Kupittaan CM perii maksun wc-käynnistä

Jo on aikoihin eletty! Isossa kaupassa viikon ruokaostokset ja muut tarpeelliset kun ostaa, menee aikaa. On perheellämme ollut tapana käydä wc:ssä ennen kotimatkaa.

Nyt on kauppias Hannu Aaltonen alkanut rahastaa vielä vessakäynnistäkin!

Tähän loppui käyntini siinä kaupassa!
1083867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Köyhät

Äänestä
  • Taitaa olla Turun parhaiten tuottava kauppa ja wc-käynneistäkin täytyy kiskoa hintaa. Aiemmin se metsästi parkkipaikan loppupäästä autoja, joiden omistajat ei ehkä olleet käymässä kaupassa. Itsekin kerran odotin autossa kaveria ja tuli kyselemään mitä teen siellä parkissa. Sanoin että tuon vähintään 600 euroa kauppaasi kuussa, joten älä vittuile. Vitun riistäjät, tollaset Suomessa menestyy. Jälkeen päin olen siirtynyt edullisempaan Prismaan, saa käydä kusellakin ilmaiseksi.

    Äänestä

Miksi wc pitäisi olka ilmainen? Yhtä hyvin pitäisi saada ilmainen kahvipaketti, kun asiakas suostui käymään ostoksilla. Miksi kulut vessan ylläpidosta pitäisi sisällyttää hintoihin kaikkien maksettavaksi? Eikö ole oikein että ne maksavat jotka kusevat?

Äänestä
  • Koska vessassa on pakko käydä silloin kun on tarve, että pois WC-maksu tai poletit.
    Pienten lasten takia pitää päästä helposti.
    Pitäisi tehdä tutkimus pissitäänkö pusikkoon jos vessaan ilmaiseksi? Kauheaa on katsella kadulle asiointia.
    Nyt ei haise niin paljon kuin pari vuotta sitten.

    Äänestä

Viime viikkoina vessojen kolikkoloota on ollut poissa käytöstä ja ovet auki. Nyt kysyin neuvonnasta ja sanottiin, että ota tosta tiskiltä poletti niin ei tartte maksaa. En ymmärrä poletin ideaa; miksi tarjota ilmaista palettia joka tungetaan heidän omaan kolikkoautomaattiin? Kandee noukkia aina paletti taskuun varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Idiootti, et ole ilmeisesti ikinä asioinut yleisissä wc tilossa? Jotta ymmärrät vastaisuudessa, kupittaan citymarketkin sijaitsee lähellä esim veritasta!
    Kauppias haluaa taata siistit wc tilat muutenkin maksaville asiakkailleen! Helsingissä esim joka tavaratalossa arkipäivää, joko rahalla / poletilla, tai bonuskortilla!

    Äänestä

  • Kenties tampion veli kirjoitti:

    Idiootti, et ole ilmeisesti ikinä asioinut yleisissä wc tilossa? Jotta ymmärrät vastaisuudessa, kupittaan citymarketkin sijaitsee lähellä esim veritasta!
    Kauppias haluaa taata siistit wc tilat muutenkin maksaville asiakkailleen! Helsingissä esim joka tavaratalossa arkipäivää, joko rahalla / poletilla, tai bonuskortilla!

    Älä jauhaa paskaa Hesassa esim.aivan ydinkeskustassa Stockmann wcn ovet ovat avoinna eikä siellä tarvi käyttää rahaa,että pääsee wessaan.

    Äänestä

  • MÄÄ TIERÄN kirjoitti:

    Älä jauhaa paskaa Hesassa esim.aivan ydinkeskustassa Stockmann wcn ovet ovat avoinna eikä siellä tarvi käyttää rahaa,että pääsee wessaan.

    Eikös siellä pyörikin kaikki juopot ja toimii tappiolla.

    Äänestä

  • MÄÄ TIERÄN kirjoitti:

    Älä jauhaa paskaa Hesassa esim.aivan ydinkeskustassa Stockmann wcn ovet ovat avoinna eikä siellä tarvi käyttää rahaa,että pääsee wessaan.

    Ja helsingistä tiedät ainoastaan stockmannin? Mitenkäs Sokos, tullut käytyä? Ilmeisesti ei, en suomeksi puhunut KAIKISTA HELSINGIN ja koko pääkaupunkiseudun kaupoista mutta stockmannia vastapäätä löytyy esim yksi kauppakeskus. Idiootti!

    Äänestä

  • niinpä. kirjoitti:

    Eikös siellä pyörikin kaikki juopot ja toimii tappiolla.

    Onko tappio kyseinen aihe? Onko se peruste yhtään millekkään jos puhutaan wc:n polettimaksusta, ja jos se on perusteesi laske Helsingin ja Turun asukasluvut YHTEEN kauppakeskuksen polettiin niin ei pitäisi olla tappiota koko keskuksella idiootti! Halveksun kaltaista ihmistä joka takertuu omien faktojen loppuessa yhteen lauseeseen! Idiootti!

    Äänestä

Osta Demsu vaipat. Kokkareet tätä halusivat. Kuse persu housuisi, demsut tulevat nuolemaan tattisi

Äänestä

Persujuntti juo ja syö liikaa, niin että hätä pääsee yllättämään alennusostoksilla, heh.

Äänestä

En ole persu, rkp enkä sosialisti, mikään puolue ei kiinnosta.
En ole mies, en runkaa, eikä minulla ole penistä jota kai kyrpä -sanallasi tarkoitat.

Äänestä

rillipää, vetoketjuhuppari, jauhaa purkkaa, ostaa naudanlihaa, pelle

Äänestä

Mene Demsu hoitoon!! Olet tyypillinen homekorva Demari

Äänestä

Mitä tekemistä aineenvaihdunnalla ja politiikalla on keskenään? En hokaa. Luulisi silti kauppiaalle olevan mieluisampaa saada kauppaan tyhjärakkoinen asiakas kun sellainen, joka kipittää nopeesti himaan. Jos nääs tulee kauppaan sieltä takaovesta eikä ole kolikoita.. Miten ihmeessä Prismat pysyy pystyssä kun on ilmaset vessat?

Äänestä

Olisiko syynä rahastukseen ns. laitapuolen kulkijat?

Äänestä
  • Eihän se voi olla syynä onhan siellä kaupassa vartijoita sitä varten.Eihän kysymys ole mistään muusta,kuin siitä loputtomasta ahneudesta.Pannaan vaan kauppa ostoboikottiin kyllä sentään minäkin ostin viikonlopun ruoat ja juomat ja jätin kyseiseen kauppaan vähän yli 100 euroa.Eiköhön kate ole sen verran kohdallaan,että pitäs päästä ilman rahaa pissalle.

    Äänestä

  • KOHTUUS KAIKKEEN kirjoitti:

    Eihän se voi olla syynä onhan siellä kaupassa vartijoita sitä varten.Eihän kysymys ole mistään muusta,kuin siitä loputtomasta ahneudesta.Pannaan vaan kauppa ostoboikottiin kyllä sentään minäkin ostin viikonlopun ruoat ja juomat ja jätin kyseiseen kauppaan vähän yli 100 euroa.Eiköhön kate ole sen verran kohdallaan,että pitäs päästä ilman rahaa pissalle.

    Onhan tuosta ollut TV:ssäkin juttua. Huumeveikot käyvät piikittämässä vessoissa, jotkut rikkoo paikkoja. Eihän vessassa voi kameroita olla, eikä vartijat muutenkaan mennä noin vaan katsomaan.

    Varmaan suurin ongelma nykyään romanit, jotka käy pesulla vessoissa. Varmaan varastavatkin kaiken mitä pystyy.

    Äänestä

  • voi se olla kirjoitti:

    On se hyvä että ottavat maksun vessan käytöstä. Wc-paperi maksaa ym kulut päälle ja siivoojalle maksu kun siivoo toisten sotkut pois.

    Äänestä

  • KOHTUUS KAIKKEEN kirjoitti:

    Eihän se voi olla syynä onhan siellä kaupassa vartijoita sitä varten.Eihän kysymys ole mistään muusta,kuin siitä loputtomasta ahneudesta.Pannaan vaan kauppa ostoboikottiin kyllä sentään minäkin ostin viikonlopun ruoat ja juomat ja jätin kyseiseen kauppaan vähän yli 100 euroa.Eiköhön kate ole sen verran kohdallaan,että pitäs päästä ilman rahaa pissalle.

    Ja mielestäsi esim. vartijoilla ei ole muuta tekemistä? Mitenkä jokaisen firman muutenkin suuren henkilöstökulut, vuokrat, sähköt, vesilaskut ja kaikki muut? Ja sinun sadalla eurollasi on tämä kaikki kuitattu voittoa tekevän yrityksen marginaalinen voittokate tämän jälkeen? Jos joskus perustat yrityksen tai alat harjoittaa liiketoimintaa, kerro! Tulen mielelläni kertomaan mihin kuluihin sinun katteesi pitää riittää ja mikä on kiskontaa!

    Äänestä

Miehillekin löytyy oma Tena For Men. Se on aika huomaamaton housuissa eikä paljon pullota.

Äänestä
  • Tuskin haittaa vaikka pullottaisi, voihan muutenkin se kohta pullottaa.

    Äänestä

Myydäänkö niitä citymarketis jos tulee kiire? Onko joku käyttänyt?

Äänestä

Mee Kaskentien Nesteelle kuselle, voi käydä samalla sumpilla ja laittaa euro pari johonkin peliin.

On niin turvallista kun siellä on aina kaikki Turun poliisitkin.

Äänestä

No ihan siitä samasta syystä, että esim. linja-autoasemilla wc-käynti maksaa euron.

Huumehörhöt ja narkkarit, nurkkiin kuseskelevat alkoholistit. Tavis kaupassa kävijä harvemmin tarvitse julkisia vessoja, jos ei jotain sairautta tai toiselta paikkakunnaltakäymässä.

Kannattaa herätä tähän pvään, ja katsella maailmaa ilman niitä vaaleanpunaisia pumpulilaseja.

Äänestä
  • Hyvin ootte huomanneet että,koko päivän siellä majailee juoppoporukka samat äijät tulee seisoskelemaan ulkooven edustoille,huutelevat kaupassa asioiville.Samoin Haritusta kävelee pikkumies joka on kiinnostunut juosta eri wc tiloissa,sen arvaa miksi.STOCKMANILLA on ilmainen WC joka on ravintola tiloissa ,siellä ei paljoa pysty käymään siellä on nämä Hansan juopot kuseskelee,ne ovat jotenkin niin korvaamattomia että niihin äijiin ei puututa.

    Äänestä

"Tavaratalossa vieraili asiakas, joka oli vetäytynyt sovituskoppiin. Hänen tarkoituksensa ei kuitenkaan ollut sovittaa vaatteita, vaan poliisin mukaan hän kävi tekemässä tarpeensa sovituskopin penkille."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014052718348581_uu.shtml

Pyyhkiköhän vaatteisiin?

Äänestä

Joo mä päätin,että en vie enää latinlatia sinne sittariin rahastakoon WC maksuilla ja on varmaan siitä ylpeä.Vieläkö hän hommais siihen ovelle koppalakkisen rahastajan ja käteen kaksi arkkia karheata santapaperimaista paprua käteen niin johan olis kate kohallaan.

Äänestä
  • Käytkö aina kaupassa vessassa, ettei omaa paperia ja vettä kuluisi? Minua ei ole vielä koskaan hätä yllättänyt kaupassa.

    Eikö se ole mukavampi maksaa kolikko käynnistä siistissä vessassa kuin ilmaisessa mikä sotkuinen ja paperit loppu?

    Äänestä

  • tarkkana oltava kirjoitti:

    Käytkö aina kaupassa vessassa, ettei omaa paperia ja vettä kuluisi? Minua ei ole vielä koskaan hätä yllättänyt kaupassa.

    Eikö se ole mukavampi maksaa kolikko käynnistä siistissä vessassa kuin ilmaisessa mikä sotkuinen ja paperit loppu?

    Niin eipä sinun tyyppisistä asiakkaista taida olla pajoakaan merkitystä jos sä juokset nopeasti katsomassa onkos mitään ilmaisia maistiaisia jaossa .Sitten kiireesti seuraavaan kauppaaan hakemaan nämä ilmais maistiaiset.

    Äänestä

  • wcn käyttäjä kirjoitti:

    Niin eipä sinun tyyppisistä asiakkaista taida olla pajoakaan merkitystä jos sä juokset nopeasti katsomassa onkos mitään ilmaisia maistiaisia jaossa .Sitten kiireesti seuraavaan kauppaaan hakemaan nämä ilmais maistiaiset.

    Ja sinä viikkokaupalla ilmeisesti odottelet päiväksien vanhenemisia ja haet kuukauden tuotteesi - 30 % koreista?

    Äänestä

Missäs kaupassa se oli mennäviikolla kun joku oli tehnyt tortut kaupan sovituskoppiin..... Olis se kaikillu kivempi jos vessat sittenkin olis ilmaisia...

Äänestä

WC-rahastus ostavilta asiakkailta ei estä huumehörhöjen sisäänpääsyä.
Kyllä niillä rahaa on, kun huumeistakin maksavat. Eikä Aaltonen niitä huumeita myy.
Vai?

Äänestä
  • Nehän menee kaikki huumeisiin, myyjillä voi olla. Sama juopoilla, kerjäävät lantteja pulloa varten, kaikki rahat menee kaljaan.

    Äänestä

  • Asiasi liittyi millä tavalla wc:n rahastukseen joka on suoraan verrannollinen viihtyvyyteen? Myytkö itse huumeita siellä vessassa, taitaa omat katteesi kärsiä?

    Äänestä

Samat sanat kyllä kauppa vaihtui pitäköön kauppansa meilläkin on kolme alle 10 vuotiasta lasta ei se ole niin helppo sanoa heille,että älkää juoko ja älkää syökö mitään sillä meillä on tarkoitus käydä kaupassa.Ei kait se paljoa maksa tollaiselle isolle kaupalle vaikka laskis lapset edes ilman rahaa pissalle.

Äänestä
  • Kyse ei taida olla 3:sta lapsestasi, vaan KAIKISTA käviöistä? Miksi lapsilla(si) pitää olla erikoisoikeus?

    Äänestä

Joo nyt mä aloitin ja porttikiellon Kupitaan CMÄÄN.Enkä mene,ennenkuin lapset pääsevät pissalle ilman rahaa.

Äänestä
  • Kuule valittaja. Mullakin on 3 lasta. Ei ole silti IKINÄ ollut tarvetta käyttää kauppojen huusseja tai vaihdella vaippoja ravintoloiden pöydillä.
    Miksi ette pissata ja vaihda vaipat kotona, ennen matkalle ja kauppaan menoa?
    Joo joo, oppii näet ne lapsetkin, että pikkasen voidaan pidätellä sen 30min -tunti, ennen kun ollaan taas kotona.

    Ihan sama, kun valitetaan, että parkkipaikat ei ole aina ilmaisia. Tervetuloa suurempaan maailmaan, jossa wc-tilaan et todellakaan pääse ilman maksua ja ns. vessavahtia, joka avaa sulle oven, ja tarkistaa, mihin kuntoon jätit paikat lähtiessäsi.

    Äänestä

Mitä te meuhkaatte?

ILMAISIA VESSAPOLETTEJA saa CM:n neuvonnasta niin monta kuin haluaa. On koko ajan saanut. Rauhoittukaa jo!

Äänestä
  • lipsdick on hyvä vaan, ja pyytää ilmaista polettia Kupittaan CM:sta. ET MUUTEN SAA.

    Jos toukokuun viimeisenä päivänä sait. Se päivä sekä poletit ovat historaa!
    Kauppias Aaltonen on tässä pienemmässä maailmassa ahne. Tiedoksi "herää pahvi" lle.

    Äänestä

Kiitos aloittajalle tästä ketjusta.
Mä en mennytkään enää sittariin, vaan Eerikinkadun Lidliin.
Kaikki perheemme ruokaostokset sieltä.
Kyllä säästyi rahaa paljon!

Näkyi siellä olevan wc:kin. Ovessa teksti "Avataan kassalta"
Ei polettipelleilyä eikä päätähuimaavia hintoja.

Äänestä
  • Pölöt täällä sekoilevat. Tyhmät Turkulaiset tekevät itsestään pellejä. Turkulaiset ovat tunnettuja juuri tästä spedeilystä, mitä tälläkin palstalla tapahtuu. Vain piddiootti vastaa näihin provoihin.

    Äänestä

  • f-fantsu kirjoitti:

    Pölöt täällä sekoilevat. Tyhmät Turkulaiset tekevät itsestään pellejä. Turkulaiset ovat tunnettuja juuri tästä spedeilystä, mitä tälläkin palstalla tapahtuu. Vain piddiootti vastaa näihin provoihin.

    Niinku säkin.

    Äänestä

  • Ihan yhtälailla siellä on lukollinen wc, ongelma oli?

    Äänestä

Mikäli palveluista, tai esim. vessan käytöstä maksetaan liikaa, niin silloin kannattaa ainakin yrittää käyttää palveluita koko rahalla.

Tässä esimerkkivideo Orikedon Shelliltä, missä vessakäynti maksoi 1,6€, ja toimittiin sen mukaan:

https://www.youtube.com/watch?v=6f-2mqoTQVs

Äänestä
  • Toivottavasti jäljittävät ja joutuu maksamaan vähän enemmänkin. Kannattaa juoda kahvitkin kotona jos ei halua liikaa maksaa.

    Äänestä

  • idiootti. kirjoitti:

    Toivottavasti jäljittävät ja joutuu maksamaan vähän enemmänkin. Kannattaa juoda kahvitkin kotona jos ei halua liikaa maksaa.

    Ei ei ei.. Tossa EI tehty vahinkoa. ostettiin 40c kahvi, maksettiin siitä 2€

    Eli vessakäynnistä pulitettiin 1,60€ ja käytettiin palveluita sen edestä

    Eli ihan reilusti toimittu

    Äänestä

  • Asiallista toimintaa... Eli rahoille vastinetta...

    Sama juttu jos kahvikuppi maksaa 2€, niin ei sitä todellakaan viedä pöydästä pois...

    Pahin paikka taisi olla Turun Iskelmäbaari, 2€ arvoinen oluttuoppi maksaa 6,5€... saattaapi käydä kaikkea pientä vahinkoa vessassa yms

    Äänestä

  • sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

    Asiallista toimintaa... Eli rahoille vastinetta...

    Sama juttu jos kahvikuppi maksaa 2€, niin ei sitä todellakaan viedä pöydästä pois...

    Pahin paikka taisi olla Turun Iskelmäbaari, 2€ arvoinen oluttuoppi maksaa 6,5€... saattaapi käydä kaikkea pientä vahinkoa vessassa yms

    Luuletteko ettei niiden paikkojen yllpidosta ja palkoista koidu kustannuksia, lisäämällä niitä hinnat vain nousee.

    Äänestä

  • idiootit kirjoitti:

    Luuletteko ettei niiden paikkojen yllpidosta ja palkoista koidu kustannuksia, lisäämällä niitä hinnat vain nousee.

    Koituu...

    Kahvikuppi palveluineen kustantanoin 40c, joten se 1,6€ menee juuri tohon vessan siivoukseen yms

    Äänestä

  • 8989+98+ kirjoitti:

    Koituu...

    Kahvikuppi palveluineen kustantanoin 40c, joten se 1,6€ menee juuri tohon vessan siivoukseen yms

    Kahvin raaka-aine on pienin kuluista, kiinteistökulut, palkat, sähköt...

    Äänestä

  • olet idiootti kirjoitti:

    Kahvin raaka-aine on pienin kuluista, kiinteistökulut, palkat, sähköt...

    Niin, raaka-aineet noin 10c, muut kulut noin 30c 1,6€ vessan siivoukseen

    Äänestä

  • Lisää tällaisia videoita missä käytetään palveluita koko rahalla, esim:

    Kiitos 5,5€ makkaraperunoista Halistupa (semmonen 3€ ylihintaa)

    Kiitos 6,5€ oluesta iskelmäbaari (semmonen 3,5-4,5€ ylihintaa)

    Tosin ton luokan vessamaksut vaatii jo kovampaa toimintaa

    Äänestä

  • Toivon että kahvin hintasi nousi juuri 2000 euroon!

    Äänestä

  • 8989+98+ kirjoitti:

    Koituu...

    Kahvikuppi palveluineen kustantanoin 40c, joten se 1,6€ menee juuri tohon vessan siivoukseen yms

    Keitä kuppi kahvia kotona, ei kuluja sen enempää, ei tarvitse keuhkoa!? Palvelusta vaan nyky-yhteiskunnassa pitää maksaa! Juuri tuollaisia idiootteja suositellaan suoraan jäämään kotiin käytöksen takia? EI pers aukisten tarvitse poistua kotoa pika kahvia saa lidlistä!

    Äänestä

  • Porvari kirjoitti:

    Niin, siksi se on OK kusta vessassa lattialle, paskoa pönttö tukkoon, heittää paperirulla pönttöön yms. tästähän me maksetaan

    Äänestä

  • pitää pitää kirjoitti:

    Niin, siksi se on OK kusta vessassa lattialle, paskoa pönttö tukkoon, heittää paperirulla pönttöön yms. tästähän me maksetaan

    Sinä maksat, Sinä myös olet se seuraava joka löytää sen kaiken? Mikä velvollisuus yrityksellä on pitää sinun hyvin voinnista huolta? Sille varmasti myös riittäisi henkilökunnan hyvinvointi! Huku paskaasi asioidessasi ja kotonasi! Who cares?

    Äänestä

  • Porvari kirjoitti:

    Sinä maksat, Sinä myös olet se seuraava joka löytää sen kaiken? Mikä velvollisuus yrityksellä on pitää sinun hyvin voinnista huolta? Sille varmasti myös riittäisi henkilökunnan hyvinvointi! Huku paskaasi asioidessasi ja kotonasi! Who cares?

    Kyllä, maksan 1,60€ ylimääräistä kaffekupin hinnass tuosta sotkusta

    Äänestä

  • http://www.iltalehti kirjoitti:

    Kyllä, maksan 1,60€ ylimääräistä kaffekupin hinnass tuosta sotkusta

    Edelleen neuvo, jos olet pers aukinen eikä ole varaa maksaa 2€ kahvikuppia koska siinä on myyjällä katetta, jää kotiin ja osta pikakahvisi lidlistä!

    Äänestä

  • Iltalehti in my ass kirjoitti:

    Edelleen neuvo, jos olet pers aukinen eikä ole varaa maksaa 2€ kahvikuppia koska siinä on myyjällä katetta, jää kotiin ja osta pikakahvisi lidlistä!

    Onhan. On varaa maksaa 2€ kahvikupista.

    Joten mikä ongelma jos kupissa on ylihintaa 1,6€ ja käytän palveluita tällä rahalla?

    Äänestä

  • http://www.iltalehti kirjoitti:

    Onhan. On varaa maksaa 2€ kahvikupista.

    Joten mikä ongelma jos kupissa on ylihintaa 1,6€ ja käytän palveluita tällä rahalla?

    Kerro minkä osuus suoraan on ylihintaa? Mitä laskelmoit kustannuksia ja minkä katteeksi ja mitä niihin mielestäsi kuuluu?

    Sen jälkeen voidaan keksiä että olet vaikkapa autokorjaaja. Veloitat korjattavasta autosta tarvittavan osan summan x ja työn siihen päälle summan y.Omalla logiikallasi olen siihen päälle oikeutettu ottamaan tavaraa mukaan summalla y koska se on voittoa?

    Äänestä

  • pyöveli kirjoitti:

    Noin 40c kupilta kattaa työvoimat, vuokrat, raaka-aineet, laitteet, voiton yms.

    Sovitaan että se 1,6€ menee sitten vaikkapa vessan siivoukseen kun on paperirulla pöntössä, tai paskottu pönttö tukkoon, tai jos esim pisuliini ekssynyt paperitelineen sisälle yms....

    Sama juttu jos maksan hotellihuoneesta 100€ yössä, niin en todellakaan imuroi lattioita, pese lakanoita, pyyhi pölyjä yms. koska maksan siivouksesta. Jos kahvi maksaa 2€, niin maksan niistä muista palveluista

    Aivan, ymmärsit yskän. Kiitos!

    Äänestä

  • 85 euroa todisteluk kirjoitti:

    Lisää tällaisia videoita missä käytetään palveluita koko rahalla, esim:

    Kiitos 5,5€ makkaraperunoista Halistupa (semmonen 3€ ylihintaa)

    Kiitos 6,5€ oluesta iskelmäbaari (semmonen 3,5-4,5€ ylihintaa)

    Tosin ton luokan vessamaksut vaatii jo kovampaa toimintaa

    Kyllä, huomenna tulossa video "kiitos 9,9€ oluesta forte" tosin videolle saatiin pelkästään tuo "vessapaperitemppu" ei muita rahan vastikkeita

    Äänestä

  • http://keskustelu.su kirjoitti:

    Kyllä, huomenna tulossa video "kiitos 9,9€ oluesta forte" tosin videolle saatiin pelkästään tuo "vessapaperitemppu" ei muita rahan vastikkeita

    Toivottavasti jäät kiinni ja laittavat pääsi vessanpönttöön kun joku tehnyt ensin tarpensa ja lorottavat vielä päällesi. Yhteiskunnan kustantamassa vuokrakämpässäsi et varmasti siivoakaan, mutta yleisiä vessoja joutuu siivoamaan ihan tarpeeksi normaalikäytölläkin.

    Nuo jumborullat maksavatkin paljon enemmän kun tavalliset.
    http://www.novakari.fi/product_details.php?p=864

    Onneksi yritykset voivat valita asiakkaansa, mutta putkaan pääset aina.

    Äänestä

  • olet lapsellinen kirjoitti:

    Kyllä, olen maksanut tuosta rullasta ja siivouksesta, joten enpä tehnyt mitään pahaa.....

    Äänestä

  • olet lapsellinen kirjoitti:

    Toivottavasti jäät kiinni ja laittavat pääsi vessanpönttöön kun joku tehnyt ensin tarpensa ja lorottavat vielä päällesi. Yhteiskunnan kustantamassa vuokrakämpässäsi et varmasti siivoakaan, mutta yleisiä vessoja joutuu siivoamaan ihan tarpeeksi normaalikäytölläkin.

    Nuo jumborullat maksavatkin paljon enemmän kun tavalliset.
    http://www.novakari.fi/product_details.php?p=864

    Onneksi yritykset voivat valita asiakkaansa, mutta putkaan pääset aina.

    OHO, yli 8€ rulla :(

    Kunhan siis vain joka 6. asiakas heittää sen pönttöön, niin huoltoasema jää voitolle kahvin myynnissä...

    Fortessa oluen hinnassa 8€ ylimääräistä, joten siellä se on OK

    Äänestä

  • Videon tekijä on säälittävä klovni

    Äänestä

Se kauppias on aina ollut täys pelle. Peri koko homman isältään, ja luulee ilmeisesti jotenkin itse rakentaneensa koko homman. Itse en ole käynnyt enään pariin vuoteen koko paikassa, länsikeskuksen ja Skanssin Cittarit on muutenkin paljon paremmilla valikoimilla varustettuja. Ja niissä sentään ei tarvii asiakkaiden vessaan menosta erikseen maksaa.

Äänestä
  • Pahoillani ettet ole perinyt isältäsi mitään ja koet alemmuutta, itse mitään perimättä saavuttanut kaiken ja vielä päälle! Tavoite myös jatkaa, mutta se mitä et voi periä keneltäkään on maalaisjärki joka on sinut jättänyt junasta jo ajat sitten! Onnea!

    Äänestä

Syy miksi Kupittaan Cittarin vessa maksaa on se että kun se on ilmainen kaiken maailman spurgut käy siellä yhtenään sotkemassa. Onhan se huomattu

Äänestä

En ole kymmeneen vuoteen käynyt kitumarketeissa! Ne ovat minulle turhia ja turhan kalliita, vaikka en mikään erityinen penninvenyttäjä olekaan ja sitäpatsi huuthelvetissä tavalliseen kaupunkilaiseen nähden!

Ajatteleeko yksikään kaavoituksesta päättävä valtuutettumme ikinä kaupunkilaista vai vain omaa rahamassiiaan!? Rahalla saa ja hevosella pääsee. sanoo ikivanha suomalainen sananlasku! Ja se on taivaan tosi!

Nyt ne omii jo pitkäripaisetkin kaupungin ulkopuolelle ja - hui - entisen postikonttuurinkin. Hae sieltä sitten verkkokaupasta ostamasi ruohonleikkuri apostolinkyydillä. Peekele, ettrn paremmin sanoisi!

Äänestä
  • "Kukaan ei kutsuisi ihmisiä kotiinsa ja kieltäisi heitä käyttämästä vessaa. Myös kauppojen pitää tarjota vierailleen hyvät WC-tilat, jotka ovat aina siistejä, mukavia ja turvallisia."

    Tuskin monikaan kuitenkaan antaisi kotinsa vessaa vapaaseen käyttöön pultsareille tai kenellekään ohikulkijoille tai edes euron maksusta.

    Äänestä

Boikottiin!

Äänestä

Hyvä että köyhät perssut boikotoivat, saadaan sitten me kunnon ihmiset, tehdä ostoksia raikkaammassa ilmapiirissä.

Äänestä

Toi "Kiitos 2 euron kahvista Shell" oli parasta aikoihin. Tota se ahneus teettää. Mä yleens lorotan käsisuihkulla vettä niihin laatikoihin, joihin pitäs laittaa terveyssiteitä. Terveyssiteitä? Nainen on sairaimmillaan kuukautisten aikaaan.

Jos siis asiakas, kuten mä, tulen jumankauta Kaarinasta ostoksille ja maksan vessakeikasta, niin ansaitsevat koston. K-ryhmässä voitot menee kauppiaalle, S-ryhmässä asiakkaille. Kostan kunnes kuolen perrrkele.

Äänestä

Hehheh. Kauppias Aaltonen saa mitä tilaa...

Osa asiakkaista kantaa ruoka- , vaate-, ynnämuut ostoksensa niihin kauppoihin.
Näin tekee meidänkin perhe tästä lähtien.

Wc:tä ei olla tarvittu, mutta boikottihengessä mukana ollaan.

Äänestä

Tämä ei ole Kupittaan Citymarketista, mutta kertoo yleisemmällä tasolla ko halleista:

en ollut uskoa silmiäni, mutta totta se on: Länsikeskuksen Citymarketin aukioloaikoja on lyhennetty kaksi tuntia: nyt auki arkisin klo 9 - 20.

Näin sitä valmistaudutaan Lidlin tuloon Länsikeskukseen?

Äänestä

Siis pointtihan on juuri se, että toki ihannemaailmassa wc olisi ilmainen, mutta koska emme elä ihannemaailmassa, kauppias haluaa taata maksukykyisille asiakkailleen rauhallisen ja siistin vessan, josta alkoholistit eivät ole käyneet varastamassa kaikkia vessapapereita eivätkä ole siellä häiriköimässä. Heille on kuitenkin olemassa ilmaisia vessoja ja useimpia ei haittaa tarpeiden teko pusikkoonkaan. CM:n asiakkailla kuitenkin on varaa maksaa se pieni wc-maksu ja useimmat maksavat sen ihan mielellään em. syistä. Itseäni hävettäisi ajaa autolla markettiin ja ostaa isolle perheelleni ruoat ja kitistä sitten tällaisesta.

Äänestä

Et sitten ehkäisyvälineistä mitään tiedä... senkin lahkolainen.
Lahkolaisuutesi paljastui tuosta "alkoholistit varastamassa vessapaperia" lauseestasi.
Kupittaan CM:ssa.

Kiitos! Saatiin tämän juhannuksen parhaat naurut.

Sääli, että joudut Kupittaalla makkarasi ostamassa.

Me täällä keskikaupungilla elämme ilmaisten wc-tilojen ihannemaailmassa.
Teemme ostoksemme Stokkalla ja Wikkellä.

Äänestä
  • Niihin hintoihin varmasti sisältyykin ilmainen vessakäynti.

    Keskusta on hyvä paikka asua vanhuksille, kaikki lähellä ja pidätyskyky jo sen varran heikko, että ilmaiset vessat tarpeen.

    Äänestä

  • Minulta meni vitsi nyt ohi..? En asu Kupittaalla enkä ylipäätään Turussa, en kuulu mihinkään lahkoon eikä minulla ole useita lapsia, ja tunnen alkoholisteja, jotka oikeasti varastavat vessapaperia ilmaisista vessoista.

    Äänestä

Pysy siellä todellisessa korpimaailmassasi, älä sekaannu meidän kaupunkilaisten juttuihin.
Tämä on Turku-keskustelu eikä teidän viinaongelmanne liity asiaan tipan vertaa.

Äänestä
  • Ai Turku on Suomen ainoa kaupunki?

    Äänestä

  • Videon tekijä on köyhä luuseri

    Äänestä

  • onpas kova jätkä kirjoitti:

    Videon tekijä on köyhä luuseri

    Ei kauheen köyhä, koska osti kympin oluen

    Äänestä

  • Maksat kiltisti portsarille, mikset kuse jalalle tai taskuun? Olet luuseripelle, häh häh häh....miksi maksat oven avauksesta!

    Äänestä

  • et uskalla kirjoitti:

    Maksat kiltisti portsarille, mikset kuse jalalle tai taskuun? Olet luuseripelle, häh häh häh....miksi maksat oven avauksesta!

    Koska noista jää kiinni ja joutuu maksamaan vielä LISÄÄ vahingosta

    Nyt vahingosta on maksettu oluen hinnassa

    Äänestä

En oo ikinä ymmärtäny miks wc-käynnistä pitäisi maksaa, enkä siitä maksakaan. Tä pätee samaan ihmeeseen, et miksi vessasta, jossa on hana ei saa kylmää tai lämmintä vettä. Jos on jano, pitäisi erikseen ostaa juotavaa tai kylmän veden sattuessa kiroilla, et kädet jäätyy. Ihmisen perustarpeista ei kyllä kannata maksaa, jos ei ole pakko. Mietin myös, että miksi ihmiset maksaa pysäköintimaksuja. Turun keskustaan mennessä auton voi jättää kauemmas ja kauppaan kävelee max 10min. Järki käteen!

Äänestä

Joo, tosiaankin Kupittaan CM:sta ei ainakaan toistaiseksi anneta WC-poletteja lainkaan. Laitoin CM:n palautelootan kautta heille yhteydenottopyynnön liittyen WC:n maksullisuuteen ja soittelivathan ne sieltä sitten takaisin.

Heillä on ollut suuria ongelmia narkkareiden kanssa, piikkejä vessoissa, paskaa lattioilla ja seinillä ja viimeisin tapaus oli jonkun narkkarin hirttäytyminen sinne vessaan. Kokeilivat kuulemma tuota polettihommaa, mutta ei auttanut vessojen siisteyteen, joten olivat pakotettuja laittamaan ne pakollisen maksun taakse. Vartijan seisottaminen siellä tulee kuulema liian kalliiksi.

Nyt vessat ovat pysyneet siistissä kunnossa. Sanoi myös, että selvittelevät koko ajan muiltakin CM-toimijoilta että kuinka tuon ongelman saisi jollain toisella keinoin ratkaistua, mutta siis toistaiseksi näin.

Äänestä

Ei mene läpi tuollainen höpinä!
Ihan siistejä vessat olivat silloin, kun Aaltonen ei vielä rahastanut.
Ja jos narkkari haluaa Aaltosen kaupan huusiin hirttäytyä, on se täysin mahdollista.
Kyllä niitä kolikoita löytyy, kun on seteleitäkin huumeiden ostoon.

Muiden CM-toimijoiden wc:t ovat ilmaisia eikä hirressä ole yksikään roikkunut.

Älkää menkö Aaltosen halpaan selitykseen!

Vaihtakaa ostospaikkaa!

Äänestä
  • Selvästi narkkareita olette rullien pönttöön laittajat, pitäisi poliisn jäljittää.

    Äänestä

Olen älykkö ja minulla hauskaa hihi maksaa liikaa minä kostan

Äänestä

Koittaa kusiset oltavat Hannu Aaltoselle, ahneella olkoon piip loppu.
Lisää Lidlin kaltaista kilpailua ja täten ässkoo -mafia aisoihin.

Äänestä

linja-autoasemallakin nykyään pitää muistaakseni ostaa parin euron edestä jotain että wc-maksu 1€ kuittaantuu

Äänestä

Citymarket Kupittaalla on hyväkauppa,siellä on tuoretta tavaraa mikään ei pääse loppumaan,hinnat on edullisempia kuin saksalaisessa.Te kun valitatte kaikesta haette ilmaiseksi kauppojen lahjoittamaa ylijäämätavaraa,ja sen jälkeen menette ostamaan pullon kossua,ja seuraavana päivänä taas uusi rundi.

Äänestä

Kerroppa esimerkki 10 perusruokatavaran hinta mikä CM ssä halvempi verrattuna Lidlin hintoihin.Ja sitten vielä se törkeä WC rahastus. Meillä on kuusihenkinen ruokakunta rahastakoon Aaltonen vielä meidän puolesta meillä ei ole enää mitään tarvetta ruveta käymään siellä.

Äänestä
  • Minä laitoin kotiin vieraille wc maksuksi 100€ minuutti. Ihan kohtuullinen maksu kakkaamisesta. Näin minulla on varaa käyttää kaupan maksullisia wc palveluita. Suosittelen muillekin!

    Äänestä

Kauppiaalle maksaa:WC-paperit, saippuat, siivous, jätevesi.

Miksei hän saisi rahastaa siitä? Tekee aivan oikein Aaltonen.

Käykää vessassa ennen kaupassakäyntiä tai sen jälkeen, ei Aaltonenkaan tule kusemaan ja paskomaan teidän vessoihinne!

Jos haluatte mennä vessaan Aaltosen kaasta, maksatte siitä.

Niin yksinkertaista kaupankäyntiä!

Äänestä
  • oon tienannu jo kymppitonnin muiden kakoista! jee. meinasin perustaa wc yrityksen. 100e minuutti ja pakko maksaa kun muuten ei pääse ulos.

    Äänestä

  • vessayrittäjä kirjoitti:

    oon tienannu jo kymppitonnin muiden kakoista! jee. meinasin perustaa wc yrityksen. 100e minuutti ja pakko maksaa kun muuten ei pääse ulos.

    Eivät ne vessat itse asiassa edes kuulu Hannu Aaltosen ylläpidettäviin ja kustannettaviin toimintoihin. Hän vaan mielellään kommentoi kaikkea mitä Kupittaan Cittarin katon alla tapahtuu, vaikka siellä on monta eri yritystä ja Kesko itse asiassa omistaa koko kiinteistön. Kauppias on vain vuokralaisena tiloissaan, aivan kuten muutkin kiinteistön yritykset.

    Äänestä

Patteriauton saa kai edelleen ladata ilmaiseksi?

Äänestä

Öööööööö,ööööö öööööö

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kiitti, nyt riitti! kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty! Isossa kaupassa viikon ruokaostokset ja muut tarpeelliset kun ostaa, menee aikaa. On perheellämme ollut tapana käydä wc:ssä ennen kotimatkaa.

Nyt on kauppias Hannu Aaltonen alkanut rahastaa vielä vessakäynnistäkin!

Tähän loppui käyntini siinä kaupassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu