Suomen sotilaallinen kyky toimia Venäjää vastaan on olematon. Puolutusvoimat kestäisivät massiivista hyökkäystä korkeintaan optimistisenkin arvion mukaan 3 viikkoa ja sitten sota olisi jo hävitty. Siksi toiseksi jos Venäjä käyttäisi ydinasetta, esimerkiksi Helsinkiä vastaan niin Suomen tahto puolustautua loppuisi jo siihen.
Krimin operaation tyyppistä spec-ops-hyökkäystä merkittömin sotilain tehtynä Suomi ei kestäsi, koska emme pysty taistelemaan "harmaan vaiheen" aikana yhtään sen paremmin kuin Ukrainakaan. Kun kerran vihollisella ei ole selkeitä valtiotunnuksia sotilaspuvuissaan, niitä ei voi sota-ajan lain mukaan edes ampua, kyseessä olisi sotarikos. Silti merkittömillä vihollisilla on oikeus vallata Suomessa lainkin mukaan kohteita ja käyttää sotilasvoimaa, koska käytännössä joudumme kohtelemaan merkittömiä sotilaita Suomen omina sotilaina joita laki Suojelee.
Venäjällä on täysi kyky vallata Suomi ihan muutamassa viikossa, jopa parin päivänkin sisään, emmekä voi sille oikeasti mitään.
Krimin operaation tyyppistä spec-ops-hyökkäystä merkittömin sotilain tehtynä Suomi ei kestäsi, koska emme pysty taistelemaan "harmaan vaiheen" aikana yhtään sen paremmin kuin Ukrainakaan. Kun kerran vihollisella ei ole selkeitä valtiotunnuksia sotilaspuvuissaan, niitä ei voi sota-ajan lain mukaan edes ampua, kyseessä olisi sotarikos. Silti merkittömillä vihollisilla on oikeus vallata Suomessa lainkin mukaan kohteita ja käyttää sotilasvoimaa, koska käytännössä joudumme kohtelemaan merkittömiä sotilaita Suomen omina sotilaina joita laki Suojelee.
Venäjällä on täysi kyky vallata Suomi ihan muutamassa viikossa, jopa parin päivänkin sisään, emmekä voi sille oikeasti mitään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No, minä sitten pelastan valtion ihan itse.
Jos sammuttaisivat suomesta sähköt ja tietoliikenteen, kuten yhden ylen dokumentin skenaariossa, maa olisi vallattu päivässä. Toisaalta, miksi ne haluaisi suomen vallata? Suomi on kätevä ilmainen puskurivyöhyke.
"Silti merkittömillä vihollisilla on oikeus vallata Suomessa lainkin mukaan kohteita ja käyttää sotilasvoimaa.."
-vai että oikein laillinen oikeus..........................................
Periaatteessa kyllä. Ilman kansallistunnuksia toimiva sotilas ei lain mukaan voi olla vihollinen joka on oikeus ampua, koska sotilaalla ei ole mitään lähettävän maan osoittavia tunnuksia. Näin ollen merkitön sotilas voi toimia melko vapaasti ja laki suojelee häntä ampumiselta.
Merkittömyys oli Ukrainassa temppu jolla Venäjä valtasi Krimin tehokkaasti ja ampumatta laukaustakaan noin käytännössä.
Niin mutta laki kohtelee tuollaista merkitöntä sotilasta rikollisena, jos hän jotain valtaa , ja niin poliisi voi posauttaa ilmat pihalle ja pyytää armeijalta virka-apua.
Laki kohtelee merkitöntä sotilasta ihan tavallisena siviilinä, mitään oikeutta posauttaa ilmat pellolle ei ole sen enempää poliisilla kuin armeijallakaan.
Merkittömäksi sotilaaksi voisi tulkita vaikkapa täydessä maastopuvussa kulkevan kansalaisenkin, eikä poliisi silti voi ampumaan mennä. Kysyä voivat, että mistä on kysymys.
Suomessa olikin tapaus jossa jopa koulu suljettiin jonkun ulkona liikkuneen maastopukuisen takia ja kyseessä oli siviili.
aseistautuneet "siviilit" ryhtyisivät valtaamaan rakennuksia itäsuomessa ukrainalaiseen malliin, tulee NE ampua kyselemättä.
Poliisi tai armeija ei siihen kukaties laillisesti pysty, mutta kootaan joukot jotka ovat niinikään tunnuksettomia, tarpeen mukaan aseistettuja. Ja annetaan paukkua.
Virallisesti voitaisiin olla kovastikin huolestuneita.
Tässä tämä tapaus jossa maastopuku (sotilasasu?) aiheutti poliisin väliintulon ilman aseita tosin
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288677705297.html
Poliisi etsii koulun liepeillä liikkunutta nuorta miestä Jyväskylässä.
Poliisi sai ilmoituksen maastopuvussa Tikan koulun lähellä liikkuneesta miehestä ennen kello yhtätoista.
Poliisi kertoo, että Tikan koulun ovet suljettiin varatoimena lyhyeksi ajaksi kello 11:n maissa. Poliisin mukaan koulutyö jatkui kuitenkin normaalisti pian tarkastuksen jälkeen.
Poliisi jatkaa yhä miehen etsintää. Poliisin mukaan ilmoittaja oli kuvaillut miehen käyttäytyneen oudosti. Hän oli muun muassa vältellyt ohikulkijoita.
tulevat selväksi siitä, miten hän hekumoi päivittäin suomen valtaamisella tai tuhoamisella.
Aivan kuten Vladimir Putin itsekin hekumoi maailman valtaamisella runkkubunkkerissaan.
Kun venäjän alamäki tulee aikanaan eteen, pitää tämä muistaa eikä auttaa vajaapäisten junttaa.
Lyön vetoa, että se kalju kääpiö tekee itsemurhan jossain bunkkerissa jonain päivänä. Mikä tässä on niin tuttua?
Tässä tulee voittamaton venäläinen erikoisarmada, pelätkää kaikki tsuhnat;
https://www.youtube.com/watch?v=HlFyz0Rp994
Harasoo :))))))))) pelottaa niinperkeleeesti....
Sota on helppo voittaa, rauha on vaikeampi. Venäläisten on v-mäistä miehittää vuositolkulla maata, jonka väestöstä suurin osa vihaa heitä. Alkakaa opettaa lapsillenne tienvarsipommien tekoa kaikean varalta.
Toivottavasti Venäjä käyttää ydinasetta Helsinkiä vastaan, niin Suomen ongelmat loppuu siihen.
Kyllä jos Venäjä ja Suomi tappelisivat,niin kyllä siinä Venäjä voittaisi
suhnan 10-0 Hihi!