Kaikki muut eduskuntapuolueet ovatviemässä maatamme Euroopan unioni liittovaltioon Brysselin narrien määräysvallan alle ja kannattavat edelleen tukipaketteja suomalaisten veronmaksajien kustannuksella, omat on unohdettu. Turhaanko isämme puolustustaistelivat sodissa meille itsenäisyyden puolesta.Äänestin ennakkoon n.84. Pirkko Mattilakin on hyvä kuin myös kaikki muutkin Perussuomalaiset ehdokkaat.
Vain Perussuomalaiset haluaa säilyttää Suomen itsenäisenä!!!
Äänestä rakas ihminen !
783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En äänestä persuja.
Kattokaapa mitä ne tekevät Haapaveellä!
Pelkkiä valituksia ja rähinöintiä.
Hyviä veronmaksajia ne on ollu ja vaikkei ois, ei oo kaikki muukkaan.
Koskaan ei kenenkään kannata tuota persuvalituspuoluetta äänestää missään vaaleissa!
Se riippuu ihan siitä, mihin puolueeseen tai henkilöön itse kukin on luottamuksensa menettänyt tai sen säilyttänyt.
Kun on hyvä ehdokas, jota ei ole saanut kiinni valehtelusta tai peitetystä rikoksesta, jonka ohjelma on järkevä, ei muita aliarvioiva eikä fundamentalistinen, on helppo äänestää puolueessa kuin puolueessa.
Äänestäkää vain maanviljeliät kepulaista. Mutta tiedättekö että Brysselissä juuri se rymä johon suomen kepulaiset menee ajaa maatalouden tukijaisten poistoa. Miettisin vielä kerran.
En kyllä voi mitenkään käsitää sitä, miten todella maanviljeliät voivat äännestää kepulikoita? niin kauan kuin kepulit ova olleet vallankahvassa, niin koskaan kepulit ei ole tehneet lupauksia maaseudeudun ja maanviljeliöiden puollesta.
Kepulit on todella ajanut maanviljeliät kuolemanpartaalle, hitaasti mutta varmasti kymmenienvuosien ajan, käsittämätöntä kuinka viljeliät voivat luotaan kepuli huijareihin.
Itse olen ollut 30vuotta maanviljeliä ja tiedän väittämäni erittäin hyvin enkä koskaan ole äännestänyt kepulia, enkä äänestä.
turhaa syytät muita.äänestä kepuja