Sanon suoraan tuo ruotsittaja pelle-Lipponen on peräti ylenhäpeä eläkeläisille.
Hän aloitti eläkeindeksien leikkaamisen.Tuo toiminta on äärimmäisen vastenmielistä henkilöltä joka on ansainnut oman eläkkeensä äänestäjien hyvään tahtoon.
Nyt meidän eläkeläisten tulee koota omatrivit ja lähteä hakemaan omien asoitten hoitamista muualta kuin poliittisista eläkejärjestöistä. Pidän ihmeenä että ihmiset äänestivät yleensä demareita ja koska puolue ei ole enää mikään työläisten tai köyhänpuolue vaan on täysin herrojen aisankannattaja ja ruotsituksen ylläpitäjä.
Pidän yleensä huippuna ja häpeänä että tuo Paavo on päästetty mediaan pilkkaamaan niitä äänestäjiä jotka ovat suomalaisia ja äänestivät perussuomalaisia.
Paavo Lipponen haukkui Halla Ahoa ja äänestäjiä
6
132
Vastaukset
- miekkari
Huomenna 27.5.2014 klo 21.00 Ajankohtainen kakkonen TV-2 ohjelma, jossa suomalaiset kritisoivat nykymenoa.
- Hyvämuistinen
Kyllä kansa muistaa Lipposen ansiot ja mihin SDP on hänen johdollaan mennyt. Presidentinvaaleissa sai Lipponen murskatappion ja SDP menee kokoajan alaspäin kuten eurovaaleissa. Olisi syytä pikkuhiljaa ruveta puolueen miettimään ollaanko porvaripuolue vai työväenpuolue. Jokainen tietää pääsevänsä joskus eläkkeelle ja SDP ei ainakaan eläkeläisiä puolusta. Päinvastoin, pahentaa vain eläkeläisten asemaa.
- oijwero
Ihan järjetön ukkeli tuo Lipponen, voisi jo olla murahtelematta ja jättää politiikan.
- yksi eläkeläinen
http://senioritry.123kotisivu.fi
Meitä eläkeläisiä on jo 1,5 miljoonaa eli neljäsosa kansalaisista ja eduskuntaan olisi hyvä saada oma ryhmä hoitamaan eläkeläisten asioita. Meissä eläkeläisissä on varmasti sellaisia, jotka pystyvät ja haluat ajaa meidän etuja.
Seniorit yhdistys tarvitsee reilut 5000 kannatajanimeä rekisteröytyäkseen puolueeksi.
Yhdistys tarvitsee uuden puheenjohtajan ja toimivan hallituksen.
Eläkeläiset, haluammeko hoitaa omia asioitamme vai annameko muiden määrätä mitä me tarvitsemme ja mitä me saamme? - Oltaisiin sovinnossa
Siinäpä oiva kysymys meille eläkeläisille. "Eläkeläiset, haluammeko hoitaa omia asioitamme vai annameko muiden määrätä mitä me tarvitsemme ja mitä me saamme?"
5000 kannattajanimeä on mitätön osa meistä eläkeläisistä, mutta jotain on vain kun ei osata huolehtia asioistamme silleen kun pitäisi?
Suomessa velloo nykyisin kummallinen vimma liittyä jos mihinkin sotaiseenliittoon mitä natokin on ja pitäisin naapurisopumme takia jo pienempää suukopua tuosta natosta.
Meillä on myös nykyisin erittäin sotaintoisia hallituksessa ja puolustusministeri Haglund on esimerkki miehestä mitä ei pitäisi päästää esiintymään mihinkään tuon sotaintoilunsa takia.- VASTENMIELISTÄ RIIST
Pakkoruotsittaja, eläkeläiskurjistaja SDP-lipponen oli pääministerinä v 1995 alkaen, jolloin VIHER-soinivaaran aloituksesta VARASTETTIIN TYÖELÄKKEISTÄ JO TYÖSSÄOLOAIKANA MAKSETTU KELAN POHJAOSA, SILLOIN 450 MK, EIKÄ SITÄ IKINÄ PALAUTETTU TAKAISIN. Samoihin aikoihin otettiin Moskovassa koulutuksessa olleet somalit "pakolaisina" tänne, SDP-koivito. Todella halveksittava teko näiltä kahdelta, kuka jaksaa moisia edes kunnioittaa, YÖK!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972