistelu pahaa vapamuurareiden salaseuraa vastaan, johon siis kaikki valtaapitävät ja kaikki maailman varakkaat, Suomen paperiboheetat mukaan lukien, kuuluvat.

      Just joo...

    • Professoori

      eppwee,

      juuri kuten edellä kirjoitit. Terttu Savolalta ei tullut yhteenkään kysymykseen asiallista vastausta, kaikki vastaukset olivat asiaan täysin liittymättömiä ja jokseenkin sekavia. Olen asunut "siellä ja siellä" oli monen vastauksen perustelu. Israelin tukemisen perusteluna sama juttu, olen asunut siellä ja jne.

      Köyhien asialla puolueella ei ole koskaan ollut toista puheenjohtajaa, mitä siis ihmettelen. No, kohta kyseinen ”yhden naisen asia” puolue poistuu rekisteristä.

    • Professoori

      Köyhien Asialla r.p.
      Rekisteröity 13.8.2008

      Puoluerekisteristä lemppaaminen on pian edessä.

    • Köyhien Asialla Rp

      vois hakee siltä espoolaiselta mielisairaalta ehdokkaaltaan korvauksii, kun se dille tuhos käytännössä yksinää kokonaisen puolueen.
      Ai niin. Mut eihän sillä psykolla oo mitään varallisuutta eikä tuloja. Paitsi siis sossutuet ja niistä ei voi ees ulosmitata :(

    • Savola puhui asiaa

      Älkääs nyt. Äänestän perussuomalaisista yleislääketieteen
      professori Mauno Vanhalaa, joka on terveyspoliittisesti aktiivinen
      ja jolla 35 vuoden uran aikana on ollut yli 20 potilasta joka työpäivä
      keskimäärin eli noin 200 000 potilasta,

      hän pistää kampoihin ihan ammattitaitoisesti Kataisen sihteeri-Hennalle
      (Virkkuselle), Päivi Räsänen pisti Uripilaiselle joka sote-keskustelussa samon.

      Tämä teidän puolueen puheenjohtaja Terttu Savola puhuu sorretun voimasta lähtien
      hänellä ei ole mahdollista saada valtion palkalla kokemusta
      ulkoaisianvaliokunnasta eikä
      mahdollisuutta matkustella 5 tähden hotellia käyttäen veronmaksajien
      laskuun kansanedustajaletkassa Nairobissa

      Olen itse tohtori ja myönnän että minulla olisi vaikeuksia pitää hölöttäjä-Stubbia
      aisoissa vaikka hänellä ei olekaan substanssia koska hän pystyy
      heittämään mitä tahansa ja minun on vaikea
      sitä nopeasti kumota - ajan kanssa kyllä - koska en istu kuuntemassa
      työkseni briefausta kauppapolitiikasta.

      Terttu Savola vetosi Los Angelesissa elämäänsä (tulee espanjalaisnimestä
      Enkelien neitsyemme kylä) joka on kammottava ihmisten pintaliitoon ja ulkonäköön perustuva
      Hollywood-kylä jossa ei köyhälle ja sairaalle anneta mitään armoa
      vrt. Steinbeckin romaani Grapes of Wrath, Vihan hedelmät

      On todella ongelma, kuten Savola huomauttaa, että jopa työväenluokan
      ihmiset vedetään mukaan herrakerhojen salaseuroihin jossa heidät
      masutetaan rahalla ja nuoleskelulla

      JOKU MUU KUIN SAVOLA ON JOSKUS SANONUT ETTÄ EDUSKUNTA ON HALPA SYSTEEMI koska ei tarvise kuin lahjoa jollain viralla tms. RYHMÄNJOHTAJA työväenpuolueesta jne. niin rivijäsenet seuraavat
      sitä äänestyksessä ja kaikki menee kuin suljetut herrojen salaseurat päättävät
      epädemokraattisesti etukäteen

      tämä vaara on juuri eu-politiikassa, Savola on aivan oikeassa, kärkiehdokkaat
      määrävät ja isämitrot ottavat pappia kyydissä

      Mutta minä äänestän numeroa 100 lääkäriä ja professoria
      Mauno Vanhalaa KOSKA PERUSSUOMALAISET SAAVAT KOLME
      PAIKKAA EI ÄÄNI MENE HUKKAAN

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Vanhala
      http://www.maunovanhala.net/

      vaalivideo http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/bl9z8dla

      Yle esiintyminen http://areena.yle.fi/tv/2252920

    • valehtelu ammattina
    • virkamees

      Terttu Savola , miten elämäni paranee siitä että olen pienituloinen virkamies jos äänestän puoluettasi

    • Halla-ahon äänestäjä
    • PERUSSUOMEN POHJA

      Politiikka 24.10.2014 klo 13:54 | päivitetty 24.10.2014 klo 13:54

      Eduskunta hyväksyi eläkkeiden indeksikorotusten leikkaamisen

      Eläkkeitä korotetaan ensi vuonna vain 0,4 prosentilla, kun indeksin mukainen korotus olisi noin 1,1 prosenttia.

      ON AIVAN OIKEIN ja SYYTÄ PELÄTÄ ELÄKKEIDEN LEIKKAUSTA
      Katainen järjestelee juuri paraikaa 300 miljardin siis 300 000 miljoonan
      euron apupakettia Italian, Kreikan jne. työttömille mm. niiden
      mamuille, joita tulee Välimeren yli solkenaan

    • Perussuomen pohja

      seuraan tätä eläkkeiden vyörytysyritystä ja kerron kun kuulen lisää
      mutta nyt eräs huomio hallituksen kaaoksesta

      Hallituksen sekoilusta näkee miten kaootisesti se on ns. toiminut eli ei-toiminut

      Esimerkkinä haja-asutusalueen jätevesiasetus

      Vihreiden Ville Niinistö voi olla vain hölmösti tai ajattelemattomasti mielistelevä,
      mutta KESKUSTAN JUHA SIPILÄ ON SAATAVA VASTUUSEEN JA MAKSAMAAN MYYMISTÄÄN SEKUNDATUOTTEISTA

      VIHREIDEN VILLE NIINISTÖ SEKOILEE EDUSKUNNASSA
      Niinistön tulkinnan mukaan epäkuntoiset tuotteet jäisivät jatkossa pelkästään ostajan kontolle.
      Koska säännöksiin vedoten on pakotettu ihmiset ostamaan säännöstöjen vaatimuksia täyttämättömiä sekundalaitteistoja, niin ex-ministeri Niinistön mukaan kauppoja ei voi purkaa, koska silloin rikottaisiin omaisuuden suojaa.

      Haja-asutusalueen jätevesiasetusta ei voida avata saatikka kumota, koska yli kymmenentuhatta ihmistä on jo ostanut tutkitusti toimimattoman laitteen.
      Näin parkui ex-ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) Ylen Ykkös-aamussa.

      Käsittämätöntä puhetta.

      KESKUSTAN HANNELE POKKA KURITTAA KANSALAISIA
      Ympäristöministeriön kepulainen kansliapäällikkö Hannele Pokka on jo tämän uuden kuluttajasuojalain tulkinnan pohjalta ilmoittanut, että ostajiksi huijatut ihmiset ovat itse vastuussa ympäristörikoksista, jotka aiheutuvat siitä, että heille on myyty viranomaisten velvoittamana toimimaton laitteisto.

      KESKUSTAN PUHEENJOHTAJA JUHA SIPILÄ ON KÄÄRINYT KANSAN RAHAT TASKUIHINSA
      Upeaa, mahtavaa, huutavat vilunkipelillä laitteistoja kaupitelleet koijarit, joihin myös kepun nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä kuului.

      PERUSSUOMEN TYÖMIES MATTI PUTKONEN KERTOO
      http://www.tamperelainen.fi/blogi/245717-sekundatuotteella-omaisuuden-suoja
      Matti Putkonen

      Sekundatuotteella omaisuuden suoja

      Asukkaiden oikeuksien turvaamiseksi tarvittaisiin joukkokannemahdollisuus, jotta he voisivat vaatia rahojaan pois pakko-ostatetuista sekundatuotteista.

    • siksi Perussuomi

      600 000 euroa lähes kuusikymppiselle tädille tutkimuksiin kansan verorahoja

      tutkijalle ehdollinen linnatuomio

      KANSALAISET HUOLISSAAN, PYSÄHTYYKÖ 600 000 EURON SOMALISELVITYS SUOMESSA
      KUN KUKKAHATTUTUTKIJA VIHERTÄTI SAI LINNAA?

      Muistatteko omatekoisia tutkimuksia tekevän tädin, joka julkisesti valitti Joensuussa että
      hän on tutkija
      ja että hänelle lähetetään solvauskirjeitä

      Näitä asioita levittivät aikanaan Ylen anarkistit
      http://yle.fi/uutiset/rehtori_vartiainen_tutkijan_vapautta_ei_saa_rajoittaa/6494409

      NYT TULI LISÄKSI EHDOLLISTA LINNAA

      Nyt tämä vihreiden puolueen edustaja rasismifasismintutkija sai ehdollista linnaa
      koska SUOMEN AKATEMIALTA SAATU 599 948 EUROA EI RIITÄ RASISMINVAISTAISEEN TYÖHÖN
      TAI MIHINKÄÄN ja hän tarvitsi vähän lisää

      http://webfocus.aka.fi/ibi_apps/WFServlet?ekaLataus=0&IBIF_ex=x_RahPaatYht_report&IBIAPP_app=aka_ext&UILANG=fi&ETUNIMI=P%E4ivi&SANAHAKU=&SUKUNIMI=Harinen&PAATVUOSI_A=2012&PAATVUOSI_L=2012&SUKUPUOLI=FOC_NONE&TMK=FOC_NONE&HAKU=FOC_NONE&TUTKDI=FOC_NONE&ORG_RYHMA=FOC_NONE&LAJITTELU=PAATOS


      Harinen, Päivi Marjatta UEF SOMALIALAISENA SUOMESSA JA 258728 25.05.2012 01.09.2012 - 31.08.2016
      EUROJA 599 948
      MINNESOTASSA
      Diaspora, kansalaisuus ja kuuluminen


      EHDITÄÄNKÖ OLLENKAAN TEHDÄ SOMALISELVITYSTÄ SUOMESSA KUN
      PÄÄTEKIJÄN RASISMITUTKIMUSTA HÄIRITSEE EHDOLLINEN LINNATUOMIO???

      http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/58558-joensuun-kaupunginvaltuutettu-kavalsi-sairaan-aitinsa-rahat-tuomioksi-vuosi-vankeutta


      Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Joensuun kaupunginvaltuustossa vihreiden ryhmässä istuvan Päivi Harisen, 58, syytteen mukaisesti törkeästä kavalluksesta. Tuomioksi tuli maanantaina vuosi vankeutta ehdollisena ja oheisrangaistuksena 45 päiväsakkoa, rahassa 2 115 euroa.

      Syyte oli 76 000 eurosta, josta ilman juridista avustajaa käräjillä asiaansa hoitanut vastaaja myönsi määrällisesti 60 000 euroa. Käräjäoikeus päätyi tuomiossaan 72 000 euron anastukseen.



      Tuomitun asiantuntemus kohdistuu somalitaustaisiin
      Tuomittu tunnetaan myös pattilanteen purkajana ja poteroiden selvittänä


      http://yle.fi/uutiset/tutkijat_ja_journalistit_yhteistyohon_maahanmuuttokeskustelu_poteroihin_kaivautunutta/7438455

      Itä-Suomen yliopiston tutkija Päivi Harisen mukaan nykyinen maahanmuuttokeskustelu on jännitteistä ja poteroihin kaivautunutta.

      – Pattitilanteen purkamiseksi tarvitaan uudenlaisia tapoja, joilla nostetaan esiin niitä positiivisia merkityksiä, joita maahanmuuttajaväestöllä on suomalaiselle yhteiskunnalle, erityisesti paikallistasolta katsottuna, Harinen sanoo.

      Hankkeessa somaliyhteisöstä tuotetaan laaja, tutkimustietoon pohjautuva artikkeli, dokumenttifilmi ja näyttelyosio Tampereen työväenmuseoon.

    • perussuomen pohja

      öky-tuloja saava demariakka
      perustelee omia etujaan

      Halonen saa KÄTEEN NOIN 150 000 EUROA EIKÄ MAKSA JUURIKAAN VEROJA
      EIKÄ NÄY VEROTILASTOISSA koska ökyillä on laillisia verottomia tuloja

      demarikähmijä Halonen ja koko remmi ovat pahoja esimerkkejä

      DEMARIAKKA ÖKYTULOINEEN PUOLUSTAA RIISTOAAN
      http://yle.fi/uutiset/kuuden_tonnin_palkasta_on_varaa_tinkia/6436007
      Palkka-ale on huono esimerkki"

      SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies on toista mieltä. Hän pelkää, että esimerkki palkan alennuksista saattaa laajentua myös muihin, pienituloisempiin työpaikkoihin.

      - Periaatteessa en pidä järkevänä keskustelua siitä, että ihmisten palkkoja alennetaan. Se heikentää ostovoimaa kaikilla kansalaisilla ja yhtälailla verotulot pienenevät. Pidän vaarallisena sitä keskustelua ja esimerkkiä, jota nyt halutaan antaa, Viitamies toteaa.

      - Pienentämällä ihmisten palkkoja ei voida tätä kansakuntaa pelastaa, tosiasiassa siinä käy päinvastoin. Tässä vaiheessa puhutaan pelkästään kansanedustajista, mutta tämä esimerkki tullaan epäilykseni mukaan ulottamaan myös yksityiselle sektorille, jolloin se on paljon suurempi ongelma, Viitamies arvioi.

    • Halla-ahon äänestäjä

      EI MITÄÄN ILTALEHTIPASHAA EI MITÄÄN STUBBHÖLÖTYSTÄ
      VAAN SUORAA PUHETTA

      kannattaa kuunnella erinomaista puhetta
      suoraa
      ei mitään iltalehtipashaa

      kommunistien mielistelijä Halonen ajoi

      ja tökerö nöyristelijä Katainen poisti
      maamiinat

      Dosentti Luukkanen tohtori Niinistö ja dosentti Pekka Kauppala
      selvittelevät NATOA JA MAAMIINOJA

      Miten Suomen turvallisuuspolitiikkaa pitäisi ohjata? Onko meillä tulevaisuutta kansakuntana ilman Natoa? Missä ne Suomen turvallisuusuhat ovat?

      Arto Luukkanen keskustelee toisen dosentin, kansanedustaja Jussi Niinistö kanssa kovista turvallisuuspoliittisista uhista ja Suomen turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta. Loppuajan keskustelua kommentoidaan Venäjän-tuntija Pekka Kauppalan kanssa.

      https://soundcloud.com/radiorapu/tiistai-iltapaiva-dosentin-vastaanotolla-2122014

    • Halla-ahon äänestäjä

      Etukäteistietoa eduskuntavaaleista huhtikuussa 2015

      Jussi Halla-aho pitää Suomi24 listan ajan tasalla henkilöistä,
      joita kannattaa äänestää eduskuntaan
      etenemään suomalainen kylki edellä ja suomalaisten puolesta

      Lue Halla-ahon uusin setti
      Lue ja levitä
      http://www.halla-aho.com/scripta/ruotsin_ja_suomen_vaalikevat.html

      Perussuomalaisilla on kaikissa vaalipiireissä erinomaisia maahanmuuttokysymyksiin paneutuneita ehdokkaita, joita aion parhaani mukaan mainostaa ja markkinoida lukijoilleni. Pyrin nostamaan esille ennen kaikkea henkilöitä, jotka esimerkiksi kunnallispolitiikan tasolla ovat tehneet hyvää työtä, mutta joilla ei vielä ole eduskuntavaaleissa tarvittavaa vaalipiirinlaajuista tunnettavuutta.


