virsivisa-valtiokirkon mainostempaus

eroa valtiokirkosta

3

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgfds

      Tulee hakemattakin mielee edelliset srk-vaalit, jotka kirkko opetushallituksen ja eräiden ministerien, mm. silloinen opetusministeri, uskovainen Henna Virkkunen (kok), avustuksella solutti osaksi kouluopetusta, kaikissa mahdollisisssa aineissa tyyllin:

      Äidinkielen tunneilla tutustuttiin vaalimainosteksteihin ja kirjoitettiin omia. Kuvaamataidon tunneilla tutustuttiin vaalimainosten kuviin ja piirrettiin omia, matikan tunnilla laskettiin ääniä, tutudstuttiin vaalimatematiikkaan.

      Eikä tälläkään ollut mitään tekemistä kirkon etujen ajamisen kanssa, eipä teitenkään. Tämähän oli vain kirkon tapa auttaa lapsosia tutustumaan demokraattiseen vaikuttamiseen osallistumalla vaaleihin, äänestämällä.

      Kirkko on viimeinen taho opettamaan demokraattista vaikuittamista äänestämällä, koska kirkon omat vaalisäännöt ovat kaikkea muuta kuin demokraattiset - sen jopa änkyräuskovaisten pienen joukon valtaan kyllästyneet kirkon edustajat, mm. Seppo Simola, K&k:n päätoimittaja, ovat todenneet.

      Kirkkoherranvaalitkin on ihan muuta kuin demokraattiset. Niiden sääntöjen tarkoitus on nimenomaan estää seurakuntalaisten valta kirkkoherran valinnassa, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun eniten ääniä saanut on jäänyt nuolemaan näppejään ja haavojaan, rannalle ruikuttamaan.

      Ja nythän systeemiä ollaan muutamassa vielä hullummaksi, että ei äänestettäisi ollenkaan, vaan joku -neuvosto tai muu vastaava valitsisi kirkkoherran.

      Pappisvalta jyrää kirkossa. Lisäksi siellä monet "viskaalit" istuu kahdella pallilla, valvovat itseään.

      • feefoofuu

        Ihan samanlainen ohjeistus oli tosiaakin opetushallituksesta kouluille noissa viimeisimmissä seurakuntavaaleissa, mutta ei ne saanu juurikaan äänestysprossaa ylöspäin.

        Oppilaita käytettiin myös vaalivirkailijoina, ja äänestys tapahtui keskellä koulupäivää, osana koulupäivää.

        Jos se olisi tapahtunut kouluissa esim. viikoloppuna kuten esim. viime sunnuntaina EU-vaaleissa, itse ainakin äänestin koululla, niin se olisi ihan ok, jos kirkko maksaisi vuokraa koululle tiloista - mutta eihän kirkko mistään mitään maksa, ei edes juuri mitään veroaja, melkein kaikista se on vapautettu.

        Mutta e!. keskelle koulupäivää piti äänestys saada. Miksi? Siksi että sen uskottiin nostavan äänestys%a, kun oppilaat ovat koulupakon kerääminä kuin kalat katiskassa, pakoon ei pääse. Opettaja johtaa luokan äänestämään.

        Kirkolla on ihan tarpeeksi. liikaakin, omia tiloja tyhjillään suurimman osan aikaa äänestyspaikoiksi, ei ole pelkoa pitkistä jonoista. Mutta kun ei sinne ole tunkua äänestäjistä, niin yritetään epätoivoisesti koulujen avulla saada äänestysinnostusta ja -vilkkautta ja - prosenttia ylös, mutta eipä onnistunut.


    • hmmm......

      Eikös tuollainen ole syrjivää, koska siinä oppilaan uskontokunta paljastuu?

      Kirkkoon kuulumaton ei tietenkään voi äänestää seurakuntavaaleissa, oli koulupäivä tai ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2655
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1866
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      152
      1447
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      367
      1418
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      357
      1356
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1246
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      61
      1213
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1146
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      1006
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      928
    Aihe