Yliopistosta ammattikorkeakouluun

Takaisin?...

Onko kellään kokemusta lähteä yliopiston jälkeen opiskelemaan ammattikorkakouluun? Itse olen tämän valinnan tehnyt ja tuntuu että muutos on suuri. Olen jo valmistunut yliopistosta ja ajattelin mennä opiskelemaan alaa joka on minua aina kiinnostanut. Halusin käytäntöä ainaisen teorian sijaan, mutta nyt sitä on tullut vähän liikaakin. Yliopistossa oltiin aikuisia, joilla vastuu omasta opiskelusta, AMK:ssa taas on läsnäolopakko joka päivä, aamusta iltaan ja opettajat ovat opettajamaisempia kuin yliopistossa. Lähes kaikki tehdään ryhmissä mikä on itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle hiukan outoa. Osa esseistäkin pitäisi kirjoittaa ryhmissä. Sellaista opiskelua "käsikädessä". Sekin on outoa että kaikki noudattaa samaa lukujärjestystä eikä opintoja voi nopeuttaa, se on se 4 vuotta kaikilla. Lisäksi vielä tuntui siltä että yliopistossa oli jotenkin "arvokkaampi", en tiedä miksi näin tuntuu. Olenkohan ainoa joka on mennyt näin päin opiskelemaan?

11

3120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      En sinänsä kommentoi kysymystäsi, mutta noihin opiskelutapoihin ym. kommentoin.

      Nimittäin, avopuolisoni aloitti vast'ikään amk:ssa opinnot eritoten aikuisopiskelijoille suunnatussa ohjelmassa. Heh, ja tuota samaa mitä sinä valittaa myös hän - homma on ihan liian koulumaista. Itse viimesenä kuutena vuotena yo-meinikiin tottuneena (joskin amk:kin on aikanaan tullut koluttua, mutta on enää muisto vain) hieman minuakin naurattavat nuo amk-hommelit. Viimeisimpänä avopuolisoani kummastuttaneena asiana tuli tiedotus, että opiskelijoilla on osallistumispakko amk:n urheilupäivään! Heh, kyllä sen ymmärtää että joillakin tunneilla pitää olla läsnä (ja jopa sen että tätä haukansilmin valvotaan) mutta siis että tuohonkin yritetään pakottaa vaikka kyseessä ovat aikuiset ihmiset.

      Avopuolisoni on myös kokenut amk:n lukujärjestyssysteemin suht. vastenmielisenä ja pirstaleisena - tai ainakaan hän ei koe että se pedagogisesti sopisi hänen kohdallaan kyseessä olevaan oppiaineeseen. Ja myös tuo opettajien ja opiskelijoiden välinen "juopa" johon viittaat on tullut myös esiin: kuulemma jossakin alkuinfossa mm. mainittiin, että opettajia ei saa "vetää hihasta" käytävällä, vaan heitä saa ikään kuin lähestyä vain vastaanottoaikoina tai tunneilla. HUH. Omalla (piskuisella) laitoksellani yo:ssa kyllä monta kertaa istuttiin kahvilassa tai laitoksen vapaa-aikatilassa jutustelemassa proffien kanssa. Yksi proffa jopa vei porukkaa usein kurssiensa viimeisellä tapaamiskerralla pubiin istumaan ja jutustelemaan.

      Mutta, joillekin tietty AMK-pedagogiikka sopii. Ja samanlaistahan systeemiä pikkuhiljaa ajetaan yliopistoonkin, jotta porukka valmistuisi nopeammin ja saataisiin "tutkintoputki" tuloskuntoon.

    • milla

      Mä opiskelen tekniikan ja liikenteen alalla AMK:ssa. Meillä on läsnäolopakko lähinnä laboratoriotunneilla, ja siitäkin voi neuvotella, jos on joku pakottava syy olla pois. Meillä ryhmätyöt ovat onneksi harvinaisia, minullekin sopii itsenäinen työskentely parhaiten. Olisin voinut myös valmistua puoli vuotta etuajassa, mutta opinnäytetyön kirjoittaminen ei oikein maistunut kesällä, joten taidan sittenkin valmistua määräajassa. Eli pointtini on, että eri koulutusohjelmissa on vähän eri systeemit läsnäolopakon ym. suhteen. Tuntuu tosiaan oudolle tuo läsnäolopakko, etenkin kun opiskelijoiden joukossa on perheellisiä ja työssäkäyviä, joille opettajan määrittelemä lukujärjestys ei välttämättä sellaisenaan sovi.

    • kuulostaa

      Omalla kohdalla oli aivan erilainen, juuri sellainen aikuisempi malli. Läsnäolopakko vain labroissa.

      Kursseja sai suorittaa ihan niin paljon kuin halusi ja melkein missä järjestyksessä tahansa. Tietysti esitietovaatimukset huomioon ottaen.

      Opiskelun aikana oli helppo käydä töissä ja järjestellä elämään kaikkeen sopivaksi.

      Opiskelin tietotekniikkaa.

    • Pete

      Itse opiskelin yliopistossa muutaman vuoden ja vaihdoin sitten AMK:n. Täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen valintaani. Opetuksen taso on huomattavasti parempaa ja mitä läsnäolopakkoon tulee, niin sellainen on tähän mennessä ollut yhdellä kurssilla. Yliopistollakin oli läsnäolopakkoja muutamalla kurssilla, joten mitään eroa tämän suhteen ei ole. Opintoja pystyy AMK:ssakin suorittamaan omassa tahdissaan. Itselläni on tavoitteenani valmistua reilussa kahdessa vuodessa.

      • Alkup.

        Vaikuttaa siltä että kokemukset riippuu paljon alasta ja koulusta. Itse opiskelen kulttuuri-alaa. Ehkä näin vanhempana pitäisi yrittää muuta kautta kouluttautua. Onhan niitä kaikkia kursseja jotka tosin maksaa aika paljon...


    • koooo

      joo, samaa purnutamme täällä koulussa koko ajan. opiskelen kuntoutusalaa ja meitä syynätään naurettavuukssin asti. opiskelu on rankkaa; yliopistolaisille tiedoksi. TÄllä viikolla kahtena päivänä 8-20 koulua.Muuten 8-16. Kahden kuukauden aikana 14 koulutehtävää ja 4 tenttiä.J aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä kun ollaan niin meidän ryhmällä on kyllä pinnat kireällä ja useampi kuin yksi on viettönyt illan itkien väsymystään pois kotona. Että tälläinen juttu. tehtävät ovat vaativia juuri siksi, että ne pitää tehdä ryhmässä-->erilaiset perssonat törmäävät rämisten yhteen. Kulttuurin ja tekniika aloilla on kuulemani mukaan löysempää tämän suhteen, mutta terveysaloilla ei todellakaan. toivon syvästi, ettei yliopsito mene tähän systeemiin,koska stressi ja paine ovat niin kovat.

      • toinen puoli

        "Ja aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä kun ollaan niin meidän ryhmällä on kyllä pinnat kireällä ja useampi kuin yksi on viettönyt illan itkien väsymystään pois kotona. Että tälläinen juttu. tehtävät ovat vaativia juuri siksi, että ne pitää tehdä ryhmässä-->erilaiset perssonat törmäävät rämisten yhteen."

        Se siitä aikuisuudesta sitten tällä erää ;)


      • koooooo
        toinen puoli kirjoitti:

        "Ja aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä kun ollaan niin meidän ryhmällä on kyllä pinnat kireällä ja useampi kuin yksi on viettönyt illan itkien väsymystään pois kotona. Että tälläinen juttu. tehtävät ovat vaativia juuri siksi, että ne pitää tehdä ryhmässä-->erilaiset perssonat törmäävät rämisten yhteen."

        Se siitä aikuisuudesta sitten tällä erää ;)

        vai että näin. tulkitsen tuon niin että aikuisen ihmisen tapoihin ei kuulu itkeä väsymystään pois illalla kotona ja että erilasiet persoonat eivät törmää yhteen esim. ryhmätöissä?
        Esim.sairaalassa hoitsut tappelee keskenään usemmmassa kuin yhdessä paikaa (EN NYT TARKOITA ETTÄ KAIKISSA SAIRAALOISSA JA VAIN HOITSUT; TÄMÄ ON ESIMERKKI).
        Ja kyllä kun oikein rankoille pistetäään niin eiköhän sitä väsymystä ja sen ilamisutapoja löydy aika monesta 2aikuisyhteisöstä".
        tuo sinun kommenttisi on niin naurettava että ei jakoa...Noinko sinä määrittelet aikuisuuden?


    • tuleva tradenomi

      Veikkaan, että opiskelet jossain pienessä amk-yksikössä, jossa valinnaisuus on minimoitu ja opettajat leikkivät jotain suurta ja opiskelijat eivät uskalla ilmaista mielipiteitään.
      Opiskelen kolmatta vuotta ja tähän mennessä läsnäolopakko on ollut vain kielten tunneilla, aivan kuten yliopistossa opiskelevalla puolisollanikin. Tradenomien normivalmistumisaika on 3.5 vuotta. minä valmistun ensi keväänä, eli kolmessa vuodessa. Se on onnistunut koska olen käyttänyt omia aivojani. Ts. ottanut kursseja muidenkin kuin oman ryhmäni lukujärjestyksestä. Nytkin aloittelen lopputyötäni ja opiskelen, lukujärjestyksessäni on myös iltakursseja aikuisopiskelijoiden ryhmissä.
      Keväällä aion hakea yliopistoon sivistämään itseäni lisää, joten sitten on mullakin mihin verrata. Mutta tähän asti amk on kyllä ollut mielestäni ihan aikuismainen opinahjo! Yritä pärjätä!

      • koooo

        no tuota, vastaan nyt parinkin viestin kommentteihin. Yksikkömme ei ole pieni. Saammme äänemme kuuluviin varsin hyvinkin, koksa olemme aktiivinen ja ulospäin suuntautunut ryhmä. Meillä on suht.paljon valinnaisia, toki lisääkin saisi olla. joukossa ihan huippu-kiinnostavia kursseja.
        Opettajamme ovat kaikki yliopistosta valmistuneita, joukossa tohtoreiksi väitelleitä (teatterikorkeakoulu, terveysttieteet) sekä lisensiaatteja muutama.
        Että näin.


    • kkkk

      ..kommentoin silti. Olin pari vuotta Yrkeshögskolan Sydvästissä, ja ei siellä ainakaan ollut minkäänlaista läsnäolopakkoa. Kyllä ne opet hiukan oli et missäs se on jollei koskaan näkyny, mutta omapa on ongelma...kunhan tentistä pääsee läpi. Opetus oli erittäin tasokasta (paitsi yksi..), ne oli ihan yo:sta valmistuneita. Jos sulla on hyväksiluettavia juttuja, niin voit hyvin valmistua parissa vuodessa. Mun koulukaverilla oli FM-tutkinto ja valmistui 2 vuodessa amk:sta sen jälkeen. Laita postia opinto-ohjaajalle, kerro mitä olet suorittanut (esim kieliopinnot saa varmasti hyväksluettuu..)
      Mun mielestä amk:ssa oli kivempaa opiskella, paljon stressittömämpää vaikka opetus oli vähintään yhtä hyvää kuin yo:ssa. Siellä sentään sai opetusta eikä tutkinto ole suunnilleen kirjatenttien varassa. Tuntuu ettei niistä jää lopulta mitään käteen. lukea voi muutenkin..Ala amk:ssa ei vaan ollu ihan se mun juttu, joten nyt ollaan yo:ssa..amk:n kautta ois kyllä työpaikka herunnu helpommin :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe