Ei sen näin pitänyt mennä...

Syvät pahoittelut sinulle.. En voi sanoa "että tiedän miltä tuntuu", mutta oma lapsenikaan ei täysin terveenä syntynyt. Kärsi synnytyksessä ja ilmeisesti myös mahassa ollessaan hapenpuutteesta ja oli myös eräs rakennepoikkeavuus.
En siis vertaa itseäni sinun tilanteeseen, meillä kuitenkin kaikki mennyt suht ok ei ole kehitysvammaa jne.

Mutta silti olen käynyt läpi monenlaisia tunteita. Olin jotenkin järkyttynyt ja kovin pettynyt kun kuulin ettei vauvani olekkaan "täydellinen",vaan hänessä on jotain "vikaa"! Koin surun,vihan ja epätoivontinteita ja luulin että kaikki hyvä hävisi elämästämme vauvan syntymän jälkeen..
Sairastuin myös masennukseen, mihin en koskaan hakenut hoitoa.
Nukuin varmaan vain muutaman tunnin vuotokaudessa. Kyttäsin vauvaa ettei sille tapahdu mitään ja luin netistä kaikkia kamaluuksia, pelkäsin ja pelkäsin...

Onneksi nykyään kaikki meillä ihan hienosti. Elämä on niin sanotusti "voittanut".
Tyttö on jo 3 vuotta. On saanut muut kehityksessä kiinni hienosti. Puheen kanssa ollut vähän ongelmaa, mutta sekin ihan ok tasolla.
Pari leikkausta takana, mutta niistäkin selvittiin.

Aluksi koin että vauva on vain velvollisuus ja minun on pakko sitä hoitaa vaikka en halunnut. Halusin terveen lapsen!
Kuitenkin pian rakkaus lapseen kasvoi ja onkin tärkeintä maailmassa, vaikka olisi mitä poikkeavaa..

Saanko udella että onko lapsellasi joku oireyhtymä vai miten tuollainen kehitysvammaisuus pystyttiin toteamaan noin pienellä?