Väkevä eksytys

Raamatussa puhutaan. Lopunaikoina Jumala lähettää väkevän eksytyksen.
Se koskee koko maailman kirkkokuntia ,, kaikkia.
Mikä eksytys, ja minkälainen?
On ollut eksyttäjiä jo apostoilen aikana, kahden tuhannen vuoden aikana on ollut kaikenlaisia suuntauksia, jotka ovat ottaneet raamatun ja tulkinneet sitä omalla tavallaan. On syntynyt vaikka minkälaisia lahkoja ja opinsuuntia.
Paavali varoitti vakavasti Jeesukseen uskovia , sellaisista jotka muuta oppia opettavat, eivätkä pitäydy terveeseen oppiin. Terve oppihan on puhdas raamatun sana.
Sitten sanotaan sanassa kuitenkin, että kaikki ovat pois poikenneet, ei ole yhtään ymmärtäväistä, jne.
Löytäneekö hän tulleessaan uskoa maanpäältä.
On kauheaa lukea, että Jumala itse lähettää eksytyksen, etteivät he ymmärtäisi, etteivät he näkisi.
Ja pahinta tässä on se, että eksytys lähetetään niille jotka kadotukseen joutuvat
Jos joku viisas nyt tämän lukee niin, oikaiskaa minua, kun en tunne raamatun kohtia ulkomuistista, jotta voisin laittaa tästä aiheesta kaikki raamatun kohdat niinkuin ne ovat siellä kirjoitettu. Huomaan että se kyllä olisi tässä yhteydessä välttämätöntä, etten syyllistyisi omiani selittämään.
42500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ajattelen tämän asian seuraavanlaisesti:En väitä että tämä olisi jotain Jumalan sanaa,mutta kuitenkin.

Tämä väkevä eksytys alkoi jo ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen kuoleman jälkeen.Se on Israelin sulkeminen pois Jumalan suunnitelmista.Mutta sen ei pitänyt olla lopullinen,vaan Jumala muuttaisi asian taas ennalleen.Israel oksastettaisiin takaisin alkuperäiseen paikkaansa aikojen lopulla,ennen Jeesuksen paluuta tai sen yhteydessä.

Room.11:2."Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa..."
Room.11:11."Vaan heidän lankeemuksensa(Israelin) kautta tuli pelastus pakanoille..."
Room.11:23 ja 24."Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.....,kuinka paljon ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettavaksi omaan öljypuuhunsa."

Kun pakanain täysi luku(Room.11:25) on tullut täyteen,sisälle:
Room.11:26."...niin kaikki Israel on pelastuva..."
Miksi?
Room.11: "Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan."
Ikuinen liitto.

Tässä väkevässä eksytyksessä joka alkoi silloin kun lopun aika alkoi,silloin kun Jeesus antoi elämänsä ihmisten puolesta, on monta vaihetta.(Niinkuin on monia lopunaikojakin.)
Israel joutui paatumukseen,väkevään eksytykseen joka on koitunut pakanoiden hyödyksi,mutta Israel ei ole ikuisesti tuossa tilassaan Jumalan yksipuolisen liiton vuoksi,ei Israelin hyvyyden ja erinomaisuuden vuoksi.

Se sana mikä Jumalan suusta on lähtenyt ei sinne tyhjänä palaja.
Tämä lopullinen suunnitelma alkoi toteutua 1948,silloin kun Israel oli vielä synnin vallassa,niinkuin nytkin vielä.Jeesuksen tullessa takaisin tapahtuu muutos.Muutos takaisin siihen että Israel on Jumalan silmäterä."Kuka Israelia siunaa,sitä Jumala on siunaava,kuka kiroaa,sitä Jumala on kiroava.1.Moos.12:3.

N.s. Korvausteologia on vihonviimeinen harhaoppi johon myös jehovantodistajat uskovat ja he joutuvat katumaan tuota oppia.

Äänestä
  • >> Israel joutui paatumukseen,väkevään eksytykseen joka on koitunut pakanoiden hyödyksi,mutta Israel ei ole ikuisesti tuossa tilassaan Jumalan yksipuolisen liiton vuoksi,ei Israelin hyvyyden ja erinomaisuuden vuoksi.

    Onko Jumalalla siis kahdet punnukset oikeuden käytössään, jossa ensimmäisessä riittää, että on vain syntynyt tiettyyn kansaan ja toisessa vaaditaan suurta "oikeaa" uskoa ja puhtautta?

    >> N.s. Korvausteologia on vihonviimeinen harhaoppi johon myös jehovantodistajat uskovat ja he joutuvat katumaan tuota oppia.

    Tässä jällen yksi esimerkki miten erityisen tulkinnanvaraisten kirjoituksien pohjalta syntyy erityisen itseriittoisia vihapuheita oikeaoppisuuden kuvitellusta ylemmyydestä käsin (kaikissa extremistisissä aatteissa on pohjalla sama mielen logiikka).

    Tuossa lausumassa tiivistyy myös kristikunnan historiassaan harrastama sadistisuus ja verenvuodatus vääräoppisiksi tulkitsemiaan kohtaan.

    Jos eläisimme eri aikakautta hitoriassa, niin ilmeisesti m.naat olisi valmis vainoamaan ja tappamaan "vääräoppisia"....kuten todistajia.

    Miten uskomukset ja uskonnot ovatkaan yksi suurin suvaitsemattomuuden ehtymätön lähde ja jonka nimissä poljetaan jalkoihin kaikki universaalit ihmisyyden tärkeimmät ja oleellisimat arvot.

    Muistutus kilpaileville hurskatelijoille: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12262358

    Äänestä

Kerrankin hyvä vastaus.Eikä harhaopilla nimeltä jehovantodistajat ollut mitään kommentoitavaa.
HYVÄ!

Äänestä

Korvausteologia on jotenkin sairas oppi.

Siinähän kaikki kiroukset asetetaan Israelin kontolle ja ittelle otetaan kaikki siunaukset. Varsinaista rusinat pullasta - opetusta :)

Äänestä

Avauksessa tulee esille koko kristinukson ongelmallisuudet ja ristiriidat niin älylisesti kuin moraalisestikin jo aivan sen alusta alkaen.

Miksi Jumala istutti hyvän- ja pahantiedon puun Paratiisiin koetellakseen ja saattaakseen kiusaukseen täydelliset luomuksensa, jotka oli luonut omaksi kuvakseen? Miksi alkaa leikitellä luomuksillaan?

Mihin Kaikkivaltiaan ego sellaista tarvitsee, jonka sanotaan vielä olevan itse rakkauden personoituma?

Miksi hänen luomuksensa eivät saaneet olla jo heti alkujaan tietoisia hyvästä ja pahasta? Missä on vapa valinta ilman tarvittavaa tietoa? Roboteiksiko Luoja heidät halusi? Miksi Jumala halusi pimittää heiltä tietoa ja laitta tuon pimitetyn tiedon heille kiusaukseksi keskelle paratiisia?

Mistä tuo paha oli lähtöisin jos Jumala on kaikkeuden alku ja Luoja?

Miksi hän, rakkaudellinen Luoja ja kaikkitietävä laittoi pahan paratiisiin kiusaukseksi ja koetukseksi luomuksilleen jo heti ensi metreiltä ja itse jo edeltä tietäen järkyttävät seuraukset koko ihmiskunnalle?

Kaikkitietävänä hänne on täytynyt tietää mikä seuraus riskeera olla. Miksi hän ei laatinut jotakin _ihimillistä_ B-plaania? Miksi hän itse asetti kiusauksen luomuksilleen ja lisäksi heti ensimmäiselle parillae, eikä vasta myöhemmin, jolloin osa olisi saattanut pysyä tottelevaisena?

Mittaamattoman kova hinta ihmiskunnalle maksettavaksi yhdestä omenasta.

Samoin sanotun henkipojan kapinan suteen, joka sittemmin S.aatanaksi nimitettiin. Mikski Jumala kaikkitietävyydessään ei varannut sitäkin varten jotakin _inhimillistä_ B-plaania?

On kerrassaan kohtuuton tuhansien vuosien hinta viattomille ensimmäisen parin jälkeläille maksettavaksi teoista joista eivät itse edes ole vastuullisia.

Sitten Jumala kirjoituttaa sanan _ihmisiä varten_ ja heidän ymärrettäväkseen, mutta sellaiseen kerrassaan tulkinnavaraiseen ja arvoitukselliseen muotoon, että hän on jo edeltä tiennyt kaikki sen seuraukset läpi vuosituhansien, kiistat, jakaumat, alistamiset ja sodat oikeaoppisuudesta jne.

Jopa jo Jeesuksen opetuslapset kiistelivät sanoistaan, jotka oli laustut tavalla joita oli vaikea tai mahdoton ymmärtää. Miksi leikitellä seuraajillaan?

Miten sitten voitaisiin edes kuvitella, että noista jo alkuaankin arvoituksellisista jälkikäteis-kirjoituksista ja sittemin niiden käännöksien käännöksistä voisi kukaan väittää omavansa sen oikean ymmärryksen.

Miksi Jumala leikkii luomuksillaan? Miksi hän harrastaa kuurupiiloa ja arvoituksia? Miksi hän tekee itsensä liki saavuttamattomaksi? Miksi hän saattaa nuo jo epätäydelliset luomuksensa kiusaukseen, koetukseen ja miksi kyykyttää jatukavasti pelolla, epävarmuudella ja uhkalla?

Mitä se antaa hänen täydelliselle egolleen? Miksi hän siis edes loi ihmisiä kuvakseen?

Miksi Jumala käyttää erityisen raakoja metodeja kuten mm. tapauksessa jossa Jumala käski Abrahamia uhraamaan Iisakin, vaikka kykeni täysin näkemään palvelijoidensa sydämen ja uskollisuuden?

Mihin Jumala tarvitsee noita jatkuvia ja epäinhimillisen raakojakin uskollisuuden koetuksia?

Miksi ihmiset ylipäätään tulisi kierrättää luodun maapallon kautta vain jotta otettaisiin taivaisiin (miksi ja mitä siellä toimittamaan?) ja sitten upea maapallo poroksi poltettaisiin kuten moni kirjoitukset kirjaimellisesti tulkitsee?

VT kertoo erityisen raaoista sodista ja kostoista joissa Jumala ei pitänyt edes omaa lupaustaan, jonka mukaan synnit eivät enää kaadu jälkeläisten harteille.

Miksi kristinusko kokonaisuudessaan ja historiansa valossa on niin kerrassaan riitaisa, jakaumia aiheittava, väkivaltainen, vera vuodattanut, niin henkisesti, psykologisesti kuin fyysisestikin, sillä sen nimissä on tehty kerrassaan mittaamattoman paljon pahaa.

Silloin kun kiistat, alistaminen, sortaminen ja tappaminen tapahtuu oikeaoppisuuden ja Jumalan nimissä se on ok. Tai kun rahaa ja mammonaa kerätään Jumalan nimissä, niin silloin kukkaroiden nyörit höltyvät.

Miten se eroaa tai on mitään muutakaan ideologiaa tai aatetta ylevämpi?

Äänestä

Jumala vakuuttaa hebrealaisille eli nykyään sanotaan juutalaisille moneenkin otteeseen, että Israel on Hänen kansansa IKUISESTI.

Tämä riittää vastaukseksi.

Äänestä
  • hengellinen israel kirjoitti:

    Hyviä jakeita ovat ja totuudellisia, mutta missään Jumala ei peruuta rakkauttaan Israeliin, joka kestää iankaiken.

    On totta, että Israeliin tulee kuulumaan myös Jeesukseen uskovat kristityt, jotka nyt tällä hetkellä muodostamme seurakunnan, jonka Jeesus on itselleen lunastanut.

    Jumala perusti Aabrahamin kautta uskon liiton ja me uskovat kristityt olemme osa tätä uskonliittoa, joka tulee uskostamme Jeesukseen. Amen

    Äänestä

  • Uskonliitto kirjoitti:

    Mikä on Uuteen Liittoon, jonka välittäjä Kristus Jeesus on, otettu Israel ja juutalainen?

    Äänestä

  • Raamatun mukaan.. kirjoitti:

    Lopulta myös juutalainen kansa tunnustaa, että "Siunattu olkoon Hän (Jeesus) joka tulee Herran nimeen". Näin on koko Israel pelastuva, kun juutalaiset tunnustaa että Jeesus on se heidän Messiaansa.

    Äänestä

  • Raamatun mukaan.. kirjoitti:

    Mikä on Uuteen Liittoon, jonka välittäjä Kristus Jeesus on, otettu Israel ja juutalainen?

    Room. 11"1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:"

    Näin siis Paavali Raamatussa. Kelpaako Raamatun sana Jehovan todistajille vai ei?

    Äänestä

  • Uskonliitto kirjoitti:

    Hyviä jakeita ovat ja totuudellisia, mutta missään Jumala ei peruuta rakkauttaan Israeliin, joka kestää iankaiken.

    On totta, että Israeliin tulee kuulumaan myös Jeesukseen uskovat kristityt, jotka nyt tällä hetkellä muodostamme seurakunnan, jonka Jeesus on itselleen lunastanut.

    Jumala perusti Aabrahamin kautta uskon liiton ja me uskovat kristityt olemme osa tätä uskonliittoa, joka tulee uskostamme Jeesukseen. Amen

    Vuonna 70 roomalaiset sotajoukot tuhosivat Jerusalemissa sijainneen temppelin, joka oli silloisen lihallisen Israelin ja lihallisen juutalaisuuden palvontapaikka, jossa he palvoivat Jumalaansa. Juuri näistä juutalaisista koostuivat ne sotajoukot, jotka puolustivat Jerusalemin linnoituskaupunkia isänmaallisin tuntein "kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta" hengessä. He eivät noudattaneet surmaamansa Jeesuksen neuvoja paeta Jerusalemista ja sen maakunnasta vuorille, kun saisivat kuulla roomalaisten sotajoukkojen melskettä maakunnissa päämääränään Jerusalemin linnoituskaupungin tuhoaminen ja asukkaiden vangitseminen. He saivat toimintansa mukaan.

    Ne Kristukseen Jeesuksen uskovat, joista tuli kristittyjä, ja jotka oli otettu Uuteen Liittoon, eivät palvoneet enää Lakiliiton alaisuudessa Jumalaansa temppelijärjestelyssä Lain mukaan, he tottelivat Herraansa Jeesusta ja pakenivat perheineen vuorille, ja säästyivät hengissä. He palvoivat Jumalaansa hengessä ja totuudessa. Heistä oli tullut sydämen ympärileikkauksen kautta hengellisiä juutalaisia, ja heitä oli otettu "Jumalan Israeliin".

    Lue se Raamatusta!

    Matteus 21:42-46
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/matteus/21/#v40021042

    Matteus 23:33-39
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/matteus/23/#v40023033

    Luukas 21:20-22
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/luukas/21/#v42021020

    Heprealaisille 8.luku
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/8/

    Heprealaisille 9. luku
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/9/

    Heprealaisille 10:1-22
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/10/

    Roomalaisille 2:28,29
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/2/#v45002028

    Roomalaisille 9:6-13
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/9/#v45009006

    Äänestä

  • Sana on miekka kirjoitti:

    Room. 11"1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:"

    Näin siis Paavali Raamatussa. Kelpaako Raamatun sana Jehovan todistajille vai ei?

    Roomalaisille 11:1-7
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/11/

    Hyvä Uutinen julistettiin ensin lihassa ympärileikatuille juutalaisille, ja heistä tuli niitä, joiden sydämen esinahan Jumala leikkasi, ja heistä tuli ensimmäiset niistä, jotka otettiin hengellisinä juutalaisina Uuteen Liittoon, jonka välittäjä Jeesus Kristus on. He olivat syntyperältään Israelin kansaan kuuluvia. Vaikka vanhaksi käynyt Laki liitto menetti merkityksensä Jeesuksen uhrikuoleman jälkeen, ei Jumala hylännyt näistä juutalaisita koostuvaa Israelia sen vuoksi, että olivat myös lihassa ympärileikattuja.

    Mutta kuten tiedämme suurin osa lihassa ympärileikattuja juutalaisia/ israelilaisia hylkäsi Jeesuksen opetukset sekä kutsun tulla hänen opetuslapsikseen ja he hylkäsivät Jumalan Pojan myös joko vaatimalla kansanjoukossa hänen surmaamistaan tai hyväksymällä sydämessään Jeesuksen teloituksen.

    Miksi muuten Jeesus olisi sanonut lihallisista juutalaisista muodostuvalle Israelin kansalle "42  Jeesus sanoi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet Raamatun kirjoituksista: ’Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut pääkulmakiveksi. Jehovalta tämä on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme’? 43  Tämän vuoksi minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansakunnalle, joka tuottaa sen hedelmiä.
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/matteus/21/#v40021042

    Äänestä

  • Menetti sen kirjoitti:

    Apostoli Paavalin kirje roomalaisille 11. luku jakeet 4 ja 5.
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/11/#v45011004

    Lihallisista juutalaisista koostuvasta Israelista vain osa otti Jeesuksen vastaan Messiaana, mutta näin Israelista jäi Jumalan armosta jäännös. Jumala oli kutsunut koko juutalaisen kansan erikoissuhteeseen hänen kanssaan, mutta vain jäännös heistä säilytti tuon erikoisen läheisen suhteen olemalla uskollisia.

    "4  Mutta mitä Jumalan julistus sanoo hänelle? "Olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polveaan Baalille." 5  Tällä tavoin on siis nykyisenäkin aikana ilmaantunut jäännös valinnan mukaan ansaitsemattoman hyvyyden johdosta"

    Äänestä

  • Menetti sen kirjoitti:

    Roomalaisille 11:1-7
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/11/

    Hyvä Uutinen julistettiin ensin lihassa ympärileikatuille juutalaisille, ja heistä tuli niitä, joiden sydämen esinahan Jumala leikkasi, ja heistä tuli ensimmäiset niistä, jotka otettiin hengellisinä juutalaisina Uuteen Liittoon, jonka välittäjä Jeesus Kristus on. He olivat syntyperältään Israelin kansaan kuuluvia. Vaikka vanhaksi käynyt Laki liitto menetti merkityksensä Jeesuksen uhrikuoleman jälkeen, ei Jumala hylännyt näistä juutalaisita koostuvaa Israelia sen vuoksi, että olivat myös lihassa ympärileikattuja.

    Mutta kuten tiedämme suurin osa lihassa ympärileikattuja juutalaisia/ israelilaisia hylkäsi Jeesuksen opetukset sekä kutsun tulla hänen opetuslapsikseen ja he hylkäsivät Jumalan Pojan myös joko vaatimalla kansanjoukossa hänen surmaamistaan tai hyväksymällä sydämessään Jeesuksen teloituksen.

    Miksi muuten Jeesus olisi sanonut lihallisista juutalaisista muodostuvalle Israelin kansalle "42  Jeesus sanoi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet Raamatun kirjoituksista: ’Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut pääkulmakiveksi. Jehovalta tämä on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme’? 43  Tämän vuoksi minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansakunnalle, joka tuottaa sen hedelmiä.
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/matteus/21/#v40021042

    On totta, että juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen opetukset mutta miksi näin tapahtui? Raamattu antaa vastauksen ....

    "15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?"

    Kun Jumala vähäksi aikaa (kuten Jumala todistaa) hylkäsi juutalaiset, niin tämä hylkääminen on maailmalle (siis meille pakanoille) sovitukseksi, mutta kun Jumala ottaa juutalaisen kansan takaisin armoihinsa niin se on elämä kuolleista. Amen

    Ja Jumala vielä kaksi kertaa vakuutta ettei Hän ole kansaansa hyljännyt. Voit tämän itsekin lukea jos uskallat ...

    "Room. 11"1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut."

    Jumala siis tiesi miten juutalaisten kanssa tulee käymään ja siksi varasi jo etukäteen armoihin ottamisen.

    Äänestä

  • Nääiiin kirjoitti:

    Kirjoitit:

    >>Ja Jumala vielä kaksi kertaa vakuutta ettei Hän ole kansaansa hyljännyt. Voit tämän itsekin lukea jos uskallat ...

    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut." _ _ _

    Miksi en uskaltaisi lukea, Mutta Miksi sinä et uskaltanut lukea tuota Paavalin esittämää ajatusta kokonaan? Sen vuoksi, ettei vaillinaiseksi jätetystä ajatuksesta voisi vetää sen suurempaa vääränlaista tulkintaa, laitan tähän tuon saman raamatunkohdan ajatuksen kokonaisuudessaan.

