Hyvä uudistus kehitysavun keräämsieksi

Perussuomalaiset: Kansalaiset rahoittamaan kehitysapua
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaiset Kansalaiset rahoittamaan kehitysapua/a1400669821537

Perussuomalaiset esittelivät keskiviikkona eduskunnalle uutta malliansa kehitysavun rahoittamiseksi. Ideana on perustaa ulkoministeriön hallinnon alle kehitysapurahasto, johon valtio laittaa siemenrahan ja kansalaiset kantavat vastuusta loput.

"Valtio voi tarjota veroporkkanan niille, jotka sijoittavat rahastoon. Mutta sen jälkeen valtion rooli pienenee ja keskiöön tulevat yksittäiset kansalaiset. Jos jonkun mielestä kehitysapua annetaan liian vähän, silloin on katsottava peiliin, lahjoitettava enemmän ja ehkä innostettava muita tekemään samoin", perussuomalaisten Maria Lohela sanoi eduskunnan keskustellessa kehityspoliittisesta selonteosta.

Muut puolueet tyrmäsivät esityksen. Kritiikkiä tuli erityisesti vasemmistosta, jossa korostettiin valtion vastuuta.

Sdp:n Tuula Väätäinen piti perussuomalaisten ehdotusta "edesvastuuttomana ja epäeettisenä".

Maria Lohela väitti, että heidän mallillaan kehitysavun määrä nousee, eikä laske.

Keskustelussa perussuomalaiset väittivät kehitysavun ohjautuvan sivullisten taskuihin samalla kun suomalaiset värjöttelevät leipäjonoissa. Kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr) kuitenkin sanoi, että väärinkäytökset ovat hyvin vähäisiä ja jos niitä todetaan, niihin puututaan. Esimerkiksi Tansanialta on pyydetty väärinkäytettyjä rahoja takaisin 80 000 euroa.
2224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan oikein, ne lahjoittakoon, kenellä on varaa moiseen. Minä en haluaisi osallistua sotilasjunttien ak-47sten rahoittamiseen afrikassa.

Äänestä

Sdp:n Tuula Väätäinen piti perussuomalaisten ehdotusta "edesvastuuttomana ja epäeettisenä".

Täytyi oikeien etsiä nettisivu, missä tämä eukko kehuu itseään ja rahanjakotaitojaan:

http://www.tuulavaatainen.fi/

... täyssavolainen pottunokka, päilysmies naisen asussa.
Kiva jaella verovaroja, siis muiden kuin omia rahoja, "ystäville" pitkin maailmaa...

Nettisivun vieraskynässä on asiat pantu oikeaan tärkeysjärjestykseen:

http://www.tuulavaatainen.fi/86

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalaisilta kirjoitti:

Perussuomalaiset: Kansalaiset rahoittamaan kehitysapua
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaiset Kansalaiset rahoittamaan kehitysapua/a1400669821537

Perussuomalaiset esittelivät keskiviikkona eduskunnalle uutta malliansa kehitysavun rahoittamiseksi. Ideana on perustaa ulkoministeriön hallinnon alle kehitysapurahasto, johon valtio laittaa siemenrahan ja kansalaiset kantavat vastuusta loput.

"Valtio voi tarjota veroporkkanan niille, jotka sijoittavat rahastoon. Mutta sen jälkeen valtion rooli pienenee ja keskiöön tulevat yksittäiset kansalaiset. Jos jonkun mielestä kehitysapua annetaan liian vähän, silloin on katsottava peiliin, lahjoitettava enemmän ja ehkä innostettava muita tekemään samoin", perussuomalaisten Maria Lohela sanoi eduskunnan keskustellessa kehityspoliittisesta selonteosta.

Muut puolueet tyrmäsivät esityksen. Kritiikkiä tuli erityisesti vasemmistosta, jossa korostettiin valtion vastuuta.

Sdp:n Tuula Väätäinen piti perussuomalaisten ehdotusta "edesvastuuttomana ja epäeettisenä".

Maria Lohela väitti, että heidän mallillaan kehitysavun määrä nousee, eikä laske.

Keskustelussa perussuomalaiset väittivät kehitysavun ohjautuvan sivullisten taskuihin samalla kun suomalaiset värjöttelevät leipäjonoissa. Kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr) kuitenkin sanoi, että väärinkäytökset ovat hyvin vähäisiä ja jos niitä todetaan, niihin puututaan. Esimerkiksi Tansanialta on pyydetty väärinkäytettyjä rahoja takaisin 80 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu