Kun tutkailee tämän hetkistä Eurooppaa, tulevat eurovaalit näyttävät suuntaa sille, millaisen suosion kasvamassa ole konservatiivipopulisimi oikein saa. Vatsakkain ovat siis näissä vaaleissa ennen muuta vapaa demokratia, vapaan liikkuvuuden edistäminen ja suvaitsevaisuus ja niitä vastassa ohjattu demokratia, nationalismi ja eristäytyneisyys. Jorn Donner on kosmopoliittisena henkilönä oivaltanut oikein asioiden tilan ja perustullut politiikkaan edelleen osallistumistaan juuri sillä, että haluaa vastustaajo enemmän kuin vain oraalla olevaa populismikehitystä.
Suomessa populisimi ei ole niin näkyvää ja räikeää kuin esim. Ranskassa, Hollannissa ja Unkarissa, koska Suomen populistipuolueen ehdoton johtaja Timo Soini on pysynyt varsin maltillisena esim. maahanmuuttokysymyksissä. Populistit osaavat hyödyntää tyytymättömyyttä ja pyrkivät löytämään sille syyllisen, joka usein on todellisuudessa asiaan syytön, mutta ns. hyvä vihollinen. Tällaisia ovat ne, jotka poikkeavat jollain tavoin enemmistöyhteisöstä. Saska Saarikoski kirjoittaa tästä asiasta päivänHhesarissa todella loistavan kirjoituksen, niin loistavan, että harvoin sellaista kohtaa. Kannattaa lukea Saarikosken kolumni "Vapaassa maailmassa naisella saa olla parta".
Putinin Venäjä on ns. ohjattu demokratia, josta oikeistopopulistit Euroopassa haaveilevat. Niissä kansallinen identiteetti halutaan pitää sisällöllisesti minimalistisena. Putin näkee konservatiivinina vapaudet moraalisena rappiona, mikä on myös yhteistä hänen ja oikeistopopulistien kesken. Tällaista totalitarismia on eurovaaleissa syytä vastustaa. Kannattaa siis antaa änni vapauden eikä vapauksien rajoitusten puolesta. Ei kannata uskoa luotuja viholliskuvia, koska se on aina sama kikka, mitä populistit käyttävät kanavoidakseen tyytymättömyyttä haluttuun suuntaan.
Suomessa edellä mainitut kysymykset eivät ole kaikkein keskeisemmässä roolissa, mutta niiden suhteen on hyvä olla hereillä, koska kehitys Euroopassa on joiltain osin jo huolestuttava ja muistuttaa siten 1920-luvun Euroopan tilaa.
Suomessa kyse on enemmän EUn kehityksestä liittovaltiosuuntaan tai pysymisestä kansallisvaltioiden välisenä liittona. EU on toki nykyisellään enemmän kuin pelkkä paperilla oleva liitto ja siinä on eräitä liittovaltion piirteitä. Halutaanko näitä piirteitä vahvistaa kuten esim. Kokoomus ja Vihreät haluaa vain heikentää kuten persut, Paavo Väyrynen ja useat eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet haluavat. Tässä näkemyserot tulevat räikeimmin esille kahden kepulaisen ehdokkaan eli Olli Rehnin ja Paavo Väyrysen näkemyksissä. Kepulaisten lieneekin vaikea äänestää, kun ääni voi todellisuudessa mennä vain näistä toisen hyväksi eli kun haluaa äänestää EU-myönteistä Rehniä, ääni voikin lipsahtaa EU-vastaisen Väyrysen pussiin, jos Rehn ei mene läpi.
Tämän kepulaisen jakomielisyyden vuoksi kepulaisten on viisasta äänestää jotakin muuta kuin Kepun ehdokasta. Jos kannattaa Väyrysen ajatuksia, sitä lähellä ovat ainakin persut ja jos kannattaa Rehnin ajatuksia, lähellä ovat esim. Kokoomuksen ehdokkaiden näkemykset.
Itse olen päättänyt antaa taktisen äänen näissä vaaleissa. Kun Suomesta valitaa 13 edustajaa parlamenttiin, pyrin vaikuttamaan siihen, että tuo vielä avoin 13. paikka menee jollekin muulle kuin persuille, jotka siitä myös kisaavat. Tämän hetkinen arvioini on se, että Kokoomus on lähinnä tuota paikkaa, joten tulen todennäköisesti äänestämään Kokoomuksen ehdokasta ja vieläpä ehkä sellaista, joka tässä on kiikun kaakun. Henna Virkkunen voisi olla tässä kohdin sopiva ehdokas, koska hän on kunnostautunut hyvin myös kuntarakenneuudistuksessa.
Mistä eurovaaleissa on kyse?
4
<50
Vastaukset
- näytösvaalit
Tilanne on se että teet äänestyskopissa mitä hyvänsä niin
liittovaltiossa olet hetken päästä ja siellä määrää oma
putiini ja asetelmat ovat senjälkeen kuin 30-luvulla
tulevine jatkoineen. Paavo Väyrysen ja Olli Rehnin erilaisilla näkemyksillä liittovaltion uhasta ei ole keskustalaisten äänestäjien keskuudessa niin suurta merkitystä kuin sille on annettu. Ei tavallinen kansa pohdi tuollaisia valtio-opillisia kysymyksiä samaan tapaan kuin yhteiskunnallisen yliopistokoulutuksen saaneet toimittajat ja poliitikot itse. Moni tänne kirjoittava sanoisin jopa, että liittovaltiokysymys on tavalliselle maajussile liian teoreettinen ja vaikea edes käsitettäväksi.
Valtaosa kepulaisista tuleekin äänestämään muita ehdokkaita. Joko ennestään tuttuja kansanedustajia tai periaatteesta myös vailla läpimenomahdollisuuksia olevia oman maakunnan ehdokkaita. Toisaalta on todettava, että koko maassa keskustan ehdokasasettelu ei mennyt ihan nappiin.
Keskustalaisille aluekehitysrahastovarojen ja maataloustukien jaolla on varmasti tärkeämpi merkitys kuin teoreettisella liittovaltiokehityksellä. Nämä asiat ovat tosin jääneet keskustelussa varjoon johtuen ehkä siitä, että uusi seitsenvuotinen ohjelmakausi astui voimaan juuri tämän vuoden alusta eli sitä noudatetaan koko alkava europarlamenttikausi. Seuraavan ohjelmakauden päälinjauksien teko taitaa kuitenkin alkaa noin neljän vuoden kuluttua eli niihin uudet mepit voivat vaikuttaa.On mahdollista, että liittovaltiokehitys on monelle äänestäjälle liian mutkikas asia ymmärrettäväksi. Jos olet oikeassa, että kepulaiset eivät sellaiseen lämpiä, niin erityisesti Väyrysen läpimenomahdollisuudet ovat huonot, koska juuri tämä asia vaikuttaa olevan Väyrysen ylivoimainen päävaaliteema. Hän on mennyt jopa niin pitkälle, että sanoo Suomen tulevan linjan ratkevan siinä, antavatko äänestäjät hänelle vai Olli Rehnille tukensa. Kirjoituksestasi on siis luettavissa rivien välistä hyvinkin helposti, että Paavo Väyrynen jos kuka on ihan ulalla näissä vaaleissa.
Kepulaisilla äänestäjillä on erilaisia tavoitteita näissä vaaleissa. Varmasti olet oikeassa siinä, että kepulainen haluaa aina äänestää oman maakunnan ja mieluimmin oman kunnan ehdokasta. Kepulaisen näköala kun on hyvin kapea eli puhtaasti alueellinen. Kepulaisilla tämä paikallisuus on sisäsyntyistä, melkeinpä geneettinen piirre, jos Halla-Ahon lausumia käy tässä yhteydessä siteeraaminen.
Mutta myös muita kuin alueeellisia perusteita esiintyy. Olli Rehniä on vaikea nähdä minään sydän Savon suurena poikana, koska Rehn jos kuka on niin kovin eurrooppalaistunut. Häntä kepulaisen voisi olla nykyään vaikea pitää edes suomalaisena. Paavo Väyrynen taas edustaa kaikkea sitä keskittämisvastaisuutta, mikä kaikille kepulaisille on yhteistä - niin Olli Rehniä lukuunottamatta. Hannu Takkula on sitten vielä oma lukunsa. Hän pyrkii saamaan lestadiolaisten ja muidenkin kiihkouskovaisten äänet taakseen. Pitäähän Israelillakin olla tätä kautta edustus EUssa, vaikkei se ole edes EUn jäsen. Mikael Pentikäinenkin on jonkinlainen kummajainen Kepun ehdokkaissa. Kirotun Hesarin entinen toimituspäällikkö ja Kepun ainoa Nato-myönteinen.
Nämä tuet ovat vaaleissa kepulaisäänetäjille tärkeä asia. Tuet ovat nimenomaan niitä, jotka ovat kääntäneet kepujen päät EU:lle myönteisiksi. Niin hyviä tukia voisi olla hankala saada kansallisessa päätöksenteossa. Keput on siten ostettu aika hiljaisiksi silkilla rahalla EU-asioissa. Kepussa valtaosa näkee EUn jonkinlaisena sossuluukkuna, josta saa rahaa. Se näkemsytapa ei paljon eroa syrjäytyneen ja hoipertelevan kadun kulkijan näkemyksestä, joka ajattelee, että pitää lähetä hakemaan rahaa sossusta, kun rahat on loppu.Mielipidepankki kirjoitti:
On mahdollista, että liittovaltiokehitys on monelle äänestäjälle liian mutkikas asia ymmärrettäväksi. Jos olet oikeassa, että kepulaiset eivät sellaiseen lämpiä, niin erityisesti Väyrysen läpimenomahdollisuudet ovat huonot, koska juuri tämä asia vaikuttaa olevan Väyrysen ylivoimainen päävaaliteema. Hän on mennyt jopa niin pitkälle, että sanoo Suomen tulevan linjan ratkevan siinä, antavatko äänestäjät hänelle vai Olli Rehnille tukensa. Kirjoituksestasi on siis luettavissa rivien välistä hyvinkin helposti, että Paavo Väyrynen jos kuka on ihan ulalla näissä vaaleissa.
Kepulaisilla äänestäjillä on erilaisia tavoitteita näissä vaaleissa. Varmasti olet oikeassa siinä, että kepulainen haluaa aina äänestää oman maakunnan ja mieluimmin oman kunnan ehdokasta. Kepulaisen näköala kun on hyvin kapea eli puhtaasti alueellinen. Kepulaisilla tämä paikallisuus on sisäsyntyistä, melkeinpä geneettinen piirre, jos Halla-Ahon lausumia käy tässä yhteydessä siteeraaminen.
Mutta myös muita kuin alueeellisia perusteita esiintyy. Olli Rehniä on vaikea nähdä minään sydän Savon suurena poikana, koska Rehn jos kuka on niin kovin eurrooppalaistunut. Häntä kepulaisen voisi olla nykyään vaikea pitää edes suomalaisena. Paavo Väyrynen taas edustaa kaikkea sitä keskittämisvastaisuutta, mikä kaikille kepulaisille on yhteistä - niin Olli Rehniä lukuunottamatta. Hannu Takkula on sitten vielä oma lukunsa. Hän pyrkii saamaan lestadiolaisten ja muidenkin kiihkouskovaisten äänet taakseen. Pitäähän Israelillakin olla tätä kautta edustus EUssa, vaikkei se ole edes EUn jäsen. Mikael Pentikäinenkin on jonkinlainen kummajainen Kepun ehdokkaissa. Kirotun Hesarin entinen toimituspäällikkö ja Kepun ainoa Nato-myönteinen.
Nämä tuet ovat vaaleissa kepulaisäänetäjille tärkeä asia. Tuet ovat nimenomaan niitä, jotka ovat kääntäneet kepujen päät EU:lle myönteisiksi. Niin hyviä tukia voisi olla hankala saada kansallisessa päätöksenteossa. Keput on siten ostettu aika hiljaisiksi silkilla rahalla EU-asioissa. Kepussa valtaosa näkee EUn jonkinlaisena sossuluukkuna, josta saa rahaa. Se näkemsytapa ei paljon eroa syrjäytyneen ja hoipertelevan kadun kulkijan näkemyksestä, joka ajattelee, että pitää lähetä hakemaan rahaa sossusta, kun rahat on loppu.Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen arveli Etelä-Savon ja Lapin suhteellisen hyvän tai ainakin edellisistä vaaleista parantuneen ennakkoäänestysvilkkauden taustalla olevan Olli Rehnin ja Paavo Väyrysen ehdokkuuden, joten ainakin hän uskoo, että näitä pidetään edelleen syntymämaakuntiensa edustajina. Väyrysen osalta tämä varmasti pitääkin paikkansa, eteläsavolaisia en osaa arvioida.
Saattoi tuo olla Laaniselta pelkkää mainospuhettakin eli yritys lisätä omien keskuudessa äänestysaktiivisuutta tukemalla luotua mielikuvaa kaksintaistelusta. Väyrynen käyttää samaa taktiikkaa saadakseen itse mahdollisimman paljon ääniä. Mutta kuten sanottu, en usko sen tepsivän. Persujahan ne ovat, jotka tällä palstalla haukkuvat Rehniä. Mikäli Rehn ei pääse läpi, syynä on nähdäkseni vain hänen virkamiesmäinen olemuksensa, joka ei aikoinaan kantanut hyvin eduskuntavaaleissakaan.
Takkulan kampanjoinnista minulla ei ole huomioita. Vähän oudolta tuntuisi, mikäli hän yrittäisi satsata lestadiolaisiin, kun näkyy vierailevan muiden herätysliikkeiden tilaisuuksissa. Israelin asia ei tietääkseni kiinnosta lestoja. Sitä paitsi heillähän on ehdolla liikkeeseen kuuluvakin henkilö, nimittäin Mikael Pentikäinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741350Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11920Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51674- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv41574Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45537