      10 vuoden aikana Ruotsiin on tullut ihmisiä yhtä paljon
      kuin Ruotsista lähti 100 vuoden aikana

      Ruotsin kaatunut budjetti sisälsi rahaa
      2 miljardia vuodessa maahanmuuttoon
      2 miljardilla mamujen kotouttamiseen

      eli 4 mijardia vuodessa eli neljän vaalivuoden aikana 16 miljardia euroa

      Onko meillä varaa?
      Jussi Halla-ahon uusin

      alkaa kohdassa 26 min

      https://www.youtube.com/watch?v=G10bNUtPcN8
      https://www.youtube.com/watch?v=G10bNUtPcN8

    • Yksi ja ainoa

      nettisivusto tuhosi koko Köyhien Asialla Rp :n :

      www.vanhemmat.not

      Ottamalla tuon rikollisen ylläpitäjän kuntavaaliehdokkaakseen 2008, tämä puolue löi viimeisen naulan omaan arkkuunsa. Surullista mutta totta :(

      Tosin olen kuullut, että tuon nettisivuston ylläpitäjä ryhtyy pitämään puolueen kotisiuilla omaa blogia, suoraan Saramäen vankilasta 2014. Sitä odotellessa.

    • Halla-ahon äänestäjä

      Mikäli maahan rahdataan köyhiä, poistuvat sosiaaliedut ja vähitellen
      kokonaan. Jokaisen on maksettava itse tai sitten kuoltava jonoon
      tai maattava vanhana hoitokodin käytävällä pyöräpöydällä odottamassa
      vaippojen vaihtoja

      Mamujen rahtaaminen Suomeen on aiheuttanut kuluja ja suomalaisten
      etujen leikkauksia käytännössä eli esimerkiksi

      sen että veronmaksaja ei saa enää hoitoa julkiselta puolelta

      VÄHÄVARAINEN TOIMI NYT
      HUHTIKUUN VAALIT OVAT RUNSAAN SADAN PÄIVÄN PÄÄSSÄ
      ÄLÄ JÄÄ PASSIIVISEKSI TAI TOIVOTTOMAKSI
      ASIALLE ON RATKAISU

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121118906576_uu.shtml










      Ambulanssi tilattiin useaan otteeseen, mutta sitä ei suostuttu lähettämään. Olin vihainen ja turhautunut. Vaikka äiti kärsi, kukaan ei auttanut häntä. Varmaan myös korkea ikä vaikutti hoitomenettelyihin, Marttila sanoo.

      Marttila oli niin hädissään, että otti yhteyttä jopa tasavallan presidenttiin ja pyysi apua. Presidentin eritysavustaja vastasi, etteivät vastaavat tapaukset valitettavasti kuulu presidentin toimivaltaan ja toivotti jaksamista.

      Siksi voimat on huhtivaaleissa keskitettävä mamutuksen vastaisille
      Perussuomalaisille

      MAMUTUKSEN VASTAISTA TYÖTÄ EI KUITENKAAN VOIDA JÄTTÄÄ HALLA-AHON TAI MUIDEN YKSITTÄISTEN EDUSTAJIEN VASTUULLE

      Tarvittaessa Halla-aho kuitenkin avustaa sopivien ehdokkaiden löytymisessä

      http://www.halla-aho.com/scripta/ruotsin_ja_suomen_vaalikevat.html

      Se, että maahanmuutto kiinnostaa ja huolestuttaa äänestäjiä, ei kuitenkaan kanavoidu perussuomalaisten kannatukseksi, ellei puolue sanoillaan ja teoillaan vakuuta äänestäjiä siitä, että se a) edustaa vaihtoehtoa nykyiselle linjalle ja b) pitää maahanmuuttopolitiikan muuttamista yhtenä prioriteettinaan

      Ruotsin ja Suomen vaalit ovat kuukauden sisällä toisistaan. Ruotsin tilanne tulee olemaan jatkuvasti esillä ja vaikuttaa varmasti myös suomalaiseen keskusteluun. Perussuomalaisilla on kaikissa vaalipiireissä erinomaisia maahanmuuttokysymyksiin paneutuneita ehdokkaita, joita aion parhaani mukaan mainostaa ja markkinoida lukijoilleni. Pyrin nostamaan esille ennen kaikkea henkilöitä, jotka esimerkiksi kunnallispolitiikan tasolla ovat tehneet hyvää työtä, mutta joilla ei vielä ole eduskuntavaaleissa tarvittavaa vaalipiirinlaajuista tunnettavuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe