Isänmaanpetokseen jatkuvasti syyllistynyt Terroristijärjestö Kokoomus valitsi
Homo Haaviston tuhoamaan tällä kertaa VERONMAKSAJIEN omaisuutta.
Kaava on aina sama,muutetaan Valtion yrityksen nimi ja Lahjoitetaan se sitten Isänmaanpetoksellisen Terroristijärjestö Kokoomuksen isännille.
Nyt oli vuorossa Destia,joka lahjoitettiin AHLSTRÖMMIN suvulle.Seuraavana on
vuorossa tietenkin ITELLA joka lahjoitetaan tietysti EHRNROOTIN suvulle.
Ansiokas MOT ohjelma näytti EU:n OHJELMAJULISTUKSEN, jonka mukaan EU:ntarkoituksena on luoda MONOPOLIASEMASSA OLEVIA YRITYKSIÄ,siis Yksityisten eikä Valtioiden.Valtioiden kannattavat yritykset siirretään muutamien perheidenomistukseen,aivan siten kuin SUUR-SUOMEA ajavat ISÄNMAANPE-
TOKSELLISET KOKOOMUS ja SDP ovat tehneet.
Sitten selitetään,kuten HOMOHAAVISTO,että yksityinen uusi omistaja voi pitkä-
jänteisesti kehittää DESTIAA kaikkien hyväksi.Totuushan on se,että Ahlströmmin
suku saa Monopoliaseman samoihin töihin mitä Destia teki Veronmaksajien
omistuksessa.Sillä erolla vain,että Suomalaisia työntekijöitä (veronmaksajia)
tullaan taas erottamaan ja palkkaamaan halpatyövoimaa tilalle.
Laskutushinnat tullaan tietysti nostamaan pilviin jotta sijoitettu pääoma saadaan
takaisin 3-5 vuoden kuluessa.
Homo Haaviston tuhoamaan tällä kertaa VERONMAKSAJIEN omaisuutta.
Kaava on aina sama,muutetaan Valtion yrityksen nimi ja Lahjoitetaan se sitten Isänmaanpetoksellisen Terroristijärjestö Kokoomuksen isännille.
Nyt oli vuorossa Destia,joka lahjoitettiin AHLSTRÖMMIN suvulle.Seuraavana on
vuorossa tietenkin ITELLA joka lahjoitetaan tietysti EHRNROOTIN suvulle.
Ansiokas MOT ohjelma näytti EU:n OHJELMAJULISTUKSEN, jonka mukaan EU:ntarkoituksena on luoda MONOPOLIASEMASSA OLEVIA YRITYKSIÄ,siis Yksityisten eikä Valtioiden.Valtioiden kannattavat yritykset siirretään muutamien perheidenomistukseen,aivan siten kuin SUUR-SUOMEA ajavat ISÄNMAANPE-
TOKSELLISET KOKOOMUS ja SDP ovat tehneet.
Sitten selitetään,kuten HOMOHAAVISTO,että yksityinen uusi omistaja voi pitkä-
jänteisesti kehittää DESTIAA kaikkien hyväksi.Totuushan on se,että Ahlströmmin
suku saa Monopoliaseman samoihin töihin mitä Destia teki Veronmaksajien
omistuksessa.Sillä erolla vain,että Suomalaisia työntekijöitä (veronmaksajia)
tullaan taas erottamaan ja palkkaamaan halpatyövoimaa tilalle.
Laskutushinnat tullaan tietysti nostamaan pilviin jotta sijoitettu pääoma saadaan
takaisin 3-5 vuoden kuluessa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuskin oli sattumaa että kohu-uutinen Yliopisto-iskun suunnittelijoista julkaistiin
samalla päivällä suurella kohulla,ja Destian myynti saatiin vaiennettua uutisoinnista.Uskottavuus Poliisiin alkaa kansan silmissä olla tasan nolla.
Siksi ei olisi ihme että näiden kahden selvästi mielisairaan kotiin olisi uskottavuuden lisäämiseksi toimitettu lavasteeksi aseita.
Joka tapauksessa kaksikko on toimitettava loppuiäksi mielisairaalaan.
Lannoiteyhtiö... nyt destia, omille pojille.. Myyvät kohta eteenpäin; satojenmiljoonien voitolla..
Kohta altia, mikä viedään, sitten Suomesta..
Lisäksi työttömyyden takia moni joutuu myymään asunnon halvalla. Ne ostaa tietysti Haaviston ja Sinnemäen kaltaiset asuntosijoittajat, jotka tienaavat hieman käyttöpääomaa Eduskunnassa tai meppinä.
Olisi hyvä vaihtaa näitä etujen saajia välillä, jos putkessa saa oltua 20 vuotta, kuten Hautala, siinä on kyllä rikastumismahdollisuus.
Hetken päästä VR myydään kaiketi Antti Herlinille.
Ei ihme että Katainen naama virneessä poistuu palkittavaksi työstään näiden
suomenruotsalaisten sukujen hyväksi.
Samat Ehrnrootit ja kumppanit kärähtivät hetki sitten piilotettuaan rahojaan
Veroparatiisi maissa,ja nyt näillä verottajalta KOKOOMUKSEN siunauksella piilotetuilla rahoilla ostetaan Valtion tuottavimpia yrityksiä.
Ja tosiaan Huuhaata syöttämällä kahdesta ääliöstä niin käännetään Valtion yritysten varastamisesta huomio pois,kiitos Ylen Kokoomuslaisten toimittajien tie-
tenkin yhdessä SDP:n jäsenkirjatoimittajien (yht.100%) kanssa.
Kataisesta joko kehaisi:
"hallussapito hermostuttaa".
Ehkä siinä selitys, kun touhua ei tahdo muuten millään ymmärtää. Naurettavaa puhua isänmaallisuudesta. Tuli kirjoiteltua suuria velkasitoumuksia tukeakseen euron politiikkaa ja jos niistä joku jossain vaiheessa löytään huomautettavaa tulee kiire poistua maasta. Stubbilla ei ole vielä kovin kiire, kun EU-mepin paikka ei kelvannutkaan vaan pyrkiin nyt kokoomuksen johtoon.
Olen kovasti alkanut epäillä, omistaako Katainen osan Iltalehdestä. Mitä mieltä ollaan, onko sillä omistajan ääni?
Alexander Stubb aloittaa tänään puheenjohtajakampanjan
Iltasanomat Julkaistu: 27.5.2014 8:03
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288693877444.html
Pääkirjoitus 28.05.14
Stubb lupaa ajaa Natoa
Keskiviikko 28.5.2014 klo 06.19
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2014052818349226_pk.shtml
Talous 26.5.2014 klo 16:05 | päivitetty 26.5.2014 klo 18:55
JHL: Destia myydään pilkkahintaan
http://yle.fi/uutiset/jhl_destia_myydaan_pilkkahintaan/7263800
Valtio myy Destian Ahlström Capitalille
Taloussanomat
26.5.2014 10:22
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/05/26/valtio-myy-destian-ahlstrom-capitalille/20147413/12?pos=luetuimmat
Lamathan aiheutetaan joskus sen vuoksi, että köyhät nöyrtyvät myymään kaiken omaisuutensa suomenruotsalaisille ja kokoomuslaisille ökyrikkaille suvuille. Niinpä heistä tuleekin ennen pitkää monopolifirmoja allla, mm. laivanrakennus- ja metalliteollisuus on ollut tunnetusti em. sukujen juttu, mm. Hackman, jne.
1990-luvun lamassa oli roskapankki, jonka lainat puhuttivat pitkään. Laman seurauksena siirtyi omaisuus, kiinnitykset ja kaipa velatkin niille, joilla oli varaa ostaa en. Ensin oli ajettu kalliiseen kovaan markkaan, että olisi muutamille puolueille mieleinen EMU-valmius. Asiaa hoitivat porvarit ja sdp. Kuka pitää vielä sdp:tä muuten työväen puolueena? Siinä on suurta itsepetoksen makua, kun johtajat ovat järjestään yhteiskunnan kermaa ja rikkaita opettajia, ekonomoja jne.
Päästyään valtaan 90-luvun alusta tähän päivään KOKOOMUS on tuhonnut vero-
rahoilla rakennetut kannattavat Valtion yritykset ,pelastanut suomenruotsalaisten
sukujen omaisuutta.
Esimerkkinä Wärtsilä-konserni,jossa Ehrnrootin suku meinasi menettää koko
omaisuutensa,mutta KOKOOMUS pelasti Kansliapäällikkö Buntta "Nallen Isä"
Wahlroosin avulla ko. suvun omaisuuden,ja ainoastaan HYVÄVELIJÄRJESTEL-
MÄ sai pelastettua Buntta Wahlroosin Valtakunnanoikeudelta.
Millainen isä sellainen poika.
Kurkun muoto,Kondomien kesto ym. vastaavat tosi tärkeät asiat ja nyt tulossa oleva VIIMEISEN MYYNTIPÄIVÄN poisto elintarvikkeista ovat EU:ssa KOKOO-
MUKSELLE mieluisia päätöksiä,mutta EU-alueella olevien VEROPARATIISIEN
lopettaminen ja niihin VEROTTAJALTA piiloitettujen rikollisten (100%) rahojen
takavarikointi ei Kokoomukselle käy.Siellähän näiden SR-sukujen rahat ovat
piilossa,siis Stubin ja muiden Kokoomuslaisten isäntien.
Kokoomus on varmistanut selustansa,ettei mitään syytteitä tule mistään.
Suojelupoliisin päällikkö Nevala,joka oli rehellinen ja isänmaallinen mies
ajettiin Kokoomuksen toimesta itsemurhaan ja laitettiin Kokoomuslainen
vasikka tilalle.Viimeinen rehellinen Poliisiyljohtaja Markku Salminen sai saman
kohtalon.Kokoomusjohtoisen ahdistajien joukko kävi voimalla Sisäministeri Anne
Holmlundin (Kokoomus) johdolla ,avustajanaan mm. Sami Paatero,nykyisen
Poliisiylijohtajan poika,Markku Salmisen kimppuun,keksien "Vakavia syytöksiä"
ja levittäen niitä Kokoomustaustaisten toimittajien avustuksella lehdistölle.
Vakavin syyte oli kilometrikorvausten liiallinen määrä ??? Entä Salmisen jälkeen
Poliisiylijohtajaksi valittu Kokoomuksen ja Vapaamuurarien Mikko Paatero.
Ajoi kovalla ylinopeudella Lempäälässä Liikkuvanpoliisin tutkaan ja vaati uhkai-
lemalla tutkatehtävissä olevia poliiseja seuraamuksella,mikäli eivät luovu
rangaistusvaatimuksista.
NO,Kokoomuksen voimalla oma luottomies Poliisiylijohtajaksi.
Rehellinen ja isänmaallinen Markku Salminen päätyi itsemurhaan Kokoomuksen painostuksen uhrina.
Nyt tarvitaan pikaisesti uusi EU Kansanäänestys jotta Suomesta tulee taas
ilman muuta Vapaa,Itsenäinen ja Riippumaton Valtio.
Onko suurempaa häpeää Suomessa kuin se että on Kokoomuslainen,
isänmaansa myyjä.
Kokoomuslainen Rottalauma järjestää Romaniasta ja Bulgariasta tuleville Mafiankuskaamille kerjäläisille veronmaksajien kustannuksella oikein kunnolliset terveydenhoidot,samaan aikaan kotimaan avoimen sektorin eläkeläiset on ajettu tilanteeseen,että on vietävä vähää omaisuuttaan panttilainaamoon lääkkeitä saadakseen.
ON VÄLITTÖMÄSTI JÄRJESTETTÄVÄ UUSI EU ÄÄNESTYS.Nykyiset kelvottomat
Kokoomuspropagandaa suoltavat toimittajat on potkaistava pihalle YLE:stä.
on selvää ettei Suomen Kansaa toistakertaa niele Kokoomuksen,EK:n,Vapaa-
rarien ja muiden rikollisjärjestöjen propagandaa.
Äänestyksen jälkeen Suomi voi irtisanoa kaikki kansainväliset sopimukset ja
järjestää Kansanäänestyksen koskien Kokoomuksen jäsenkirjan omistavien
ja omistaneiden Isänmaamme petturien kohtalosta.
Hämäysyritykset valtion yhtiöiden myyn...lahjoituksista jatkuu.Kokoomus pelottelee
Suomalaisia jatkuvasti Venäjän uhalla.Juutalaisten ympärileikattua esinahkaa
nuolevat Kokoomuslaiset Lähettivät Kokoomus Luftwaffen häätämään Venäläistenreitiltään eksyneet kuljetuskoneet Suomenlahdella.Startti tuli 4 tuntia myöhässä.Ihmeellistä on se,että silti piti Äänivalli rikkoa Sipoon yläpuolella.
Ehkä haluttiin näyttää että Terroristivaltio USA:sta hankituilla Horneteilla pääsee
jopa äänen nopeudella,ettei mennyt Kokoomuksen Suomen veronmaksajien
miljardeilla euroilla hankkimat hävittäjät turhaan ilmaan.
Vain muutama päivä sitten Ilmatieteen laitos joutui selventämään,että Pohjois-
Suomessa itäänpäin menevä sadepilvialue ei olekaan sade pilvi vaan ilmavoimien sotaharjoitusten yhteydessä tutkien hämäämiseksi ilmaan lähe-
tettyä ainetta.Kuvasta näkyi,että "pilvi" meni Venäjälle Kuolan korkeudella.
Olikohan Aleksanteri Stubbi esittänyt anteeksipyynnön Venäjälle.