Varinainen Israel vihan lietsoja

Suomen Evankelisluterilainen kirkko ja sen arkkipiispa Kari Mäkinen, joka toimii puheenjohtajana Kirkon Ulkomaanavun hallituksen valinnan tekevässä kirkon ulkoasiain neuvostossa, toimii jälleen veturina juutalaisvihan lietsonnassa Suomessa.

http://www.israeluutiset.fi/index2.htm



Kirkon Ulkomaanapu järjesti helmikuussa 2014 Suomen yliopistoissa juutalaisvastaisia luentoja, joista esimerkkinä Turun Yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 11.2.2014 pidetty tilaisuus aiheena palestiinalaisten ihmisoikeustilanne Länsirannalla:
Tilaisuudessa oli kolme esitelmöitsijää: opettaja Rami Kolehmainen; pappi ja kouluttaja Laura Kajala ja opettaja Juha Hyrsky. Kaikki kolme esitelmöitsijää esittivät asiansa vain palestiinalaisten näkökulmasta hyvin räikeän yksipuolisella ja vinoutuneella tavalla. Koko tilaisuuden tarkoituksena oli vain mustamaalata Israel ja erityisesti Israelin armeija hyvin yksipuolisella tavalla. Yhdestäkään palestiinalaisten tekemästä rikkomuksesta, murhasta, väkivallanteosta tai muusta rikoksesta ei mainittu sanallakaan eikä yleisölle edes annettu mahdollisuutta tuoda niitä esille.
Historiallisten faktojen vääristämisellä ja tilaisuudessa esitetyillä kartoilla oli vain yksi tarkoitus: luoda kuva rikollisesta Israelista vastaan sorretut palestiinalaiset. Oslo II-sopimuksen mukaisia A, B ja C-alueita ei käsitelty lainkaan, joko ymmärryksen puutteen tai muiden enemmän tarkoituksenmukaisten syiden takia. Kaikki esitettiin siinä valossa, että Israel on rikkonut kaikkia sopimuksia, kun taas palestiinalaishallinto vapautettiin kaikesta vastuusta .
Edellä mainitut esimerkit osoittavat hyvin selkeästi, että tilaisuuden perimmäinen tarkoitus oli tarjota jälleen kerran mahdollisuus epärehellisen palestiinalaispropagandan esittämiselle.
Tällaisten propagandatilaisuuksien järjestämisillä ei ole minkäänlaisia rakentavia tarkoitusperiä. Eräät tilaisuuteen osallistujat totesivatkin, ettei tämän kaltaisella RÄIKEÄLLÄ VIHAN LIETSONNALLA ISRAELIA VASTAAN OLE MITÄÄN SIJAA SIVISTYNEESSÄ YHTEISKUNNASSA..

www.israeluutiset.fi/index2.htm

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex arkkipiispa Paarman ansiokas lausunto:

      - uskonnollisilla syillä Israelin politiikan puolustaminen ei onnistu. Joillain Vanhan testamentin yksittäisillä kohdilla ei voi puolustella selvää epäoikeudenmukaisuutta tai ylivaltaa. Molempia osapuolia - ja ylipäänsä kaikkia valtioita ja niiden politiikkaan - on voitava arvioida samanlaisilla humaaneilla oikeudenmukaisuuden periaatteilla ja mittapuilla.

      - Tämä oli minun viestini. Meillä on tiettyjä uskonnollisia piirejä, jotka eivät tätä siedä kuulla. Niille Israel on erikoisasemassa. Halusin tuoda esiin, että tämä näkemys ei ole kristillinen kanta.

      HYVÄ!

      • Katsopas vaan

        taas vetehtijä on sähläämässä omine juttuineen.
        Samaa sorttia ovat sokeudessaan niin Paarma kuin Mäkinen sekä lilliputti kts.
        Heitähän ei kiinnosta tai he eivät edes ymmärrä historiaa ja selkeitä sopimuksia.
        Heitä kiinnostaa vain halpa populismi.


      • KTS (ei kirj.)
        Katsopas vaan kirjoitti:

        taas vetehtijä on sähläämässä omine juttuineen.
        Samaa sorttia ovat sokeudessaan niin Paarma kuin Mäkinen sekä lilliputti kts.
        Heitähän ei kiinnosta tai he eivät edes ymmärrä historiaa ja selkeitä sopimuksia.
        Heitä kiinnostaa vain halpa populismi.

        "populismi"

        Eikös just sun lössis eilen nostanut populismiprofiilia Euroopassa?

        Paha vaan että samalla nousee Ranskan, Unkarin ja Itävallan antisemiititkin siinä samassa mutta sehän on pieni hinta kun pääsee perseilemään ja änkyröimään eiks niin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      325
      2144
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      59
      1883
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      108
      1654
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1405
    5. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      183
      1323
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      71
      1295
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1247
    8. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      22
      1233
    9. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1177
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      976
    Aihe