BIN LADEN PIDÄTETTY !

Himalajan Kani

Viimeisinpien tietojen mukaan elokuun alussa USA:n
erikoisjoukot pidättivät O Bin Ladenin Afganistani
ssa lähellä Pakistanin rajaa.
Pidätys on pidetty salassa,koska se tulee ratkai-
semaan lopullisesti Sankaripresidentti Bushin voi-
ton kilpailijastaan Kerrystä.

On siis odotettavissa suuri uutinen aivan 2-3 vk:n
sisällä,juuri ennen USA:n presidentinvaaleja.

Asian on vahvistanut(-bin Ladenin pidätyksen)myös-
kin massamurhaaja Saddam Husseinin oik. avustaja
G Di Stefano Aftonbladetille antamassaan haastas-
telussa.

Loppukaneettina;Mahtanee bin Ladenin pidätys tulla
M. Moorelle ja Iron Mikelle aika ikävänä uutisena,
vaikka ilmankin bin Ladenin pidätystä Mr. Bush toki olisi voittanut presidentinvaalit selvästi.
Varmaankin palstamme pro-terroristeille ja stali-
nisteille päivästä tulee ikimuistoinen ja suuri
surun- ja pettymyksen päivä.

8

1115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siveyspoliisi

      kaksinnaimisesta sekä vehkeilystä ulkomaisten mafiasidonnaisten koplien kanssa yhteistyössä toimimisesta. Asiaa ei voi kuin Päivitellä korkeassa virassa kyseessä ollesta henkilöstä puhuttaessa, lausuu ajantasalla oleva varma tietolähde Valposta.
      Tutkimme myös heikomman astian edesottamuksia tämän asian tiimoilta parastaikaa, mutta nyt olisi kuitenkin suotava näillä näkymin kenttäorganisaatiollemme jonkinlainen työrauha.
      Sen verran Valpo raottaa verhoaan tutkimusten osalta, että Lipposen on teletunnistetietojen mukaan havaittu olleen useasti yhteydessä erääseen Valpon kaksoisagentiksi epäilemään Harja Taloseen, mutta toistaiseksi vaikenee tutkimusten tässä vaiheessa totalitaarisesti.

    • jackbauer

      toi muka totta???

      • Late lapista

        Juttu Bin Laden papan pidätyksestä on vain Saddamin asianajajan epäilyjä, lue tämänpäivän Iltasanomista .


    • saro-wiwa

      Vaalikikka. Kaikkeen se bush alentuukin!

    • rike/riisto

      että ovat saaneet Bin Ladenin kiinni.
      Niin ei Bushin tarvis rehdä uutta WTC tornien tapaista temppua.
      Jos Bush ei ole varma uudelleen valinnastaan on uusi isku melko varma.

    • Ressu

      Varmaan luotettavan Himalajan Hevosmiesten Tietotoimiston toimittaja Kanin juttu.

    • Aftonbladetin..

      ..kirjoitus perustuu spekulaatioihin,joita ruokkii
      Husseinin avustajan antipatiat USA:ta ja Bushia
      kohtaan.
      Myöskin tietotoimistot TT ja AP eivät pitäneet
      G.Di Stefanon lausuntoa uskottavana.

      Giovanni Di Stefano on ent. italialainen kommunis-
      ti joka puolusti aikoinaan mm.Punaisia Prikaateja.

    • En Uso

      Saddamin avustaja valehtelee.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe