Vaativuus/vaativa persoonallisuushäiriö

Masennuksen ja muiden ongelmien lisäksi olen hyvin vaativa itselleni mutta tätä ei usein psyk.hoidossa tajuta vaan vaaditaan vielä lisää joka aiheuttaa sen että mieli rikkoontuu paremmin.. Oletetaan että jos en jotain pysty tekemään tai jonnekin menemään niin se johtuu siitä etten ole yrittänyt tarpeeksi vaikka oikeasti ongelma on siinä että mä yritän liikaa! Ammattitaidottomat mielenterveystyöntekijät voivat aiheuttaa paljon vahinkoa ihmisille tietämättömyydellään.
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuinka paljon pitää vaatia, mikä on tarpeeksi? Se että ajan itseni melkein itsemurhaan? Milloin riittää? Kun alkaa tuntua ettei mikään koskaan riitä. En ole osannut tarpeeksi selkeästi selittää. Oletettu vaan etten yritä enkä välitä, ettei mua kiinnosta ja että olen vastuuton. Yksikin psykologi sanoi ettei mun pidä mennä opiskelemaan vaan johonkin työkkärin työtoimintaan tms. koska opiskellessa mua ei voi valvoa!! Näitä sairauksia harvemmin voi mistään verikokeesta mitata joten ne eivät voi muuta kuin uskoa sen mitä se potilas sanoo tai sitten tehdä omien arvojensa ja maailmankuvansa perusteella tulkintoja potilaan käytöksestä. Ja usein se oletus on se että sä olet vaan jotenkin huono, tyhmä ja laiska. Siitähän se olo vaan pahenee ja alkaa tuntumaan siltä, että tämä maailma on hyvin sairas paikka. Pahinta on jos sä itse alat uskoa sen minkä ne antaa sun ymmärtää. Että sä et vaan oikeasti yritä tarpeeksi. Että jos sä yrittäisit tarpeeksi niin sä olisit jo parantunut ja olisit opiskelemassa ja työelämässä ja kaikkea mahdollista.

Äänestä
  • Mut on testattu ja mulla on vaativa ja rajatila persoonallisuushäiriö. Ne on sun päässä ne vaatimukset. Itse sä elämääsi ohjaat ei muut. Pitää muistaa että elämä kantaa muutenkin kuin elämällä sitä hysteerisesti. Joten ota rennosti ja anna elämän viedä. Joo tiedän että on vaikeaa. Harva asia on elämässä helppoa.

    Äänestä

Ehkä kannattaisi harkita hoidon mielekkyyttä, koska ainakaan jatkamalla sitä et saa vastausta siihen mikä on tarpeeksi. Jotkut alan työntekijät eivät nimittäin viitsi nähdä vaivaa miettiäkseen tapauskohtaisesti mitä pitäisi huomioida vaan edetään vanhalla kaavalla ja aiheutetaan pikemminkin vahinkoa. Kannattaisi kuitenkin rajoittaa tuota yritystä selittää "tarpeeksi selkeästi", sillä kukaan ei kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään sinua täysin vaikka kuinka selittäisit. Tuo on hyvä pitää mielessä, silloin ei tule oltua niin vaativa ja tulee vähemmän harmaita hiuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


timmm5 kirjoitti:

Masennuksen ja muiden ongelmien lisäksi olen hyvin vaativa itselleni mutta tätä ei usein psyk.hoidossa tajuta vaan vaaditaan vielä lisää joka aiheuttaa sen että mieli rikkoontuu paremmin.. Oletetaan että jos en jotain pysty tekemään tai jonnekin menemään niin se johtuu siitä etten ole yrittänyt tarpeeksi vaikka oikeasti ongelma on siinä että mä yritän liikaa! Ammattitaidottomat mielenterveystyöntekijät voivat aiheuttaa paljon vahinkoa ihmisille tietämättömyydellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu