Talon esittely kuvineen viikonlopun lehden "haastattelussa", onneksi totuus on paljastettu jutun lopussa: Ilta-Sanomat ja Oikotie Asunnot kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.
Ilta-Sanomat myy Mikkosten taloa
Viimeinen oljenkorsi
1301970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 130
Vanhimmat
Suostuis rva vaan laittaan hinnan kohdalleen, niin ei tarttis jatkuvasti pillittää kun rötiskä ei mee kaupaksi. Itse en kyllä ottais tuota mörskää riesakseni edes ilmaiseksi.
Upealla paikalla talo! valitettavasti liian syrjässä. Talo oli hyvin pidetty ja hieno
" Nina ja Timo T.A. Mikkosen kotina yhdeksän vuotta ollut 340-neliöinen talo on nyt myytävänä.
Nina Mikkosen mieli on haikea. Edessä on luultavasti viimeinen kesä rakkaassa Pilvilinnassa Myrskylässä. "
Luultavasti viimeinen kesä? Ja sittenkö pankki sanoo lainan irti? Oonkin epäillyt että Mikkonen otti aikoinaan ns 10v bulkkilainan, jona aikana lainasta maksetaan vaan korot ja koko lainasumma sitten yhtenä könttinä. Korkojahan ne on kertoneet vain maksaneensa. Millähän rahalla se aikoi lainan maksaa kerralla? Myymällä sen mitättömän ja toimimattoman yrityksensä ilmeisesti. Kukahan olisi ostanut yrityksen, jonka ainoa myyntituote oli Timo T A Mikkonen itse? Nytkään sitä kituvaa yritystä ei voida lopettaa, koska talo eli perheen koti on firman omistuksessa. Kuka hullu tekee tuollaisia ratkaisuja?
Epätoimiva ratkaisu. 340 neliötä ja kaksi makuuhuonetta. Mutta pitäähän jättää yläkerta palvomista varten ja muistella menneitä voittoja kun TTAM oli kaikkien huulilla ja bisnes melkein kukoisti.
Miksei Iltiksen jutussa ollut mainittu 500 euron sähkömaksua per kuukausi, joka myynti-ilmoituksen mukaan johtuu mediafirmasta. Firmasta, jolla ei vuosikausiin toimintaa.
340 neliötä 2 makkaria, onko totta?
Saahan sinne uusi omistaja väliseiniä pystyyn.Kyllä siihen neliömäärään mahtuu muutama makkari lisää. Näköala on huikea, ja oma rauha taattu. poikien kannalta parempi asua jossain keskemmällä jotakin taajamaa harrastustenkin takia. Toivottavasti joku venäläinen rikas maksaa hinnan jonka Nina pyytää. Kaikkea hyvää Mikkosille
On Oikotielä ollut kuvat ja kaikki. Yläkerta "studiota" ja edustustilaa, kylppäri ammeen kera myös. Toimistotilan seinällä jenkkityyliin kuvia majuri Mikkosesta uransa huipulla monta vuosikymmentä sitten. Vanhemmilla oma makuuhuone, pojilla yksi yhteiskäytössä. Yläkerta ollut n. s. "firman" käytössä. Firmahan talon omistaakin... Silmiinpistävää myös keittiön epäkäytännöllisyys: astianpesukone on asetettu ruokailutilan puolelle. Ei tuollaista ratkaisua ole missään. Keittiössä kaappitilaa vähemmän kuin entisessä kaksiossani.
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/8220237
keittokomero.
Totta se on. Suurin osa talostahan on TTAM media-alttarina. Silloin muuton yhteydessähän hehkutettiin että pelkästään isännän tonnin painoinen kirjakokoelma vaatii melkein puolet talon tiloista.
Peeaa perhe elanyt jo vuosia yli varojen, ei tuloja ja silti suurellista elamaa.
Ei siis mitaan osaamista raha-asioissa.
Pikkupoikakin yritetaan saada laulajaksi,tienaamaan ruokarahat perheelle, uskomaton uhraus Ninalta, laulajanurasta ei mitaan tule.
IL liitteessa kehui kuinka ylpea on siita kun pojat on niin aikuisia mieleltaan,siis aivan hullua kasvatusta puskea pikkupojat liian aikaisin aikuisten maailmaan, jututkinp poilitiikkaa ja sota-ajan juttuja, en ihmettele koulukiusaamista jos pikkupoika niista kskustelee, toki en hyvaksy koulukiusaamista.
Nyt isosuu Mikkoska on joka mediassa hakemassa saalia ja tietysti rahaa kun saa palkkiot haastatteluista.
Asia on vaan niin etta hoitakoon Mikkoset talousongelmansa, itse ovat soppansa keittaneet.
Timppa saa yhteiskunnalta kuuluvat hoidot/kuntoutusta ym. ja Nina omaishoitajan palkan, velka-asiat ei yhteiskunnalle kuulu olkookin perhe Mikkonen.
Muuta en saali kun ihanaa Hurja koiraa kun joutuu omakotitalosta kerrostaloon, se ei ole ollut syyllinen perheen ahdinkoon.
Kun Timo T.A. Mikkonen jäi ties kuinka monetta kertaa kiinni pettämisestä meinasi hänen ensimmäinen vaimonsa Tuire Mikkonen ottaa avioeron. Silloin Timo teki dramaattisen liikkeen. Vaimonsa ja lastensa läsnä ollessa, käsi Raamatulla hän vannoi Jumalan nimeen ettei tulisi enää ikinä vaimoaan Tuirea pettämään...
Minä olen jotenkin aina tykännyt Timo TEEAAsta.
Kunnon cowboy! Ride on Timppa!
Olipas katkera ja pahanilkinen kirjoitus. Harvoin näkee kirjoittajan kaltaista sielunmaisemaa. Säälin: koeta tulla toimeen. ....Itsesi kanssa.
"IL liitteessa kehui kuinka ylpea on siita kun pojat on niin aikuisia mieleltaan.."
Ja hevonmarjat ovat. Omahyväisiä, itsekeskeisiä ja normaalia lapsellisempia ovat. Suuret luulot itsestään, epärealistinen maailmankuva. No, voihan nyt muutkin 11-vuotiaat kuvitella ja uskoa tulevansa maailmantähdiksi, mutta se nyt on just sitä lapselisuutta, EIKÄ aikuista. Nina tuntuu olevan entistä sekavampi.
Kukahan kertoisi Ninalle että myyntihinta on liian korkea? Ehkä kiinteistönvälittäjä on sen tehnytkin mutta Nina vaan vaatii korkaa hintaa. Ei ihme että joutuivat vaihtamaan firmaa.
Talo menee kohta vasaran alle ellei Nina tule järkiinsä. Omakotitalojen hinnat on laskeneet koko maassa eikä kukaan osta tuota taloa ylihintaan vaikka kuinka timppa the suurin olisi jokaisen naulan nakuttamista tarkasti valvonut. Ei sillä ole mitään merkitystä kenellekään.
Ja Taj Mahal on hauta jonka suurmogulien valtakunnan hallitsija on vaimonsa kanssa haudattu. Enteellistä?
Ja Taj Mahal on hauta jonne suurmogulien valtakunnan hallitsija on vaimonsa kanssa haudattu. Enteellistä?
Ja nina hokee timpan taj mahalista....
No voi ny hel-vetti sentään mikä määkiminen täällä käy !
Yksikään teistä ei hoitaisi omaa puolisoa jos noin vakava juttu tulisi omalle kontolle!
Takuulla menisi sormi suuhun ja pääsis parku ja hipsittäisiin hipihiljaa nettiin vinkumaan ja puoliso saisi jäädä oman onnensa nojaan!
Hyvin jaksaa taistella eteenpäin poppoonsa kanssa Nina Mikkonen !
Esimerkillistä, arvostan!
No kuule aika moni muukin omaishoitaja hoitaa hommansa tässä maassa, mutta yksikään toinen heistä ei työnnä lastaan julkisuuteen ja yritä saada hänestä elättämään koko perheelle.
No kuule aika moni muukin omaishoitaja hoitaa hommansa tässä maassa, mutta yksikään toinen heistä ei työnnä lastaan julkisuuteen ja yritä saada hänestä elättämään koko perheelle.
Nina mikkonen ei ole puolisonsa puolesta tehnyt mitään muuta, kun vinkunut kaikki palvelut ja hoidot timpalle.
Töihin on "liian hieno" menemään ja koulukyyditkään eivät tuolle roskasakille kelvanneet kun piti valittaa niistäkin.....
Kyllä näin on. Itse olen hoitanut lastani 24/7 vakavan sairauden seurauksena neljä vuotta. Yksin. En ole pitänyt lomapäiviä, vaan puskenut eteenpäin. Omaishoitajan tuki pieni. Luovuin työelämästä. Perheessämme on myös muita lapsia. En ole lehtien palstoilla repeillyt ja surkutellut. Elämä on tällaista. Minua ainakin jo oksettaa Mikkoset. Miten he luulevat olevansa niin erilaisia ihmisä, et heidän pitää saattaa kaikki henkilökohtaiset asiat koko Suomen tietoon. Mua ei kiinnosta Mikkosen taloudellinen tilanne, eikä Miehensä sairaus. Ottakaapa selvää mielenkiinnon vuoksi ja kertokaa mullekkin monella ihmisellä SUOMESSA ON 1. TALOUDELLINEN TILANNE JA 2.MONIKO IHMINEN HOITAA SAIRASTA OMAISTAAN. 3. MONELLAKO IHMISELLÄ ON KOTI MYYTY JA VAIHDETTU ASUIN MUOTOA? Ihmetellään yhdessä sitten, kun joku näppärä saa nämä luvut jostain, et kuinka ihmeellisiä asioita Mikkosen perheessä on. En kehtais jatkuvasti ruikuttaa ja tuoda itseäni tuossa valossa esille.
Minunkin rakas puolisoni joutui laitoshoitoon puolivuotta ennen T.A:ta. Sen vuoksi seurasin mielenkiinnosta rva Mikkosen julkista valitustaan miehensä sairastumisesta. Valitettavasti minä en saanut mitään Mikkosten saamia tukia tai nyt puolisoni kuoltua edes lesken alkueläkettä.
Nina Mikkonen, sinä valitat aivan turhasta!
Iltasanomissa niina nillittää kuinka pojat (11v ja 12v) ei viihdy enää kotona kun siellä on huonoja muistoja. Joopa joo, ehkä syy siihen viihtymättömyyten onkin ihan jossain muualla kuin muistoissa? Esim. ihan nykyhetkessä? Luultavasti haluaisivat vieläkin enemmän pois kotoa jos Timppa olis entisensä eli määkyis, valittais ja haukkuis kaikkia ja kaikkea aamusta iltaan. Ei hetken rauhaa siltä vollotukselta.
Kovasti tulee aina kyyneleet ninan silmiin kun puhutaan omasta elämästä, voi voi. Entistä enemmän taitaa olla tulossa kyyneleitä kun onkin pian nöyrryttävä ja mentävä töihin, alennuttava rahvaan pariin ja alettava leikkaamaan ihmisten hiuksia.
Pojathan ovat viettäneet aika suljettua elämää, kavereita ei hirveästi ole ollut. Toisaalta hyvä heille, että pääsevät näkemään, miten muilla eletään. Toisaalta taas säälittää "aikuismaisia" lapsia, joita etenkin äiti tyrkyttää julkisuuteen. Nytk pääasia jutussa oli talon myynnin edistäminen. Toisena pointtina TTAM, jota Suomen kansa ei saisi unohtaa, vaikka onkin nyt sairas ja työkyvytön. Kolmantena tulevat pojat, ja etenkin kuopuksen laulu-uran puffaaminen. Ja kaiken yllä "kampaajamestari, yrittäjä" Nina itse. Voi olla kampaajamestari, mutta yritystä hänellä ei ole. On ollut kotiäitinä noin 12 vuotta.
Ei ole ollut lähdekritiikkiä toimittajalla yhtään. Onko mennyt lankaan, että juttu tehty Mikkosten ehdoilla. Näkyy kaikesta söpöstelystä ja liioittelusta, kahvipöydän rukoushetkestä ym. Luin jutun, mutta makeus ällötti. Totuus lienee toinen. Mutta ilmaisen mainoksen Nina sai, mutta ei taida keskeneräinen talo mennä tuolla hinnalla kaupaksi. Keskeneräisyyttä ei missään mainittu, onneksi palstalaiset tietää asian jo ennalta.
Jos juttu olisi tehty objektiivisesti, olisi siinä tuotu esille myös perheen vuosia jatkunut talousahdinko.
No, ei muuta kun jonnekin pieneen uusmaalaiseen kirkonkylään vuokrarivarikaksiota asuttamaan.
Musta hän on masentunut allergisoiduttuaan kemikaalien tuoksulle kampaamoissa.
Myrskylässä on kohtuuhinnoilla ja hyvillä paikoilla myytävänä useitakin omakotitaloja, joissa hyvät ja toimivat pohjaratkaisut. Yhdestä saattaisin jopa kiinnostuakin jos olisin muuttamassa seudulle. Mikkosten talo ei kilpaile niiden kanssa millään tasolla. Surkeaa sellaista taloa on välittäjänkään yrittää myydä. Kohta se on vasaran alla ja myydään pakkohuutokaupalla velkasummasta, joka lienee se 200.000euron kiinnitys. Jos sitä silloinkaan kukaan on halukas huutamaan...
Ihana sijainti ja talo,Harmi että joutuvat sen myymään. Jokaisessa kodissa on muistoja sekä hyviä että huonoja,ne kuuluvat elämään.Milloin olisi kuultu tai nähty että pikkupojat yleensäkään viihtyisivät kotioloissa pidempiä aikoja.Oma kokemus noilta ajoilta on että aamupalan jälkeen suuntasivat rakettina ulos kavereiden kanssa,nopsa käynti päivällä heitetään jotain murua suuhun,ja taas ulos.hyvä kun illalla muistivat missä asuivat,ei se sen dramaattisempaa ole.Paitsi ehkä äidille joka ei voi eikä aina jaksakaan lähteä muihin maisemiin virkistäytymään vaikka joskus olisi mahdollisuus.Ei vain aina jaksa.Kuka sanoo että muuttaisivat esim.kerrostaloon(pyörätuoli,iso koira)onhan niitä rivitalojakin pilvin pimein,kun asuntoja rakennetaan vauhdilla.Pääsee helpommin pihalle ulkoilemaan.Siunausta ja voimia koko perheelle!
Siunausta jq voimiavaan niille kaikille lapsille, naisille ja miehille, joita Mikkoset ovat rumasti solvanneet ja pahasti loukanneet.
Talo ei mene kaupan, pankki lunastaa sen velkasumman määrällä, Mikkoset joutuu kunnan vuokrataloon ja Nina töihin rahvaan pariin. Oikeus on toteutunut.
Mun mielestä tuo talo plus sijainto on tosi hieno.
Ostaisin jos olisi varaa.
Olisi ihana asua tuolla.
Ja tuo Niina on kyllä huippumimmi.
Ota toki lainaa pankista, maksa ylihintaa ja Nina kiittää auliisti xD Sitä ei haittaa ukkomiehet eikä aviovaimot xD
Keskellä metsää jossain soramontun päällä. Järvellekin on useampi kilometri matkaa.
Voisi tuo talon haikailija päästä Seiskaan ja samalla saisi uusia ystäviä Seiskan kuvaajasta ja reportterista. Otsikko olisi: Hän osti Mikkosten talon.
Sitten värikuvareportaasia, että mitä muutoksia tehty ja mitä ylläreitä matkan varrelle sattunut, kun talohan ei ole vieläkään valmis. Vuodenpäivän päästä Nina tekisi pyhiinvaellusreissun paikalle ja taas juttua lehteen.
Mitä helevetin siunausta?
Tai ehkä juttu aiheesta "hän melkein osti" riittäisi. Nyt kaikki julkisuudenkipeät jonoon!
Älytön paikka ympärivuotiseen asumiseen. Kesämökiksikin toimimaton ellei sitten ole hinkua juosta metsissä koko loma. Ei oo rantaa, ei oo mitään. Honganrunkoja vaan.
TV Kakkosella oli joskus sellainen tv-sarja kuin "Pieni talo preerialla". Saiskohan tästä hyvän tv-sarjan nimeltä "Iso talo Myrskylässä"?
Karman Laki kostaa kamalalle perheelle!!!:-):-):-)
Muistappa itsekkin tuo kun siellä pahanilkisesti naureskelet!
Ainaskin tällä Matias pojalla , kun oli ollut ihan turhaan jälkiistunnossa
siellä koulussa. Ensimmäisen kerran kun oli puolustanut itseään joltain kiusaajalta ,ja toisen kerraan tehtyään jonkun viettoman kepposen. Kyllä joillain on rankkaa
Ainahan ne Ninan sokeripullien kepposet on herttasen viattomia. Vain naapurin pojat ja muut joujoumänit tekee huonoja kepposia joista voi syyttää niiden työtä tekeviä äitejä. Ja taas riittää paasaamista Mikkosilla niin että sylki vaan roiskuu.
Osuit ytimeen.
Kai tuolla tuubissa vielä se videoklippikin löytyy, jossa suuren ja mahtavan TTAM:n rva huutaa ja haukkuu nämä karmean huonot äidit, jotka vievät lapsensa natsileiriin (lastentarhaan) hoitoon ja menevät TÖIHIN.
Siis, toisin sanoen osallistuvat työ- ja palkkapanoksellaan oman perheensä elatukseen.
Mielenkiintoista olisi tietää ovatko nämä TTAM:n raskaaseen (lisää yhteiskunnan tukeahan tää rva joka paikassa huutaa) hoitamiseen osallistuvat AMMATTI-ihmiset vain miespuolisia, vai onkohan TTAM:n hoitokaartissa myöskin näitä karmeita äitejä, jotka vievät lapsensa natsileirille (lastentarhaan), jotta pääsevät hoitamaan TTAM:a????????????
Kyllä Timo osasi elää täysillä ja nauttia saamastaan huomiostaan ja maineestaan ja valitettavasti Hän oli pettäjä tyyppiä......
Timohan oli Suomen pahin linssilude ja aina työntämässä itseään ihan joka paikkaan. Varsinainen riesa josta oli vaikea päästä eroon. Itse ei vaan koskaan tajunnut miten ihmiset nauroi sille, oli niin itseään täynnä. Sen parturi tyrkyn naiminen sitten kruunas koko surkeuden. Ja akka vaan jaksaa jatkaa. Nyt näyttää siltä että seuraava polvi on samanlaisia tyrkkyjä ja pintajulkisuuteen ilman mitään meriittejä kovasti pyrkivää. Sitä sellasta bb-tasoa kaikki.
kuka saisi äidille järjen päähän
Ei kukaan. Nina uskoo että kuolemansa jälkeen Timppa nostetaan ansaitsemalleen jalustalle, siitä tehdään patsaita ja yliopistotutkielmia. Timppa taas on varoittanut Ninaa että Timpan kuoleman jälkeen alkaa varsinainen mediahässäkkä. No, toivottavasti Nina on varautunut hyvin tulevaan mediashowhun.
Pettymys tulee olemaan suuri kun vain ip-lehdet reagoi tapahtumaan, patsaita ei ruveta valamaan eikä tutkimuksia tehdä. Kansainvälinen media ei reagoi mitenkään eikä STT:kään anna tiedotetta.
Muistakaa aina, että Timo toi Suomeen median, Madonnan ja tv-lavasteisiin rappuset!
Joku mielellään haluis ostaa tuon talon. Minua taas tosi paljon ahdistais kyseinen talo, koska uskon että ihmisistä tarttuu taloon energia. Mikkosten energia on jotain joka ei vaan sovi mulle, ei sitten yhtään. Mutta kaiketi on olemassa ihmisiä Suomes joille se taas sopii täydellisesti. Varmaan vaan vaatii aikaa löytää Se Oikea uusi talonomistaja.
Johan sitä taloa nyt myydään jo kolmatta vuotta. EI taida ketään yksinkertaisesti vaan kiinnostaa.
Siihen taloon on varmaankin tarttunut "räyhähenki" niin voimakkaasti, että huonekalut siirtyy itsestään paikasta toiseen ja lautaset lentää (räyhähenki suomalainen tapa puhua ns. poltergeist-ilmiöstä :D)
On siellä niin paljon räyhätty kummankin vanhemman toimesta!
Itse tykkäsin katsoa Timo Ta Mikkosen myöhäisohjelmaa iltaisin työpäivän jälkeen.Se oli jotenkin erilainen,hyvä ja rauhallinen illan ratoksi.Sitten tuli näitä uusia,valmiiksinaurettuja,ei niitä jaksanut seurata.Ite tykkäsin,no nuoremmat ei varmaan muista näitä.Nyt vain pitäisi niin haukkua vain kaikkia ja kaikkea.
Siis mitä valmiiksi naurettuja suomalaisia keskusteluohjelmia nyt tarkoitat? Ja kaiken ja kaikkien haukkumista harrastavat kyllä mikkoset itse. Vastenmielistä ja sääliksi käy niitä poikia kun sitä ainaista valitusta ja solvaamista ovat joutuneet ja joutuvat kuulemaan aamusta iltaan. Ei ihme etteivät viihdy kotona.
Ja joo, siinä talossa on varmasti paljon negatiivista energiaa, siellä ei varmaan kenelläkään ole hyvä olla.
Muistan kyllä myöskin niitä haukkumisjuttuja ja moraalisaarnoja...
Yhdessä tämä pariskunta mm. haukkui maan rakoon yksinhuoltajat, ei ollut minkäänlaista myötätuntoa.(Oli toki muitakin ryhmiä, jotka saivat solvausta).
Nyt sitten Rouva Mikkonen itkee raskasta elämäänsä ja odottaa säälipisteitä. Semmosta se, yksinhuoltajan elämä. Siinäpä nyt maistaa sitä huoltaessaan yksin perhettään.
Saattaapa sielun pohjassa alkaa itämään pieni ymmärryksen ja empatiankin siemen yksinhuoltajia kohtaan.
Elämän tarkoitus on oppia se, mitä Kaikkeus on katsonut meille tarpeelliseksi opettaa kullakin matkalla.
Nina Mikkosella vaan on muihin yksinhuoltajiin verrattuna isot tulot. Hän kun saa Timpan eläkkeen, korkeimman eläkkeensaajan hoitotuen, omaishoitajan palkan, Timpan kuntoutukset, inttervallijaksot, lapsilisät ja monia muita etuisuuksia Timpan kustannuksella, joista me muut emme edes tiedä tai osaa uneksiakaan.
Nyt pitäisi Myrskylän kunnanisien tarttua toimeen ja lunastaa Mikkosten talo turistinähtävyydeksi. Taloa voitaisiin pitää auki ma-pe klo 10-16 ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan. Alakerrassa voisi mikkosten poika laulaa #dissaa kappaletta elävän jukeboksin tavoin 2 €/kerta tai 5 €/3 kertaa. Yläkertaan saisi ajaa invahissillä maksamalla 10 € ja itsensä voisi kuvauttaa Timon kanssa 20 € hintaan tai 30 € jos haluaisi kuvaan Ninan nimmarin. Nina voisi myös toimia tippipalkalla oppaana talossa. Mikkoset saisivat asua työsuhdeasunnossa ja Myrskylän kunta saisi mainetta ja matkailutuloja.
Huomaa kyllä, ettei teillä mikkosten haukkujilla ole itellänne hätäpäivää koskaan ollutkaan. ninalla ei varmasti ole helppoa ja entäs sitten, vaikka hän rahastaakin tuossa tilanteessa? jos lehdet maksavat haastatteluista, sou not. ei siinä mitään kadehtimista ole huolehtia yksin kaikesta ja vielä miehestään.
tsemppiä ninalle, siunausta.
Oon törkee, tunnustan.
Olen opiskellut itselleni kaksi tutkintoa, toisen yliopistossa. Voisin koska vain tehdä myös toista työtäni. Olen Ninaa pari nuorempi, lapsia on. Olen toki hoitanut lapsia kotona, sairastellutta esikoista siihen asti kun oli kaksi vuotta. Työssäolovuosia paljon enemmän kuin Mikkoskalla, mutta eipä ole evp majuri samaa sänkyä jakamassa.
Ninaa tituleerataan k. o. jutussa yrittäjäksi. Jossain Seiskan jutussa ihannoidaan, miten hän hoitaa kodin, sairaan miehen, lapset ja yrityksen. Eihän Nina ole käynyt töissä esikoisen syntymän jälkeen eli noin 13 vuoteen! Eikä yritystoimintaa ole. Onkohan rouva tietoinen eläkekertymästä? Tietysti jos satunnaisista lehtijutuista, toimeentulotuesta (?), omaishoidontuesta ym. repii pennoset ja maksaa yrittäjäeläkettä pienimmän korvauksen mukaan, niin sitten. Mutta: ei taida jäädä paljonkaan pariskunnalle käteen, kun asunto myydään. Kolme vuotta myynnissä eikä mitään tapahdu. Seuraavaksi sama juttu Seiskaan, kesäkuussa Iltalehteen. Kesällä poika tekee satunnaiskeikkaa ja siitä sitten taas infotaan lehtiin. Poika tuskin palkkioitaan näkee.
Isä-Mikkonen ei parane vaikka kuinka Nina tyrkkää perhettä lehtiin. Eikä sillä irtoa HUS-hoitopaikka, Ei jossain yliopistollisessa sairaalassa hoideta Timpan tapaisia pitkään. Muualle joutuvat. Ja siitä sitten taas meteli, vaikka käytäntö on ihan selkeä.
Voi herranjee! KUKAAN ei kadehdi Mikkoskaa! Ihmiset eivät vaan pidä omahyväisistä ja itsekkäistä ihmisistä. Ja adjektiivejä löytyy kyllä enemmänkin. So simple.
Parturina Nina saisi kuukausipalkan eikä tarttis lapsia ja muuta yksityiselämää myydä juorulehdille. Ei kovin kunnioitettava keino ansaita huulupunarahoja tuo mediahuo-raaminen, jota on harrastettu jo toistakymmentä vuotta.
Joo, tsemppiä vaan, nina! Nimittäin tyänhakuun! Toivottavasti joku haluaa palkata sinut, siitäkin huolimatta että saattaa asiakaskunta pienentyä!
Ninahan ei mene töihin. Työssäkäyvät äidit ovat huonoja äitejä, sitä mantraa toistanut jo vuosikausia. Huonot työssäkäyvät äidit laittavat lapsensa päivähoitoon. Tällä naisella ei ole ymmärrystä asioihin, joista hänellä ei ole kokemusta. Eikä tämän(kään) perusteella hänellä ole oikein käytöstapoja.
Miten käy poikien, joista ei tule julkisuuteen syntymisestä huolimatta tähtiä?
https://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo
Ninalla on halu muuttaa hesan suuntaan että saisi miehensä HUS (HYKS) piiriin hoitoon tarvittaessa. Voi voi sentään, tietäisipä hän totuuden. Kroonikot hoidetaan kaupungin sairaaloissa, varsinkin kun ei ole toivoa että TtaM tulisi parempaan kuntoon. Ressukka rouva luulee että asiat paranee kun muuttaa. Nythän kuka tahansa potilas saa itse valita missä maassa/kaupungissa hoidattaa itsensä. Missähän prinsessa ruususen unelmissa rva elelee? Itse olin 8v. kun äitini sai aivoverenvuodon ja joutui sairaalaan pitkäksi aika, ja ei minulle voivoteltu ja kaadettu kaikkia totuuksia korostamalla tai voivottelemalla asioita. Mummi tuli hoitamaan mua, isä oli merillä, kerrottiin tilanne ja pidettiin huoli että tavallinen arki jatkui. Enkä saanut minkäönlaisia traumoja tilanteesta. Lapsen pitää saada olla lapsi, eikä kasata arjen pulmia lapsen niskaan. Ennustan että pojat voivat purkaa omaa oloaan jossain vaiheessa rajusti. Nyt heidän niskaan on kaadettu ihan kaikki ja se kostautuu.
Juurikin noin. Nina valittaa tästä kovasta kohtalostaan joka tuutissa ja takuulla myös siitä saavat kuulla kotonakin, taukoamatta. Nina myös kehuskelee kuinka pojat ovat niin aikuistuneet. No, normaalia lapsellisimmilta ne minusta näyttävät ja kuulostavat. Missähän se ööh aikuistuminen Ninan mielestä näkyy? Ennemminkin saavat traumoja siitä kun kaikki asiat pitää repostelle julkisuuteen eikä Nina pysty eikä halua suojella lapsiaan lainkaan. Ei ole niinkuin mitään käsitystä siitä, miten haitallista tuollainen on. Joku täällä puolusteli ja vähätteli tuota julkisuudella rahastusta, siinä on sitten toinen hattarapää joka ei näe nenäänsä pidemmälle. Pojathan siitä Ninan julkisuuden himosta aikanaan joutuvat maksamaan kovan hinnan, mutta kai sekin muiden syyksi yritetään laittaa, ninahan ei ota mitää vastuuta koskaan mistään.
Timppa on sen ikäinen ja sairaus parantumaton eikä mitenkään hoidettavissa, niin on kiireellisyyslistojen häntäpäässä. Kotiin lähettävät HYKSistäkin hyvin pian jos sitä sinne joskus joudutaan ottaan sisälle. Mitä turhaan tuhlata muutenkin rajallisia resursseja.
Timppa järjestänyt perheensä hankalaan tilanteeseen niillä aikoinaan tekemillään oudoilla ratkaisuilla. Nyt talo on pakko saada myytyä kun koko velka pankille erääntyy maksettavaksi. Unelma olikin järjestetty vain 10 vuodeksi. Millähän se kuvitteli maksavansa velan sitä tehdessään? Firman myymisellä? No, firman arvohan laski kuin kissan häntä heti avioeron jälkeen, ei timppa pystynyt yksin mihinkään ilman Tuirea.
Näin on.HUS:in alueelta ei saa hoitopaikkaa. Äitini sairastaa pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia ja on kotihoidossa. Kotisairaanhoito käy 2 kertaa päivässä.Asun toistaiseksi hänen luonaan, veljeni on myös täällä, mutta hän tarvitsee hoitopaikan. Oli vähän aikaa, mutta kun hoitopaikkoja ei ole, niin kotiin vain.Melkoista, kun pitää lukita sisälle kotiin, on hyvin ketterä ja katoaa alta aikayksikön.Sitten poliisit etsivät, vanhusten kriisipalvelu soittaa.Omaishoitajan tukea ei Vantaan kaupunki maksa.Että tervetuloa vaan Vantaalle. Ei Nina Mikkosella ole helppoa.Kenenkään kohtaloa ei voi ennustaa.En ole Mikkosia niin seurannut, mutta eihän se herra niin vanha vielä ollut.Tätini myössai pari infarktia, oli yksin naisten lenkkisaunassa ja tulos oli pahat palovammat. Se herätti minut, itselläni on myös sydämen vajaatoiminta, eli rytmihäiriöitä-Ne saattavat laukaista jossain elimistössä olevan vaikka pienen tulpan. Aloin taas itse syödä disperiiniä, vaikka vastustelin lääkärin määräystä.Tätini selvisi, kasvot ovat hyvät, mutta palovammat ovat pahat. Valitetavasti nykyinen terveydenhuolto ei totea tauteja ja niitä ei ehkäistä etukäteen tarpeeksi.
En ole ollut Suomessa kun tämä ohjelma oli aktuelli.Olin Ruotsissa, eivätkä ruotsalaiset mihinkään maailmankartalta katoa. Mieheni tyttärelläkin on 4 lasta. Mieheni sisarella on 13 lasta ja isä on suomalainenen.
Mikkonen ei anna suunvuoroa, ei osaa keskustella, sekö on sosiaalisia taitoja. Vähän näyttää siltä, että rouva olisi estrogeenilastarin puutteessa.
Saksasta on lähtöisin koko Suomen koulusysteemi ja ensimäiset opettajat koulutettiin siellä. Kun hän siteeraa historia, tuon tupeerauksen alle ei ole kyllä paljon jäänyt. Sivistymätön ja kouluttamaton.
Vetää nyt kunnioitettu Niilo Hallmankin kuvioon, näin paheksun minä, entinen Lastenklinikan sh.
Minä itse asuin pienenä Leppävaarassa samanlaisessa Pilvilinnassa tai kutsun sitä Peppi Pitkätossun taloksi. Olin itsekin Peppi ja yksin kaikki päivät. Äidin ja isän oli pakko sodan jälkeen olla töissä, jotta saatiin ruokaa pöytään.Lastentarhoihin silloin ei päästy automaattisesti. Minut suositteli kunta vuodeksi ennen kouluun menoa tarhaan, jotta oppisin sosiaaliseksi. Olin paljon serkkujeni luona, mutta silti oli Pepin konstit.Näin se vain on, lapsesta tulee sosiaalisempi ja sopeutuu nopeammin koulumaailmaan. Alueella kaikki naapurin lapset olivat vanhempia kuin minä ja ainoa minkä kanssa seurustelin, oli luonto ja satumaailma.
Ei millään pahalla, Sessan, mutta täällä keskustellaan Mikkosten edesottamuksista, ei Sessanin....
Katsoin ! Hirveä nainen. Puhuu päälle, ei kuuntele, ei anna toisen puhua, vähättelee ja tyrmää mielipiteet, "ruotsi on kuoleva yhteiskunta eli siellä tehdyt tutkimukset ei minkään arvosia siksi". Ehkä kohtalon sormi kasvattaa nyt tätä harakkaa !!!
Nyt pitäisi Pilvilinnan pihalle perustaa, Myrskylän kunnasta puuttuva, laadukas leirintäalue. Uskon että karavaanarit ottaisivat ilolla vastaan tällaisen Pilvilinna Camping alueen, varsinkin jos Timo laulaisi playbackina tasatunnein Pilvilinnan parvekkeelta Toiveloma sinkun.
Nyt Myrskylän päättäjät kaavoittamaan pikavauhtia Pilvilinnan pihaa majoituskäyttöön, pitkä ja kuuma karavaanarikesä on alkamaisimillaan.
Valitettavasti karavaanarit tykkäävät, että alueella on jonkin sortin vesistö. Pieni mutalampi muutaman kilometrin päässä ei houkuta heitä.
Onkohan sitä taloa vaivautunut kukaan edes käymään katsomassa? Vaikuttaa vähän että ei edes uteliaisuuttaan ole ollut kävijöitä.
Mikä se kiinnitys on? Aikamoiset asumiskulut.
Kiinnitys haetaan käräjäoikeudelta kiinteistöä vastaan ja käytetään esim lainan vakuutena. Kiinnityksen koko ei ole sama kuin kiinteistön arvo, mutta ei varmaankaan kiinteistön todellista arvoa suurempaakaan kiinnitystä voi hakea. Jos 200.000 kiinnitys lainan vakuutena pankilla tarkoittaa että tuon suuruinen osuus kiinteistöstä on pantattu vakuudeksi lainaa vastaan. Lainan suuruus laina-ajan alkaessa on maksimissaan voinut olla kiinnityksen suuruinen, jos muita vakuuksia ei ole ollut.
Kiinteistön osalta kiinnitys on jotakuinkin vastaava asia kuin osakehuoneiston tapauksessa osakekirjat, jotka ovat pankin hallussa asuntolainan vakuutena.
Joopa joo. Kaikki jotka ei mikkosta arvosta, ovat automaattisesti katkeria ja kateellisia. Koittakaas edes kerran kertoa mistä ollaan katkeria ja kateellisia. Itse en pidä omahyväisistä, itsekkäistä ja ilkeistä ihmisistä ja sitähän mikkoset just on.
ex-vaimo teki aikoinaan kaiken taustatyön ja kirjoitti kysymyksetkin timpalle. Niistä lunttilapuistahan se sitten aina luki kysymykset kun ei itse tajunnut mistään mitään. Ihan nolo tyyppi kaikin puolin.
Nina on omalla esimerkillään merkittävin 2000-luvun naisvaikuttaja! Tässä tärkeimmät opit:
Nainen, älä koskaan
1) mene itseäsi huomattavasti vanhemman miehen kanssa naimisiin
2) luovu leipätyöstäsi jäädäksesi kotiäidiksi
3) hauku kanssasisaruksiasi heidän ratkaisuistaan
(1 1/2 tai älä ainakaan ota ukkomiestä, vaan joku vapaalla markkinoilla oleva.)
Luin juuri norjalaisesta Verdens Gangista, että Draculan linna on myynnissä Romaniassa. Kiinnostaisi se enemmän kuin Mikkosten mökki. Linnasta voisi tehdä hyvän busineksen. Draculoita ja muita vampyyreja voisi palkata vaikka tältä palstalta.
Talo mikä talo. Onneton sijainti ja onneton pohjaratkaisu. Puolivalmis lautatalo. Ei luksusta, ei mitään. Purkuvalmis. Oikeesti. Kertakäyttökamaa.
Kuka haluaa metsän keskelle? Noita vastaavia talonruhjakkeitahan on myynnissä pilvin pimein. Pankin arvio = 0e.
Edes rikkaat venäläiset ei tosta lautatalosta oo kiinnostuneita, ne halua laatua ja luksusta eikä toi suomalaisillekaan kelpaa. Purkuun. Se on karu totuus.
Mikkosen taimahal on yhtä kuin mädäntyvä arvoton lautakasa.
Mitä ilmeisimmin kuvittelivat kiinteistön arvonnousun olevan suurempi kuin velan hinnan eli korkojen, jos suunnitelmana on ollut maksaa vain korkoja, myydä kiinteistö, maksaa pääoma kerralla pois ja "voitolla" päästä osakkeeseen kiinni eläkepäiviksi. Teoriassa ok suunnitelma mutta käytännössä suunnittelijoidensa näköinen: ylimielistä, elämän arvaamattomuuden edessä vailla mitään nöyryyttä, lyhytnäköistä ja suorastaan typerää - ja kalliiksi tuli. Ihmettelen kyllä sitä pankkiakin joka tähän unelmahöttöön lähti mukaan. Pankin pitäisi olla kiinnostunut velallisen maksukyvystä enemmän kuin rahoitettavasta kohteesta. Tämän tyyppisillä korpeen rakennetuilla pilvilinnoilla on juurikin tuo kohtalo, mihin täällä aikaisemmin viitattiin eli arvo = nolla euroa koska kysyntää ei ole. Kyllä Mikkoset jatkavat edelleen menoaan ja oloaan mutta pankki ottaa tästä pataan - ja lopulta ko. pankin asiakkaat ja omistajat.
Pankki ei koskaan ota pataan. Talo ja maa menee Ninan alta. Onko velkaa myös Ninan nimella? Siinähän makselee pilvilinnaa loppuikänsä parturin palkallaan. Timppa onnellisena vaan pas-koo housuihinsa. Ihmettelen myös sitä pankinjohtajaa joka tuollaiseen aikoinaan lähti mukaan. Eläkeellä kait nyt jo?
Vielä löytyy arvostustakin pitkälle uralle
http://m.iltalehti.fi/viihde/2014022718079245_vi.shtml
Mitä hittoa tänne sontaketjuun M.A. Numminen sotketaan????
Vähän rotia postauksiin.
Ennen lama-aikaan sahat ja talot alkoivat palamaan jos ei mennyt kaupaksi, tai tuli ylipääsemättömiä taloudellisia vaikeuksia.
On se vaan hyvä että ne ajat ei palaa, tai pala.
Hankala tilanne. Kukaan ei osta ylihintaista taloa. Eipä ole edes katsojista puhuttu. Ihmiset haluaa asua palveluiden lähellä. Mikä lie nuo ajanut pois ihmisten ilmoilta, keskelle metsää?
Ne oli niin kuuuisia ja halus olla rauhassa xD Eikun, onhan ne kuuluisia vieläkin ja siksi onkin kummallista että haluavat ihmisten ilmoille xD
Niillä kyllä selityksiä ja nillitystä riittää! Nyt ihana taimahal onkin kamala loukku kaikille. Pojat ei pääse sieltä harrastuksiin eikä minnekään muuallekaan eikä timppa hoitoihin. Ninallakin kamalan tylsää eristyksissä. Ja sitten ne luulee että joku haluais samaan jumiin sinne ihanaan taimahaliin.
Miksi ihmeessä sitä taloa piti silloin aikoinaan esitellä seiskassa jatkuvasti? Ei muutkaan ns julkkikset esittele talojaan ja kotejaan tuollalailla vaikka varmasti kodit on upeampia kuin mikkosten. Haluttiinko lällätellä ja elvistellä taviksille että näin hienosti me eletään? Hah hah, nyt on sitten sekin pilkka sattunut omaan nilkkaan!
Se on money mikä laittaa esittelemään vaikka koko perheen per-seet jos joku maksaa.
Hah hah! Johan se Nina esittelee sitä etuvakoaan aika auliisti ja anteliaasti! Aika pian joutuu heittään vaatteet pois koska kaikki muu on jo nähty! Ei niillä ole mitään rajaa. Kaikki yksityisyys on myynnissä: poikien ja timpan sairaudet, ninan isän itsemurha...Nina on myynyt jo vanhempansakin, nyt on pian vuorossa timpan alkoholistivanhempien retostelu, velipuolten esittely ja rovastin ja ruustinnan riepottelu.
Olisi kiv katellakkin kunnon alastonkuvaa tai vaikka jotain filmiä että näkyisi kunnon zoomilla kuvattuna kaikki värkit etuvärkki ja takavärkki.
Hintaa on puolet liikaa.
Pitääkö se hintaa väkisin niin ylhäällä ettei kukaan ostaisi? Vai onko oikeesti niin tyhmä että luulee että joku maksais jotain mikkoslisää? Kummallista että välittäjäfirma on sitä edes ottanut välittääkseen tolla hinnalla. Joka tapuksessa ei se taida olla kuin sen velan väärtti ja jääkin pankin riesaksi. Varsinainen Taj Mahali.
Ehkä se saattaa olla TTAMin Taj.Tuhkata voi aina tontille.
Voisko joku kirjoittaa taas Mikkosten lautatalosta, ja siitä, että ei ottaisi kiinteistöä ilmaiseksikaan.
Lisättynä Mikkosten talousongelma-asiat, sekä vähän valaista pojan koulukiusaamista ?
Unohtamatta selvitystä pankinjohtajasta, joka myönsi erehdyksessä heille lainan.
Lisäksi vähän tietoa tontin arvottomuudesta, koska järvihän ei näy kunnolla talolle ?
Kiitos !
Kiitti kun muistutit. En olis muistanut heti ihan kaikkea.
Voi, että! Miksi teidän täytyy nyt vahingoniloisina retostella toisten onnettomuudella?! Kalikka kalahtaa ehkä vielä joskus omaan nilkkaanne. tässä nähdään suomalaisten pahanilkisyys, kun jotain kohtaa katastrofi! Mikkoset ovat hakeutuneet julkisuuteen varmaan vapaaehtoisesti. Onpahan kansalla taas puheenaihetta ja lällätystä. Ne lapset tässä eniten säälittää, kun ovat joutuneet vanhempien tekemään myllytykseen. Lapset eivät voi vanhempiaan valita. Kaikenlisäksi koulussa kiusataan ja osoitellaan. Lapset ovat julmia toisiaan kohtaan. Ja heidän vanhemmat puhuvat lastensa kuullen esim. Mikkosista. En voi muuta kuin tuntea myötätuntoa Mikkosia kohtaan, viehelyönneistä hulimatta. Itsehän sitä virheistään joutuu maksamaan, tavalla tai toisella...
Minä tunnen myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan joita Mikkoset ovat lastensa kuullen, nimeltä mainiten sekä nimeä mainitsematta, solvanneet, herjanneet ja halveksineet. Mikkosia kohtaan ei myötätuntoa heru. Jaksamista kaikille Mikkosten hampaisiin joutuneille.
Juuri näin!!! Ei mitään armoa Mikkosille, vaan sympatiat kokonaan heidän uhreilleen!!!:-):-):-)
"Kaikenlisäksi koulussa kiusataan ja osoitellaan. Lapset ovat julmia toisiaan kohtaan. Ja heidän vanhemmat puhuvat lastensa kuullen esim. Mikkosista. En voi muuta kuin tuntea myötätuntoa Mikkosia kohtaan, viehelyönneistä hulimatta."
Mummeli ottaa nyt huomioon Mikkosten oma suhtautuminen muihin ihmisiin, eipä heiltä liioin sympatiaa, empatiaa tai ymmärrystä herunut kansakunnan vähäväkisille yh-äideille, sivareille, homoksi syntyneille tai muille eritavalla eläville.
Poikaa ehkä kiusataan koulussa? siitäkin kiusaamisesta kuultu monenlaista versiota että kuka kiusaa ketäkin?
Olisi Mikkoskakin voinut harkita hieman pidempää kannattaako kaikki poikien sairaudet ja kehityshäiriöt myydä lehtiin ja tuoda julkisuuteen, siinä kohtaa olisi pitänyt julkisuuden hallitsevan henkilön kellojen hälyttää ja kovaa, mutta kun se julkisuuden huuma on niin mukanaan vievää.
Luojan kiitos, että vain murto-osa lapsista on kotiäitien kasvattamia! Kamalia valittajia, määkyjiä ja patalaiskoja kuten nää Mikkoskankin lällykät. Ovat varmaan sokeria ja sulavat sateessa. Armeijassa nää sotahullun kersat ei tuu pärjäämään, jos nyt kasarmille asti ikinä edes pääsevät.
En tunne tätä Mikkos-saagaa mutta kun katsoin linkitetyn videon haastattelusta niin ymmärrän jotain. Nainen hyökkäsi täysin teilaten, aggresssiivisena ja lytistäen toisen osapuolen kimppuun. Ei mitään ymmärrystä tippunut toisen mielipiteille. Haukkui haastattelussa tyhmäksi miehen, joka vaikutti ihan kivalle ja fiksulle. Uskon että pojilla on vaikeaa ja uskon että tässä tapauksessa se kiusaaminen lähtee kotoa. Tämä äiti vaikutti nimittäin melko inhottavalle natsille itse, vaikkakin syytti päivähoitoa natsismista.
Mua on aina ihmetyttänyt kuinka media-alan rautaisena ammattilaisena itseään pitävä Mikkonen on onnistunutkin luomaan itsestään, ja perheestäänkin vielä, niin multinegatiivisen kuvan ja habituksen!
Jos Mikkonen jotain osaa, niin se osaa ainakin tyriä asiansa ja elämänsä, niinkuin nyt tämän talo asiankin. Omaisuuskin miinuksen puolella! Itse on autuaassa olotilassa, muija ja kakarat siinä sitten olla kituuttaa. Loppuun asti päin mäntyä kaikki. Huoh.
Joo,,,,,
Kyllä Mikkoset on kauheita, talo on kauhea, Timo on kauhea, vaimo on kauhea , lapset on kauheita, suku on kauheaa, auto on kauhea, tontti on kauhea, näköala on kauhea, omaisuus on kauhea, partsi ja terde kauheita,,,,
Ja se pankinjohtaja joka antoi lainaan taloon, se se onkin kauhea
En tiedä suvusta enkä autosta. Ja lapset eivät tietysti asioille mitään voi. Säälin kyllä heitä, vanhempia en.
Taloansa en ostaisi. Enkä kyllä mitään muutakaan taloa, jonka myyjä haukkuisi sitä mediassa...
En ostaisi, en.
Taloa, meinaan.
Mikä OMAISUUS? Ei noilla ole mitään omaisuutta, hah haha! Köyhiä luusereita ovat. Kaikesta muusta olen samaa mieltä kanssasi, Nina! Toivottavasti pankki saa talosta edes omansa joskus takaisin. Kukaan kun ei noin kauheaa taloa noin kauhealla paikalla halua ostaa. Ei kukaan.
Timppa hokee kuinka Amerikassa olisi rikas mies. Siinähän hokee, ei kuitenkaan pärjännyt siellä. Amerikka se on sille samanlainen haavemaa kuin Tukiaisellekin. Haavemaassa varatonta Timppaa ei hoidettaisi ja joutuis asumaan asuntovaunussa, yhteiskunta ei hyysää siellä luusereita. Harmi etteivät kumpikaan ole saaneet aikaiseksi sinne muuttoa.
On kauheaa, ihan kauheaa.
Luusereita, ihan luusereita.
On muuten ihan hirveä rötiskö - en ostaisi.
Tonttikin on ihan kauhea, ei varmana mitään arvoa.
Tarkemmin ajatellen kaikki on ihan kauheaa.
Enkä ilmaiseksi ottaisi vaikka annettaisiinkin.
Jos annettaisiin, niin palauttaisin takaisin, heti.
Olikohan aloittajan pointtina se että nimenomaan iltasanomat nyt sitä myy.
Naulabn kantaan! Kiteytit asian hyvin.
Ihan on kauhea, Iltasanomat.
En osta.
Ja vaikka saisin niin palauttaisin takaisin.
Älä sure. Ei sitä huoli kukaan muuaan ja Mikkoskallakin kova kiire päästä sielt' pois xD
Se Mikkoskakin on kauhea.
Iltasanomankin palautan - on se niin kauhea.
Mikkoska on törkeä törkyturpa. Ui itsesäälissä. Phyi. Vastenmielinen ihminen.
On,,,,
ihan kauhea on.
talokin on ihan kauhea.
Ei sitä kukaan ostakkaan.
En ottaisi vaikka annettaisiin.
Ja vaikka anettaisiin niin antaisin pois.
On ihan kauhea on.
Kas, kas Ninalta paloi pinna!
On ihan hirvetä koko sakki.
Tarkoitan kauheaa on.
Enkä ilmaiseksikaan ottaisi mitään.
Mikkosen entisen talon huonot puolet:
Perheellisille aivan liian syrjässä.
Pariskunnalle tai erakolle liiaksi perheasunto.
Paljon neliöitä, ei yhtään luxusta.
Kävin google cam-sivuston kautta katsomassa tienoota ja on todella korvessa.
Mutta aloitusviesti on sinänsä virheellinen, että kyseessä ei ole enää Mikkosten talo.
Ei se mitään.
Tuokin talo on kauhea
En ottaisi vaikka annettaisiin.
Eihän siinä muuta vikaa ole kuin raakasti ylihintainen. Satku pois pyynnistä, niin pääsis eroon.
Eikös se alunperinkin ollut firman nimiin ostettu ja pankkilainalla rahoitettu "omistusasunto"?
Korkoja ovat vaan 10 vuoden aikana maksaneet ja nyt pankki haluaa koko velan maksettavaksi. Todellinen pilvilinna! Haihtuu savuna ilmaan.
Se on aika riisutusti varusteltu, pakolliset liedet ja jääpakastimet yms. ja nekin peruskamaa. Laminaattilattiat ja maalatut seinät. Pihaa ei ole laitettu ollenkaan, pelkkää kalliota ja sammalta. Tylsää. Ei ole uima-allasta tai mitään muutakaan. Siksikin ihmetyttää tuo hintapyyntö. Kun sille ei ole vastinetta.
Ja juu, saahan viat korjattua ja kaiken puuttuvan laitettua itsekin, mutta ostohinta ei silloin ala kolmosella. Itse en tuota taloo edes harkitsis. Millään hinnalla.
Joo...
On ihan kauhea laminaatti.
En ostaisi.
Enkä edes ilmaiseksi huolisi.
Ihan on hirveää. Ja varmana kaikki lainana ostettu. Eikä ole edes kauppaa lähellä, eikä moottoritietä, eikä kuntopolkua tai hiihtolatua talvella. Eikä voi käydä diskossa. Tuskin aurinko paistaa ja aina sataa siellä vettä.
Pihakeinukin taitaa puuttua, ja jos onkin , niin on se ihan kauhea.
Joku voisi tarkastaa maakellarin ?
Tosin sekin on varmana kauhea ?
Vessassa ei ollu paperia !
Jos tää yrittää olla jotain sarkasmia niin ei vakuuta! Häivy v..tuun!
Ninalta tainnut vaan päreet palaa, ei sen kummempaa. Taitaa ruveta totuus sillekin aukeen eli että loukossa ollaan siinä taimahalissa. Pankki vie talon ja rahat, koska kukaan ei sitä osta eikä sinne halua muuttaa. Ei niin kukaan.
Jospa sossu ostaa sen hintaan 150 000. Siinä olisi Pilvilinna pilviporukalle.
Kiinnityksiä on 200.000e, mutta muuten ihan passeli hinta. Nina jäis vielä 50.000e velkaa pankille...Siinä saakin parturi leikata hiuksia muutamat vuodet.
Joooo ...
on kauheita
on velkaa
on kateutta
on mielen tylsyyttä
on ilkeyttä
Oikeasti - on ihan kauheita laminaatteja.
En ottaisi ilmaiseksikaan !
Ei Mikkoset oo sen kummemmassa asemassa kuin monet muutkaan suomalaiset jotka ei syystä tai toisesta pysty pitämään taloaan. Omakotitalojen arvot on laskeneet niin reippaasti että harva saa takaisin edes sitä minkä on taloon ja tonttiin sijoittanut. Samassa jamassa ovat. Mutta Mikkosten kohdallahan kaikki on tietenkin muiden, kateellisten ihmisten syytä xD Pankin talohan se on aina ollut, ei Mikkosten omistuksessa koskaan.
Pilvilinna = pas-kalinna.
Ihmettelen, että millä statuksella Mikkoset asuvat siellä vielä?
Onko pankinjohtaja säälistä antanut asua ja maksavatko asumisestaan vuokraa?
Onko ämmä-Mikkoska jo saanut hankittua toista asuntoa vaippa-majurille ja toukilleen?
Entä ketkä ovat asuntolainan takaajina?