Mikä estää?

valehtelu sallittua?

6

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuudentorvettaja

      Kysymys ei ole niin hullu kuin voisi ajatella. Esimerkiksi koulussa on olennaista oppia miten asiat ovat, mutta entä jos todisteet ovat tavallisille kansalaisille liian vaikeaselkoisia? Entä jos on jokin asia, minkä ammattilaiset näkevät vaikka paljain silmin, mutta joka ei maallikolle sano yhtään mitään? Voidaanko tällöin yhtäläisyyksien havainnollistamiseksi kiertää sen verran totuutta, että asiat saadaan näyttämään samanlaisilta maallikonkin silmin?

      Kreationistien eivät yleensä tällaisilla asioilla päätään vaivaa, vaan valehtelevat silmät kirkkaina päin naamaa ilmeenkään värähtämättä. Näin kreationistiset liikkeet ovat tehneet jo lukemattomia kertoja ja näin ne todennäköisesti jatkossakin tekevät.

    • No answers inGenesis

      Tota niin, kuka "evolutionisti" on kysynyt saako evoluution puolesta valehdella? Tuo blogisti itse kysyy noin, mutta missä tästä valehtelusta tai harhaanjohtamisesta on oikeasti keskusteltu?
      Toinen seikka on, että Cosmoksen uusimmassa jaksossa kyllä spekuloitiin erilaisilla elämän synnyn mahdollisuuksilla. Sarjassa on ainakin kahdessa jaksossa Tyson suoraan sanonut, että "we don't know" miten elämä on maapallolla syntynyt. Uusimmassa esitettiin muistaakseni kolme mahdollista vaihtoehtoa, joita siis edelleen tutkitaan ja kehitellään ideoina. Yksikään näistä ei ollut GDI, mutta kyseessähän on tiedesarja. Apologetiikka tai kreationistien denialismiin ja pelkoon pohjaava harhainen maailmanselitys ei kuulu tieteeseen.

    • Joel Kontinen on tuolla blogillaan ollut niin suuren luokan krooninen paskanpuhuja, että hänen jos kenen onkin hyvä pohtia valehteluun liittyviä asioita.

    • iIkimys

      Kontinen: "Tyson on esimerkiksi ... vaiennut länsimaisen tieteen kristillisistä juurista."

      Varmaankin siksi että länsimaisen tieteen juuret ovat aivan muualla. Näkisipä joskus Kontisen puhuvan edes kolmen lauseen verran totta.

      • Islamilaisetkin ne juuret ovat enemmän kuin kristilliset.


      • e35yh5y7nj64
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Islamilaisetkin ne juuret ovat enemmän kuin kristilliset.

        Muunmuuassa tähtitieteessä ja lääketieteessä. Vaikka kretut väittävätkin että jeesus oli ensimmäin lääkäri kun paransi ihmisiä :DDD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      906
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe