Persujen putoaminen kepun kyydistä vie [perussuomalaisten puheenjohtajalta] Timo Soinilta uskottavan pohjan julistaa itsensä pääministerikandidaatiksi, Kaunisto kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.
Soini on toistuvasti puhunut pääministerihaaveistaan ja korostanut muun muassa eilisten eurovaalien tärkeyttä tavoitteen saavuttamisen kannalta.
Perussuomalaiset sai eilen kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin. Puolueen kannatus oli 12,9 prosenttia. Kokoomuksen kannatus oli 22,6 prosenttia ja keskustan 19,7 prosenttia.
Ennakkoarvioissa perussuomalaisten kannatukseksi ennustettiin noin 18 prosenttia.
”Ei voi verrata eri vaaleja toisiinsa. Edellisiin EU-vaaleihin nähden on kolme prosenttiyksikköä nousua”
– Eilisen jälkeen voisi ainakin propagandamielessä kyseenalaistaa soinilaisten hokeman neljästä suuresta puolueesta. Laskettu totuus on, että Suomessa on kaksi suurta puoluetta: kokoomus ja keskusta, Kaunisto kirjoittaa.
Vaikka perussuomalaiset saivat Euroopan parlamenttiin yhden paikan enemmän kuin viime vaaleissa, pettymys huokui Soinista eilen. Soini esiintyi Musiikkitalolla selvästi tyyliään vaisummin. Hän ei viljellyt hauskoja letkautuksia tai vertauskuvallisia heittoja.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tuli jytky, puolueen kannatus oli hyvissä lukemissa. Mitä sen jälkeen on tapahtunut?
– Ei voi verrata eri vaaleja toisiinsa. Edellisiin EU-vaaleihin nähden on kolme prosenttiyksikköä nousua, Soini vastasi Uudelle Suomelle eilen Musiikkitalolla vakavan oloisena.
Soini kiisti, että puolueen lukuisista kohuista olisi ollut haittaa perussuomalaisten kannatukselle.
Kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Juha Väätäinen (ps.) ei jaksa iloita kolmen prosentin noususta vuoteen 2009 nähden. Hänen mielestään tulos on perussuomalaisten kannalta jakomielinen, koska yhden lisämepin saaminen on voitto, mutta ennusteen selvä alitus tappio.
– Timo Soini, muu puheenjohtajisto, puoluehallitus ja puoluetoimiston terävin kärki kokonaisuudessaan joutuu kovan pohdinnan eteen siitä, mihin katosi jo toisen kerran peräkkäin viime viikkojen 17–18 prosentin gallupkannatus? Väätäinen kysyy Puheenvuoron blogissaan.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Vahvasti aineissa ja hourit, retku!
Kuka muistaa kuka ei.
Kyseessä lienee persesilmä.
Äänestysprosentti Pohjoisen pikkupaikkakunnilla oli niin matala, että se söi Persujen kannatusta. Rikkaat Ahvenanmaalaiset yhteiskunnan vapaamatkustajat äänestivät 1,5 äänellä ehkäpä peräti 2.
Jonkun Persun pitäisi astua Sulo Aittoniemen suuriin saappaisiin ja ruveta tosissaan ajamaan Ahvenanmaan täysitsenäisyyttä. RKP on saatava pois politiikan parrasvaloista. Halla-aho teki virheen ja sai kaikki RKP:n kannattajat liikkeelle.
Eduskunta vaaleihin pitäisi löytyä maaseudulta sanavalmis nainen ehdokkaaksi, muuten hallituspaikka jää haaveeksi.
Naiset vaietkoon Soinin puolueessa!
Nyt menee aika korkealentoiseksi ja etten sanoisi rasistiseksikin.
Juuri kun persut ovat päässeet kehumasta kuinka koulutettuja ja hyvätuloisia heidän kannattajansa ovat, niin tämä kommentoija väittääkin persuäänestäjien olevan lähinnä peräkammarin poikia ja tyttöjä, joille äänestäminen on muiden puolueiden kannattajiin verrattuna lähes ylivoimainen suoritus.
Jospa ne persujen loputtomat sekoilut ja performanssit ovat vain tehneet tehtävänsä, ja ihmiset ovat kyllästyneet tähän demokratian syöpäkasvaimeen? Nämä vaali vaalilta toistuvat selittelyt alkavat kuulostaa täysin absurdeilta.
Tai hommata Ahvenanmaalta ehdokkaita. Kyllä niitä ainakin rahalla löytyy.
Demokratian syöpä on RKP, joka syrjii tavallista suomalaista kaikin tavoin. Ahvenanmaalle ei pääse asumaan. RKP estää VVO:ta rakentamasta pieniä vuokra-asuntoja Kauniaisiin, jotta sinne ei tule suomenkielisiä. Kaavoituspolitiikalla kaikilla ruotsinkielisillä alueilla estetään mongoleja pesiytymään heidän alueilleen.
RKP ei ole isänmaallinen poliittinen liike. Björn lähti Ruotsiin, kun ei halunnut maksaa veroja Suomeen. Perillinen pelaa nekin rahat Lontoossa.
Juutalaiset uhkasivat muuttavansa maasta, jos eivät saa leikellä poikiensa pippeleitä. RKP:n kannattajia hekin.
Ehkäpä syöpä paranee kohdistetulla maasta muutolla?
Persujen ehdokkaat olivat vaaleissa mukana pikkupudjeteilla. Miljoonat ovat soinisäätiössä, ettei isä timolle tulisi koskaan taloudellisesti pahaa päivää. Kaikista muista viis.
Soini itse korosti EU vaalien olevan myös pääministerivaalit.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014050318262708_uu.shtml
No, mut kun ei ne ookaan kun persuille kävi äänestyksessä näin kehnosti, noloa!
Persut kääntelee tässäkin asiassa takkia oikein ketterästi. Suorastaan virtuoosimaisesti. Ensin höpötetään pääministerivaaleista, Soini tunkee turpeaa naamaansa mainoksiin jättäen puolueen varsinaiset ehdokkaat sivurooliin. Sitten kun kansa on äänensä antanut, ollaan "mikä pääministeri? En minä ainakaan sanonut!"
Onneksi Hyrrätakki Soinista ei tule koskaan pääministeriä. Ei ainakaan Suomeen. Somalian pääministeriksi hän kyllä joutaisi. Onhan Soini "tunnetuin ja pelätyin suomalainen poliitikko maailmalla, ainakin, jos Iivisniemen kaljabaarin komissiolta kysytään."
Nyt on persuilla kyllä euroedustajat, jotka kuvaavat puoluetta täydellisesti. Toinen on ilmoittautunut kuolemanrangaistuksen lämpimäksi kannattajaksi ja huono-osaisten kyykyttäjäksi. Toinen on päässyt Breivikin manifestiin kirjoittelullaan ja tuomittu rasistisesta rikoksesta.
Ainut hyvä puoli asiassa on, että nämä politiikan likasangot on kannettu ulkomaille.
...lisäksi hyvä on, että likasangon sisältö tiedetään jo muuallakin, eikä kukaan halua niitä nurkkiinsa riesaksi.
EU vaalimainoksista päätellen Soini kuvitteli jo olevansa pääministeri? Brysselissä Timppa kuvittelee kaljapäissään varmaan, että on itse Napoleon?
Ei tule Soinista edes ministeriä.
Valitettavasti meillä on suuri määrä äänioikutettuja, jotka eivät äänestä järjellä vaan tunteella. Yleensä he ovat pienipalkkaisi naisia, mutta haluavat samaistua ison rahan kannattajiksi. Stubbin hymy ja hieno puku on saanut heidät puolelleen. Luultavasti Alex äänestetään Kokoomuksen johtoon. Gloria kantaa vielä eduskunta vaaleissa ja Alex vetää Kokoomuksen 24% ja voittoon. Kepu tulee enne Persuja ja vasemmistolle jää sääli äänet. Hallitukseen menee Kokoomus, Kepu, RKP, Kristilliset ja Vihreät.
Maahan luodaan matalapalkka markkinat, avaamalla rajat, leikkaamalla palkkoja.
Eläkeikää nostetaan ja eläkkeitä alennetaan. Suloinen tulevaisuus odottaa. Och samma på svenska!
Missä on Lahjomaton Perus Pekka , Laura ja Reima? Kenttäväki jättää hukkuvan puolueen ja Soini pitää 2011 jytkyrahat säätiössään.
Köyhä kansa saatiin äänestämään tätä kuplaa.
Ylen Ervasti lupasi Soinille kovan kannatuksen gallupissaan. Eli: onko se Timppa nyt jo pääministeri?