Ruokavalio ja lääkekasvit mielenterveyongelmien parantamisessa

Hei kaikki!

Myönnän heti alkuun että en ymmärrä näitä asioita kovin syvällisesti, haluan silti jakaa kokemukseni.

Sairastan skitsofreniaa ja olen saanut siihen apua oikeanlaisesta ruokavaliosta ja lääkekasveista.

Alloppaattinen psykiatria on puolestaan tarjonnut minulle turruttavaa pakkohoitoa sekä lääkitystä, joka pinnallisesti poistaa oireeni, mutta ei kuitenkaan paranna itse sairautta.

Lääkekasveja on käytetty ympäri maailmaa vuosituhansien ajan hoitamaan vaikka mitä sairauksia (myös mielenterveysongelmia), valitettavasti nykymaailmassa suuri yleisö ei tiedä näitten kasvien parantavista ominaisuuksista.

Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta, enkä ole siksi pätevä määräämään kenellekkään lääkekasveihin perustuvaa hoitoa, haluan vain jakaa kokemukseni 'potilaan' roolista. Lääkekasvit väärin käytettynä voivat olla haitallisia.

Onko kellään muulla kokemuksia kasvien käytössä mielenterveysongelmien hoitamisessa?
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10429390 kirjoitti:

Hei kaikki!

Myönnän heti alkuun että en ymmärrä näitä asioita kovin syvällisesti, haluan silti jakaa kokemukseni.

Sairastan skitsofreniaa ja olen saanut siihen apua oikeanlaisesta ruokavaliosta ja lääkekasveista.

Alloppaattinen psykiatria on puolestaan tarjonnut minulle turruttavaa pakkohoitoa sekä lääkitystä, joka pinnallisesti poistaa oireeni, mutta ei kuitenkaan paranna itse sairautta.

Lääkekasveja on käytetty ympäri maailmaa vuosituhansien ajan hoitamaan vaikka mitä sairauksia (myös mielenterveysongelmia), valitettavasti nykymaailmassa suuri yleisö ei tiedä näitten kasvien parantavista ominaisuuksista.

Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta, enkä ole siksi pätevä määräämään kenellekkään lääkekasveihin perustuvaa hoitoa, haluan vain jakaa kokemukseni 'potilaan' roolista. Lääkekasvit väärin käytettynä voivat olla haitallisia.

Onko kellään muulla kokemuksia kasvien käytössä mielenterveysongelmien hoitamisessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu