Johanneksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa kerrotaan sokeasta miehestä jonka Jeeusus parantaa. Tuota lukiessa tuli mieleen, että ajassamme on näitä samoja hengeltään fariseuksia jotka tahallaan epäilevät, syyttävät, halveksuvat ja pitävät Jumalallista parantumisista pilkkanaan!
KUN JEESUS PARANTAA:
Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
TOISET PILKKAAVAT JA KYSEENALAISTAVAT KAIKEN:
Väitättekö te hänen syntyneen sokeana? Kuinka sitten on mahdollista, että hän nyt näkee?" He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos.
JUMALA PARANTAA TÄNÄÄNKIN!
Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. (Hepr. 13:8)
NÄILLE 2000 LUVUN FARISEUKSILLE:
Jumalallista parantumisista pilkkanaan pitävät ja nämä kyseenalaistajat toimivat muussa kuin Jumalan Hengessä. Heitä ohjaa sama väärää henki kuin mitä saatana edustaa - syntiin lankeemuksessa: "Onko Jumala sanonut" tai Jeesuksen ollessa erämaassa "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin...
Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! (Stefanos Apt. 7:51)
KANNUSTUKSENA USKOVILLE JEESUKSEN ANTAMA KÄSKY:
Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. - Amen!
LOPUKSI
Ps. Ihmisen pelastuminen on tärkeintä. Jeesus parantaa kenet Hän tahtoo. Meillä ei ole vastausta siihen kysymykseen miksi ei kaikki ihmiset parane. Jos olisi olisimme itse jumalia! Jeesus haluaa seuraajikseen ainostaan oikeista motiiveista Häntä rakastavia ja seuraavia, ei niitä jotka tulevat uskoon ainoastaan parantuakseen. Jos kaikki parantuisivat tuo jono olisi todella pitkä ja tärkein unohtuisi: "SE ON TÄYTETTY", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä!
KUOLEMATTOMAT FARISEUKSET!
7
236
Vastaukset
- BlackLily
>>...he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.>>
Riivaajien ajamisen tiedän ja kielillä puhumisen. Senkin tiedän että liika viinan kanssa lotraaminen tappaa ja monet entiset alkoholistit ovat tulleet uskoon juotuaan tarpeeksi "jotakin kuolettavaa". Mutta mites on noitten käärmeitten laita?
Nostelin itse juuri käärmeitä (mukavia viljakäärmeitä), otan välillä napanderia ja kieliäkin taidan lähinnä koulutukseni ansiosta.
Helluntailaisuuteen jää siis kynnyskysymyksiksi parantaminen ja "riivajien" ajaminen. Nekö ovat merkkejä Jeesuksen seuraamisesta. Tunnen tosin ihmisiä, jotka ovat kunnostautuneet näilläkin saroilla. Mutta he ovat noitia.- nettirabbi
Käärme on pahuuden vertauskuva kaikkialla Raamatussa - ei siis välttämättä lemmikkinä! :)
Kerrotaan, että mikään ei ole niin petollinen ja vaarallinen vihollinen kuin käärme. Tämä käärme viittaa saatanaan ja hänen tekoihinsa - kavaluudellaan se petti myös Eevan.
Pidähän ne viljakäärmeet tyytyväisinä!
Ps. Parantaminen ja "riivajien" ajaminen on edelleen nykyajan todellisuutta, mutta niihin tilaisuuksiin ei myydä lippuja. - Nasse
nettirabbi kirjoitti:
Käärme on pahuuden vertauskuva kaikkialla Raamatussa - ei siis välttämättä lemmikkinä! :)
Kerrotaan, että mikään ei ole niin petollinen ja vaarallinen vihollinen kuin käärme. Tämä käärme viittaa saatanaan ja hänen tekoihinsa - kavaluudellaan se petti myös Eevan.
Pidähän ne viljakäärmeet tyytyväisinä!
Ps. Parantaminen ja "riivajien" ajaminen on edelleen nykyajan todellisuutta, mutta niihin tilaisuuksiin ei myydä lippuja.Nettirabbi perustelee käärmeen petollisuutta sillä että se on vielä kavalampi kuin nainen.
Huh! Sen täytyy olla paha.
Mitä parantamiseen tulee niin miksei joku yksityinen lääkläriasema voisi myydä 10 kerran sarjalippuja tai kausikortin?
- Ja taas
Ihmeparantumisissa ei pitäisi olla mitään muuta auktoriteettia kuin Jumalan sana.
On kaksi suhtautumistapaa:Uskoa heti tai leimata kaikki huu-haaksi.
molemmat ovat väärin.Kannattaa olla kriittinen kaikille ihmeille.Jumalan sana antaa oikeuden siihen.1 John.4:1 koetelkaa henget.
Kun usko loppuu niin temput alkaa ja henkien eroittamisen lahja ei toimi ihmisessä joka ei tunne Jumalan sanaa.On kaksi lähdettä:Syvyydestä lähtevä tieto ja Jumalasta lähtevä tieto.
Ei ole muita lähteitä oikeaan tai väärään tietoon.- nettirabbi
Kaikessa on hyvä aina varmistua lähteestä - kuka tekee mitäkin ja missä nimessä. Ei kaikkea tule hyväksyä pelkästä ihmeestä, vaan seurata myös toiminnasta syntyviä hedelmiä ovatko ne Jumalasta!
Kuten viittasit:
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. (1. Joh. 4:1-3) - pitää muistaa vain
nettirabbi kirjoitti:
Kaikessa on hyvä aina varmistua lähteestä - kuka tekee mitäkin ja missä nimessä. Ei kaikkea tule hyväksyä pelkästä ihmeestä, vaan seurata myös toiminnasta syntyviä hedelmiä ovatko ne Jumalasta!
Kuten viittasit:
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. (1. Joh. 4:1-3)Totta Jumala on voimallinen parantanamaan kenet tahtoo.
Mutta voisi ajatella, että lääketiede on Jumalan lahja ihmiskunnalle, hoitaa sairauksia. Leikata sairaita elimiä. Kipsata ruhjoituneita raajoa.Hoitaa särkynyttä mieltä.
Jos irtisanoudumme lääketieteen avusta, voimme olla varmoja, että emme "parannu" sairauksista rukoilemalla. Vähän tulee mieleen kohta jossa paholainen kuiskutteli Jeesukselle ;
(Luuk. 4:9-12) - nettirabbi
pitää muistaa vain kirjoitti:
Totta Jumala on voimallinen parantanamaan kenet tahtoo.
Mutta voisi ajatella, että lääketiede on Jumalan lahja ihmiskunnalle, hoitaa sairauksia. Leikata sairaita elimiä. Kipsata ruhjoituneita raajoa.Hoitaa särkynyttä mieltä.
Jos irtisanoudumme lääketieteen avusta, voimme olla varmoja, että emme "parannu" sairauksista rukoilemalla. Vähän tulee mieleen kohta jossa paholainen kuiskutteli Jeesukselle ;
(Luuk. 4:9-12)On valitettavaa, että joissakin kristillisissä piireissä kohtaa läketieteen kautta saatavan avun halveksuntaa. Unohdetaan, että kaikki hyvä tulee Jumalalta! Se, että parantuu vaikka Jumalan lääketieteelle antaman viisauden kautta, ei tee parantumista yhtään vähempi arvoiseksi!!! Mielestäni lääketieteen antaman avun halveksunta on arveluttavaa jopa Jumalan sanan totuutta kohtaan. Useimmiten Jumalan ihmeen kautta tapahtuva parantuminen seuraa sitä, kun lääketieteelliset keinot on käytetty. On kuitekin muistettava, että Jumala toimii niin kuin itse hyväksi näkee jokaisen kohdalla!!!!
"Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa. Sillä hän ei tule niin paljon ajatelleeksi elämänsä päiviä, kun Jumala suostuu hänen sydämensä iloon.(Saarn. 5:19-20)
USKOSTA!
Uskoa ei tule koskaan pyrkiä ponnistamaan tai muodostamaan omana aikaan saannoksena. Tuo on suoranaisesti todella vahingollista sekä itselle ja muille ihmisille seuraamuksiltaan. Aito uskon elämä ei ole koskaan uskottelua vaan elämää Jumalan yhteydessä.
MEIDÄN TULEE ELÄÄ YHTEYDESSÄ USKON ANTAJAAN!
"silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle." (Hep. 12:2)
Jeesus on uskon antaja ja täyttäjä, sitä ei tule itse synnyttää! - oma ponnistelu esimerkiksi sairaiden puolesta rukoillessa synnyttää ainoastaan haavottuneita ja toteutumattomia lupauksia.
JUMALA HALUAA PARANTAA JA TOIMIA SEURAKUNNASSA - meidän tulee ottaa vastaan kaikki taivaasta!
Se on todellisuutta, mutta meidän tulee elää yhteistyössä Pyhän Hengen toiminnan. Sanoohan Johannes kastaja: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. (Joh. 3:27)
ELÄMÄ PYHÄN HENGEN KANSSA!
Meidän tulee elää Jumalan Hengen kanssa yhteistyössä ja riippuvuus suhteessa kirkastaen Kristusta! - ilman tätä tulee ns. "ruumiita!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668