Se että perhe kannattaa uskollisesti Jehovan määräystä karttaa erotettujen sukulaisten kanssa seurustelemista, voi johtaa hyviin tuloksiin. Tätä valaisee seuraava esimerkki. Eräs nuori mies oli ollut erotettuna yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana hänen isänsä, äitinsä ja neljä veljeään "lakkasivat olemasta" hänen seurassaan. Välillä hän yritti lyöttäytyä heidän joukkoonsa, mutta kaikki perheenjäsenet pysyivät uskollisina ja kieltäytyivät päättäväisesti pitämästä häneen yhteyttä. Kun tämä mies oli otettu takaisin seurakuntaan, hän kertoi kaivanneensa aina perheenjäsentensä seuraa, varsinkin ollessaan yksin iltaisin. Hän kuitenkin myönsi, että jos perhe olisi vähänkin seurustellut hänen kanssaan, se olisi riittänyt hänelle. Mutta koska perheenjäsenet eivät pitäneet häneen minkäänlaista yhteyttä, palava halu olla heidän kanssaan kannusti osaltaan häntä korjaamaan suhteensa Jehovaan. Muista tämä, jos joskus tunnet kiusausta vastoin Jumalan käskyä seurustella erotettujen sukulaistesi kanssa.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2012 s. 12)
”Robert oli erotettuna lähes 16 vuotta. Tuona aikana hänen vanhempansa ja sisaruksensa noudattivat päättäväisesti ja uskollisesti Jumalan sanan neuvoja, joiden mukaan tulee lakata olemasta väärintekijöiden seurassa ja olla edes tervehtimättä heitä. -- Kun häneltä kysyttiin, mikä sai hänet niin pitkän ajan jälkeen palaamaan Jehovan ja Hänen kansansa luo, hän vastasi, että perheenjäsenten asenne vaikutti häneen. Hän sanoi: "Minulle olisi riittänyt, jos perheeni olisi pitänyt minuun vähänkin yhteyttä, vaikkapa vain kysäissyt kuulumisiani. Nyt kuitenkin kaipasin heidän seuraansa, ja se osaltaan sai minut palaamaan Jumalan luo."" (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2013 s. 28)
Hämmästelen suuresti näitä järjestön kirjoituksia. Näissä järjestö tunnustaa hyvin suoraan oikein esimerkkien kautta että takaisin palaamisen syy ei ole uskonto itsessään vaan ainoastaan perheenjäseniä kohtaan tunnettu kaipaus.
On vaikea ymmärtää miksi järjestö haluaa perhesuhteilla kiristämällä takaisin sellaisia henkilöitä joiden silmät ovat jo auenneet järjestön suhteen, ja jotka tulevat takaisin näin ollen vain näyttelemään todistajaa perheensä takia. Olettaisi että järjestön itsensä motiiveissa olisi se että ihmiselle luontaisilla perhesuhteilla ei kiristetä ketään takaisin. Lahko kun itse kirjoittaa muiden uskontojen kohdalta seuraavasti, mutta ei itse noudata hyvää neuvoaan:
“Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä.” (Herätkää! heinäkuu 2009 s. 28, 29)
Seuralle kelpaa todistajaa teeskentelevät takaisin
8
61
Vastaukset
- Mietiskelijä:
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että uskontoon kuin uskontoon tulee liittyä vain ja ainoastaan ymmärtämällä asiat ja opinkappaleet, ei siis motiivina saa olla esim. "miellyttää sukulaisia".
Tässä--kin asiassa JT:en järjestössä olisi muutoksen tarvetta.
Jos he eivät tähän ja näihin tarvitttaviin muutoksiin pysty--eivätkä edes pyri---niin pahalta näyttää jehovantodistajain tulevaisuus ainakin Suomessa---muualla maailmassa tulevaisuutta on vaikea tietää.
Olisikin hyvä tietää, onko tuo "karttamissääntö" yhtä raju muissa maissa ?
Ja varsinkin, -- onko muissakin maissa niin sanotut "kahdet punnukset" ?"vain ja ainoastaan ymmärtämällä asiat ja opinkappaleet, ei siis motiivina saa olla esim. "miellyttää sukulaisia""
Tuskimpa kukaan edes lähtee lahkosta jos sukulaisia haluaa mielyttää. Näen että kyseessä on enemmän luontainen tarve olla yhteydessä perheenjäseniinsä. Tässä mielessä Vartiotorniseura on suuressa moraalisessa vastuussa rikottuaan lukemattomia perheitä ja aiheutettuaan näin itsemurhiakin.- Puala koossa
Koala_puussa kirjoitti:
"vain ja ainoastaan ymmärtämällä asiat ja opinkappaleet, ei siis motiivina saa olla esim. "miellyttää sukulaisia""
Tuskimpa kukaan edes lähtee lahkosta jos sukulaisia haluaa mielyttää. Näen että kyseessä on enemmän luontainen tarve olla yhteydessä perheenjäseniinsä. Tässä mielessä Vartiotorniseura on suuressa moraalisessa vastuussa rikottuaan lukemattomia perheitä ja aiheutettuaan näin itsemurhiakin.Nimimerkki "Koala_puussa" kirjoittaa "lähtee lahkosta", mutta on myös ryhmä, jotka erotetaan.
"Lähtee lahkosta" ryhmä tietää mitä tulee seurauksena, mutta erotetulle saattaa tilanne tulla yllätyksenä.
Eroaminen ja erotettu on ymmärrettävä eriluontoisena asiana.
Erotettu ja itse eronnut pitäisi käsitellä eri asioina.
Mielestäni itse eronneella ei pitäisi olla asiasta mitään valittamista. Puala koossa kirjoitti:
Nimimerkki "Koala_puussa" kirjoittaa "lähtee lahkosta", mutta on myös ryhmä, jotka erotetaan.
"Lähtee lahkosta" ryhmä tietää mitä tulee seurauksena, mutta erotetulle saattaa tilanne tulla yllätyksenä.
Eroaminen ja erotettu on ymmärrettävä eriluontoisena asiana.
Erotettu ja itse eronnut pitäisi käsitellä eri asioina.
Mielestäni itse eronneella ei pitäisi olla asiasta mitään valittamista.""Lähtee lahkosta" ryhmä tietää mitä tulee seurauksena, mutta erotetulle saattaa tilanne tulla yllätyksenä."
Se että lähtevä tietää mitä tulee seurauksena ei millään tavalla tee oikeutusta karttamiselle. Lahkolla on oikeus karttaa eronneita ( tosin tähän ei ole syytä koska eronnut ei halua lahkoon) mutta lahkolla ei ole moraalista oikeutta vaatia perheenjäseniä siviilissä karttamaan eronnutta.
"Eroaminen ja erotettu on ymmärrettävä eriluontoisena asiana."
Molemmissa tapauksissa sekä kartettu kokee äärimmäistä hätää ja yksinäisyyttä että karttajat huonoa omaatuntoa ja ikävää. Lopputulos on samanlainen riippumatta onko eronnut vai erotettu.
"Mielestäni itse eronneella ei pitäisi olla asiasta mitään valittamista."
Tämä on pöyristyttävä väite. Ensin synnyt jehovan todistajaperheeseen ja sinut aivopestään yhteen ainoaan totuuteen. Sitten menet teininä kasteelle ja tule aikuisena ymmärtämään ettet usko enää valehtelevaan järjestöön, ja eroat lahkosta. Tämän seurauksena vielä menetät perheesi.
Lahkon omien sanojen mukaan ketään ei pitäisi pakottaa valitsemaan uskonnon ja perheen väliltä. Miksi katsot että tuo koskee vain muita uskontoja eikä vartiotorniseuraa?- Puala koossa
Koala_puussa kirjoitti:
""Lähtee lahkosta" ryhmä tietää mitä tulee seurauksena, mutta erotetulle saattaa tilanne tulla yllätyksenä."
Se että lähtevä tietää mitä tulee seurauksena ei millään tavalla tee oikeutusta karttamiselle. Lahkolla on oikeus karttaa eronneita ( tosin tähän ei ole syytä koska eronnut ei halua lahkoon) mutta lahkolla ei ole moraalista oikeutta vaatia perheenjäseniä siviilissä karttamaan eronnutta.
"Eroaminen ja erotettu on ymmärrettävä eriluontoisena asiana."
Molemmissa tapauksissa sekä kartettu kokee äärimmäistä hätää ja yksinäisyyttä että karttajat huonoa omaatuntoa ja ikävää. Lopputulos on samanlainen riippumatta onko eronnut vai erotettu.
"Mielestäni itse eronneella ei pitäisi olla asiasta mitään valittamista."
Tämä on pöyristyttävä väite. Ensin synnyt jehovan todistajaperheeseen ja sinut aivopestään yhteen ainoaan totuuteen. Sitten menet teininä kasteelle ja tule aikuisena ymmärtämään ettet usko enää valehtelevaan järjestöön, ja eroat lahkosta. Tämän seurauksena vielä menetät perheesi.
Lahkon omien sanojen mukaan ketään ei pitäisi pakottaa valitsemaan uskonnon ja perheen väliltä. Miksi katsot että tuo koskee vain muita uskontoja eikä vartiotorniseuraa?En ole sitä suinkaan väittänytkään, että "olisi oikeus", mutta kun näin JT:jat järjestönä tekevät, niin sen eroavan on täytynyt tietää.
Eli se ei tullut eroavalle yllätyksenä.
Erotetulle tulee asia joskus yllätyksenä.
Eli valittaminen ja itkeminen ei auta, muuta kuin niin, että JT:jien järjestö muuttaa tapojaan, ja siihen voi toivottavasti esim. oikeulaitos vaikuttaa --vaikka nyt sitten ministereiden aloitteesta, toivottavasti.
Ei siinä toki olen samaa mieltä, että millään järjestöllä ei ole moraalista oikeutta repiä irti perheenjäseniä toisistaan. - Puala koossa
Puala koossa kirjoitti:
En ole sitä suinkaan väittänytkään, että "olisi oikeus", mutta kun näin JT:jat järjestönä tekevät, niin sen eroavan on täytynyt tietää.
Eli se ei tullut eroavalle yllätyksenä.
Erotetulle tulee asia joskus yllätyksenä.
Eli valittaminen ja itkeminen ei auta, muuta kuin niin, että JT:jien järjestö muuttaa tapojaan, ja siihen voi toivottavasti esim. oikeulaitos vaikuttaa --vaikka nyt sitten ministereiden aloitteesta, toivottavasti.
Ei siinä toki olen samaa mieltä, että millään järjestöllä ei ole moraalista oikeutta repiä irti perheenjäseniä toisistaan.Sori....L kirjain jäi pois viimeisen kappaleen ensimmäisestä sanasta "ELI"
Puala koossa kirjoitti:
En ole sitä suinkaan väittänytkään, että "olisi oikeus", mutta kun näin JT:jat järjestönä tekevät, niin sen eroavan on täytynyt tietää.
Eli se ei tullut eroavalle yllätyksenä.
Erotetulle tulee asia joskus yllätyksenä.
Eli valittaminen ja itkeminen ei auta, muuta kuin niin, että JT:jien järjestö muuttaa tapojaan, ja siihen voi toivottavasti esim. oikeulaitos vaikuttaa --vaikka nyt sitten ministereiden aloitteesta, toivottavasti.
Ei siinä toki olen samaa mieltä, että millään järjestöllä ei ole moraalista oikeutta repiä irti perheenjäseniä toisistaan."En ole sitä suinkaan väittänytkään, että "olisi oikeus", mutta kun näin JT:jat järjestönä tekevät, niin sen eroavan on täytynyt tietää.
Eli se ei tullut eroavalle yllätyksenä. "
Kyllähän eroava sen tietää. Tilanne kuitenkin muistuttaa sitä että Matti asettaa aseen Harrin ohimolle ja sanoo rahat tai henki. Todistaja joutuu valitsemaan sen väliltä että teeskentelee todistajaa ja elää kaksoiselämää, tai perheen väliltä. Tällöin eronnutta ei voi mitenkään syyllistää siitä että tilee kartetuksi. Molemmat vaihehdot on vaikeita. Siitä että uskonsa lahkoon menettänyt rehellisesti sen asian tunnustaa ja eroaa, järjestö palkitsee perheen menettämisellä. Kun taas kaksoiselämän viettämisen se palkitsee sillä että hän saa pitää perheensä.
"Eli valittaminen ja itkeminen ei auta, muuta kuin niin, että JT:jien järjestö muuttaa tapojaan, ja siihen voi toivottavasti esim. oikeulaitos vaikuttaa --vaikka nyt sitten ministereiden aloitteesta, toivottavasti."
Itkeminen ei auta mutta se auttaa etä asiasta pidetään mediassa paljon meteliä. Ainakin yhä harvempi tällöin hakeutuu kyseisen järjestön jäseneksi.
- Rutte
>>“Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä.” (Herätkää! heinäkuu 2009 s. 28, 29)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371325Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981325Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891185- 1071075
- 711002
- 18996
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva16989- 54966
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f170850Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16821