    Siis mitä Paavali oikein sanoi kirjeessään roomalaisille sen luvun alusta ajatuksena kokonaisuudessaan?

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,"

    Tuosta kokonaisajatuksesta poimittuna:

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
    Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet"

    Vain jäännös kokonaisesta Israelin kansasta osoitti uskollisuutensa Jumalalle. Jäännös on siten tuo "valitut", joita Jumala ei hylännyt. Näin ollen Israel ei tullut kokonaisuudessaan hylätyksi, sillä jäännös siitä säilyi. Tuo jäännös säilyi myös Jerusalemin vuoden 70 tuhosta, paetessaan Herransa Jeesuksen käskystä perheineen vuorille. Paatuneet, Jeesuksen Messiaana hylänneet sen sijaan joko surmaattiin tai vietiin vangeiksi roomalaisten sotajoukkojen toimesta. Jerusalemin linnoituskaupungin temppelin tuhoutumisen myötä juutalainen uskonnollinen asiainjärjestelmä päättyi siihen. Vanhana Lakiliitto oli menettänyt siten merkityksensä Uuden Liiton tultua voimaan. Uuden Liiton myötä "Jumalan Israel", hengelliseltä mieleltään juutalaiset, Jumalan palvonnassaan kukoistivat tuottaen kunniaa Herralleen Jeesukselle seurakunnan päänä sekä Kaikkivaltiaalle Jumalalle Jehovalle, Jeesuksen Isälle.

    galatalaisille 3:28,29
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/galatalaisille/3/#v48003028

    Äänestä

  • Jäännös=valitut kirjoitti:

    "Siis mitä Paavali oikein sanoi kirjeessään roomalaisille sen luvun alusta ajatuksena kokonaisuudessaan?

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet," "

    Tosi hyvä kohta, jossa Paavali todistelee että ensinnäkään Jumala ei ole hyljännyt kansaansa, vaan on jättänyt jäännöksen kuten jatkossa tapahtuukin. Ja lopuksi tuossa kohdassa Paavali vielä perustelee miksi Jumala tuon jäännöksen jättää. Jumalahan toimi samalla tavalla myös Elian aikoihin. Eikö totta?

    Äänestä

  • Jäännös=valitut kirjoitti:

    Kirjoitit:

    >>Ja Jumala vielä kaksi kertaa vakuutta ettei Hän ole kansaansa hyljännyt. Voit tämän itsekin lukea jos uskallat ...

    "Room. 11"1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut." _ _ _

    Miksi en uskaltaisi lukea, Mutta Miksi sinä et uskaltanut lukea tuota Paavalin esittämää ajatusta kokonaan? Sen vuoksi, ettei vaillinaiseksi jätetystä ajatuksesta voisi vetää sen suurempaa vääränlaista tulkintaa, laitan tähän tuon saman raamatunkohdan ajatuksen kokonaisuudessaan.

    Siis mitä Paavali oikein sanoi kirjeessään roomalaisille sen luvun alusta ajatuksena kokonaisuudessaan?

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,"

    Tuosta kokonaisajatuksesta poimittuna:

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
    Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet"

    Vain jäännös kokonaisesta Israelin kansasta osoitti uskollisuutensa Jumalalle. Jäännös on siten tuo "valitut", joita Jumala ei hylännyt. Näin ollen Israel ei tullut kokonaisuudessaan hylätyksi, sillä jäännös siitä säilyi. Tuo jäännös säilyi myös Jerusalemin vuoden 70 tuhosta, paetessaan Herransa Jeesuksen käskystä perheineen vuorille. Paatuneet, Jeesuksen Messiaana hylänneet sen sijaan joko surmaattiin tai vietiin vangeiksi roomalaisten sotajoukkojen toimesta. Jerusalemin linnoituskaupungin temppelin tuhoutumisen myötä juutalainen uskonnollinen asiainjärjestelmä päättyi siihen. Vanhana Lakiliitto oli menettänyt siten merkityksensä Uuden Liiton tultua voimaan. Uuden Liiton myötä "Jumalan Israel", hengelliseltä mieleltään juutalaiset, Jumalan palvonnassaan kukoistivat tuottaen kunniaa Herralleen Jeesukselle seurakunnan päänä sekä Kaikkivaltiaalle Jumalalle Jehovalle, Jeesuksen Isälle.

    galatalaisille 3:28,29
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/galatalaisille/3/#v48003028

    "7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet"

    Vain jäännös kokonaisesta Israelin kansasta osoitti uskollisuutensa Jumalalle. Jäännös on siten tuo "valitut", joita Jumala ei hylännyt. Näin ollen Israel ei tullut kokonaisuudessaan hylätyksi, sillä jäännös siitä säilyi. "

    Näin se menee ja sitten jatkossa Jumala ottaa armoihinsa myös Israelin silloin elossa olevan jäännöksen kuten olemme täällä pontevasti todistelleet. Vanha lakiliitto ei ole enää voimassa vaan on uusi liitto Jeesuksessa Kristuksessa (ei siis Vartiotorniseurassa) ja kun juutalaisten jäännös huutaa taivaaseen että "Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimeen" niin Jeesus saapuu. Näinhän Jeesus lupasi aikoinaan. Eikö totta?

    Äänestä

"Ne Kristukseen Jeesuksen uskovat, joista tuli kristittyjä, ja jotka oli otettu Uuteen Liittoon, eivät palvoneet enää Lakiliiton alaisuudessa Jumalaansa temppelijärjestelyssä Lain mukaan, he tottelivat Herraansa Jeesusta ja pakenivat perheineen vuorille, ja säästyivät hengissä. He palvoivat Jumalaansa hengessä ja totuudessa. Heistä oli tullut sydämen ympärileikkauksen kautta hengellisiä juutalaisia, ja heitä oli otettu "Jumalan Israeliin".

Mutta 10 käskyä ja Jumalan tahto on edelleen voimassa. Ei Jumala tahtoaan eikä kutsumustaan kadu kuten Jumala itse asian ilmaisee.

Termiä "hengellinen Israel" ei löydy Raamatusta ja tämä on vain ihmisten keksintöä. Hengellinen Israel on vain paholaisen aikaansaama suuri eksytys tarkoituksena tuhota juutalainen kansa kuten Hitlerkin tätä aikoinaan yritti. Myös Hitler väitti olevansa se valittu kanssa eli hengellinen Israel. Ja muita vastaavaa väittäviä on kymmeniä organisaatioita tälläkin hetkellä. Jehovan todistajat ovat vain yksi porukka tässä karmeassa leikissä.

Meistä Jeesukseen uskovista (ei siis Vartiotorniseuraan uskovista) on tullut osa sitä uskon liittoa mihin Aabraham aikoinaan kutsuttiin, mutta sitten kun juutalaiset tunnustaa Jeesukseen Messiaakseen, niin KAIKKI Israel on pelastuva.

Tämän asian voimme lukea myös Raamatusta ....

Room. 11"1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:"

Ja sitten taas Israel otetaan takaisin Jumalan armon piiriin ...

"15 Sillä jos heidän (Israelin) hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?"

Ja meidän tehtävä on tähän vain todeta, että .... Kiitetty olkoon Herran nimi! Amen

Äänestä

>> Hengellinen Israel on vain paholaisen aikaansaama suuri eksytys tarkoituksena tuhota juutalainen kansa kuten Hitlerkin tätä aikoinaan yritti. Myös Hitler väitti olevansa se valittu kanssa eli hengellinen Israel.

>> Ja muita vastaavaa väittäviä on kymmeniä organisaatioita tälläkin hetkellä. Jehovan todistajat ovat vain yksi porukka tässä karmeassa leikissä.

Nyt menee kyllä oman dogmin julistaminen lievästikin ilmaisten sairaalle tasolle.

Mikäli eläisimme toista historian aikaa, niin tuollaisen sokean extremismin omaava olisi mitä ilmeisemmin ottamaan osaa nikea-lahkon toteuttamiin s.aatanallisiin hirmutöihin verenvuodatuksineen ja kidutuksineen.

Sillä, että jokin uskonnollinen yhteisö tai yksilö ei pidä juutalaisa kansana valitun kansa asemassa, ei ole mitään tekemistä maalailemiesi natsisimin hirmutekojen kanssa.

Poikkeusellisen sairaisiin ja perveisseihin yleistyksiin, linkityksiin ja mielleyhtymillä maalailuihin kiihkouskovat vaikutavat olevan valmita alentumaan.

Mutta juuri tuollaisessa manipuloituneen mielen maaperässä asustaa kaikki epäinhimillinen extremismi edesottamuksineen. Myös ne natsien hirmuteot, joskin vain eri leirissä.

Vt-seuralle juualaiset ovat kansana kuin ketkä tahansa muutkin ihmiset, ei sen enmpää ei sen vähempää.

Nikea-lahon koliminaisuus-dogmilaiset puolestaan julistavat kanssaan eri miletä olevat harhaoppisina ikuiseen h.elevetin tulen kidutukseen. Että sellaisia hurskatelijoita.

Miksi kristinusko kokonaisuudessaan ja historiansa valossa on niin kerrassaan riitaisa, sotaisa, jakaumia aiheittava, väkivaltainen, vera vuodattanut, niin henkisesti, psykologisesti kuin fyysisestikin, sillä sen nimissä on tehty kerrassaan mittaamattoman paljon pahaa ja julmuuksia.

Miten se siis eroaa tai on mitään muutakaan ääri-ideologiaa tai aatetta ylevämpi?

Äänestä
  • Nämä eivät näy ymmärtävän ollenkaan Profeetoita , Sakariaa ensimäisenä , ja se johtunee siitä , mitä Sakaria 12 ; -
    sanoo , ; miten -kansojen hevoset lyödään sokeudella , ne menevät näkemättä minne ,
    Sak , 10 , 6 sanoo , niinkuin koko lukukin , sen hyvin selvästi "; Minä armahdan heitä , ja he tulevat olemaan , niinkuin en Minä heitä olisi hyljännytkään , -
    Siis Juuda ja Efraim , _ koko Israel .
    vain juuda hylättiin , Efraim oli hylätty jo aiemmin ,heitä ei enää ollut , mutta Korkein palauttaa heidät " Olemattomuudesta "ja armahtaa heidät .Room 4 ; 17 -21.
    Täällä ei ymmärretä sitä , että Korkein _Muuttaa , lupauksen mukaan , ihmisten mielen , eikä sitä ennen ihmisillä ole edes mahdollisuutta olla Korkeimman tahdon mukainen , Kyse ei siis ole ihmisen tahdosta , vaan Korkeimman ,

    Äänestä

">> Hengellinen Israel on vain paholaisen aikaansaama suuri eksytys tarkoituksena tuhota juutalainen kansa kuten Hitlerkin tätä aikoinaan yritti. Myös Hitler väitti olevansa se valittu kanssa eli hengellinen Israel.

>> Ja muita vastaavaa väittäviä on kymmeniä organisaatioita tälläkin hetkellä. Jehovan todistajat ovat vain yksi porukka tässä karmeassa leikissä.

Nyt menee kyllä oman dogmin julistaminen lievästikin ilmaisten sairaalle tasolle."

Olet oikeassa! On jotenkin hassua tuollaiset ei-raamatulliset käsitteet kuin "hengellinen Israel". On vain Jumalan Israel josta lopunaikana se jäännös pelastuu kuten myös pakanoista pelastuu vain pieni osa - Jeesukseen uskovat kristityt.

Mutta noihin outoihin vihakirjoituksiisi en yhdy missään nimessä. Nuo asiat saavat olla sinun omaa ongelmakenttääsi, mutta sen voin sanoa, että Jeesuksessa Kristuksessa kaikki viha kaikkoaa ja menettää voimansa. Amen

Äänestä
  • ..." ja pakanoista pelastuu vain pieni osa ...."
    Raamatussa on , sekä VT ; n että Ut ; n puolella , sama peruuttamaton sana , Korkeimman käsky ;
    " Minä olen vannonut Itse kauttani, -Minun suustani on lähtenyt Totuus , Peruuttamaton sana ;Jokaisen on Minun eteeni tultava ;" -
    Jeshua kertoi vertauksen kuninkaasta , joka palaa ; ;
    Suuri joukko ryysää Hänen ympärilleen selittämään "; Sinä kuljit MEIDÄN kaduillamme , ja MEIDÄN huoneissamme Sinä saarnasit ,
    Mutta kuningas sanoo heille ;__ Ketäs te olette ? en Minä ole teitä tuntenut ?

    Äänestä

Nääiiiin:lle

Imeisesti ymmärsit kannanottoni täysin väärin.

"Nyt menee kyllä oman dogmin julistaminen lievästikin ilmaisten sairaalle tasolle."

Edellä olevan kommentin kohdistin nimeomaan tuolle sairaan natsirinnastuksen tehneelle kiihko-uskovalle,..... joka rinnasti kaikki sellaiset natseihin,.... jotka eivät anna juutalaisille kansana mitään erityisasemaa muihin kansoihin nähden.

Tässä on samalla juuri se mielenhallinnallinen atteellinen (propagandistinen) mielenlaatu josta myös kaikki extremistisyyden kauhuteotkin kumpuavat, kuten nikea-lahkon suorittama toisinajattelijoiden vainoaminen, kidutukset ja laajamittaiset tappamiset.

Sama psykologinen kaava toistuu aatteesta riippumatta, olkoon se sitten uskonnollinen tai poliittinen ymv.

Tuo kiihko-uskova, natsirinnastaja ei vaikuta edes itse tajuavan kirjoittelujensa todellista merkitystä.

Äänestä
  • "Edellä olevan kommentin kohdistin nimeomaan tuolle sairaan natsirinnastuksen tehneelle kiihko-uskovalle,..... joka rinnasti kaikki sellaiset natseihin,.... jotka eivät anna juutalaisille kansana mitään erityisasemaa muihin kansoihin nähden."

    Ok! Kuitenkin juutalaisviha on yleismaailmallinen ilmiö ja ollut kautta historian aina vuodesta 70 lähtien kun roomalaiset teurastivat juutalaisia sadoin tuhansin.

    "Hengellinen Israel" - käsite on vain osa tätä samaa julmaa jatkumoa. On tärkeää ja myös opettavaista huomata, että myös Hitler perusteli tekojaan samantyyppisellä korvausteologialla kuin Jehovan todistajat. Hitler asetti vaan Kolmannen valtakunnan Vartiotorniseuran valtakunnan tilalle. Periaate on aina pysynyt samana.

    Äänestä

>> Ok! Kuitenkin juutalaisviha on yleismaailmallinen ilmiö ja ollut kautta historian aina vuodesta 70 lähtien kun roomalaiset teurastivat juutalaisia sadoin tuhansin.

Miksi sekoitat aivan sairaan ja mielivaltaisen perverssillä tavalla asioita?

Se, että joku ei tunnusta juutalaisille mitään erityisasemaa muihin kansoihin nähden ei tee heistä juutalaisvihaajia tai puhumattakaan natsistisia joihin hedät sairaasti rinnastit.

Mikäli et anna ruotsalaisille mitään eritysasemaa muihin nähden, niin tekeekö se sinusta ruotsalaisten (natsi-) vihaajan?

Edelleen. Kristillisyyden ja oikeaoppisuuden nimissä on tehty valtaisat määrät hirmutöitä.

Aivan sama inkvisiitio jatkuu edelleen henkisellä ja arvomaailmallisella tasolla.

Kiihko-uskovien kirjoituksista ja arvomaailmasta tulee läpi miten he olisivat valmiit ottamaan osaa nikea-lahkon toisinajattelijoiden kiduttamisiin ja lahtaamisiin, mikäli eläisimme silloista aikaa.

kts. myös -ylempänä ketjussa : nikea-lahko - 30.5.2014 13:09

Äänestä
  • "Se, että joku ei tunnusta juutalaisille mitään erityisasemaa muihin kansoihin nähden ei tee heistä juutalaisvihaajia tai puhumattakaan natsistisia joihin hedät sairaasti rinnastit."

    Jumala otti juutalaisen taikka hebrealaisen kansan omaisuuskansakseen ja tämä kuvio pätee yhä. Jos tätä ei tunnusta, niin seuraukset ovat kuten olemme historiasta nähneet. Ei väliä onko tässä mukana hengellisenä tukena taikka toteuttamassa hirmutekoja.

    Äänestä

  • ...Edelleen ,
    Sakaria 10 kertoo , miten Isreal Kutsutaan takaisin kotiin , - miten heidät lunastetaan kaukaisista maista,-
    Miten Egyptin valtikka väistyy pois, ja miten As..Syyrian ylpeys painuu alas , - miten
    Israel käy ahdistuksen meren läpi , jq lyö meren aaltoja ,-
    me tämä sukupolvi olemme nähneet , miten israelin paluun jälkeen on sodan meri pauhannut , aalto aallon, ja sota sodan jälkeen , ns, Arabikevään jälkeen Arabien ja Syyrian kopea ylpeys on painunut , keskinäisen sodan melskeessä ; Raamattuhan sanoo heitä " Melskeen miehiksi "

    Äänestä

>> Jumala otti juutalaisen taikka hebrealaisen kansan omaisuuskansakseen ja tämä kuvio pätee yhä.

Tuo on juurikin osa tuota ikuista oikeaoppisuus-kiistelyä, jota on ollut sitten kristillisyyden alkumetreiltä alkaen ja sitä miten sen nimissä on viattomia toisinajattelijoita vainottu ja lahdattu.

- r.wikipedia.org/wiki/Fichier:BranchesChristians.png

Miten kristillisyys eroaa 'ylevämpänä' mistään muistakana fundamentalisista aatteista joiden nimissä on viattomien verta vuodatettu kautta historian?

Myös kristinusko edellyttää älyllistä, loogista ja moraalista epärehellisyyttä, sekä kiemurtelua itsensä kanssa.

Mitä arvoa on millään sellaisella aatteella, jonka nimissä raiskataan jo itse ihmisyyden ja ihmisoikeuksien universaalit perusarvot, joiden tulee olla kaiken perustana?

Ristiretket: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

Noitavainot: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

Areiolaisvainot: http://fi.wikipedia.org/wiki/Areiolaisuus

Kolmikymmenvuotinen sota: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

Uskonnollinen sota: http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnollinen_sota

Edelleen, lue ketjun aiemmpi viestini : nikea-lahko - 30.5.2014 13:09

Äänestä

Korjaus linkkiin_____Tuo on juurikin osa tuota ikuista oikeaoppisuus-kiistelyä, jota on ollut sitten kristillisyyden alkumetreiltä alkaen ja sitä miten sen nimissä on viattomia toisinajattelijoita vainottu ja lahdattu.

- http://fr.wikipedia.org/wiki/Fichier:BranchesChristians.png

Äänestä

LUE ENSIN RAAMATUSTA:

Galat.3:26–29
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/galatalaisille/3/#v48003026
Efesol.2:11–16
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/efesolaisille/2/#v49002011
Room. 2:28,29
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/2/#v45002028
Matteus 21:42–44
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/matteus/21/#v40021042
Room.9:6-8
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/roomalaisille/9/#v45009006
Galat.6:16
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/galatalaisille/6/#v48006016

Kun Lakiliitto jakavana seinänä lihallisten juutalaisten ja pakanakansoista Jumalan puoleen kääntyneiden välillä oli Kristuksen Jeesuksen kuoleman johdosta poistunut, Uuden Liiton myötä, ei lihallisella juutalaisuudella ollut enää erityissuhdetta Jumalaan, sillä Jumalan valtakunta oli otettu pois lihallisilta juutalaisilta ja annettu kansakunnalle, joka tuottaisi sen hedelmää. Tuo kansakunta, joka tuottaisi sen hedelmää ei siis olisi enää lihallista alkuperää oleva Israel, vaan hengellisistä juutalaisista koostuva kansakunta, josta voitiin sanoa, että se on "Jumalan Israel".

Äänestä

Nyt emme puhu Israelin valtiosta, vaan puhumme juutalaisesta kansasta.

Kuten noista edelläolevista Raamatun kohdista tulee esiin, niin ... annetaan Raamatun puhua ...

"25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

... niin Israelia on kohdannut osaksi paatumus. Siis osaksi - Paavalin aikaanhan oli vielä paljonkin juutalaisia seurakuntia, jotka levittivät evankeliumia uskosta Jeesukseen. Israelia oli siis OSAKSI kohdannut paatumus ja tämä sama asiantila on voimassa yhä. Juutalaisten enemmistö ei hyväksy Jeesusta Messiaakseen, mutta on paljon juutalaisia jotka hyväksyvät ja uskovat Jeesukseen.

Kuten Paavali todistaa, niin juutalaisia kohdannut osittainen paatumus on vain hamaan siihen saakka kunnes pakanain (= ei-juutalaisten) täysi luku on sisälle tullut. Ja sitten kun pakanoista on kaikki tullut sisälle taivasten valtakuntaan, niin kaikki Israel on pelastuva, sillä "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Täytyy muistaa, että Jaakob tässä tarkoittaa luopumuksen tilassa olevaa Israelia, mutta Jeesus poistaa jumalattoman menon Jaakobista ja se Jumalan Israel on muodostunut. Amen

Äänestä
  • "Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko.

    Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.

    Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Gal.3.html#7 - Galat.3:7

    Miksi te korostatte niitä ja niiden asemaa Jumalan edessä, jotka ovat lihassa juutalaisia, joiden ympärileikkaus on tapahtunut lihassa?

    Jumalan edessä ei ole merkitystä onko juutalainen vaiko kreikkalainen tms. kansalaisuuden omaava henkilö, ei myöskään ole merkitystä onko mies tai nainen, orja vaiko vapaa. Miksi te korostatte lihassa ympärileikattuja juutalaisia ylitse muiden kansalaisuuksien?
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Gal.3.html#28 - Galat.3:28
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.10.html#12 - Room.10:12

    Jumalan silmissä juutalainen ei ole se, joka on lihan mukaan juutalainen, lihassa ympärileikattu, vaan Jumala katsoo ihmisen olevan juutalainen aivan muista tuntomerkeistä.
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.2.html#28 - Room.2:28
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.9.html#6 - Room.9:6
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/5Moos.30.html#6 - 5.Moos.30:6

    Äänestä

  • Miksi korostatte? kirjoitti:

    "Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko.

    "Jumalan silmissä juutalainen ei ole se, joka on lihan mukaan juutalainen, lihassa ympärileikattu, vaan Jumala katsoo ihmisen olevan juutalainen aivan muista tuntomerkeistä."

    Tässä olet oikeassa kuten Jumala Aabrahamin uskosta todistaa. Uskon kautta Jumala hyväksyi Aabrahamin. Uskon valinnan mukaan Jumala otti Israelin omaisuuskansakseen kaikkien muiden kansojen joukosta.

    Äänestä

>> Tuo kansakunta, joka tuottaisi sen hedelmää ei siis olisi enää lihallista alkuperää oleva Israel, vaan hengellisistä juutalaisista koostuva kansakunta, josta voitiin sanoa, että se on "Jumalan Israel".

Ongelma. Vartioorniseura julkeasti väittää olevansa tuo ainoa ns. hengellinen Jumalan valitsema Israel.

Kuitenkaan sen historia, oppihistoria ja erinäiset edesottamukset eivät todellisuudessa vastaa tuota väittämää.

Näistä viimeksimainituista palstalla on ollut paljon aineistoa.

Äänestä
  • Vartiotorniseurasta Jumala ei sano sanaakaan, mutta Jumalan Israelista sitäkin kauniimmin. Ehkä kauneinta runoutta löytyy Korkeasta Veisuusta. Siinä Jumala puhuu sulhasesta (= Jeesus) ja morsiamesta (= Jumalan Israel liitettynä Jeesuksessa pelastuneet pakanat).

    Äänestä

Luetaas vielä kuinka kauniisti Jumala puhuu juutalaisesta kansastaan - omasta kansastaan ....

"27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu."

Jumala aikoinaan kansojen joukosta kutsui oman kansansa eikä Jumala ole tätä kutsumustaan koskaan katunut :))

Äänestä

LUE ENSIN RAAMATUSTA:

Hepr, 9. luku
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/9/
Filip.3:20
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/Filippiläisille/3/#v50003020
Efesol. 2:19–22
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/efesolaisille/2/#v49002019
Ilmestys 3:12
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/ilmestys/3/#v66003012
1. Korint. 3:16,17
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/1-korinttilaisille/3/#v46003016
1.Piet.2:4-10
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/1-pietarin-kirje/2/#v60002004
Ilmestys21:9,10
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/ilmestys/21/#v66021009
Hepr. 8:5
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/8/#v58008005
Hepr.6:20
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/heprealaisille/6/#v58006020

Täytyy ottaa huomioon se, että maanpäällisen Jerusalemin kaupungissa oleva Jehovan temppeli palvontajärjestelyineen esikuvasi taivaissa olevaa todellisuutta: hengellistä palvontajärjestelyä. Uuden Liiton tultua voimaan Laki liitto väistyi Uuden Liiton tieltä, Jerusalemissa ollut Jumalan temppeli tuhoutui v.70, ja Lain alainen palvontajärjestely eläinuhreineen lakkasi tuon myötä. Myös etu toimia pappisvaltakuntana otettiin Jumalan toimesta pois lihalliselta Israelilta, ja se annettiin hengelliselle Israelille, kansakunnalle joka tuottaisi sen hedelmää. Taivaissa olevassa hengellisessä temppelijärjestelyssä Jeesus Kristus toimii Jehovan asettamana Ylimmäisenä Pappina tehden pyhää palvelusta Isänsä edessä, hengellisen Israelin toimiessa alipappeina. Niin Jumalan Poika kuin hänen alipappinsa toimivat kuningas-pappeina Jumalan valtakunnassa, todellisessa hallituksessa, tuottaessa sen hedelmää – Jehovan tahdon mukaisia tekoja ja tuloksia.

Äänestä
  • Et nyt osannut ottaa huomioon ollenkaan sitä (ehkä Vartiotorniseura ole vielä ehtinyt tarpeeksi valistaa ...hmmm ) että he olivat JUUTALAISIA, jotka aloittivat uuden liiton menot ja Jumalan palveluksen --- evankelistat, Jeesuksen opetuslapset ja Paavali nyt etunenässä ja heidän muodostamansa juutalaiset seurakunnat.

    Kuten itsekin nyt huomaat, niin kyllä tuo Vartiotorniseura on uskomattoman tökerö noita hassuja "opetuksiaan" rakennellessaan. Eikö totta?

    Äänestä

Jumala ei puhu hengellisestä Israelista mitään eli tätä ei tarvi huomioita kristinuskoon liitettynä.

Kuten yllä totesinkin, niin Raamatun mukaan Israelia on nyt väliaikaisesti kohdannut paatumus, mitä tuossa yllä nyt kuvaatkin.

Mutta tämä kaikki kuului Jumalan suunnitelmiin ja jospa vielä kerrataan miten kaikki sitten Raamatun mukaan. Näin emme ole oman "viisautemme" emmekä minkään järjestön "viisauden " varassa. Jumala tietää paremmin - lienet yhtä mieltä kanssani :))

Eli kertaus on opintojen äiti ...

Kuten noista edelläolevista Raamatun kohdista tulee esiin, niin ... annetaan Raamatun puhua ...

"25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

... niin Israelia on kohdannut osaksi paatumus. Siis osaksi - Paavalin aikaanhan oli vielä paljonkin juutalaisia seurakuntia, jotka levittivät evankeliumia uskosta Jeesukseen. Israelia oli siis OSAKSI kohdannut paatumus ja tämä sama asiantila on voimassa yhä. Juutalaisten enemmistö ei hyväksy Jeesusta Messiaakseen, mutta on paljon juutalaisia jotka hyväksyvät ja uskovat Jeesukseen.

Kuten Paavali todistaa, niin juutalaisia kohdannut osittainen paatumus on vain hamaan siihen saakka kunnes pakanain (= ei-juutalaisten) täysi luku on sisälle tullut. Ja sitten kun pakanoista on kaikki tullut sisälle taivasten valtakuntaan, niin kaikki Israel on pelastuva, sillä "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Täytyy muistaa, että Jaakob tässä tarkoittaa luopumuksen tilassa olevaa Israelia, mutta Jeesus poistaa jumalattoman menon Jaakobista ja se Jumalan Israel on muodostunut. Amen

Äänestä
  • "22 Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä"
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.12.html#22

    Lakiliiton alaisuudessa maanpäälliset Siionin vuori, Jerusalem, Jumalan temppeli palvontajärjestelyineen ylipappineen ja alipappeineen ja pappisvaltakuntana esikuvasivat taivaissa olevia järjestelyjä.

    Uuden Liiton astuessa voimaan Jeesuksen kuoleman myötä, Lakiliitto loppui "Sillä Kristus on Lain loppu". Uuteen Liittoon otetut Jumalan Israeliin kuuluvat hengellisesti juutalaiset, joiden sydämen esinahan Jumala on ympärileikannut pyhällä hengellään, muodostavat kansakunnan, jonka kansalaisuus on taivaissa, ja heistä sanotaan Raamatussa, että "sillä kerran te ette olleet kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa", ja heidät on koottu niin juutalaisista, siis lihallisista juutalaisista, mutta myös kreikkalaisista ja lukemattomista muista kansalaisuuksista, niin miehistä kuin naisista, niin vapaista kuin orjista Jumalan tekemän valinnan mukaan, ja heidät Jumala on tekevä pappisvaltakunnaksi taivaalliseen hallitukseensa. Heistä apostoli Pietari kirjoitti 1. kirjeessään: ".9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. 10 Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut."
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Piet.2.html#9

    Jumalan juutalaisiksi lukemat eivät ole niitä, jotka ovat ulkonaisesti lihassa ympärileikatut, vaan Jumalalle juutaisia ovat ne, joiden sydämen esinahan Hän on leikannut pyhällä hengellään, ja tuohon juutalaisuuteen Jumala kelpuuttaa lihassa ympärileikatuista juutalaisista yksilöitä, ei siis heidän lihallisen alkuperänsä vuoksi tai heidän lihallisen ympärileikkauksensa vuoksi, vaan Jumalan tekemän valinnan vuoksi, mutta heidän lisäkseen on tullut valituiksi juutalaisiksi, siis hengellisessä mielessä juutalaisiksi, myös muita lihalliselta perimältään toisista kansalaisuuksista olevia, sillä Jumalalle ei ole merkitystä sillä onko lihallisesti juutalainen, kreikkalainen, mies tai nainen jne. arvioidessaan heita juutalaisina.

    "28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi."
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Gal.3.html#28

    "12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen"
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.10.html#12

    "..hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon.
    8 Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin.
    9 Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla" http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.15.html#8

    "28 Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.
    29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki."
    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.2.html#28

    Äänestä

  • Lue se Raamatusta kirjoitti:

    "22 Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä"

    Heistä apostoli Pietari kirjoitti 1. kirjeessään: ".9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. 10 Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut."

    Et nyt tainnut ottaa huomioon, että Pietari oli juutalaisten apostoli ja Paavali pakanoiden. Nuo sanat on kirjoitettu Pietarin toimesta juutalaisille. Tämän lienee Vartiotorniseura "unohtanut" mainita.

    "Jumalan juutalaisiksi lukemat eivät ole niitä, jotka ovat ulkonaisesti lihassa ympärileikatut, vaan ..."

    Tässä olet oikeassa, mutta tämä ei poista mitenkään sitä tosiasiaa, että myös juutalaisten kansan jäännös ottaa tämän sydämen ympärileikkauksen. Uskon, että Vartiotorniseura aika vähän tätä puolta tuo esiin.

    "..hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon.
    8 Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin.
    9 Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla"

    Ja tätä varten Jumala lähetti Paavalin saarnaamaan meille uskoa Jeesukseen - ei uskoa Vartiotorniseuraan. Tämä on tärkeä huomio - eikö totta?

    Ja sitten meidätkin oksastetaan viinipuuhun, missä juutalaiset jo luonnostaan ovat oksastetut (tästähän Paavali myös kirjoittaa - Vartiotorniseura ei vaan tästäkään paljoa puhu), niin kaikki Israel on pelastuva. Amen

    On tärkeää aina huomioida, että Vartiotorniseura tuo esiin vain tiettyjä kohtia Raamatusta tarkoin valikoiden mitä Jehovan todistajat saa lukea ja ottaa huomioon, mutta uskovat kristityt luemme ja noudatamme KOKO Raamattua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eksytyskö? kirjoitti:

Raamatussa puhutaan. Lopunaikoina Jumala lähettää väkevän eksytyksen.
Se koskee koko maailman kirkkokuntia ,, kaikkia.
Mikä eksytys, ja minkälainen?
On ollut eksyttäjiä jo apostoilen aikana, kahden tuhannen vuoden aikana on ollut kaikenlaisia suuntauksia, jotka ovat ottaneet raamatun ja tulkinneet sitä omalla tavallaan. On syntynyt vaikka minkälaisia lahkoja ja opinsuuntia.
Paavali varoitti vakavasti Jeesukseen uskovia , sellaisista jotka muuta oppia opettavat, eivätkä pitäydy terveeseen oppiin. Terve oppihan on puhdas raamatun sana.
Sitten sanotaan sanassa kuitenkin, että kaikki ovat pois poikenneet, ei ole yhtään ymmärtäväistä, jne.
Löytäneekö hän tulleessaan uskoa maanpäältä.
On kauheaa lukea, että Jumala itse lähettää eksytyksen, etteivät he ymmärtäisi, etteivät he näkisi.
Ja pahinta tässä on se, että eksytys lähetetään niille jotka kadotukseen joutuvat
Jos joku viisas nyt tämän lukee niin, oikaiskaa minua, kun en tunne raamatun kohtia ulkomuistista, jotta voisin laittaa tästä aiheesta kaikki raamatun kohdat niinkuin ne ovat siellä kirjoitettu. Huomaan että se kyllä olisi tässä yhteydessä välttämätöntä, etten syyllistyisi omiani selittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu