Sormet jäykät

MIkä aheuttaa sormien jäykkyyttä, turvotusta ja keskinivelten paksuntumista? Minulla on kylläkin nivelrikkoja siellä sun täällä, olisiko se sitä? HLA-B27 on positiivinen. Nivel- ja lihasoireita on vaihdellen paikasta toiseen. Mm. polvet ovat oireilleet viime kesästä lähtien. Nyt oireilee vasen päkiä. Isovarpaiden tyvinivelet punoittavat usein. Joskus aikaisemmin mitattu reumatekijä on ollut negatiivinen. Lihakset ja lihaskalvot ovat nykyään hyvin tiukoiksi jämähtäneet.

Kalsiumia on liikaa ja tuumorinekroositekijä on yli viitteen. Joskus olivat ACE ja lysotsyymi koholla. Lymfosyyttitulehdusta on todettu vuosia sitten sylkirauhasissa, mutta Sjögrenin vasta-aineita minulla ei ole. Anca-vasta-aineita ei ole.

Minulla olisi Saksan testien mukaan mahdollinen borrelioosi, mutta Suomen testien mukaan Borrelian vasta-aineita ei ole. Olen saanut lukuisia antibioottikuureja nielurisan krooniseen tulehdukseen. Kun se tulehdus on pahimmillaan, niin saan poskiini ikään kuin perhosihottaumaa. Aiheuttaakohan tuo nielurisassa muhiva tulehdus niveliini aika ajoin ongelmia? Nivelrikkoja ei voitane ehkäistä? Eikä reaktiivisia niveltulehduksia?
0234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ihopöhö kirjoitti:

MIkä aheuttaa sormien jäykkyyttä, turvotusta ja keskinivelten paksuntumista? Minulla on kylläkin nivelrikkoja siellä sun täällä, olisiko se sitä? HLA-B27 on positiivinen. Nivel- ja lihasoireita on vaihdellen paikasta toiseen. Mm. polvet ovat oireilleet viime kesästä lähtien. Nyt oireilee vasen päkiä. Isovarpaiden tyvinivelet punoittavat usein. Joskus aikaisemmin mitattu reumatekijä on ollut negatiivinen. Lihakset ja lihaskalvot ovat nykyään hyvin tiukoiksi jämähtäneet.

Kalsiumia on liikaa ja tuumorinekroositekijä on yli viitteen. Joskus olivat ACE ja lysotsyymi koholla. Lymfosyyttitulehdusta on todettu vuosia sitten sylkirauhasissa, mutta Sjögrenin vasta-aineita minulla ei ole. Anca-vasta-aineita ei ole.

Minulla olisi Saksan testien mukaan mahdollinen borrelioosi, mutta Suomen testien mukaan Borrelian vasta-aineita ei ole. Olen saanut lukuisia antibioottikuureja nielurisan krooniseen tulehdukseen. Kun se tulehdus on pahimmillaan, niin saan poskiini ikään kuin perhosihottaumaa. Aiheuttaakohan tuo nielurisassa muhiva tulehdus niveliini aika ajoin ongelmia? Nivelrikkoja ei voitane ehkäistä? Eikä reaktiivisia niveltulehduksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu