Habanero

Hapan Eero

Panin sitten habanerojen siemeniä multaan. Osa itikin. Nyt ovat pian 4 kk vanhoja ja tulitikun mittaisia. Kovin ovat kalpeita ja hidaskasvuisia.
Vein lasitetulle parvekkeelle. Eivät piristyneet. Aika moni on pudottanut lehdykän tai kaksi. Mikähän lienee vikana? Kastelin lannoitevedellä nyt illalla.
Parvekkeella päivällä max 31 astetta, laseja olen availlut etteivät paistu. Yöksi sulkenut vaan jospa nyt annan olla.

Kysymys kuuluu: Missä menee vikaan? Miksi kasvavat huonosti ja miksi pudottavat lehtensä?

Kaktukset vein parvekkeelle myös. Mitä lienevät nimeltään: vanhoiksipojiksi luulen, mutta ovat sellaisia keskeltä paksumpia puikuloita, muuten vanhanpojan näköisiä. Poikasia kasvaa kyljessä. Isoja.
Miten noita pitää kastella ja saavat kai olla paahteessakin?

Entäpä pullojukka? Vienkö senkin paahteeseen ja miten pitää kastella? Ruukussa ei ole vesireikää pohjassa ja se onylhäältä kapeampi kuin keskeltä joten ruukunvaihtokaan ei onnistu rikkomatta ruukkua. Kerran kuussa olen antanut sille 3 desiä kraanavettä. Ei ole vielä kuollut. Neuvoja?

6

327

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nokkoset kukkivat

      Paprikoiden kohdalla ilmeisesti vika on tuossa kasvualustassa ns. mullassa. Paprikantaimia voii yrittää pelastaa. Osta puutarhaurvetta ja kaiva jostain puhdasta, karkeaa hiekkaa. Sekoita uusi kasvualusta ja istuta paprikat.
      Kaktusia voi pitää paahteessa. Kaktuksia kastellaan kesällä ja talvella kaktukset voivat olla parikin kuukautta ilman vettä.

      • Hapan Eero

        Kiitos!

    • Hapan Eero

      Alkoivat muuten habanerot rehottamaan kun tuli aurinkoista ja vielä lisää kun siirsin suurempiin purkkeihin.
      Kukaan ei ole koskaan osannut antaa vastausta kun olen kysynyt, miten isoiksi ne kasvavat ja ovatko monivuotisia. Ilmeisesti kukaan muu ei ole koskaan edes yrittänyt kasvattaa...

      Habaneroista suurin on nyt noin 45 cm korkea ja leveä, muutamia vihreitä ryppyisiä pollukoita on pullistumassa, kymmeniä kukkia ja satoja nuppuja. Eikä mikään näytä hillitsevän kasvua. Monet kukat vain tippuvat pois. Ja pitää kastella kahdesti päivässä vaikka ruukku on 5 litrainen.

      Joku muu chili on 57 cm korkea ja kasvaa muutamia senttejä lisää joka päivä. Ei edes nuppuja ole vielä, taitaa olla vielä pentu...

      Pitää suunnitella joku kukkapöytä ikkunan eteen. Jospa joku näistä selviäisi talvenkin yli. Keinovaloja en ala värkkäämään, saavat pärjätä sillä mitä on.

      • Hapan Eero

        Habanerot on jo yli 60 cm kanttiinsa ja kasvavat yhä! Onko se oikeasti puu tai isokin pensas? Yksi pollukka alkaa jo muuttua oranssiksi...
        Se toinen chili on nyt 90 cm eikä vieläkään edes aio tehdä kukkia. Kuinkahan suuri puu siitä tuleekaan? On vain 3 litran purkissa. Pitää kastella kolmasti päivässä. Pitäisi vaihtaa ämpäriin, mutta yksin vähän hankalaa...
        Miksi minulla kaikki menee aina pieleen? Joko mikään ei onnistu tai sitten onnistuu yli odotusten. Minä kun kuvittelin, että chilille riittää purkiksi maitopurkki...

      • chiivari
        Hapan Eero kirjoitti:

        Kyllähän nuo tuntuvat hyvin kasvavan, ja ovat aika helppoja saada selviämään talven ylikin. istutin keväällä 2013 pari siementä purkkeihin, kaupan haboista säästin siemenet, kuivasin ja laitoin keväällä multaan.
        Lehtiä ne hiukan tiputtelee varsinki talviaikana, tavallinen kasvilamppu oli viime talven apuvalona.
        Nyt vuoden ja useiden leikkausten jälkeen molemmat metrin päärungolla, ja tuettavia rönsyjä joka suuntaan. Niitä kai tarvii taas karsia talveksi reilulla kädellä. Eka vuonna ei paljoa satoa tullut, muutama podi. Mut tänäkesänä jo enemmän, kun hiukan parantelin kasvuoloja. (valoa ja puutarhan kesä- lannoitetta) Siirsin myös toisen kasvin parvekkeelle, ja satoa tuli selvästi enemmän kuin sisällä olleesta.
        Jostain muistan lukeneeni että haba tekis ison juuripaakun, jos on vaan tilaa?
        Mulla habat myös 3 litran ruukuissa, enkä aio talveksi vaihtaa isompiin, kasvunopeus ja kasvin koko lienee yhteydessä ruukun kokoon..?

      • Hapan Eero
        chiivari kirjoitti:

        Samat havainnot. Kämppään pitäisi talvella mahtua minunkin... Tiukkaa tekee... Parvekkeellakin alkaa olla jo ahdasta. Suurin puikulachili on nyt 12 cm pitkä ja 2 paksu eikä aiokaan vielä punastua. Habaneron pollukoita on monen kokoisia, muutama vanhin ja pienin punastunut. Kelvanneeko vihreänä käyttöön? Entä siemenet, syödäänkö ne vai ei? Säilytys lienee tehtävä kuivaamalla? Ehdotuksia, kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      95
      708
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      68
      527
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe