Jakomäen perussuomalaisten S-marketin

osasto asettuu EU komissaarivalinnassa Heidi Hautalan taakse.
On aika saada osaava nainen.
Meillä vihreät arvot ja siviilipalvelus kulkevat käsi kädessä, aivan samoin kuin puolueemme miehistä noin puolet.
Oikein hyvää vihreää perussuomalisuutta;

toivottaa Jakomäen perussuomalaiset
Lasoli-Pekka ja
Marinol-Arska
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

myö tiällä lieksassa yhtyttään teihin mielellään

Äänestä

Hautalaan, valinnan osalta ja totean, että Hänen valintansa on meidän perussuomalaisten etu.
Onhan Hautala kokenein nainen meidän aatemaailmassa.
Mehän voimme määritellä oman puolueemme linjan siten, että olemme
" vihreitä arvoja kunnioittava sosialidemokraattinen perussuomalainen puolue" ja johtajanamme on suuri demokratian kannattaja Isä-Timo.

Äänestä

isä timo kantaa harteillaan painavaa demokratian taakkaa. Sääli, ettei hän raaski luovuttaa sitä demokratiaa kenenkään muun riesaksi.

Äänestä
  • kohdalla on, että on äärettömän helppo olla fiksuilla, raittiilla, asiallisilla ja hyvä käytöksisillä edustajilla isähahmona.

    Äänestä

MmmmmMarinoliaaahh.....!

Äänestä

Timppa näyttää taas kopsuttelun mallia?

Äänestä

NYT EI KANNATA SIJOITTAA HOMEOPAATTI - HAUTALAAN
lasoli tai marinol liuottimina ei sisällä parantavaa lääkettä
kuten Hautala homeopatiassaan väittää

Warren Buffet -indikaattori osoittaa nopeaa osakepudostusta
varovaisuuteen, Omahan oraakkelina tunnettu Warren Buffet on maailman
menestynein omaisuutensa sijoittamalla kerännyt guru

Nyt sijoitammekin äänemme näihin
EUROOPAN UNIONIN TÄRKEIMMÄT VAALIT
SINÄ PÄÄTÄT 25.5. MUTTA OLET MYÖS MAKSAJA
Kaikki on nyt kerrottu. Nyt on päätöksen aika su 25.5.
All is on the table. Now it´s your turn to decide
http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalaisten-eurovaaliehdokkaat/#
\\\\\ NUMERO ON 84 \\\\ TOHTORI JUSSI HALLA-AHO
\\\\\ NUMERO ON 82 \\\\ JUHO EEROLA
\\\\\ NUMERO ON 99 \\\\ MARIA TOLPPANEN
\\\\\ NUMERO ON 85 \\\\ PROF. ERKKI HAVANSI
\\\\\ NUMERO ON 100 \\\ PROF. MAUNO VANHALA
\\\\\ NUMERO ON 96 \\\\ TOHTORI SAKARI PUISTO
\\\\\ NUMERO ON 87 \\\\ TOIMI KANKAANNIEMI
\\\\\ NUMERO ON 98 \\\\ SAMPO TERHO
\\\\\ NUMERO ON 95 \\\\ PIRITTA POIKONEN



Warren Buffet-indikaattori osoittaa osakeromahdusta
http://www.moneynews.com/MKTNewsIntl/Stock-market-recession-alert/2014/02/10/id/551985/

Warning: Stocks Will Collapse by 50% in 2014
Tuesday, 20 May 2014 05:40 PM

Billion-dollar investor Warren Buffett is rumored to be preparing for a crash as well. The “Warren Buffett Indicator,” also known as the “Total-Market-Cap to GDP Ratio,” is breaching sell-alert status and a collapse may happen at any moment.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takapihan puska- kirjoitti:

osasto asettuu EU komissaarivalinnassa Heidi Hautalan taakse.
On aika saada osaava nainen.
Meillä vihreät arvot ja siviilipalvelus kulkevat käsi kädessä, aivan samoin kuin puolueemme miehistä noin puolet.
Oikein hyvää vihreää perussuomalisuutta;

toivottaa Jakomäen perussuomalaiset
Lasoli-Pekka ja
Marinol-Arska

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu