Taimi Tampere mt-kahvila kiinni - miksi?

Harmi kun mielentereysyhdistys Taimi sulki kahvilansa ja työntekijäkin irtisanottiin pitkän palveluksen jälkeen, enää ei voi kahvilassa tehdä kuntoutujat kuntoutustyötä. Sitä Taimissa tehtiin vuosia. Mutta nyt he hävisivät taannoin kilpailutuksen ja toiminta sen myötä ajautui loppuunsa.

Olikohan kilpailutusasiakirjat tehty huonosti?

Ennen ei koskaan ollut epäselvyyttä että toiminta loppuisi.

Taimi taitaa enemmän olla yhden kiipivän politikon esiintymispaikkana, kovin on hallitus hänen juoksutettavissaan. Antoi ymmärtää omaavansa hyvät suhteet Rayhyn ja että hän olisi siksi tärkeä valita sinne. Kun soitin Rayhyn ja luin jutun heille yhdistyksen lehdestä, he sanoivat, että ei ole sellaisia erityissuhteita sinne kenelläkään.

Palkkaa saavat vaan terveet. On muuttunut heidän rahansaantipaikakseen.

Pitäisi olla paika jossa pikkutyötä vastaan kuntoutujat saisivat lisärahaa taskuunsa hyväntahtoisessa ympäristössä.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ööööhh, nyt en ymmärrä. Ensin väki vinkuu eläkkeelle ennen aikojaan ja sellaisen, kun saa niin pitää vielä suojatyötä tehdä yhteiskunnan piikkiin.

Mitäs jos ap etsisi vaikka ihan oikeita töitä?

Vai pikkutöitä hyvätahtoisessa ympäristössä?

Luuleeko joku että nykyaikana tönteko on missään helppoa? Mutta kun joidenkin on tehtävä sitä oikeaa työtä jotta tämä maa / yhteiskunta pyörisi.

En tiedä ovatko mielenterveyslääkkeet ap aivotoiminnan lamauttaneet tälle tasolle vai onko joku aikuinen oikeasti näin naivi.

Äänestä
  • Sinä tässä olet ainoa naivi. Onko sulla yhtään aivosolua päässäsi? Että nyky-yhteiskunta joka teknistyneempi kuin koskaan ja jossa työntekeminen on helpotettu äärimilleen on sitten sellainen, jossa ei niinku vittu työnteko oo helppoo missään? Oletko sinä päästäsi terve? Mitähän se sinunkin niin vitun vaativa hommasi oikein mahtaa olla, että tuollaista sontaa kehtaat julkiselle palstalle kirjoittaa?

    Kerro nyt vielä sekin, että jos tosiaan kaikki olisivat töissä, niin mahtaisiko siellä tarvita juosta kenenkään? Vai voisiko se "nykytyön" vaativuus johtua juuri siitä, että "puuhastelijat" ja "vitun huonot ihmiset" pitää saada pois niiltä "työpaikoilta". Suojatyötähän se sunkin hommasi on eikä mitään muuta. Ei tuollainen hölmö kovin vaativassa hommassa voi olla.

    Äänestä

On todella ikävä asia jos Taimi on suljettu ja lakkautettu. Olen kuunnellut muutaman ohjelman Taimista ja enemmän tulisi olla tuollaista toimintaa. Saattaahan lakkauttamiseen liittyä perustelujakin syitä, joita ei itselläni ole.

Äänestä

Käsittääkseni toiminta ei vain ollut kannattavaa enää, mutta en tiedä mitä juttuja siellä taustalla on. Tavalliset kahvilathan olisivat tietysti nostaneet hintoja, mutta Taimin asiakaskunnan vuoksi sitä ei ilmeisesti haluttu tehdä.

Äänestä
  • Joten lopetettiin se kokonaan, vaikka hallituksessa on tyyppi, jolla on suhteet RAY:hyn. Aika loogista, joo. Olisiko vika siinä, että Taimi teki ihan oikeasti mt-kuntouttavaa työtä ja se vitutti niitä, joille mt-ala on bisnestä. Yksi tapa kiusata mt-sairaita on hoitaa fyysiset vaivat, kenties pienetkin, huonosti ja saada ne ihmiset sillä tavalla pysymään pois tasapainosta ja "avun" tarpeen piirissä.

    No tamperelaiset nyt on ennenkin toisiaan teurastaneet. Milloin te vitun hämäläiset juntit opitte antamaan ihmisarvon toisillenne, vai oletteko te kaikki puolueeseen katsomatta sellaisia repaleperseisiä punaköyhiä, että liki kannibalismia harrastetta "pärjätäksenne". Ei vittu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäsen vaan kirjoitti:

Harmi kun mielentereysyhdistys Taimi sulki kahvilansa ja työntekijäkin irtisanottiin pitkän palveluksen jälkeen, enää ei voi kahvilassa tehdä kuntoutujat kuntoutustyötä. Sitä Taimissa tehtiin vuosia. Mutta nyt he hävisivät taannoin kilpailutuksen ja toiminta sen myötä ajautui loppuunsa.

Olikohan kilpailutusasiakirjat tehty huonosti?

Ennen ei koskaan ollut epäselvyyttä että toiminta loppuisi.

Taimi taitaa enemmän olla yhden kiipivän politikon esiintymispaikkana, kovin on hallitus hänen juoksutettavissaan. Antoi ymmärtää omaavansa hyvät suhteet Rayhyn ja että hän olisi siksi tärkeä valita sinne. Kun soitin Rayhyn ja luin jutun heille yhdistyksen lehdestä, he sanoivat, että ei ole sellaisia erityissuhteita sinne kenelläkään.

Palkkaa saavat vaan terveet. On muuttunut heidän rahansaantipaikakseen.

Pitäisi olla paika jossa pikkutyötä vastaan kuntoutujat saisivat lisärahaa taskuunsa hyväntahtoisessa ympäristössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu