Jytkyn jälkeen suurta mainetta niittänyt kolmen H:n kerho on siis nyt kutistunut eduskunnassa vain yhteen. Hakkarainen lienee siis ryhmänsä aatelia ja johtohahmo.
Hirvisaari sai symboolisesti kenkää, ja Halla-aho pasisitettiin Brysseliin unohtumaan.
Soini poseeraa mielellään Sampo Terhon kanssa, mutta Halla-ahoon ei koske kepilläkään.
Sampo on kasvanut Brysselissä, ja mokuileva nuiva hommalaisuus loistaa poissaolollaan ohjelmasta ja puheista.
Halliksella ei vieläkään ole mitään muuta kuin sitä itseään. Hän on pedifiliakirjoituksillaan leimattu mies. Hän jää siksi eristyksiin jos PS valitsee salonkikelpoisen ryhmän. Sammonkaan kanssa ei ole enään muuta yhteistä kuin lähtömaan puolue, jolla ei Brysselissä ole juuri mitään merkitystä.
Saa nähdä pyörtääkö Hallis sanansa ja palaa ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Seuraavissa eurovaaleissa PS saatta jo olla hajonnut tai vajonnut puolue ja Halliksen julkkisstatus himmennyt tai hommalaisuus menettänyt "hohtonsa".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.