Miten mahtaa olla jos lähtisin Portugaliin niin maksettaisiinko työttömyyskorvaus sinne? Voiko saada mitään tukia Suomesta kuten muuttoavustusta, asumistukea yms? Siellä olisi reilusti halvemmat elinkustannukset ja verotus joten pärjäisi mukavammin kuin Suomessa. Olisi lämmintä talvellakin niin tarkenisi istuskella ulkosalla koko vuoden.
Portugali
cerveja
493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tietääkseni kolmen kuukauden ajan maksetaan työttömyyskorvausta etsiessään töitä toisesta Eu maasta. Tähän tietoni sitten loppuu. Olisihan se hienoa että kun työtä löytyy niin ei kun tavarat muuttoautoon ja körötteleen uuteen maahan ja valtio maksaisi muuttokulut. Kannattaa katsoa ensin suomi24 sivut työ ulkomailla.
Työttömyyskorvaus maksetaan 3 kk ajan EU-maahan kuten Suomessa, jos lähtee etsimään töitä. Tietysti maksu lakkaa aiemmin, jos töitä löytyy aiemmin. Muutkin Suomen etuudet on voimassa sen aikaa kun maksetaan työttömyyskorvausta. Siten jos sieltä löytää töitä, niin pitää pärjätä sen maan tuilla ja sillä palkalla, jonka saa työstään.
Mutta tämä 3 kk:n tukien siirtyminenkin siis koskee vain oikeita työttömiä. Mitään työmarkkinatukea ei makseta Suomen ulkopuolelle, joten sossun tuella elävä työmarkkinatukilainen ei voi lähteä toiseen EU-maahan "lomailemaan".
Suomessa taas maksetaan sossutukia tänne lomailemaan tulleille. Miten se nyt sillälailla menee?
Niin, siis ulkomaalaisillekin maksetaan Suomen tuet, jos ovat täällä töissä. Tai EU-kansalaisille maksetaan se 3 kk heidän oman maansa tukitason mukaisesti, jos hakevat töitä sen ajan.
Pakolaisille toki maksetaan sossusta minimielintaso pitempäänkin, jos eivät pysty omassa maassaan asumaan. Mutta pakolaisia meillä on niin tosi vähän, että Suomen talous ei kaadu pakolaisten auttamiseen.
Lomailemaan tulleille ei makseta tukia Suomessa. Niin se ei mene.