Aivot sijaitsee peniksessä, jos noin saan sanoa

mietin kun luen Hesarin viikonloppunumerosta artikkelia "Kukaan ei tuo heitä takaisin". Teksti kertoo Nigerialaisista koulutytöistä jotka siepattiin yli viikko sitten. Lukutaitoiset meistä tietävät, mistä puhun.

En keskity nyt tyttöjen kohtaloon vaan siihen miten Nigeriassa ja varmaan koko islamissa naiseen suhtaudutaan:

Lainaan tekstiä:
Ugochi Emereole ( kirjottajan tuttava ja tietolähde)
sanoo, että Boko Haram pitää helpoista uhreista. Helpoimpia ovat tytöt. kaappaajat ovat toistaneet, että tytöillä ei ole oikeuksia. Silti Boko Haramia ei voi verrata esimerkiksi tyttöjen koulutusta vastustavaan Talebaniin.
...
Ugochin mielestä Boko Haram ei ole ainoa, joka pitää tyttöjä arvottomina. Kun ensimmäiset uutiset kaappauksesta tulivat, kukaan ei tehnyt mitään.
...
(Ugochi:) "Uskon että hallitus on välinpitämätön myös siksi ,että he olivat tyttöjä.
Monet ajattelevat, että on luonnollista kohdella tyttöjä huonosti"

Lainaus loppuu

Entä miten penis tähän liittyy? Siten, että näyttä siltä että on olemassa oppi tai asenne jonka mukaan aivot sijaitsee peniksessä koska vain mies pystyy päättämään, vain mies ymmärtää, vain mies on täysi ihminen. Sitä valta-asemaa horjuttaa tyttöjen ja naisten koulutus. Olisi todella j ä r k y t t ä v ä ä jos huomattaisiin että tyttö osaa lukea ja kirjoittaa, ottaa selvää ja hän toteaisi että mies on tyhmempi koska ei ole saanut oppia kouluissa. HUOM: monikko: kouluissa!
Tyhmän miehen on vaikeampaa pitää naista alistettuna, varsinkin kun koko ajan tyhmyys nöyryyttävästi näkyy.

Olen aikaisemmin kirjoittanut tällä palstalla ja ihmetellyt, mikä saa suomalaiset nuoret innostumaan islamista. Ennen kaikkea ihmettelen, mitä hämmästelemistä on kaikesta tuosta seurauksena olevassa rasismissa.
77116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Se viehätys on tieteenkin siinä eksoottisuudessa, mutta myös siinä, että osa naisista haluaa miehen päättävän asioista. He haluavat alistua miehelle. Apinoilla on selkeä arvojärjestys laumassa, eikä ihminen ole siitä kummemmin kehittynyt nyt niin kauhean pitkälle. Ainahan ihmiset on jakaneet toisiaan parempiin ja huonompiin, rumiin ja kauniisiin, fiksuihin ja tyhmiin. Jaottelu on lähes loputon.

Apinoilla valta taisi muuten olla vanhalla naaraalla ja tämä naaras on iästään huolimatta uroksista hyvinkin haluttava. Valta kun kiihottaa selvästi niin apinaa kuin ihmistäkin.

Naisten tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa on tietenkin hyvä juttu. vaikka siihenkin liittyy ylilyöntejä ja lieveilmiöitä, mutta mihinkä niitä ei liittyisi. Suomessa varsinkin tuo naisellisuus on hieman ollut kadoksissa viime vuosikymmeninä. Ennen naisilla ei ollut juurikaan menestymisenpaineita, koska he hoitivat usein lapsia kotona. Arvokasta työtä tosin sekin.

Näkisin, että nämä naisillekin nykyään asetetut menestymisenpaineet ovat sekoittaneet naiseutta ja aiheuttaneet muutenkin masennusta ja päihdeongelmia heillekin. Tietenkin enemmän niille naisille, jotka eivät ole menestyneet työelämässä, eikä heillä ole kuin korkeintaan joku alemman tason koulutus.. Juuri näitä naisia sitten alkaa Islam kiehtoa. En siis ihmettele miksi se Islam saattaa suomalaistakin naista kiehtoa.

Eikös tää nyt ole aika selvä kuvio?

Äänestä
  • ihan selvä juttu!
    25.5.2014 12:53

    Ei se ole ollenkaan ihan selvä juttu. Jos sinä näet maailman noin, niin siinä on muutama vakava katvalue.
    Ensiksikin emme ole apinoita vaikka olemme kädellisiä nisäkkäitä. Siten vedät liian suuret yhtäläisyysmerkit niihin ja meihin.

    Toiseksi naisia on erilaisia niin kuin miehiäkin. Osa naisista haluaa todella olla elättejä, varsinkin jos itse ovat sosioekonomisesti alemmalla tasolla. Sen huomaa noissa formulaleskissä jossa taatusti mies määrää miten naisen pitää toimia ollakseen edustavia. Kun nainen sitten on synnyttänyt lapset ja lähestyy keski-ikää, hänet lempataan pois ja uutta kehiin. No, jos se on hyvä kummastakin niin siinä sitten. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin musliminaisen kohtalo.

    On totta että ihmiset ovat jaotellet aina toisiaan. Onko "aina" ihanne? Kysypä kapakan kaljaveikoilta jotka örisee kaljuina ja paita napaan asti auki, onko "aina valitaan" heistä mukavaa?

    "Suomessa varsinkin tuo naisellisuus on hieman ollut kadoksissa viime vuosikymmeninä.
    Ennen naisilla ei ollut juurikaan menestymisenpaineita, koska he hoitivat usein lapsia kotona. Arvokasta työtä tosin sekin."

    Tuo on mielipide. Minä kysyn mitä varten naisen pitää olla muuta kuin itse haluaa?

    "En siis ihmettele miksi se Islam saattaa suomalaistakin naista kiehtoa."
    Alkoholisoituneet ja elämässä pettyneet naiset kiinnostuvat islamista? Ei yhtään kaunis kuva islamista. Sehän on siis pettyneiden jätesäiliö?

    Unohdit miesten kiinnostuksen islamista!!

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    ihan selvä juttu!

    Väitätkö, että naisen asema ei olis muuttunut merkittävästi 30-50 vuoden aikana?

    Osa siitä kehityksestä on ollut sitä, että nainen on tunkeutunut miehiseen maailmaan ja muuttunut samalla miehekääksi. Ennen naiset pidettiin miehisen maailman ulkopuolella ja osittain siitä syystä, että naisen ja miehen roolit koettiin erilaisiksi. Oli miehen malli ja naisen malli.

    Ennen hoidettiin kotona lapsia, sitten nainen otettiin töihin tehtaisiin ja lopulta nainen saavutti tason, jossa hänellä oli mahdollisuus edetä jopa johtajaksi. Tämä kaikki ilman korkeaa syntyperää, joka oli ennen vanhaan lähes ainoa mahdollisuus siihen, että nainen pärjäsi miehisessä maailmassa.

    Kyllä ihminen valitettavan apinamaisesti käyttäytyy. Anteeksi apinat, että loukkaan teitä vertaamalla teitä ihmisiin. Ihminenhän on pahin peto maan päällä. No, unohdetaan nyt tämä alfa-, beta-, ja omega-juttu. Luonto on raakaa darwinismia. Ihminen kykenee kuitenkin empatiaan ja muutamaan muuhunkin hyvään juttuun.

    Jaa, että oikeinko ihmiset ovat erilaisia ja kaikki kuitenkin formulakuskeja ja niiden akkoja. On sulla kyllä lapselliset jutut välillä.

    Tietyt jutut ovat viimeisen 100 vuoden aikana (kuten jo kerroinkin!) muuttaneet merkittävästi ihmismassojen elämän ja ihmismassoistahan tässä on kyse, eikä yskittäistapauksista. Vedät jotain ihmeen seiskapäivää-lehden juttuja tänne muutenkin. Suurin osa ihmisistä elää ihan muunlaista elämää.

    Nainen saa olla tietenkin sellainen täällä Suomessa, vai saako? Oletko ihan varma, että olemme täysin vapaita aivopesusta, jota mm. viihdeteollisuus harrastaa. Aika hitonmoisia paineita siinäkin ihmisille ja naisillekin asetetaan kun pitää olla supermalli ja muutenkin ubermench! Onko ihme sitten, että kauniitkin saavat täysin vääristyneen kuvan omasta vartalostaan? Puhumattakaan niistä, jotka ovat arkisen näköisiä. Mielestäni tämä aikamme on aika sairas. Toivottavasti lääke löytyy muutaman vuosikymmenen sisällä...

    Alkoholisoituneet ja pettyneet naiset on just tätä menestymätöntä ja vähän koulutettua porukkaa ja kiinostuu Islamista ehkä siksi, että hakevat hyväksyntää tai lähinnä sitä kun Abdul panee rajusti. En minäkään ole tänne eilen syntynyt!

    Ja kyllä nuoremmatkin naiset samaa taitaa hakea. Puhutaan tietenkin kaunista rakkaudesta sun muusta. No, okei! Naisen viattomuus ja pyyteettömyys on kaunista, mutta maailma on usien kova ja kylmä.

    Yritetään kuitenkin tuoda vähän sitä lämpöä maailmaan! :)

    En ole oikesti niin julma kuin saatan vaikuttaa.

    Ja miehet kiinnostuu Islamista ehkä siksi, että he pitävät nykymenoa sairaana ja haluavat sitä uskonnon vanhaa, kunnon meininkiä. Haetaan myös jotain henkistä ja hengellistä koska materiaalinen maailma on niin kova ja kylmä. Ehkä heilläkin on takana pettymyksiä ja työttymyyttä. Samoja juttuja kuin naisillakin. Ei menestystä työelämässä, ei naissuhteissa. Sitten tulee joku, joka tarjoaa sulle jotain parempaa uskonnon muodossa. Paineet hellittää ja ei tartte enää olla menestyjä. Uskonnothan pitää tätä maailmaa "saatanan leikkikenttänä". Varsinkin Islam ja kristinusko.

    Äänestä

  • hold horses! kirjoitti:

    hold horses!
    25.5.2014 16:46

    "Väitätkö, että naisen asema ei olis muuttunut merkittävästi 30-50 vuoden aikana?"

    En väitä sellaista. Naisen asema oli Suomessa hyvin toisenlainen 20-30 luvulla kuin se oli sodan jälkeen, 40-eteenpäin. Asema on siis merkittävästi muuttunut moneenkin kertaan.

    "Kyllä ihminen valitettavan apinamaisesti käyttäytyy. Anteeksi apinat, että loukkaan teitä vertaamalla teitä ihmisiin. Ihminenhän on pahin peto maan päällä. No, unohdetaan nyt tämä alfa-, beta-, ja omega-juttu. Luonto on raakaa darwinismia. Ihminen kykenee kuitenkin empatiaan ja muutamaan muuhunkin hyvään juttuun."

    On eri asia se, että jotkut kaivaa julkisesti peräaukkoaan ja penistään , niin kuin Rasismipalstalla saamme lukea. Jotkut näyttää olevan sanallisia itsensäpaljastajia.

    "Jaa, että oikeinko ihmiset ovat erilaisia ja kaikki kuitenkin formulakuskeja ja niiden akkoja. On sulla kyllä lapselliset jutut välillä."

    Koetapa lukea kunnolla mitä kirjoitan.

    "
    Nainen saa olla tietenkin sellainen täällä Suomessa, vai saako? Oletko ihan varma, että olemme täysin vapaita aivopesusta, jota mm. viihdeteollisuus harrastaa. Aika hitonmoisia paineita siinäkin ihmisille ja naisillekin asetetaan kun pitää olla supermalli ja muutenkin ubermench! Onko ihme sitten, että kauniitkin saavat täysin vääristyneen kuvan omasta vartalostaan? Puhumattakaan niistä, jotka ovat arkisen näköisiä. Mielestäni tämä aikamme on aika sairas. Toivottavasti lääke löytyy muutaman vuosikymmenen sisällä..."

    Nainen saa olla miten haluaa. Kuka h-tti vaatii ihmiseltä mitään jos ei itse anna periksi. Minusta aikamme ei ole sairas.

    "Ja miehet kiinnostuu Islamista ehkä siksi, että he pitävät nykymenoa sairaana ja haluavat sitä uskonnon vanhaa, kunnon meininkiä."

    Kunnon meiningillä voi tarkoittaa monia asioita. Islamin uskonnosta ja sen miestä suosivasta seksivapaudesta päättelen että halutaan olla Herroja talossa.

    Kai sä oot käyny ulkona vähän tuulettamassa aivoja??? :)

    hmisen käyttäytyminen on loppujen lopuksi melko yksinkertaista. Meillä on tietyt perustarpeet, himot, halut ja kiinnostuksenkohteet ihan kaikilla.

    Ehkä kaikkein suurin tarve on kuitenkin hyväksytyksitulemisentarve. Pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua on yhteisöstä eristäminen ja leimaaminen, kasvojenmenettäminen.

    Yksi tapa selvitä voi olla Islamiinkin liittyminen.

    Noista intiimialueidensa kaiveluista en tiedä mitään. Käsittääkseni ihmiset harrastavat itsensänäpelöintiä ihan normaalina, seksuaalisuuteen kuuluvana asiana. Tietenkin aika ja paikka pitää valita tarkoin.

    Kirjottaminenkin on nimenomaan verbaalista itsensäpaljastelua ja tämäkin palsta on siitä osoituksena. Ihminen haluaa myös huomiota muilta ihmisiltä. Ehkä netti tekee meistä enemmän epäsosiaalisia, koska emme enää etsi muiden ihmisten seuraa niin epätoivoisesti, kun saamme huomiota täällä netissä. Onneksi maailma muuttuu kokoajan nopeasti ja ehkä ihmiset taas alkavat löytää toisiaan IRL.

    Nainen saa olla mitä haluaa, mutta kuka siinä oikeasti haluaa? Nainenko vai joku markkinointipelle tai muu vastaava konsultti. Kyllä ihmisiin iskostetaan kaikenlaisia haluamisiakin. Pitää olla aika valveutunut ihminen, että tajuaa koska häntä ohjataan ulkopuolelta ja koska hän ohjaa itse itseään.

    Ollaan kaikki erilaisia, mutta kuitenkin samalla tavalla erilaisia.

    Onko sitä individualismia enää olemassakaan? Onko ollut koskaan?

    Ok, kaikki tekee mitä huvittaa, mutta onko se nyt sitten sitä vapautta? Vapauteen liittyy aina vastuu. Pitää kantaa myös vastuu teoistaan, jotka niin "vapaana kuin taivaan lintu" teki.

    Mielestäni se "vanha, kunnon meininki" on juuri sitä miehistä ylivaltaa. Miehet pelkää naisen seksuaalisuutta, koska naisen valta perustuu siihen. Sen takia naisia on aina yritetty peitellä ja piilotella, alistettu ja aivopesty miehen orjaksi.

    Synny mieheksi ens kerralla niin tiedät miten rankkaa se voi olla!

    Jotkut haluaakin alistua. Jopa vallan huipulla olevat haluaa välillä piiskaa pyllylle!

    Äänestä

  • senkin katti! :) kirjoitti:

    "Noista intiimialueidensa kaiveluista en tiedä mitään. Käsittääkseni ihmiset harrastavat itsensänäpelöintiä ihan normaalina, seksuaalisuuteen kuuluvana asiana. Tietenkin aika ja paikka pitää valita tarkoin."

    Tässä san allista itsensä häpäisyä ....anteeksi itsensä paljastelua:

    Paskoin kakkuvuokaan
    0 Vastausta 10 Lukukertaa
    Tilaa palstan RSS-syöte
    Leipuri Olli 30.4.2014 00:54
    0
    Terve, minä tässä tein kakun, ensin otin jauhoja, hiivaa ja maitoa, sitten paskoin kakkuvuokaan ja sekoitin sen tehosekoittimella, lisäsin päälle vähän sokeria ja laitooin uuniin, no sitten tarjoilin kakkua anopille ja hyvää kuulemma oli.

    Suosittelen.
    Minä tässä vedän käteen
    2 Vastausta 15 Lukukertaa
    Tilaa palstan RSS-syöte
    Hemmo Hemmonen 25.4.2014 01:16
    1
    Ja mietiskelen missä minä voin katsoa furryjä vaipoissa?
    Paskansin juuri porraskäytävään...
    1 Vastausta 23 Lukukertaa
    Gooby has cansur 15.4.2014 03:03
    1
    Kyllä kummasti helpotti, suosittelen kaikille.
    Teen ympyröitä kikkelilläni...
    1 Vastausta 12 Lukukertaa
    13 2 12.4.2014 14:08

    Kuuluu vain vuis vuis vuis puh pah puis kun kikkeli lentää ympyrää. 
    VASTAA

    Hieron kikkeliäni
    6 Vastausta 22 Lukukertaa
    Kikkeli Kalle 14.4.2014 14:18
    -1
    Hieron kikkeliäni ja se punottaa, sitten hieron sitä lisää ja se suihkuaa kuin paloletku, suosittelen kaikille.

    "Nainen saa olla mitä haluaa, mutta kuka siinä oikeasti haluaa? Nainenko vai joku markkinointipelle tai muu vastaava konsultti. Kyllä ihmisiin iskostetaan kaikenlaisia haluamisiakin. Pitää olla aika valveutunut ihminen, että tajuaa koska häntä ohjataan ulkopuolelta ja koska hän ohjaa itse itseään."

    Jos nainen haluaa olla jotenkin/ jotakin, niin miksi oletat että hän ei itse päätä asiasta? Pitäisikö ihmisten ottaa oppia vuoden euroviisuvoittajasta ja uskaltaa luottaa itseen ?

    Tuota kai voitaisiin kutsua huumoriksikin?

    Vaikea taiteenmuoto, koska kaikkia ei naurata samat jutut.

    >>
    os nainen haluaa olla jotenkin/ jotakin, niin miksi oletat että hän ei itse päätä asiasta? Pitäisikö ihmisten ottaa oppia vuoden euroviisuvoittajasta ja uskaltaa luottaa itseen ?

    Äänestä

  • efhuhvuf kirjoitti:

    efhuhvuf
    25.5.2014 18:38

    "Tuota kai voitaisiin kutsua huumoriksikin?"

    Jos tarkoitat yhteen keräämiäni "Tässä sanallista itsensä häpäisyä ....anteeksi itsensä paljastelua" niin minun osani siinä oli laittaa ennen julkaistut tekstit esille. Miksi? Koska näytin miten säälittävästi Joku voi käyttäytyä. Toivon että "Joku" lukee tekstini ja ymmärtää hävetä.

    "Halusin vaan sanoa, että pitäs aina miettiä sitä kuka oikeesti haluaa kun minä haluan jotain?"

    Vastasin että ihmiset pelkää turhaan toisia ihmisiä. Jos joku haluaa vaikkapa pukeutua toisen sukupuolen vaatteisiin niin kannustan tekemään niin. Jos joku haluaa kulkea kumitossuissa tai lenkkareissa niin tehköön!!! Tiedätkös:
    kukaan, siis EI KUKAAN kiitä vainajaa haudalla siitä, että teki niin kuin muut odotti. Meillä on vain yksi elämä ja se lipeää ohi kuin rasvattu voi. Siksi sanon että kukaan ei vastaa toisten ratkaisuista eikä kiitä siitä että elämme toisten toiveiden mukaan.
    Mitä tulee markkinointiin, niin on totta että se on monisärmäinen asia ja joskus mainonta naurattaa. Silti markkinointi on tärkeää..

    Vanhasta akasta en tiedä, mutta jos hän voi elää niin kuin tahtoo, niin hyvä.
    Ulkonäkö on siinä jännä että se mikä nyt on coolia, on kymmenen vuoden päästä naurettavaa. Ollaan siis vapaasti mitä ollaan.

    Eiköhän kaikenlainen törky ole täällä netissä nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onhan se keskenkasvuista touhua, mutta kun nykynuoret kehittyy henkisestikin hitaammin.

    Ei voi vaatia liikoja.

    En mä nyt sanois, että ihan turhaan pelätään muiden ihmisten mielipiteitä ja mielikuvia meistä. Jos menen linnunpesä päässä tuonne keskustaan kävelemään, niin voi olla, että moni asia hieman ns. monimutkaistuu kohdallani. Ihmiset tykkää viskoa leima- ja pilkkakirveitään toistensa niskaan.

    Transseksuaalisuus on ihan arkista isommissa platseissa, joten ei se nyt ole uutinen eikä mikään jos sellaiseen törmää. Itse arvostan heitä juuri siksi, että he uskaltavat olla sellaisia kuin ovat.

    Mäkin olen täyspöpi ihmisten mielestä ja kyllä se välillä pännii kun niin moni tunnistaa tuolla liikkuessa. Ei sillä kyllä ole juuri suosiota ja kannustusta saanut. Pakko vaan olla mikä on, kun ei osaa oikein olla kukaan muukaan. Joku hiton syntymähumala tää vaan on. Pitäs kai olla kiitollinen, kun tulee niin halvaksi olla "aina kännissä"

    Mä oon kyllä ollu aina ruma ja rumemmaksi vaan tulen. Mitään väliä siis mikä muoti on vallalla. Tietenkin jos jonain päivänä rumuus on "se juttu", niin sitten olen luultavasti joka lehden kannessa.

    Äänestä

  • taviksen ruma kirjoitti:

    taviksen ruma
    25.5.2014 20:26

    "Eiköhän kaikenlainen törky ole täällä netissä nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onhan se keskenkasvuista touhua, mutta kun nykynuoret kehittyy henkisestikin hitaammin."

    Samaa mieltä. Törkyä tai typeryyttä, miten vain. Toisaalta jos uskaltaa( haluaa) häpäistä itsensä kirjoittamalla tuollaista, niin uskallan ilmaista halveksuntani teosta.
    Minulla on yhtä suuri oikeus kertoa mitä ajattelen. Jos se saa hänet häpeämään, niin sen parempi.

    "En mä nyt sanois, että ihan turhaan pelätään muiden ihmisten mielipiteitä ja mielikuvia meistä. Jos menen linnunpesä päässä tuonne keskustaan kävelemään, niin voi olla, että moni asia hieman ns. monimutkaistuu kohdallani. Ihmiset tykkää viskoa leima- ja pilkkakirveitään toistensa niskaan."

    Satuko tietämään kuka on Hantta Krause? Hantta aloitti työnsä tv:n toimittajana tulemalla ihmisten eteen linnunpesä päässä ja toivottamalla ihmisille "Helvetin hyvää iltaa" . Pitää aina muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

    Ihmiset heittää toistensa niskaan kaikkea. Totta. Onko Hantta siihen kuollut? Tiettävästi ei. Jos luit aamun Hesaria, näit, että nuori taiteilija on laittanut "paskaa pakettiin" ja sen näytteille . TOTTA! Katsopa vaikka!

    "Jumalan teatteri" teki sanoin: heitti ulostetta ihmisten niskaan ja nyt näyttelijät ovat kuuluisia.

    No, palataan tavallisiin asioihin:
    Kannattaa olla rohkeasti mitä on, mutta toisella puolella miettiä, mitä tekee, ettei juokse järjettömästi ja saa loppuelämänsä hävetä. Jotkut tempaukset, kuten Porvoon kirkon polttaminen tuli niin kalliiksi kaverille, että taitaa jäädä muutama ulkomaanmatka käymättä.

    >>Satuko tietämään kuka on Hantta Krause? Hantta aloitti työnsä tv:n toimittajana tulemalla ihmisten eteen linnunpesä päässä ja toivottamalla ihmisille "Helvetin hyvää iltaa" . Pitää aina muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle>Kannattaa olla rohkeasti mitä on, mutta toisella puolella miettiä, mitä tekee, ettei juokse järjettömästi ja saa loppuelämänsä hävetä. Jotkut tempaukset, kuten Porvoon kirkon polttaminen tuli niin kalliiksi kaverille, että taitaa jäädä muutama ulkomaanmatka käymättä.

    Äänestä

  • se sama taas kirjoitti:

    se sama taas
    25.5.2014 21:56

    Yksi asia pitää sanoa, ettei unohdu:
    Liputan itsenäistä toimintaa ja rajojen tutkimista. Mutta samalla haluan sanoa, että ei kannata unohtaa tervettä järkeä. Kuten näit täällä tekstissä "Noista intiimialueidensa kaiveluista en tiedä mitään...."niin on eri asia tehdä yhtä ja tehdä toista. Jos se eri ei ole kirkas, on parasta jättää tekemättä.

    "Oiskos tää nykyaika sit kuiteskin edes pikkasen sairas?"

    En pidä nykyaikaa sairaana noiden temppujen pohjalta. Tuo osoittaa vain hengen köyhyyttä. Tietäisitpä miten "sairaana" pidettiin aikanaan ei esittävää taidetta. Nämä ulosteella leikkijät koettavat saada huomiota kun eivät taidoillaan saa.
    Katsopa vaikka Picasson taidetta esim " Avignonin naiset". Se oli aikanaan kauhea skandaali. Nykyiset ulosteella lotraavat koettavat sada samalla tavalla huomiota. Vieläkin puhutaan "kissantappovideosta"..ja kuka haluaa ostaa sellaisen "taiteen"?

    "En tosin tiedä mitä kaverille nykyään kuuluu? " Yksi heistä on ohjaaja..ja kai muutkin ovat näyttelijöitä.

    Taidan ruveta minäkin taiteilijaksi ja sain tuossa idean poikasenkin ensimmäiseen työnäyteeseeni, kun mietin miten sairaaksi eli hienoksi taide voi vielä mennä.

    Abortoituja sikiöitä öljyssä vanhassa tonnikalapurkissa.

    http://www.youtube.com/watch?v=HIprojl-J38

    Kyllähän tää "Liisakin" shokeeras musallaan jo reilut 40 vuotta sitten. Diggaan kyllä, kun homma pysyy vielä viihteen sisällä. Nykyään on oikeesti aika mielisairasta matskua tarjolla sitä haluaville.

    Äänestä

  • Olisipa Minna Canth vielä elossa ja lukisi tuon! Taitaisi tulla terävä vastaus.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Olisipa Minna Canth vielä elossa ja lukisi tuon! Taitaisi tulla terävä vastaus.

    Ouh! Tämä kommentti oli tarkoitettu nimifkerkille "ihan selvä juttu", jonka mielestä - ymmärtääkseni - naisilla meni ennen paremmin, kun saivat olla kotona ja hoitaa taloutta.

    Minna Canth oli yksi nainen, eikä välttämättä edustanut naisten enemmistöä silloin eikä tänään.
    Vaikka omasta mielestäni nykyisinkin nainen voi jäädä kotiin ja on ihan hyvä, ettei toisaalta ole pakko jäädä kotiin.

    Äänestä

  • efhuhvuf kirjoitti:

    Tuota kai voitaisiin kutsua huumoriksikin?

    Vaikea taiteenmuoto, koska kaikkia ei naurata samat jutut.

    >>
    os nainen haluaa olla jotenkin/ jotakin, niin miksi oletat että hän ei itse päätä asiasta? Pitäisikö ihmisten ottaa oppia vuoden euroviisuvoittajasta ja uskaltaa luottaa itseen ?

    "Vanha akka voi tietenkin tehdä jo ihan mitä huvittaa, kun ei siitä kukaan jaksa kiinnostua ja sitä on muutenkin ihan kauheeta kattoa! "

    Määrittelet naiset vain miesten kautta. Voisit yllättyä, jos kuulisit, mitä naiset keskenään puhuvat - ja miten pieni osa miehillä naisten elämässä on. Sama koskee muuten islamia ja islaminuskoisia naisia. Heidänkin todellinen elämänsä vietetään naisten parissa samoin kuin ne joidenkin hokemat "mustat jätesäkit" astuvat sisään taloon, riisuvat niqabin pois ja paljastavat meikit, laitetut hiukset, tyylikkäät vaatteet ja kultakorunsa.

    Olen ollut usein töissä naisvaltaisilla aloilla, yhdessä niissä olin työyhteisön ainoa mies ja se oli kovin mukavaa. Kun olen naisten kanssa haastellut, niin nuorempien kuin vanhempienkin kanssa, niin ihan tavallisista ihmiselämään kuuluvista asioista olemme keskustelleet. Kaikesta maan ja taivaan välillä.

    Kerro nyt ihmeessä, kun sait minut kovin uteliaaksi siitä mitä niin kovin erikoista naiset keskenään puhuvat!

    Olettaisin naisten keskustelevan keskenään aika paljon lapsista ja terveydestä. Vai puhuuko ne niistä meikeistä ja kultakoruista. Niistä me miehet kyllä puhutaan harvemmin!

    Jotain tosi ihmeellistähän sen täytyy sitten olla!

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    taviksen ruma
    25.5.2014 20:26

    "Eiköhän kaikenlainen törky ole täällä netissä nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onhan se keskenkasvuista touhua, mutta kun nykynuoret kehittyy henkisestikin hitaammin."

    Samaa mieltä. Törkyä tai typeryyttä, miten vain. Toisaalta jos uskaltaa( haluaa) häpäistä itsensä kirjoittamalla tuollaista, niin uskallan ilmaista halveksuntani teosta.
    Minulla on yhtä suuri oikeus kertoa mitä ajattelen. Jos se saa hänet häpeämään, niin sen parempi.

    "En mä nyt sanois, että ihan turhaan pelätään muiden ihmisten mielipiteitä ja mielikuvia meistä. Jos menen linnunpesä päässä tuonne keskustaan kävelemään, niin voi olla, että moni asia hieman ns. monimutkaistuu kohdallani. Ihmiset tykkää viskoa leima- ja pilkkakirveitään toistensa niskaan."

    Satuko tietämään kuka on Hantta Krause? Hantta aloitti työnsä tv:n toimittajana tulemalla ihmisten eteen linnunpesä päässä ja toivottamalla ihmisille "Helvetin hyvää iltaa" . Pitää aina muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

    Ihmiset heittää toistensa niskaan kaikkea. Totta. Onko Hantta siihen kuollut? Tiettävästi ei. Jos luit aamun Hesaria, näit, että nuori taiteilija on laittanut "paskaa pakettiin" ja sen näytteille . TOTTA! Katsopa vaikka!

    "Jumalan teatteri" teki sanoin: heitti ulostetta ihmisten niskaan ja nyt näyttelijät ovat kuuluisia.

    No, palataan tavallisiin asioihin:
    Kannattaa olla rohkeasti mitä on, mutta toisella puolella miettiä, mitä tekee, ettei juokse järjettömästi ja saa loppuelämänsä hävetä. Jotkut tempaukset, kuten Porvoon kirkon polttaminen tuli niin kalliiksi kaverille, että taitaa jäädä muutama ulkomaanmatka käymättä.

    Hyvä, "kissa kissa". Hantta Krause muuten sattuu olemaan mieheni pojan koulutoveri mieheni ensimmäisestä avioliitosta, joten olemme tavallaan seurailleet Hantan uraa.

    Reipas naishenkilö.

    Äänestä

  • ihan ulalla kirjoitti:

    Olen ollut usein töissä naisvaltaisilla aloilla, yhdessä niissä olin työyhteisön ainoa mies ja se oli kovin mukavaa. Kun olen naisten kanssa haastellut, niin nuorempien kuin vanhempienkin kanssa, niin ihan tavallisista ihmiselämään kuuluvista asioista olemme keskustelleet. Kaikesta maan ja taivaan välillä.

    Kerro nyt ihmeessä, kun sait minut kovin uteliaaksi siitä mitä niin kovin erikoista naiset keskenään puhuvat!

    Olettaisin naisten keskustelevan keskenään aika paljon lapsista ja terveydestä. Vai puhuuko ne niistä meikeistä ja kultakoruista. Niistä me miehet kyllä puhutaan harvemmin!

    Jotain tosi ihmeellistähän sen täytyy sitten olla!

    No, aika tavallisista asioista naiset puhuvat, muktta eivät miehistä (paitsi aviomiehistään, mitä ne syövät, tekevät, niiden lääkityksestä, mitä niille taas kuuluu).

    Naiset puhuvat televisio-ohjelmista, lukemistaan kirjoista, ruokaresepteistä, käsitöistään, sudokusta; kertovat vitsejä, välillä aika härskejäkin . politiikasta, aikaisemmista miehistään...

    En ole kuullut naisten puhuvan ulkomuodostaan, miehistä, juoppojutuistaan (no, joskus). Eivät miehistä siten kuin miehet puhuvat naisista (olen ollut miesvaltaisella alalla, mutta siellä miehet olivat siivoja suustaan "tyttöjen" - iästä riippumatta - aikana, toisin kuin täällä netissä). Ei mitään siitä, että naiset kuuluvat hellan eteen. AY-porukoissa puhuimme tietenkin politiikasta - ja haukuimme pomot, ne nilviäiset.

    Tärkeintä on se, että - kuten Karen Blixen on todennut - jos miehet ja naiset tietäisivät, miten vähäistä osaa he esittävät toisen sukupuolen elämässä, niin he olisivat syvästi närkästyneitä.

    Olipas taas uutta tietoa. Suomalaiset miehet ja naiset on käyneet samat koulut, kattoneet samat teeveeprogikset, lukeneet samoja lehtiä ja vaikka mitä. Onko joku ihme, että puhuvat siis ihan samoista asioista? Miesten kanssa puhutaan ihan samoja asioita. Nykyään keskustelen kyllä enemmän tuttujen ja sukulaisnaisten kanssa kuin miesten kanssa. Ihan samat jutut meitä kiinnostaa ja yhdistää.

    Naisten härskit jututkin on mulle täysin tuttuja.

    Suomalainen nainen puhuu mistä vaan, kiitos paljon sen koulujen käymisen ja tasa-arvon. Iäkkäämmillä on tietenkin aina vähän kypsemmät puheenaiheet kuin nuoremmilla.

    Ainakin netti on täynnä deittailua ja kaipuuta toisen ihmisen luo, joten en nyt oikein usko tuohon vähäisyyteen. Kaikki eläis yksin jos se olis noin vähäistä. Ei kukaan jaksa kuunella vuosikausia samoja juttuja jostain jonkun aviomiehestäkään. Täällä Suomessa naisen asema on sen verran väljä ja laaja, että siitä tulee väkisinkin muiden miesten ja naistenkin kanssa välillä keskusteltua. Ihmetellään musliminaisia ja muitakin ulkomaalaisia naisia aina välillä. Ymmärrän aika hyvin sen miksi naisen tasa-arvo on joillekin miehille tosi arka paikka.

    Itse tosin katson asioita Suomen suurimman kaupungin näkökulmasta. Täällä kaikki on iloisesti muutenkin vinksinvonksin ja sekaan mahtuu touhua ihan laidasta laitaan. Keskustelunaiheita siis riittää.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Olisipa Minna Canth vielä elossa ja lukisi tuon! Taitaisi tulla terävä vastaus.

    Ajat on muutuneet ja Minna allekirjoittaisi kaiken kirjoittamani, koska hän fiksuna myös ymmärtäisi sen mistä kirjoitan.

    Ainakin näköjään myönnät sen, että sulta ei tule ainakaan teräviä vastauksia oikeastaan mihinkään. Ei tosin ole sekään mikään yllästys kenellekään.

    Kehitys on nyt niin nopeaa, että sanonta "vanha on viisas" ei enää toimi yhtä hyvin kuin ennen vanhaan. Uutta tietoa tulee kaikkialta ja kaikesta, vanhat luutuneet totuudet romahtavat. Minna Canth olis ihan yhtä ihmeissään, kun kaikki muutkin on nykyään tästä maailmanmenosta. Kaikki sooloilevat miten sattuu ja koko orkesteri on yhtä älämölöä ja kakofoniaa.

    Mistään ei voi enää edes keskustella koska kaikki on yleistämistä tai lokerointia. Teinimäistä vastaan mussutusta.

    Kai se kuitenkin tästä kohta muuttuu taas joksikin muuksi. Ainoa pysyvä asia on muutos.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Hyvä, "kissa kissa". Hantta Krause muuten sattuu olemaan mieheni pojan koulutoveri mieheni ensimmäisestä avioliitosta, joten olemme tavallaan seurailleet Hantan uraa.

    Reipas naishenkilö.

    mette

    Reipas persoona!
    Kuulemma mainostoimistoväen pitää olla räväköitä ja hän tekee siinä parhaansa, on räväkkä -vaikka muussa työssä nyt.

    Äänestä

  • Canna Minth kirjoitti:

    Ajat on muutuneet ja Minna allekirjoittaisi kaiken kirjoittamani, koska hän fiksuna myös ymmärtäisi sen mistä kirjoitan.

    Ainakin näköjään myönnät sen, että sulta ei tule ainakaan teräviä vastauksia oikeastaan mihinkään. Ei tosin ole sekään mikään yllästys kenellekään.

    Kehitys on nyt niin nopeaa, että sanonta "vanha on viisas" ei enää toimi yhtä hyvin kuin ennen vanhaan. Uutta tietoa tulee kaikkialta ja kaikesta, vanhat luutuneet totuudet romahtavat. Minna Canth olis ihan yhtä ihmeissään, kun kaikki muutkin on nykyään tästä maailmanmenosta. Kaikki sooloilevat miten sattuu ja koko orkesteri on yhtä älämölöä ja kakofoniaa.

    Mistään ei voi enää edes keskustella koska kaikki on yleistämistä tai lokerointia. Teinimäistä vastaan mussutusta.

    Kai se kuitenkin tästä kohta muuttuu taas joksikin muuksi. Ainoa pysyvä asia on muutos.

    Canna Minth
    27.5.2014 18:06

    "Kehitys on nyt niin nopeaa, että sanonta "vanha on viisas" ei enää toimi yhtä hyvin kuin ennen vanhaan. Uutta tietoa tulee kaikkialta ja kaikesta, vanhat luutuneet totuudet romahtavat"

    Vanha on viisas yhtä hyvin kuin nuori on ennakkoluuloinen ja omasta mielestään viisaampi muita.
    "Jos luutuneet totuudet"-tarkoittaa vanhojen vanhentuneita tietoja, niin älä ole ennakkoluuluinen ( katso yllä).

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    mette

    Reipas persoona!
    Kuulemma mainostoimistoväen pitää olla räväköitä ja hän tekee siinä parhaansa, on räväkkä -vaikka muussa työssä nyt.

    Ovelia kettuja ja teeskentelijöitä niiden pitää olla. Mainosala on ihmisten manipulointia pahimmillaan ja yksi syy siihen, että ihmiset haluu kaikkea ihan liikaa. -Mulle, heti kaikki ja nyt- yhteiskunnan syöpäkasvain.

    Ne pitäs kieltää melkeen kaikki! Pistäsivät mielummin vanhoja, yli 25 vuotta vanhoja mainoksia uusintoina. Ne ei olleet vieiä täynnä piiloviestejä ja -merkityksiä.

    Äänestä

Minä hämmästelen sinun sijaasi montaakin asiaa.

Ensinnäkin - ja lopuksi myös - ihmettelen, mitä tekee islamia kritisoiva kirjoituksesi rasismipalstalla, koska et kuitenkaan tunnu itse uskontoa syyttävän rasimista.

Tosin "ymmärryksesi" siitä, että rasismi on tuosta luonnollinen ja, jos luen tekstiäsi oikein, myös hyväksyttävä seuraus siitä kertoo että täällä palstalla mielestäsi pitäisikin puhua syyttävään sävyyn rasismin kohteista eikä sen tuottajista.

Asia ei saa olla niin. Rasistisuus on yksilön valinta - ja aina väärä - oli syyt sitten hallinnon toimissa tai omassa järjenjuoksutuksessa. Siten vain yksilö itse on siitä vastuussa.

On perin juurin ristiriirtaista ja sitä kautta sangen omituista, että tällä palstalla saa suurimman painon kirjoitukset, jotka

a) toisaalta pitävät joidenkin maailmankolkkien hallintoa, mutta toisaalta

b) vastuuttavat sieltä paenneita ihmisiä vainoajiensa sijaan

Se, että kehittymättömissä kulttuureissa naisen asema on näkökulmastamme yleensä ainakin osin huono, ei johdu profeetta Muhammedin tai Jeesuksen vaikutuksesta - sen enempää kuin heidän uskontojensa. Se johtuu siitä, että siellä vahvin määrää tahdin - ja se on silloin äijät.

Ja tämä sama mekanismi toimii ihan kaikissa kulttuureissa uskontoineen.

Jonkun maailmanuskonnon ampuminen haulikolla on juuri sitä, mitä terroristit toivovat: Järjettömyyttä, jonka he selittävät motiivikseen tehdä lisää typeryyksiä.

Mitä voimme tehdä?

Parantaa, niin kuin sanoit, koulusta - niin lapsten kuin naistenkin - ja lisätä mahdollisuuksia siihen ja poistaa eriarvoistumista.

Siinä, kissa kissa, paketti onneen.

Äänestä
  • "että täällä palstalla mielestäsi pitäisikin puhua syyttävään sävyyn rasismin kohteista eikä sen tuottajista."

    Juuri noinhan me palstan asukit toimimme.

    Ei sieltä takapajuloista sen takia paeta, ettei siellä kunnioiteta naisia tai ettei siellä ole demokratiaa, vaan pääosin seuraavista syistä:

    -Elämä Suomessa on ilmaista ja Kauniiden ja rohkeiden elintasolla.
    -Blonditussut.
    -Oma takapajuinen heimo tai poliittinen klikki sattui saamaan turpaan toiselta vastaavalta.

    Mikään em. motiivi ei anna syytä uskoa, että.takapajulasta tänne tutulevat olisivat sen sivistyneempiä tai tasa-arvoa kannattavampia kuin takapajulansa muutenkaan.

    Äänestä

  • Mover
    25.5.2014 13:11

    Ensinnäkin - ja lopuksi myös - ihmettelen, mitä tekee islamia kritisoiva kirjoituksesi rasismipalstalla, koska et kuitenkaan tunnu itse uskontoa syyttävän rasimista.

    Tosin "ymmärryksesi" siitä, että rasismi on tuosta luonnollinen ja, jos luen tekstiäsi oikein, myös hyväksyttävä seuraus siitä kertoo että täällä palstalla mielestäsi pitäisikin puhua syyttävään sävyyn rasismin kohteista eikä sen tuottajista.

    Vastaan:

    On luonnollista, että jos mietimme rasismia ,niin painotus pitää asettaa syihin.

    Kysyt miksi ihmiset ovat kielletysti rasistisia. Vastauksia on saatu, mutta ei, sama jatkuu:
    -"olen pyytänyt, anonut ja marissut selitystä"

    KOETA NYT MALTAA LUKEA KUJNNOLLA KUN 1001 KERTAA VASTAAN SINULLE SYSTÄ.

    Lupaa minulle ensin että luet joka rivin. Sopiiko?

    Äänestä

  • movettaa kirjoitti:

    "että täällä palstalla mielestäsi pitäisikin puhua syyttävään sävyyn rasismin kohteista eikä sen tuottajista."

    Juuri noinhan me palstan asukit toimimme.

    Ei sieltä takapajuloista sen takia paeta, ettei siellä kunnioiteta naisia tai ettei siellä ole demokratiaa, vaan pääosin seuraavista syistä:

    -Elämä Suomessa on ilmaista ja Kauniiden ja rohkeiden elintasolla.
    -Blonditussut.
    -Oma takapajuinen heimo tai poliittinen klikki sattui saamaan turpaan toiselta vastaavalta.

    Mikään em. motiivi ei anna syytä uskoa, että.takapajulasta tänne tutulevat olisivat sen sivistyneempiä tai tasa-arvoa kannattavampia kuin takapajulansa muutenkaan.

    Tarkoitatko, että kyseisissä maissa ihmiset viettävät oikeastaan ihan samanalaista elämää kuin täällä - paitsi että he ovat tuuman verran ahneempia ja haluavat vaihteeksi blondia?

    "-Oma takapajuinen heimo tai poliittinen klikki sattui saamaan turpaan toiselta vastaavalta."

    Tämä varmaankin pitääkin paikkansa.

    "Mikään em. motiivi ei anna syytä uskoa, että.takapajulasta tänne tutulevat olisivat sen sivistyneempiä tai tasa-arvoa kannattavampia kuin takapajulansa muutenkaan."

    Eivät. He ovat tavallisia ihmisiä. Ja sellaisina heitä pitää kohdellakin. Sen ei luulisi olevan liikaa vaadittu...

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Missä se ahneus tuli ilmi? Sinulle on kai vaikea ymmärtää, mutta moni suomalainenkin haluaa blondia.

    Ihan tavallisen takapajuisia ihmisiä, joiden arvomaailma näkyy mm. Boko Haramissa. Kunhan Bokokin lopulta joutuu ahtaalle, voivat hekin tulla karkuun vainoa tänne.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Mover
    25.5.2014 13:11

    Ensinnäkin - ja lopuksi myös - ihmettelen, mitä tekee islamia kritisoiva kirjoituksesi rasismipalstalla, koska et kuitenkaan tunnu itse uskontoa syyttävän rasimista.

    Tosin "ymmärryksesi" siitä, että rasismi on tuosta luonnollinen ja, jos luen tekstiäsi oikein, myös hyväksyttävä seuraus siitä kertoo että täällä palstalla mielestäsi pitäisikin puhua syyttävään sävyyn rasismin kohteista eikä sen tuottajista.

    Vastaan:

    On luonnollista, että jos mietimme rasismia ,niin painotus pitää asettaa syihin.

    Kysyt miksi ihmiset ovat kielletysti rasistisia. Vastauksia on saatu, mutta ei, sama jatkuu:
    -"olen pyytänyt, anonut ja marissut selitystä"

    KOETA NYT MALTAA LUKEA KUJNNOLLA KUN 1001 KERTAA VASTAAN SINULLE SYSTÄ.

    Lupaa minulle ensin että luet joka rivin. Sopiiko?

    Lupaan.

    Ja siksi meidän tuleekin palata aloitukseesi, jossa yhdistät Boko Haramin tuttöjen sieppaukset, islamin ja rasismin oikeutuksen:

    "Olen aikaisemmin kirjoittanut tällä palstalla ja ihmetellyt, mikä saa suomalaiset nuoret innostumaan islamista. Ennen kaikkea ihmettelen, mitä hämmästelemistä on kaikesta tuosta seurauksena olevassa rasismissa."

    Kerro, kuinka syntyy moraalinen oikeus olla rasistinen, vaikka islamilaiseksi tunnustaunuva Boko Harum Nigeriassa onkin siepannut tyttöjä?

    25.5.2014 13:49

    Hyvä.

    Aloitan vastaamalla kysymykseesi:

    1. "miksi pitää selvittää rasismin syitä"

    Muutama vuosi sitten oli tapetilla Etelä-Amerikan alkuperäiskansat. (Tarkoitan tässä niitä "knallipäitä" jotta tiedät keistä puhun.)

    Pohdittiin, miten he voivat ja pitääkö heitä auttaa vai ei. Joku sanoi, ettei heitä näy
    vaivaavan mikään. He ovat punakoita, ja hyvin syöneitä.
    Vai miten?
    asia ei ole ihan niin vaan he kärsi aliravitsemuksesta ja olivat sairaita.
    Kumpi oli totuus?

    Otan tämän esimerkin siksi että asioista pitää tietää syyt, ennen kuin alkaa tehdä mitään muuta.

    Sinä hyökkäät moittimaan seurauksia ja sivuutat syyt!

    Rinnastaakseni rasismiin:

    Tänään saamme lukea pöyristyttäviä asioita islamilaisesta kulttuurista.
    Vai saammeko?
    Onko niin että siinä nainen on vähemmän kuin mies ja lapsen asemassa. Hän ei saa päättää itse asioistaan vaan on miehen vallan alla.
    Voin marssittaa muutaman täällä esiin asettamani tekstin kuvaamaan mitä tarkoitan, jos haluat.

    Vai onko näin:?
    Nainen on todella psykofyysisesti heikompi, huonompi ja vajaavaltainen?
    Jokainen jolla on penis on häntä viisaampi iästä riippumatta. Naista mies saa kohdella miten haluaa.

    Nämä asiat, jos pikaisesti luonnostelen, ovat syitä; SIIS SYITÄ RASIMIIN.
    Inho kohdistuu väärään asenteeseen, naisvihaan.
    kivitys ja naisen hirttäminen ( tähän löytyy teksti)
    käsitys miehestä
    käsitys homoista
    muutaman mainitakseni

    Kun aloitan keskustelun, hyökkäät raivoisasti ja esität muutaman uus-muslimin tai pari muuta jotka ovat niin suomen laille kuuliaisia. Heidän olemassa olonsa pitäisi pyyhkiä pois koko ongelman.

    Äänestä

  • movettaako kirjoitti:

    Missä se ahneus tuli ilmi? Sinulle on kai vaikea ymmärtää, mutta moni suomalainenkin haluaa blondia.

    Ihan tavallisen takapajuisia ihmisiä, joiden arvomaailma näkyy mm. Boko Haramissa. Kunhan Bokokin lopulta joutuu ahtaalle, voivat hekin tulla karkuun vainoa tänne.

    Näkyykö sinunkin arvomaailmasi jossain kristillisen lahkolaisuuden pimeimmissä piirteissä?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Näkyykö sinunkin arvomaailmasi jossain kristillisen lahkolaisuuden pimeimmissä piirteissä?

    Jos olisi olemassa joku pimeä kristitty lahko, jota valtaosa suomalaisista kannattaisi, niin silloin minuun Tietenkin ulkomailla suhtauduttaisiin epäluulolla ja siitä olisi aivan turha syyttää "rasisteja".

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Mover
    25.5.2014 13:49

    Hyvä.

    Aloitan vastaamalla kysymykseesi:

    1. "miksi pitää selvittää rasismin syitä"

    Muutama vuosi sitten oli tapetilla Etelä-Amerikan alkuperäiskansat. (Tarkoitan tässä niitä "knallipäitä" jotta tiedät keistä puhun.)

    Pohdittiin, miten he voivat ja pitääkö heitä auttaa vai ei. Joku sanoi, ettei heitä näy
    vaivaavan mikään. He ovat punakoita, ja hyvin syöneitä.
    Vai miten?
    asia ei ole ihan niin vaan he kärsi aliravitsemuksesta ja olivat sairaita.
    Kumpi oli totuus?

    Otan tämän esimerkin siksi että asioista pitää tietää syyt, ennen kuin alkaa tehdä mitään muuta.

    Sinä hyökkäät moittimaan seurauksia ja sivuutat syyt!

    Rinnastaakseni rasismiin:

    Tänään saamme lukea pöyristyttäviä asioita islamilaisesta kulttuurista.
    Vai saammeko?
    Onko niin että siinä nainen on vähemmän kuin mies ja lapsen asemassa. Hän ei saa päättää itse asioistaan vaan on miehen vallan alla.
    Voin marssittaa muutaman täällä esiin asettamani tekstin kuvaamaan mitä tarkoitan, jos haluat.

    Vai onko näin:?
    Nainen on todella psykofyysisesti heikompi, huonompi ja vajaavaltainen?
    Jokainen jolla on penis on häntä viisaampi iästä riippumatta. Naista mies saa kohdella miten haluaa.

    Nämä asiat, jos pikaisesti luonnostelen, ovat syitä; SIIS SYITÄ RASIMIIN.
    Inho kohdistuu väärään asenteeseen, naisvihaan.
    kivitys ja naisen hirttäminen ( tähän löytyy teksti)
    käsitys miehestä
    käsitys homoista
    muutaman mainitakseni

    Kun aloitan keskustelun, hyökkäät raivoisasti ja esität muutaman uus-muslimin tai pari muuta jotka ovat niin suomen laille kuuliaisia. Heidän olemassa olonsa pitäisi pyyhkiä pois koko ongelman.

    jah..Mover ei ole ehtinyt lukea joten en pistä kakkososan tekstiä

    Äänestä

  • movetus kirjoitti:

    Jos olisi olemassa joku pimeä kristitty lahko, jota valtaosa suomalaisista kannattaisi, niin silloin minuun Tietenkin ulkomailla suhtauduttaisiin epäluulolla ja siitä olisi aivan turha syyttää "rasisteja".

    Onko sinulla se käsitys, että kristinuskon tunnustamistyylit vaihtelevat, mutta muslimius on aina sitä samaa?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Onko sinulla se käsitys, että kristinuskon tunnustamistyylit vaihtelevat, mutta muslimius on aina sitä samaa?

    Ei.

    Minulla on käsitys, että takapajuisen valtakulttuurin omaavan maan kansalainen on todennäköisesti takapajuinen.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    jah..Mover ei ole ehtinyt lukea joten en pistä kakkososan tekstiä

    Moveri elää täysin jossain mielikuvitusmaailmassaan. Ikävä homma siinä suhteessa, että on päässyt tänne sensuroimaan muitten asiallisia keskusteluja.

    ja tästäkin sensuroitu!?

    PER­­KELE!

    Umpihullu Moveri taas vauhdissa.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    jah..Mover ei ole ehtinyt lukea joten en pistä kakkososan tekstiä

    kissa kissa
    25.5.2014 17:16

    Nyt varmaan Mover on lukenut ensimmäisen tekstin ja voin laittaa seuraavan:

    Voin hyvällä syyllä syyttää islamia rasismista, ja sen teenkin vaikka et näy sitä havaitsevan.
    1. Islam on rasistinen koska se suhtautuu toiseen uskontoon (juutalaisuus ) syrjivästi.
    Siitä on esimerkkinä Jerusalemin mufti:

    "Kaupunkeja on valloitettu ja asetettu vaihtoehdot:." käänny tai kuole", Jerusalemin mufti, se Hitlerin kaveri, ,joka antoi joukkojaan Hitlerin käyttöön ja oli yhtä antisemiitti kuin Hitler, yllytti tappamaan juutalaisia ja on yhä tänään ihailtu...ei siis ole muslimi? Vai onko väkivalta jotain muuta kuin tappamista ja tappamiseen yllyttämistä, vihapuheita...?"

    Näin asian sanoin aikaisemmin toisessa yhteydessä.

    2. Jos rasismi on järjen päätelmä, niin mufti päätti vihata juutalaisia, olla Hitlerin kaveri jne. Joten siinä yksi iso kala verkossa. Aloitammeko tuomitsemisen hänestä?

    Sanot:
    "Se, että kehittymättömissä kulttuureissa naisen asema on näkökulmastamme yleensä ainakin osin huono, ei johdu profeetta Muhammedin tai Jeesuksen vaikutuksesta - sen enempää kuin heidän uskontojensa. Se johtuu siitä, että siellä vahvin määrää tahdin - ja se on silloin äijät"

    A) "Se, että kehittymättömissä kulttuureissa naisen asema on näkökulmastamme yleensä ainakin osin huono.."¨
    Miksi pienentelet ? Onko joku selkäsi takana ja koetat olla hänelle lojaali?
    KAIKKI islamilaiset maat ovat tässä suhteessa kehittymättömiä.
    "Ainankin osin" tarkoittaa täsmällisesti samaa:
    Nainen ei omista penistä joten hän ei omista aivoja.

    B) se johtuu profeetta Muhammedista! Vai väitätkö että muutkin kuin hän sai Koraanin?
    Se johtuu myös suoraan uskonnosta: islamista

    Koska ihmisiä on vain kahta lajia, miehiä ja naisia ja koska vain miehellä on aivot sisältävä penis, on selvää että he myös määrää aivottoman elämästä, omaksi mukavuudekseen.

    c) tämä sama ei koske kaikkia uskontoja, ei esim juutalaisuutta.

    d) maailmanuskonnon arvosteleminen ei ole sama kuin terroristien tukeminen.
    Noin sanotaan vain siksi että suljetaan suu arvostelemiselta:" älä arvostele, koska se palvelee vihollista"

    Muutama kuvaus islamista:

    kissa kissa
    19.5.2014 21:44
    1
    Sulje
    Tämäkö on todella nykynaisten toive ja totuus?

    (suomen somaleja on mukana )

    Lainaus:
    Suomen kansalaisia pakkoavioliittoon

    Eri arvioiden mukaan Euroopasta lähetetään vuosittain satoja, jopa tuhansia teini-ikäisiä tyttöjä vanhempiensa kotimaahan naimisiin. Pahimmissa tapauksissa tytöiltä otetaan pois passit ja heidät eristetään.

    – Vanhemmat sanoivat, että olin pilannut heidän maineensa. He sanoivat, että menen joka tapauksessa serkun kanssa naimisiin. Että täällä en voi pilata mainetta, enkä voi valittaa kenellekään. Nyt elät meidän sääntöjen, kulttuurin ja uskonnon mukaisesti, ilmoittivat vanhemmat. Lopulta jouduin naimisiin serkkuni kanssa, joka oli kymmenen vuotta minua vanhempi. En edes tuntenut häntä.

    Samiran perhe tuli Suomeen pakolaisena Pohjois-Irakista 1990-luvulla. Samira on syntynyt Suomessa ja viettänyt suomalaisen tytön elämää. Ainoa ero on se, että kotona vallitsi toinen kulttuuri. Nuori tyttö halusi kuitenkin elää suomalaisena.

    Totean:

    Niinpä niin. .Ihmiset elää ristiriidassa ympäröivän kulttuurin kanssa, väitti kuka mitä tahansa. Kantiksetko ovat siihen syynä? Mikä KUMMA SIINÄ ON ettei sopeutumattomuutta myönnetä eikä vaikeuksia? Jatkan ajatusta ja oletan että nämä uus-muslimit pitävät tätä oikeana elämäntapana eivätkä näe siinä mitään pahaa..

    http://yle.fi/uutiset/jouduin_serkkuni_kanssa_naimisiin/7235927
    Web of Trust

    Kristinuskon takia kuolemaan

    Meriam saa synnyttää ennen hirttotuomiota

    Keskiviikko 21.5.2014 klo 07.42

    Kuolemaantuomittu sudanilaisnainen saa synnyttää lapsensa ennen tuomion täytäntöönpanoa.
    Sudanilainen oikeusistuin tuomitsi viime viikolla 27-vuotiaan lääkärin Meriam Yehya Ibrahimin kuolemaan hirttäen islamin uskosta luopumisen takia. Koraanin mukaan uskosta luopumisesta seuraa yleisesti kuolemantuomio.

    Meriam on kahdeksannella kuulla raskaana ja kristitty, kuten amerikkalainen miehensäkin Daniel Wani. Sudanissa Meriamia kuitenkin pidetään muslimina, koska hänen isänsä tunnustaa islamia.

    Meriamille määrättiin myös sata raipan iskua aviorikoksesta. Islam ei tunnusta Meriamin liittoa kristityn miehen kanssa. Meriam ja Daniel Wani ovat solmineet avioliiton jo vuonna 2011.

    :

    26.5.2014 00:24

    Viimeinen kappale:

    Kuka haluaa maahan ihmisiä jotka ovat vaarallisia ympäristölle? Kun asia kysyy, lyödään rasismikirveellä!

    Esimerkkejä

    1)
    kissa kissa
    9.5.2014 11:24

    Täällä on kova vääntö muslimi/islam-kuvasta. Jos joku kertoo tuntevansa epäilyä
    tai jopa vastenmielisyyttä muslimi/islam pakettia kohtaan, reaktio on joku äärimmäisen asiaton rasisminryöppy tai äärimäisen sokea, syyttelevä puolustusryöppy. En osaa sanoa miksi ei em asiaa voi tarkastella asiallisesti.

    Kun on palstalla puhe muslimeista, vedotaan kouralliseen muslimeja. Nämä ovat Moverin ystäviä ja se kai on suositus meille muille? Minä en tunne kourallista muslimeja joihin täällä vedotaan.

    He ovat kaiketi niitä, jotka ovat valjastaneet Moverin ehdottamaan palstan kirjoittajia suhtautumaan suopeasti sharialakiin suomessa.
    Olivatpa he kuinka fiksuja ja avarakatseisia ja kaikkea hyvää maallemme tuovia, niin siltikään en tunne heitä ja heihin viittaaminen "hyvyyden lähteenä" on tehotonta. He eivät edusta minulle aitoa islam/muslimikuvaa kuin omassa ystäväpiirissään.

    Mistä ihminen sitten saa muslimi/islamkuvansa? Hedelmistä!!
    Sanotaan että hedelmistä puu tunnetaan ja se on totuus. Millaisia "hedelmiä" saamme katsoa tänään Hesarissa?
    Toisaalta kerätään rahaa tyttöjen koulutukseen. Sanotaan että koulutetut tytöt kasvavat viisaiksi vanhemmiksi ja koko perhe saa siitä hyötyä.
    Kun katson kuinka nuorta naista ammutaan päähän (onneksi hän jäi henkiin) tai kouluun hyökätään tappaen oppilaita, tai viimeisin uutinen: "Islamistit valitsivat koulutytöt vihollisikseen" niin luulenpa että nuo tytöt kiroaa päivän jolloin syntyivät muslimeiksi.

    Täällä saa Mover kumppaneineen selittää laajasti rasismin pahuutta. Kiistämättä rasismi on pahaa, kohdistuipa se kehenkä tahansa. Mutta, hyvät "antirasistit", olkaa rehellisiä ja ottakaa pöydälle myös syyt. Kukaan ei muuta asenteitaan myönteisemmiksi sellaista totuutta kohtaan joka on lyö pirstaleiiksi kaiken "islam on hyvä ja lakia kunnioittava oppi." Kun näemme omin silmin mitä se saattaa olla, niin painopiste pitäisi siirtää tämänkin totuuden tarkasteluun.

    Ei kannata selittää että " ei se ole islamia" sillä mitä muuta se sitten olisi?
    Kansainvälistä nuorisovaihtoako? Koska kysymys on polttava, niin jätetään silmien sulkeminen ja propagointi ja puhutaan asioista niin kun ne ovat. Rehellisyys saa aikaan enemmän hyvää kuin asioiden kiistäminen...tai siirtäminen maton alle.

    2)
    "Muslimi Bilal Philips vaatii, että homot täytyy tappaa. Mitä tähän sanovat vaikka somalit? Onko hyväksyttävää tappaa ihmisiä? "

    Minä:
    katsotaanpa mitä tapahtuu.

    Moverilla ei näy olevan mitään asiaan sanomista kun muslimi Bilal Philips vaatii homojen tappamista.
    Ennemmin hän on huolissaan siitä, että häntä kutsutaan persereiäksi.
    Mover
    28.4.2014 17:46 Kutsuit minua siinä persereiäksi".

    3)

    kissa kissa
    22.4.2014 23:43
    0
    Sulje
    Olen monesti ihmetellyt, miksi muslimi kulttuurista tulevat pakolaiset juuri suomeen? Olettaisi että muslimimaa sopisi muslimille.

    " Ali" sanoi ohjelmassa että rikosten syy oli vieras maa ja vieras kulttuuri. Eikö tuota ole voinut ennalta ymmärtää ja valita pakolaiset niin, että kulttuuri olisi heille tuttua?
    Alihan on muuten tietysti syytön mutta vieras maa ja kulttuuri pakottaa tekemään rikoksia. Jos joku epäilee Alin sanomisia, on rasisti!

    www.youtube.com
    Web of Trust

    http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?467332
    Web of Trust
    Karkotusta odotellessa http://www.mtv3blogi.com/kolmevarttia/?p=126
    Web of Trust

    Muutama esimerkki

    Äänestä

  • ~¢~ kirjoitti:

    Moveri elää täysin jossain mielikuvitusmaailmassaan. Ikävä homma siinä suhteessa, että on päässyt tänne sensuroimaan muitten asiallisia keskusteluja.

    häh

    Tuo ed viesti sensuroitiin, ja sitten taas ilmestyi. Harmiton viesti, joka on valitettavasti totta.

    Miksi S24 ei ole banninut IP enää aikoihin? Onhan tämä nyt vähintäänkin erikoista.

    Ja mitä helkutin virkaa jollain Halla-Aholla on jossain EU-parlamentissa? Suomen on tehtävä omat ratkaisunsa Suomessa, eikä missään ihmemaan tonttulassa.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    kissa kissa
    26.5.2014 00:24

    Viimeinen kappale:

    Kuka haluaa maahan ihmisiä jotka ovat vaarallisia ympäristölle? Kun asia kysyy, lyödään rasismikirveellä!

    Esimerkkejä

    1)
    kissa kissa
    9.5.2014 11:24

    Täällä on kova vääntö muslimi/islam-kuvasta. Jos joku kertoo tuntevansa epäilyä
    tai jopa vastenmielisyyttä muslimi/islam pakettia kohtaan, reaktio on joku äärimmäisen asiaton rasisminryöppy tai äärimäisen sokea, syyttelevä puolustusryöppy. En osaa sanoa miksi ei em asiaa voi tarkastella asiallisesti.

    Kun on palstalla puhe muslimeista, vedotaan kouralliseen muslimeja. Nämä ovat Moverin ystäviä ja se kai on suositus meille muille? Minä en tunne kourallista muslimeja joihin täällä vedotaan.

    He ovat kaiketi niitä, jotka ovat valjastaneet Moverin ehdottamaan palstan kirjoittajia suhtautumaan suopeasti sharialakiin suomessa.
    Olivatpa he kuinka fiksuja ja avarakatseisia ja kaikkea hyvää maallemme tuovia, niin siltikään en tunne heitä ja heihin viittaaminen "hyvyyden lähteenä" on tehotonta. He eivät edusta minulle aitoa islam/muslimikuvaa kuin omassa ystäväpiirissään.

    Mistä ihminen sitten saa muslimi/islamkuvansa? Hedelmistä!!
    Sanotaan että hedelmistä puu tunnetaan ja se on totuus. Millaisia "hedelmiä" saamme katsoa tänään Hesarissa?
    Toisaalta kerätään rahaa tyttöjen koulutukseen. Sanotaan että koulutetut tytöt kasvavat viisaiksi vanhemmiksi ja koko perhe saa siitä hyötyä.
    Kun katson kuinka nuorta naista ammutaan päähän (onneksi hän jäi henkiin) tai kouluun hyökätään tappaen oppilaita, tai viimeisin uutinen: "Islamistit valitsivat koulutytöt vihollisikseen" niin luulenpa että nuo tytöt kiroaa päivän jolloin syntyivät muslimeiksi.

    Täällä saa Mover kumppaneineen selittää laajasti rasismin pahuutta. Kiistämättä rasismi on pahaa, kohdistuipa se kehenkä tahansa. Mutta, hyvät "antirasistit", olkaa rehellisiä ja ottakaa pöydälle myös syyt. Kukaan ei muuta asenteitaan myönteisemmiksi sellaista totuutta kohtaan joka on lyö pirstaleiiksi kaiken "islam on hyvä ja lakia kunnioittava oppi." Kun näemme omin silmin mitä se saattaa olla, niin painopiste pitäisi siirtää tämänkin totuuden tarkasteluun.

    Ei kannata selittää että " ei se ole islamia" sillä mitä muuta se sitten olisi?
    Kansainvälistä nuorisovaihtoako? Koska kysymys on polttava, niin jätetään silmien sulkeminen ja propagointi ja puhutaan asioista niin kun ne ovat. Rehellisyys saa aikaan enemmän hyvää kuin asioiden kiistäminen...tai siirtäminen maton alle.

    2)
    "Muslimi Bilal Philips vaatii, että homot täytyy tappaa. Mitä tähän sanovat vaikka somalit? Onko hyväksyttävää tappaa ihmisiä? "

    Minä:
    katsotaanpa mitä tapahtuu.

    Moverilla ei näy olevan mitään asiaan sanomista kun muslimi Bilal Philips vaatii homojen tappamista.
    Ennemmin hän on huolissaan siitä, että häntä kutsutaan persereiäksi.
    Mover
    28.4.2014 17:46 Kutsuit minua siinä persereiäksi".

    3)

    kissa kissa
    22.4.2014 23:43
    0
    Sulje
    Olen monesti ihmetellyt, miksi muslimi kulttuurista tulevat pakolaiset juuri suomeen? Olettaisi että muslimimaa sopisi muslimille.

    " Ali" sanoi ohjelmassa että rikosten syy oli vieras maa ja vieras kulttuuri. Eikö tuota ole voinut ennalta ymmärtää ja valita pakolaiset niin, että kulttuuri olisi heille tuttua?
    Alihan on muuten tietysti syytön mutta vieras maa ja kulttuuri pakottaa tekemään rikoksia. Jos joku epäilee Alin sanomisia, on rasisti!

    www.youtube.com
    Web of Trust

    http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?467332
    Web of Trust
    Karkotusta odotellessa http://www.mtv3blogi.com/kolmevarttia/?p=126
    Web of Trust

    Muutama esimerkki

    sulla on nuppi sekaisin.

    Fennishän sinä olet. Kuolemansairas hullu akka, joka luulee parantavansa maailmaa haastattelemalla ihmemaan tonttua. Minusta tuo touhu vaikuttaa lähinnä trollaamiselta, trollin syöttämiseltä ja suoraan sanottuna pelkältä pas­kan jauhamiselta.

    Ketä vit­tu kiinnostaa joku jerusalemin mufti(!)

    Äänestä

  • ¢­­ kirjoitti:

    ¢­­
    26.5.2014 01:05

    Olemme keskustelleen tässä peniksestä, emme vitusta.

    Äänestä

  • movetyi kirjoitti:

    Ei.

    Minulla on käsitys, että takapajuisen valtakulttuurin omaavan maan kansalainen on todennäköisesti takapajuinen.

    Ei kysymys ole tietenkään takapajuisuudesta, vaan siitä millaisia ihmisiä uskontoa harjoittavat, kristityt ja muslimit.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ei kysymys ole tietenkään takapajuisuudesta, vaan siitä millaisia ihmisiä uskontoa harjoittavat, kristityt ja muslimit.

    Islamia harjoittavat muslimit ovat pääosin takapajuisia, kuten ovat muslimimaatkin takapajuisia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ei kysymys ole tietenkään takapajuisuudesta, vaan siitä millaisia ihmisiä uskontoa harjoittavat, kristityt ja muslimit.

    Mover
    26.5.2014 09:34

    movetyi toteaa: Minulla on käsitys, että takapajuisen valtakulttuurin omaavan maan kansalainen on todennäköisesti takapajuinen

    ja siihen Mover: Ei kysymys ole tietenkään takapajuisuudesta, vaan siitä millaisia ihmisiä uskontoa harjoittavat, kristityt ja muslimit.

    ja minä huokaan: Mitä Mover tekeekään saadakseen suojeltua "oman ryhmänsä"
    näyttämästä takapajuiselta.

    Jos ihminen elää yhteisössä joka on de facto takapajuinen niin kyllä siinä kyse on yhteisön ( tässä islam) ongelmasta:

    -yhteisö pitää takapajuisuutta ihanteena.
    -naisten oppimattomuus on ihanne
    - johtuu uskonnosta:
    -joten uskonto on takapajuinen.

    Juu, mutta tuossa oli kysymys "takapajuisten ihmisten" linkittämisestä automaattisesti Boko haramiin.

    Mikä on yhtä typerää kun suomalaisten linkittäminen Jammu Siltavuoren seksuaalisten taipumusten toteuttamiseen.

    Tällainen selkärtangaton populismi ei pelitä kenellekään.

    26.5.2014 10:36

    "Juu, mutta tuossa oli kysymys "takapajuisten ihmisten" linkittämisestä automaattisesti Boko haramiin."

    Minä
    JUMALAN TÄHDEN, MOVER, VIITSITKÖ LUKEA VAI OLETKO OMAN AJATUKSESI MAALIVAHTI?

    Äänestä

  • Mover on oikeassa. Juuri Suomessa naiset työskentelivät miesten rinnalla, ja kun teollisuus tuli, jättivät piianpaikat ja tulivat tehtaisiin töihin. Saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa, vaikuttivat Forssan soimukseen 8-tuntisine työpäivineen. Hankkiutuivat yliopistoon ja esimerkiksi lääkärinammattiin. Eivätkä taatusti menettäneet naisellisuuttaan, vaikka eivät kuljekaan välttämättä töissä 12 cm koroissa.

    Ja luterilaiset papit saarnasivat tätä kaikkea vastaan ihan yhtä kiihkeästi kuin imaamit islamilaisissa maissa.

    Iranissa nuoret naiset ovat kehittämässä vastarintaliikettä Facebookissa, "huivit lentoon":

    https://media.vocativ.com/photos/2014/05/Iranian-Women-Shed-Veil-021035261013.jpg

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Mover on oikeassa. Juuri Suomessa naiset työskentelivät miesten rinnalla, ja kun teollisuus tuli, jättivät piianpaikat ja tulivat tehtaisiin töihin. Saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa, vaikuttivat Forssan soimukseen 8-tuntisine työpäivineen. Hankkiutuivat yliopistoon ja esimerkiksi lääkärinammattiin. Eivätkä taatusti menettäneet naisellisuuttaan, vaikka eivät kuljekaan välttämättä töissä 12 cm koroissa.

    Joo, luterilainen kirkko on ihan samanlainen kuin islam. Luterilaisessa nyt vaan naiset päässeet papeiksi jo yli 20v sitten ja muslimimaissa naiset eivät saa näyttää kasvojaan, eivätkä ajaa autoa. Mutta muuten siis ihan samanlaisia.

    Naisellisuuden menettäminen alkoikin vasta 70-lvulla kun naisia alkoi siirtyä suurin joukoin miehiseen maalmaan, politiikkaan, työpaikkoihin ja opistoihin.

    Kattelin telkkaria jokunen aika sitten ja siinä haastateltiin Ruotsissa muutamaa musliminaista ja siinä todettiin juuri tämä sama asia. Ruotsalaiset naiset näyttävät jossain asioissa muuttuneen jopa ruotsalaismiehiä miehisemmiksi. Miehet hoitavat lapsia, kun naiset menevät keskenään ja pitävät hauskaa.

    Ruotsalaisnaiset ovat todenneet, että suomalaismiehet ovat miehismepiä kuin ruotsalaismiehet.

    Mutta kyllä niitä naisellisiakin naisia vielä täällä Suomessa riittää. Nää jutut on herkkiä muutoksille ja menevät ajan hengen mukaan.

    Toivottavasti musliminaisetkin vapautuu huiveistaan ja saavat jopa valita vääräuskoisen miehen.

    Äänestä

  • niin niin kirjoitti:

    Voiko joku kertoa, mitä naisellisuus on?

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Voiko joku kertoa, mitä naisellisuus on?

    Se on pehmeyttä ja lämpöä näkemyksissä, herttaisuutta jopa tiettyä avuttomuutta tietyissä asioissa ja paljon muutakin. Naisen aivotkin ovat erilaiset kuin miehen aivot
    Välillä puhutaan miesten putkiaivoisuudestakin ja se pitää osittain paikkansa. Kehommekin ovat varsin erilaiset.

    Kyse on myös opituista ja kulttuurillisista jutuista. Nainen on kuitenkin myös synnyttäjä ja luonto määrää näin käyttäytymistämme ja ominaisuuksiamme. Siinä on biologiaa, psykologiaa, kemiaa ja tietenkin kaikkea muutakin ihan tieteellistä takana.

    Eikös tämä nyt ole aika selvä juttu jos olet vähäänkään maailmaan tutustunut?

    Siksi käymme koulujakin, että oppisimme näistä jutuista ja elämänkokemuskin opettaa melkoisesti. Kyselet siis vähän kummia.

    Hormonitoimintakin muuttuu naisillakin miehisemmäksi kun ikää tulee. Partakin saattaa vähän kasvaa. Miehelläkin on omat muutoksensa. Onneksi molemmissa sukupuolissa on toistensa ominaisuuksia.

    Olemme siis oikeastaan hybridejä.

    Maailma muuttuu kokoajan nopeasti ja kaikki roolitkin sekoittuvat, mutta kyllä naisellisuus ja miehisyys ovat ihan olemassa olevia asioita. Suurin osa miehistä kuitenkin tykkää enemmän pehmeistä ja herttaisista naisista. Romantiikkakin on enemmän naisten juttuja.

    Jos sinä nyt haluat tehdä kaikkea mitä miehetkin tekevät niin tee sitten. Jos haluat kiroilla, katsoa lätkää ja juoda olutta, niin sen kun teet!

    Kasvata isompi hauiskin kuin "isolla arskalla"!

    Jätä meikkaaminen ja korutkin pois ja käyttäähän niitä miehetkin nykyään siinä missä naisetkin.

    Et ole kuitenkaan kaikki maailman naiset!

    Ymmärrän kyllä, että jo kypsempänä naisena haluat olla mitä ja miten vaan. Ei siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä ole.

    Äänestä

  • kissa kisas kirjoitti:

    Mover
    26.5.2014 10:36

    "Juu, mutta tuossa oli kysymys "takapajuisten ihmisten" linkittämisestä automaattisesti Boko haramiin."

    Minä
    JUMALAN TÄHDEN, MOVER, VIITSITKÖ LUKEA VAI OLETKO OMAN AJATUKSESI MAALIVAHTI?

    "kissa kissa" - ole kiltti äläkä huuda. Valitettavan monet, myös tällä palstalla, pitävät islaminuskoisia automaattisesti Boko Haramia kannattavina. Lisäksi monet tuntuvat pitävän islamilaisia maita automaattisesti takapajuloina. Kumpikaan luulo ei pidä paikkaansa.

    Toisissa maissa naisten oppimattomuutta kannatetaan. Toisissa maissa varsinkin naiset taistelevat oppimattomuutta vastaan, jopa oman henkensä ja terveytensä hinnalla - ja heidän vanhempansa kannattavat sitä. Minä hurraan jokaiselle islamin naissankarittarelle, niille, jotka lähtevät kouluun joka aamu tietäen, että voivat saada happoa kasvoilleen tai luodin päähänsä. Ja - tiedätkö - heitä riittää.

    http://media.vocativ.com/photos/2014/05/Iranian-Women-Shed-Veil-01729959038.jpg

    Suomen naiset kävivät saman taistelun samoja ahdasmielisiä miehiä vastaan. Ja voittivat (ainakin pääasiassa).

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    ¢­­
    26.5.2014 01:05

    Ketä vit­tu kiinnostaa joku jerusalemin mufti(!)

    Olemme keskustelleen tässä peniksestä, emme vitusta.

    Minustakaan Jerusalemin mufti ei kuulu tähän asiaan. Hän oli Hitlerin aikalainen, Palestiinan nationalisti, ja vastusti brittejä (jotka silloin pitivät Palestiinan aluetta protektoraattinaan). Mufti liittoutui Hitlerin kanssa, koska näki hänet brittien vastustajana.

    Samalla tavalla palestiinalaiset kannattivat Saddam Husseinia Perisanlahden sodan aikana, eivät siksi, että olisivat pitäneet hänestä, vaan koska he arvelivat hänen olevan parempi liittolainen. No, Mufti oli väärässä, ja niin olivat palestiinalaisetkin.

    Tällaista sattuu sota-aikana, Mannerheim tervehti Hitleriä Immolassa. Tosin juuri niin ironisesti kuin tsaarinajan ylimys pystyi.

    Äänestä

  • movettaa kirjoitti:

    Joo, luterilainen kirkko on ihan samanlainen kuin islam. Luterilaisessa nyt vaan naiset päässeet papeiksi jo yli 20v sitten ja muslimimaissa naiset eivät saa näyttää kasvojaan, eivätkä ajaa autoa. Mutta muuten siis ihan samanlaisia.

    Ueimmissa islamin maissa naiseyt näyttävät kasvonsa. Vain Saudi-Arabia kieltää autolla ajon.

    Suomessa kiistellään vieläkin naispappeudesta (Luther-säätiö). Ei meillä niin kauan olla oltu vapaamielisiä. Kun isoäiti otti avioeron, pappi tuli kotiin haukkumaan ja uhkailemaan ja kertomaan, että avioliitto on ikuinen ja vaimon on oltava nöyrä ja alistuva (huom. tuli moittimaan isoäitiäni, ei hänen miestään).

    Sen jälkeen meidän suvussamme ei ole pahemmin kirkossa juostu, mitä nyt ne tavalliset - häät, hautajaiset, ripillä käynti.

    Äänestä

  • rautalanka vääntyy kirjoitti:

    Se on pehmeyttä ja lämpöä näkemyksissä, herttaisuutta jopa tiettyä avuttomuutta tietyissä asioissa ja paljon muutakin. Naisen aivotkin ovat erilaiset kuin miehen aivot
    Välillä puhutaan miesten putkiaivoisuudestakin ja se pitää osittain paikkansa. Kehommekin ovat varsin erilaiset.

    Kyse on myös opituista ja kulttuurillisista jutuista. Nainen on kuitenkin myös synnyttäjä ja luonto määrää näin käyttäytymistämme ja ominaisuuksiamme. Siinä on biologiaa, psykologiaa, kemiaa ja tietenkin kaikkea muutakin ihan tieteellistä takana.

    Eikös tämä nyt ole aika selvä juttu jos olet vähäänkään maailmaan tutustunut?

    Siksi käymme koulujakin, että oppisimme näistä jutuista ja elämänkokemuskin opettaa melkoisesti. Kyselet siis vähän kummia.

    Hormonitoimintakin muuttuu naisillakin miehisemmäksi kun ikää tulee. Partakin saattaa vähän kasvaa. Miehelläkin on omat muutoksensa. Onneksi molemmissa sukupuolissa on toistensa ominaisuuksia.

    Olemme siis oikeastaan hybridejä.

    Maailma muuttuu kokoajan nopeasti ja kaikki roolitkin sekoittuvat, mutta kyllä naisellisuus ja miehisyys ovat ihan olemassa olevia asioita. Suurin osa miehistä kuitenkin tykkää enemmän pehmeistä ja herttaisista naisista. Romantiikkakin on enemmän naisten juttuja.

    Jos sinä nyt haluat tehdä kaikkea mitä miehetkin tekevät niin tee sitten. Jos haluat kiroilla, katsoa lätkää ja juoda olutta, niin sen kun teet!

    Kasvata isompi hauiskin kuin "isolla arskalla"!

    Jätä meikkaaminen ja korutkin pois ja käyttäähän niitä miehetkin nykyään siinä missä naisetkin.

    Et ole kuitenkaan kaikki maailman naiset!

    Ymmärrän kyllä, että jo kypsempänä naisena haluat olla mitä ja miten vaan. Ei siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä ole.

    Jaha. Taas tuli lausunto miesten kenttäpuoliskolta. Voin kertoa, että tunnen monia eläkeikäisiä naisia, jotka katsovat innokkaasti niin lätkää kuin formuloitakin. Minut aviomies opetti katsomaan moottoripyörää, siinä on jännittävä laji.

    Kiroilun opin isältäni. Oluen juonti sallittiin naisillekin, kun keskiolut vapautui. Et muuten ollut nainen silloin. Se oli todellinen naisten vapautushetki, eivät E-pillerit jne. Ensimmäistä kertaa nainen pääsi ravintolaan ilman miesseuraa. Meikeillä ja koruilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä - olen ollut töissä metallitehtaassa, jossa naissiivoojat käyttivät haalareiden lisäksi bismarckeja (ellet tiedä, mikä se on, kysy äidiltäsi).

    Ja vaikka sanonkin hyvin sujuvasti "perkele", kun tarve vaatii, mieheni sanoo minun olevan kiltti ja lämpöinen ja naisellinen. Lakkaa hyvä mies tyypittelemästä ja lue vaikka Margaret Meadin kirja "Sukupuoli ja luonne".

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Ueimmissa islamin maissa naiseyt näyttävät kasvonsa. Vain Saudi-Arabia kieltää autolla ajon.

    Suomessa kiistellään vieläkin naispappeudesta (Luther-säätiö). Ei meillä niin kauan olla oltu vapaamielisiä. Kun isoäiti otti avioeron, pappi tuli kotiin haukkumaan ja uhkailemaan ja kertomaan, että avioliitto on ikuinen ja vaimon on oltava nöyrä ja alistuva (huom. tuli moittimaan isoäitiäni, ei hänen miestään).

    Sen jälkeen meidän suvussamme ei ole pahemmin kirkossa juostu, mitä nyt ne tavalliset - häät, hautajaiset, ripillä käynti.

    Niin, muslimimaassa perheenne olisi tuosta hyvästä tapettu.
    Ei luterilaisuudesta ole mikään pakko pitää, sitä saa jopa pitää vanhoillisena, mutta naurettavaksi menee, kun sama henkilö yrittää samalla puolustaa islamia.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    "kissa kissa" - ole kiltti äläkä huuda. Valitettavan monet, myös tällä palstalla, pitävät islaminuskoisia automaattisesti Boko Haramia kannattavina. Lisäksi monet tuntuvat pitävän islamilaisia maita automaattisesti takapajuloina. Kumpikaan luulo ei pidä paikkaansa.

    Toisissa maissa naisten oppimattomuutta kannatetaan. Toisissa maissa varsinkin naiset taistelevat oppimattomuutta vastaan, jopa oman henkensä ja terveytensä hinnalla - ja heidän vanhempansa kannattavat sitä. Minä hurraan jokaiselle islamin naissankarittarelle, niille, jotka lähtevät kouluun joka aamu tietäen, että voivat saada happoa kasvoilleen tai luodin päähänsä. Ja - tiedätkö - heitä riittää.

    http://media.vocativ.com/photos/2014/05/Iranian-Women-Shed-Veil-01729959038.jpg

    Suomen naiset kävivät saman taistelun samoja ahdasmielisiä miehiä vastaan. Ja voittivat (ainakin pääasiassa).

    Missä on ei-takapajuinen muslimimaa? Joo, eivät ne kaikki ole Saudi-Arabioita, mutta joka ainoa on takapajuisempi kuin mikään Euroopan maa, varsinkin mitä tulee tasa-arvoon.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Jaha. Taas tuli lausunto miesten kenttäpuoliskolta. Voin kertoa, että tunnen monia eläkeikäisiä naisia, jotka katsovat innokkaasti niin lätkää kuin formuloitakin. Minut aviomies opetti katsomaan moottoripyörää, siinä on jännittävä laji.

    Kiroilun opin isältäni. Oluen juonti sallittiin naisillekin, kun keskiolut vapautui. Et muuten ollut nainen silloin. Se oli todellinen naisten vapautushetki, eivät E-pillerit jne. Ensimmäistä kertaa nainen pääsi ravintolaan ilman miesseuraa. Meikeillä ja koruilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä - olen ollut töissä metallitehtaassa, jossa naissiivoojat käyttivät haalareiden lisäksi bismarckeja (ellet tiedä, mikä se on, kysy äidiltäsi).

    Ja vaikka sanonkin hyvin sujuvasti "perkele", kun tarve vaatii, mieheni sanoo minun olevan kiltti ja lämpöinen ja naisellinen. Lakkaa hyvä mies tyypittelemästä ja lue vaikka Margaret Meadin kirja "Sukupuoli ja luonne".

    Mähän jo sanoin, että me ollaan kaikki hybridejä. Et taida ymmärtää sanaa?

    Mistähän puoliskosta tässä nyt pitäis juttujen tulla, ulkoavaruudesta?

    Et tainnut tajuta ironiaakaan? Lätkän kattominen on ihan normaalitoiminto ihmisellä. Naisten lätkää ei varmaan kovinkaan moni äijä ainakaan kattele. Enemmän miesten maailmaa siis tämä lätkäkin. Muutenhan naisten lätkää katottais yhtä intohimoisesti kuin miestenkin.

    Hienoa, että kaikki huonot tavatkin on nyt sitten omaksuttu. Kohtuus kuitenkin sallitaan niissäkin. Joskus tulee paikka eteen, että on ihan pakko lausua muutama ärräpääkin. Ja kaljaa ja e-pillereitä. Ois kyllä kiva nähdä burkha-asusiten naisten kiroilevan, juovan kaljaa ja kattovan lätkää. Ehkä jonain päivänä sekin ihme nähdään.

    Mukavaahan se dokaileminen ja paneskeleminen tietenkin on, ihan kiva että kelpaa!

    Ei luokitella, ei! Hybrideitä ei voi luokitella. Ihmiset on kaikki kameleontteja. Näin se menee!

    Viva liberation!

    Äänestä

  • vääntyy vaan kirjoitti:

    lätkä? näyttää tuo kiinnostavan ihan samalla tavalla naisiakin.

    outoja höpinöitä taas täällä.

    Äänestä

  • ¢.. kirjoitti:

    lätkä? näyttää tuo kiinnostavan ihan samalla tavalla naisiakin.

    outoja höpinöitä taas täällä.

    Mummotkin on katos niin nykyaikaisia nykyään.

    Tekee kaikkea samaa kun örveltävä nuorisokin.

    Bissee, seksii, lätkää, homovitsejä, mopoja, hauiksen kasvatusta ja ken vaan tietää mitä!

    Äänestä

  • teini 6v kirjoitti:

    Mummotkin on katos niin nykyaikaisia nykyään.

    Tekee kaikkea samaa kun örveltävä nuorisokin.

    Bissee, seksii, lätkää, homovitsejä, mopoja, hauiksen kasvatusta ja ken vaan tietää mitä!

    joku akkalauma, niin härskimpiä ja hävyttömimpiä ne on varsinkin humalaisten. Eli taas koko viestiketju pelkkien ihmemaan tonttujen höpinöitä.

    Vi­tuttaa kun täällä ei ole koskaan mitään asiallista keskustelua.

    Äänestä

  • movetus kirjoitti:

    Missä on ei-takapajuinen muslimimaa? Joo, eivät ne kaikki ole Saudi-Arabioita, mutta joka ainoa on takapajuisempi kuin mikään Euroopan maa, varsinkin mitä tulee tasa-arvoon.

    Jos saudeilla ei olis sitä hiton öljyään, niin sekin valtio olis pelkkä kamelikuskien telttakylä.

    Äänestä

  • ­¢­­­­ kirjoitti:

    joku akkalauma, niin härskimpiä ja hävyttömimpiä ne on varsinkin humalaisten. Eli taas koko viestiketju pelkkien ihmemaan tonttujen höpinöitä.

    Vi­tuttaa kun täällä ei ole koskaan mitään asiallista keskustelua.

    Jep, suomalainen nainenkin on aidoimmillaan vain kännissä ollessaan. Ne estot katoaa ja ne todelliset ajatukset pääsevät pintaan. Just tää on sitä suomalaisen naisellisuuden puuttumisen ydintä. Ulkomaalainen nainen taas pystyy olemaan aito ja osoittamaan kiinnostuksensa ihan selvinpäinkin. Ulkomaalainen voi myös pukeutua naisellisen seksikkäästi (joku kiva leninki tai muu vastaava) ilman, että sillä on seksinhaku päällä ja matka kohti kapakkaa.

    Äänestä

  • akat sekasin 6v kirjoitti:

    aii'vaaan

    Moverimaisesti taas tekisin älykkään rinnastuksen:

    Suomalaisen naisen naisellisen seksikkäästä pukeutumisesta, että se on ihan yhtä mahdoton tehtävä kuin perunasäkin pukeminen seksikkääksi.

    nyt on rikospoliisin miehet asialla:

    Kun laskin laskutehtävän ja laskin sen oikein, niin tuli odottelun jälkeen punaisella txt: "laskun tulos on väärä". Laskin sitten uuden laskutehtävän ja painoin 'LÄHETÄ' nappia, niin tänne oli ilmestynyt sama viesti kahteen kertaa(!)

    Sanoisin että tämä tällainen palvelu on PER­SEESTÄ(!) Etten sanoisi jopa että NEE­KERIN PAS­KAPER­SEESTÄ(!)

  • ­¢­­­­

    ­¢­­­­ kirjoitti:

    nyt on rikospoliisin miehet asialla:

    Kun laskin laskutehtävän ja laskin sen oikein, niin tuli odottelun jälkeen punaisella txt: "laskun tulos on väärä". Laskin sitten uuden laskutehtävän ja painoin 'LÄHETÄ' nappia, niin tänne oli ilmestynyt sama viesti kahteen kertaa(!)

    Sanoisin että tämä tällainen palvelu on PER­SEESTÄ(!) Etten sanoisi jopa että NEE­KERIN PAS­KAPER­SEESTÄ(!)

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    "kissa kissa" - ole kiltti äläkä huuda. Valitettavan monet, myös tällä palstalla, pitävät islaminuskoisia automaattisesti Boko Haramia kannattavina. Lisäksi monet tuntuvat pitävän islamilaisia maita automaattisesti takapajuloina. Kumpikaan luulo ei pidä paikkaansa.

    Toisissa maissa naisten oppimattomuutta kannatetaan. Toisissa maissa varsinkin naiset taistelevat oppimattomuutta vastaan, jopa oman henkensä ja terveytensä hinnalla - ja heidän vanhempansa kannattavat sitä. Minä hurraan jokaiselle islamin naissankarittarelle, niille, jotka lähtevät kouluun joka aamu tietäen, että voivat saada happoa kasvoilleen tai luodin päähänsä. Ja - tiedätkö - heitä riittää.

    http://media.vocativ.com/photos/2014/05/Iranian-Women-Shed-Veil-01729959038.jpg

    Suomen naiset kävivät saman taistelun samoja ahdasmielisiä miehiä vastaan. Ja voittivat (ainakin pääasiassa).

    mette

    Joo, joskus sitä huutaa..,sorry.

    "Valitettavan monet, myös tällä palstalla, pitävät islaminuskoisia automaattisesti Boko Haramia kannattavina"

    Minusta tuo länsimaista tietoa vihaava ryhmä on hyvin tyypillinen esimerkki islamilaisuudesta: vihaa ei-islamia ja kaikkea länsimaisuuteen liittyvää.
    Lisäksi halveksii ja esineellistää naisen.

    "Lisäksi monet tuntuvat pitävän islamilaisia maita automaattisesti takapajuloina."

    Näin voi asia sanoa. Perustelen väitettäni näin:
    Jos ihmiskunta on ilmaissut käsityksen ihmisoikeuksista YK:n ihmisoikeusjulistuksessa, niin voinemme ( me länsimaiset) olla sitä mieltä että siinä suht kattavasti on oikeudet luetettu. Mitä tekee islamilainen maailma:
    ei voi hyväksyä julistusta koska se on islamin vastainen. Mm naisen asema..

    Maa joka pitää puolta ihmiskuntaa ei-ihmisenä (lue edellä ja " aivot peniksessä")
    on takapajuinen. Halutessasi voin hakea lisää perusteluja ..

    "Minä hurraan jokaiselle islamin naissankarittarelle, niille, jotka lähtevät kouluun joka aamu tietäen, että voivat saada happoa kasvoilleen tai luodin päähänsä. Ja - tiedätkö - heitä riittää."

    Vastaat minulle mitä väitinkin: muslimimaassa nainen voi saada happoa kasvoilleen jos menee kouluun.
    Vertaapa vaikka vihattuun Israeliin..

    "Suomen naiset kävivät saman taistelun samoja ahdasmielisiä miehiä vastaan. Ja voittivat (ainakin pääasiassa)"

    Naisia ei sido miehet vaan uskonto: islam tai paremminkin Allah. Hänhän on auktoriteetti, sääntöjen säätäjä.

    Äänestä

  • ­¢­­­­ kirjoitti:

    aii'vaaan

    Moverimaisesti taas tekisin älykkään rinnastuksen:

    Suomalaisen naisen naisellisen seksikkäästä pukeutumisesta, että se on ihan yhtä mahdoton tehtävä kuin perunasäkin pukeminen seksikkääksi.

    http://www.reporter.ee/2008/07/04/kas-saagim-toesti-vilgutas-kaamera-ees-oma-britneyt/

    Ja vielä ihan selvinpäin jossain naisten kakkujutussa. No, en tiedä onko toi Saagimkaan hyvä esimerkki oikeastaan yhtään mistään tai esikuva kenellekään naiselle yhtään mistään?

    Tietysti jos olisin itse ollut tuossa hänen edessään niin olishan sitä ollu ihan: WAU!

    Mut mä oonki pelkkä rassukka, joka ei saa koskaan rotunaista, tuskin edes 90-vuotiasta, 60 vuotta puutteessa elänyttä hirveen näköstä nymfomaaniakaan.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Minustakaan Jerusalemin mufti ei kuulu tähän asiaan. Hän oli Hitlerin aikalainen, Palestiinan nationalisti, ja vastusti brittejä (jotka silloin pitivät Palestiinan aluetta protektoraattinaan). Mufti liittoutui Hitlerin kanssa, koska näki hänet brittien vastustajana.

    Samalla tavalla palestiinalaiset kannattivat Saddam Husseinia Perisanlahden sodan aikana, eivät siksi, että olisivat pitäneet hänestä, vaan koska he arvelivat hänen olevan parempi liittolainen. No, Mufti oli väärässä, ja niin olivat palestiinalaisetkin.

    Tällaista sattuu sota-aikana, Mannerheim tervehti Hitleriä Immolassa. Tosin juuri niin ironisesti kuin tsaarinajan ylimys pystyi.

    mette

    Sanoin:. Islam on rasistinen koska se suhtautuu toiseen uskontoon (juutalaisuus ) syrjivästi.
    Siitä on esimerkkinä Jerusalemin mufti.

    "No, Mufti oli väärässä, ja niin olivat palestiinalaisetkin."

    Sinä olet nainen ja et kykene siksi arvioimaan muslimimaailman mielipidettä. Jos olisit mies, voisit kysyä: vieläkö mufti on suuresti kunnioitettu muslimimaailmassa. Tiedän että on.

    Mannerheim tervehti Hitleriä, joka yllättäen ja pyytämättä tuli kuin paperit Anneli Jäätteenmäelle.
    Mannerheim ei vain ollut natsi eikä tapattanut/yllyttänyt tappamaan juutalaisia

    Äänestä

  • ­¢­­­­ kirjoitti:

    Niin, mitä on naisellisuus?

    Itseasiassa ei mitään jos summaan vastaukset.

    Vagina ja penis olivat ainoat oikeat sukupuoliin liittyvät termit joista voi olla samaa mieltä.

    Äänestä

  • tuhero vilahtaa kirjoitti:

    http://www.reporter.ee/2008/07/04/kas-saagim-toesti-vilgutas-kaamera-ees-oma-britneyt/

    Ja vielä ihan selvinpäin jossain naisten kakkujutussa. No, en tiedä onko toi Saagimkaan hyvä esimerkki oikeastaan yhtään mistään tai esikuva kenellekään naiselle yhtään mistään?

    Tietysti jos olisin itse ollut tuossa hänen edessään niin olishan sitä ollu ihan: WAU!

    Mut mä oonki pelkkä rassukka, joka ei saa koskaan rotunaista, tuskin edes 90-vuotiasta, 60 vuotta puutteessa elänyttä hirveen näköstä nymfomaaniakaan.

    just

    No hyvin tosiaan vilahti.

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Niin, mitä on naisellisuus?

    Itseasiassa ei mitään jos summaan vastaukset.

    Vagina ja penis olivat ainoat oikeat sukupuoliin liittyvät termit joista voi olla samaa mieltä.

    menin taas munaamaan itseni tuonne tähtitiede-palstalle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12265589

    Voisitko sinäkin kirjoitella sinne jotain vaginoista ym peniksistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kissa kissa kirjoitti:

mietin kun luen Hesarin viikonloppunumerosta artikkelia "Kukaan ei tuo heitä takaisin". Teksti kertoo Nigerialaisista koulutytöistä jotka siepattiin yli viikko sitten. Lukutaitoiset meistä tietävät, mistä puhun.

En keskity nyt tyttöjen kohtaloon vaan siihen miten Nigeriassa ja varmaan koko islamissa naiseen suhtaudutaan:

Lainaan tekstiä:
Ugochi Emereole ( kirjottajan tuttava ja tietolähde)
sanoo, että Boko Haram pitää helpoista uhreista. Helpoimpia ovat tytöt. kaappaajat ovat toistaneet, että tytöillä ei ole oikeuksia. Silti Boko Haramia ei voi verrata esimerkiksi tyttöjen koulutusta vastustavaan Talebaniin.
...
Ugochin mielestä Boko Haram ei ole ainoa, joka pitää tyttöjä arvottomina. Kun ensimmäiset uutiset kaappauksesta tulivat, kukaan ei tehnyt mitään.
...
(Ugochi:) "Uskon että hallitus on välinpitämätön myös siksi ,että he olivat tyttöjä.
Monet ajattelevat, että on luonnollista kohdella tyttöjä huonosti"

Lainaus loppuu

Entä miten penis tähän liittyy? Siten, että näyttä siltä että on olemassa oppi tai asenne jonka mukaan aivot sijaitsee peniksessä koska vain mies pystyy päättämään, vain mies ymmärtää, vain mies on täysi ihminen. Sitä valta-asemaa horjuttaa tyttöjen ja naisten koulutus. Olisi todella j ä r k y t t ä v ä ä jos huomattaisiin että tyttö osaa lukea ja kirjoittaa, ottaa selvää ja hän toteaisi että mies on tyhmempi koska ei ole saanut oppia kouluissa. HUOM: monikko: kouluissa!
Tyhmän miehen on vaikeampaa pitää naista alistettuna, varsinkin kun koko ajan tyhmyys nöyryyttävästi näkyy.

Olen aikaisemmin kirjoittanut tällä palstalla ja ihmetellyt, mikä saa suomalaiset nuoret innostumaan islamista. Ennen kaikkea ihmettelen, mitä hämmästelemistä on kaikesta tuosta seurauksena olevassa rasismissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu