Oliko jollakin TV-kanavalla aivan 1990-luvun alussa sellainen miltei keskiyöllä esitetty ohjelma kuin Pin-Up-Club?
Vastaukset 10
- Elsa-Pekka Sorat
Internetin mukaan joku tuollainen tv-sarja on ollut ja sitä olisi emännöinyt joku Wendy van Wanten.
- Elsa-Pekka
Vanhan sanomalehden mukaan se oli ensimmäisen kerran 7. maaliskuuta 1991 myöhäisillan aikana: "Pin Up Club: Tukeva eroottinen iltapala, joka pitää pystyssä kaiken aikaa. MTV."
- Elsa-Pekka
Helsingin Sanomat 7. 3. 1991 totesi lyhyesti: "Eroottinen iltapala."
- television katsoja
Hämärä muistikuva on että olisin katsonut ensimmäisen jakson. Muistaakseni se kesti tuommoiset 30 minuuttia eikä edes tuohon aikaan, kun kaikenlaisen alastomuuden näkeminen telkkarissa ja muutenkin oli harvinaisempaa kuin nykyisin, säväyttänyt mitenkään.
- Tebe79
Olihan sellainen ja aika usein tuli katottua, kun just vuonna -90 sain oman telkun huoneeseeni ;-) Tunnusmusiikki Hectorin "hautausmaan" lopusta. Aika lailla samaa luokkaa ja oloa kuin nykyisin tuleva Playboyn Sexcetera.
- ohlala33
tuliko aikoinaan Mtv3 kanavalta tuo?
- Elsa-Pekka
Itse asiassa MTV:n ohjelmia näytettiin muistaakseni sekä 1-kanavalta että 2-kanavalta ennen vuotta 1993, jolloin tuli varsinaisesti MTV3. Selvitän asiaa enemmän.
- Kasarikotka
Pin Up Club oli tällanen hollantilainen 1987-1990 esitetty eroottinen makasiiniohjelma, missä näytettiin 5 minuuttisia pehmoporno videoita, reportaaseja stripparin elämästä yms. sekä seksikkäitä musiikkivideoita.
Tuo wendy juonsi alkuperäisestä mutta Suomeen otettiin vain noita videoita.
https://youtu.be/y1vP0pPFRq0 MAIKKARILTA VAI KOLMOSKANAVALTA < 86-92 TULLU
- Nyrccicyllicci
Pitkään joutui aina valvomaan että näki ohjelman, sunnuntai-iltana tuli. Mutta lopussa kiitos sentään seisoi. Ja aamulla raahauduin amikseen:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2182204
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861157- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.357737- 40721