Poikani aloittaa syksyllä koulun ja olen päättänyt kesän aikana paljastaa totuuden joulupukista, hammaskeijuista ja muista satuolennoista. Taustalla ovat omat kokemukseni lapsena, kun jouduin luokkakavereiden ja jopa opettajani nöyryyttämäksi, kun olin ensimmäisellä luokalla luennoinut joulupukista. Luultavasti joku muukin luokassa uskoi pukkiin, mutta muut tajusivat olla siinä tilanteessa hiljaa. Satuolentoihin uskovat lapset tuottavat aikuisille iloa, mutta en tiedä ensimmäistäkään syytä miksi lapsen ei pitäisi tietää mistä lahjat tulevat. On vääristyneen todellisuuden tarjoamista, jos lapselle tuputetaan maailmaa, jossa tavaraa tai rahaa ilmaantuu tyhjästä. Tähän asti olen sumplinut ja selitellyt kaksijakoisesti. Olen toisaalta syöttänyt pajunköyttä pukista ja vastaavista, mutta myös kertonut elämän tosiasioista: meillä ei matkusteta ulkomaille, asunnosta on paljon velkaa, vaatteet ovat toisten vanhoja, joidenkin palkka on pienempi kuin toisten.
Tässä yhteydessä ei kai pitäisi sohaista uskonnolliseen ampiaispesään. Maailmassa on ollut tuhansia uskontoja ja jumalia enkä ole niin ylimielinen, että pitäisin vanhempieni minulle siirtämää uskontoa muita kummempana. Se perustuu paimentolaiskansojen kertomuksiin ja se on napannut vaikutteita joka suunnasta. Tilalla olisi kenties islam tai joku toinen ekspansiivinen uskonto, jos eurooppalaiset eivät olisi aikanaan niin tuhoisasti levittäneet omaansa. Enkeleistä puhuminen voi luoda turvallisuuden tunnetta, mutta myös ristiriitoja. Kun pojan kanssa samanikäinen serkku lähti 4-vuotiaana, lopetin suojelusenkeleistä puhumisen. Isovanhemmilta vielä kuulee niistä jutuista. Ajattelin edetä tämän sadun kanssa hieman varovammin, mutta ehkä aika on kypsä muutaman vuoden päästä.
Tässä yhteydessä ei kai pitäisi sohaista uskonnolliseen ampiaispesään. Maailmassa on ollut tuhansia uskontoja ja jumalia enkä ole niin ylimielinen, että pitäisin vanhempieni minulle siirtämää uskontoa muita kummempana. Se perustuu paimentolaiskansojen kertomuksiin ja se on napannut vaikutteita joka suunnasta. Tilalla olisi kenties islam tai joku toinen ekspansiivinen uskonto, jos eurooppalaiset eivät olisi aikanaan niin tuhoisasti levittäneet omaansa. Enkeleistä puhuminen voi luoda turvallisuuden tunnetta, mutta myös ristiriitoja. Kun pojan kanssa samanikäinen serkku lähti 4-vuotiaana, lopetin suojelusenkeleistä puhumisen. Isovanhemmilta vielä kuulee niistä jutuista. Ajattelin edetä tämän sadun kanssa hieman varovammin, mutta ehkä aika on kypsä muutaman vuoden päästä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No sitten sinä kerrot. Eikai tuo nyt niin kummallista ole? Jotkut lapset ei koskaan usko mainitsemiisi asioihin. Teet nyt asiasta vähän turhan ison, ainakin tekstistä päätellen (kun on kova tarve selittää) haetko kenties joidenkin hyväksyntää asialle vai mikdi tuon kirjoitit?
Me emme meinaa koskaan opettaa lapselle mitään satuja joulupukeista, keijuista tai muistakaan henki- tai taruolennoista. Jos hän itse joskus haluaa johonkin uskoa, hän varmaan löytää uskonsa aiheet ilman meidän tarinoitakin.
Osa sukulaisista katsoi hartaasti, kun sanoimme ettei meidän taaperolle opeteta joululahjojen tulevan pukilta, vaan kerrotaan ihan reilusti kuka ne on ostanut. Itse lakkasin uskomasta joulupukkiin noin 2-vuotiaana, huomasin joulupukin elottoman naamarin ja isoisäni katkenneet sormet joulupukilla. Siinä oli se uskominen.
Eihän siinä kertomisessa pitäisi olla mitään vaikeaa. Sopivan tilanteen tullen paljastat totuuksia yksi asia kerrallaan ja tekemättä siitä liian isoa asiaa. Ei siis mitään juhlallista tiedotustilaisuutta, jossa kaikki paljastuu kerralla valheeksi ja petkutukseksi.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lapsen pitäisi uskoa joulupukkiin ym taruolentoihin. Se on vain aikuisten hauskanpitoa lapsen kustannuksella. Omat lapseni tiesivät alusta asti että joulupukki ja satuolennot ovat vain leikkiä ja satua, ja joulut olivat silti yhtä jännittäviä.
Uskonto on selitetty lapsillemme asiana, josta kenelläkään ei ole varmaa tietoa. On kerrottu että eri ihmiset uskovat eri tavoilla ja raamatun kertomukset ovat kuin ikivanhoja satuja, joissa ihmiset ovat selittäneet maailmaa vertauskuvilla ja antaneet elämänohjeita oman aikansa kansalle. Tältä pohjalta lapset voivat aikanaan itse päättää mihin uskovat, ja toivottavasti pystyvät suhtautumaan avarasti eri tavoin uskoviin.
"Ei siis mitään juhlallista tiedotustilaisuutta, jossa kaikki paljastuu kerralla valheeksi ja petkutukseksi."
Tuo on hyvä pointti.
Poika on sen verran kypsä, että osaa varmaan sulattaa asiat. Vähän on paha omatunto siitä, että olen huijannut omaksi ilokseni, mutta saan varmaan anteeksi.
Niin..miksi alunperinkään aletaan huijata lapsia tuollaisilla satuolennoilla?! mitäpä, jos sullekin kerrotaan eläkepäivän koettaessa, että eläkerahat ja leppoisat päivät.. no ne oli satua, tää nyt on vaan tällänen tapa uskotella..koita pärjäillä :)
Olet erittäin järkevä kun ajattelet noin.
Itse myös olen hieman huijaillut pääsiäispupuilla ja joulupukeilla, kuitenkin pilke silmäkulmassa.
Kyllä todellakin ennen koulua pitää jo kuitenkin olla tässä maailmassa, eli kaiken olen paljastanut hyvissä ajoin.
Suojelusenkelijutut voivat olla vaarallisia, kun lapsi luottaa sokeasti että joku lepattaa pään päällä, ja sitten kun auto ajaa yli, selviääkin että se oli valetta.. Myöhäistä sitten jo...
Otan syvästi osaa pienen serkkusi puolesta.
Pienten lasten tapaturmakuolemat murhat poislukien johtuvat lähes aina puutteellisesta valvonnasta. Sehän niistä tekeekin erityisen hirveitä, kun vanhemmat elävät loppuelämänsä siinä syyllisyydessä surun lisäksi.
Ihan turhaa on järjestää erikseen "paljastustilaisuuksia", naurattaa pelkkä ajatuskin. Kyllä noi keskenään selvittää 1. luokalta alkaen, onko pukkia olemassa vai eikö ole. Siis mikäli lapsella on ylipäänsä kavereita joiden kanssa jutella asioista. Ettei äiteen tarvii olla että "TADAA, arvaa mitä!! Joulupukki on valhetta, kuten moni muukin kertomamme asia!!"