En tiedä mitä on tapahtunut-siis muutakin kuin vain kauppanimen ja ketjun vaihdos-mutta kassatiputkin ovat ihan kuin myrkyn nielleitä. Kaukana on hymyt ja se ihana pirtsakkuus mikä Pyrhösen aikaan vielä oli. Olen käynyt pidempää tuossa Poliisiaseman vastapäätä ihan sen mukavan ilmapiirin vuoksi mutta nyt on sanottava että taitaa jatkossa jäädä väliin. Onko nyt taas ajettu liian roimalla kädellä työntekijät kiireisiksi ja näin stressaantuneiksi? Tätäkö on myynnin tehostaminen? Tässä sen näkee myös että toiset arvostaa myös sitä palvelun laatua, ihmisen kohtaamista. Pakko vaihtaa kauppaa.
Entinen Pyrhönen...
surullista
62065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suurilla kauppaketjuilla on omat formaattinsa mihin myös henkilöstö istutetaan. Samoja myyjiä siellä on edelleenkin, mutta jokunen näkyy lähteneen. Itse ajattelin seurata toimintaa jonkin aikaa ja sitten päättää jatkosta sekä mahdollisesta kortin hankinnasta. Harmi kun tuo kauppa on se lähin kauppa ja voi kävelyreissulla käydä ostoksilla.
Kyseiseen kauppaan on kyllä tullut korkealaatuisia tuotteita, liha- ja kalatiskille, että sieltä löytyy parannusta. kassaneitien naamavärkin takia en kauppaani valitse, vaan ihan minkämoisia tuotteita sieltä saa. Totta se henkilökunnan hyväntuulisuus on plussaa, mutta ei muuta.
Mun mielestä siellä ei ole mitään uutta tullut, päinvastoin on hävinnyt joitakin pienvalmistajien tuotteita ja yksilöllisyys on kadonnut mikä oli aikoinaan se viehättävä tekijä Pyrhösessä. Lihatiski oli ennekin hyvä ja monet kävi siellä just sen takia (nyt puhun tästä poliisiaseman vastapäätä olevasta). Liha-ja kalatiskiin ei ole muutosta mielestäni tullut. Mutta muilta osin kauppa on mennyt huonompaan suuntaan.
Siis mitä? Minua ainakin on palveltu todella ystävällisesti, varsinkin nuori tumma kassatyttö on aina ystävällinen ja iloinen. Tietenkin K-kauppaan tulee erilaisia tuotteita kuin entiselle Pyrtsille. Ja itse kauppias Peter on usein kaupassa itse täyttämässä hyllyjä ja tervehtii aina (toisin kuin kauppias Pyrhönen, jota en ole Riihimäenkadulla kai kuin kerran kaupassa nähnyt, meni toimistoonsa. Kauko Pyrhösen näki joskus lihatiskillä myymässä, varsinkin joulun alla.
SE ON NYKYÄÄN KOO KAUPPA.....
ELI KESKUSOSUUSLIIKKEEN KOLHOOSIKAUPPA
JOSSA KAUPPIAANA TOIMIVA KUVITTLEE OLEVANSA YRITTÄJÄ.....
He ovat niitä nykyajan torppareita, jotka joutuvat tekemään mitä isäntä ( keskusliike ) käskee. Suuressa pizzaketjussa homma on viety vieläkin pitemmälle. Mitää omaa hankintaa ei sallita.