Vihreiden kyydissä kohti liittovaltiota

Valtaa siirtyy Brysseliin askel kerrallaan, kirjoittaa taloustoimittaja Virpi Hukkanen näkökulmassaan.

Osa puolueista on viemässä Suomea kovinkin vauhdikkaasti kohti Euroopan liittovaltiota. Poliitikot eivät sano sitä ääneen, mutta usean puolueen vaali- ja Eurooppa-ohjelmat puhuvat selvää kieltään.

Aivan omaa vauhtiaan kohti Brysseliä pitää vihreät. Jos puolueiden pyrky kohti yhteistä eurooppalaista kotia – kuten vihreät sanovat – olisi juna, sen veturissa istuisi iloinen vihreä puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän on ympäristöministeri Ville Niinistö.

Euroopan Vihreät tavoittelevat yhdessä muun muassa yhteistä velanpurkurahastoa ylivelkaantuneiden maiden avuksi, eurobondeja eli yhteistä julkista lainaa, EU:n budjetin kasvattamista, yhtenäisempää verotusta, sosiaaliturvaa ja yhteistä sosiaaliturvakorttia. Vihreille sopii myös, että nykyinen kehitys kohti entistä avoimempia sisämarkkinoita jatkuu ja ihmisten liikkumavapaus maasta toiseen lisääntyy.

Tällä hetkellä liittovaltio-sana on politiikassa lähinnä haukkumanimi. Eurovaalien alla poliitikot ovat syytelleet toisiaan liittovaltiomielisiksi syyllä jos toisella, mutta vihreiden tavoittelema unioni olisi ilman sarvia ja hampaita sitä itseään, liittovaltio. Yhdentyminen olisi syvää.

Koko uutinen:
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_vihreiden_kyydissa_kohti_liittovaltiota/7257751?ref=leiki-uup
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Naiivi Ville Niinistö keskustelis diktatuuri-Kremlin kanssa jonka johdossa
on KGB:n vakooja eli psykopaatti Leninin vallankaappauksella aikaansaamaan
roistovaltion salaisen poliisin Saksan vakooja

jonka rikoksia Saksassa ei ole tutkittu.

Ville Niinistö on jakanut suomalaisten sosiaaliturvaa ulkomaalaisille
ja vauhti jatkuu

Hallitukset ovat salaa hyväksyneet YHDISTELMÄLUPADIREKTIIVIN,
jossa suomalainen sosiaaliturva levitetään Eurooppaan.
Asia tuli ilmi nyt EU-vaalikampanjan yhteydessä

PERHE-ETUUKSIEN ULKOMAILLEMAKSUN VUOKSI SUOMESTA ON TULLUT TALLINNAN SOSIAALITOIMISTO

Työvoiman ja ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n sisällä eivät olleet ongelmia siinä
EU:ssa, johon Suomi liittyi vuonna 1995. Niistä on tullut ongelmia, koska EU
ei enää koostu suunnilleen samalla kehitystasolla olevista jäsenistä. Nyt
vapaa liikkuvuus on luonut kohdemaihin, kuten Suomeen, valtavat halpatyövoiman
markkinat. Yksi ongelma tässä on se, että palkkatulot eivät päädy kiertoon
kohdemaassa, kuten Suomessa, ja toisaalta erilaisten perhe-etuisuuksien vuoksi
Suomesta on käytännössä tullut Tallinnan sosiaalitoimisto.

TOHTORI JUSSI HALLA-AHO EU-EHDOKAS NUMERO 84 KERTOO
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/

Oikeusasiain komissaari Viviane Reding sanoi uudenvuodenpuheessaan,
että nämä ovat EU:n historian tärkeimmät vaalit. Tämä näkyy myös
ehdokasasettelussa, niin Suomessa kuin muuallakin. Näissä vaaleissa
määritellään, mihin suuntaan unioni lähtee, ja sieltä,
minne se viiden vuoden aikana päätyy, ei välttämättä ole paluuta.

JURISTI PIRITTA POIKONEN EU-EHDOKAS NUMERO 95 KERTOO
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/

Suomesta on siis maksettu lapsilisiä EU-maasta toiseen EU-maahan
jo vuosikausia. Useimmista tämä tuntuu vähintään kummalliselta ja
monien mielestä suorastaan väärältä. Kun eri EU-maiden sosiaaliturvaa
sovitetaan yhteen työvoiman vapaan liikkuvuuden varjolla, Suomen säännöt
väistyvät ja sosiaaliturvamme portit avataan uudella tavalla. EU:ssa
halutaan purkaa kansallisen lainsäädännön luomat ”esteet” vapaalle
liikkuvuudelle, kävipä siinä rytäkässä sosiaaliturvalle miten tahansa lopulta.

Maahanmuutto on peruuttamaton, TYÖMIES MATTI PUTKONEN PS-PUOLUETOIMISTOSTA KERTOO
http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat

Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko
suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme
työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla
asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa.
Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja
sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu
sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen
työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen.
Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan
kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.

oo NUMERO 84 Jussi Halla-aho EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2246592
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
oo NUMERO 95 Piritta Poikonen EUROVAALIVIDEO oo
https://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/sejuso8v
Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2252934
oooooooooooooooooooooootoooooooooooooooooooooo

Äänestä
  • Suomesta on tullut koko maailman sossu, ei pelkästään Tallinnan eikä Euroopan.

    Äänestä

Euroopan vapaa allianssi Greens/EFA

Paikat ja ääniosuus vuoden 2009 vaaleissa
55 (7,5 %)

Ennusteet*
44–50 (6,7 %)

Suomalaiset puolueet ryhmässä
Vihreät

Ideologia
Vihreiden, alueellisten separatistien ja Ruotsin Piraattipuolueen jäsenen ryhmä. Ympäristö ja uusi teknologia tärkeitä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ruohonjuuritason demokratia ja väkivallattomuus.

Suhde EU:n yhdentymisen syventämiseen innokkuusjärjestyksessä
2.
Ryhmää kalvava ristiriita
Ei suuria sisäisiä ristiriitoja. Keski-Euroopassa vihreät usein vasemmistolaisempia kuin moni suomalainen cityvihreä. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikka törmännyt talouskriisin aikana kovaan todellisuuteen.


Koko uutinen, kaikki opuolueet:
http://www.hs.fi/kotimaa/Euroopan+parlamentin+nykyiset+ryhm%C3%A4t/a1400832110146

Äänestä

Li Andersson veti maton vihreiden alta

Äänestä

Sinne lähti Hautala, harmaan talouden ylläpitäjä, liittovaltiokehiotystä viemään eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liittovaltioonvie kirjoitti:

Valtaa siirtyy Brysseliin askel kerrallaan, kirjoittaa taloustoimittaja Virpi Hukkanen näkökulmassaan.

Osa puolueista on viemässä Suomea kovinkin vauhdikkaasti kohti Euroopan liittovaltiota. Poliitikot eivät sano sitä ääneen, mutta usean puolueen vaali- ja Eurooppa-ohjelmat puhuvat selvää kieltään.

Aivan omaa vauhtiaan kohti Brysseliä pitää vihreät. Jos puolueiden pyrky kohti yhteistä eurooppalaista kotia – kuten vihreät sanovat – olisi juna, sen veturissa istuisi iloinen vihreä puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän on ympäristöministeri Ville Niinistö.

Euroopan Vihreät tavoittelevat yhdessä muun muassa yhteistä velanpurkurahastoa ylivelkaantuneiden maiden avuksi, eurobondeja eli yhteistä julkista lainaa, EU:n budjetin kasvattamista, yhtenäisempää verotusta, sosiaaliturvaa ja yhteistä sosiaaliturvakorttia. Vihreille sopii myös, että nykyinen kehitys kohti entistä avoimempia sisämarkkinoita jatkuu ja ihmisten liikkumavapaus maasta toiseen lisääntyy.

Tällä hetkellä liittovaltio-sana on politiikassa lähinnä haukkumanimi. Eurovaalien alla poliitikot ovat syytelleet toisiaan liittovaltiomielisiksi syyllä jos toisella, mutta vihreiden tavoittelema unioni olisi ilman sarvia ja hampaita sitä itseään, liittovaltio. Yhdentyminen olisi syvää.

Koko uutinen:
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_vihreiden_kyydissa_kohti_liittovaltiota/7257751?ref=leiki-uup

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu