Miksi Sipilä ei erota puoluetta ja uskontoa

Pitäisihän tuon tulppaisena tietää ettei liika lestailu ole terveydelle hyväksi.
15123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tarkoittanet pääministeri sipilää.
Kaipuu...? jo

Äänestä
  • Vetelin sisäsiittoisesta ei tule koskaa pääministeriä. Kansa oppi Ahosta ja Jätemäestä ettei pohjalaista enää päästetä siihen hommaan.

    Äänestä

Siis sinä vetelit sisäsiittoisesti ?
Sipilä on Kempeleestä.
Meitän kylän poikia.
Tuleva pääministeri.

Äänestä
  • Vetelistä se on ja nuoruutensa Puolangalla loisinut.

    Äänestä

Oisko Osmo ollut taas lampolassa, vetelemässä.
Näki Sipilän menomatkalla...noin...niinkuin mielissään.

Saat nähdäkkin, en siksi sano.
Mutta tänne se sitten kertomaan ?
Tuntuu höhlältä, kuin kapin kertomukset todistuksineen ja kuvineen.

ps Ei sulla kuvia ola lampolasta...kun "sisäsiittoisesti"...

Äänestä
  • Minkä minä mahdan sille että teillä junteilla on niin tyhmiä nimi kuten Töysä ja Veteli.

    Äänestä

  • lesta insest kirjoitti:

    Minkä minä mahdan sille että teillä junteilla on niin tyhmiä nimi kuten Töysä ja Veteli.

    Paljon parempia nimiä nuokin kuin stadilaisten keksimä Kolera-allas.

    Äänestä

  • lesta insest kirjoitti:

    Minkä minä mahdan sille että teillä junteilla on niin tyhmiä nimi kuten Töysä ja Veteli.

    Niillä hyvät nimet urheiluseuroillakin. Töysän vastus ja Vetelin yritys.

    Äänestä

  • Hyviä nimiä kirjoitti:

    Niillä hyvät nimet urheiluseuroillakin. Töysän vastus ja Vetelin yritys.

    Ne ovat oikeasti Töysän Veto ja Vetelin Urheilijat.

    Harmi, että veteliläiset ristineet urheiluseuraansa sellaiseksi, joka olisi paremmin "sointunut" paikkakunnan nimeen, vaikkapa juuri Yritykseksi.

    Töysän Vedon kuuluisimman urheilijan, moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisen (kok) suorituksia seuratessa tuli valitettavasti joskus pettyneenä huokaistua "löysän veto".

    Äänestä

  • Hyviä nimiä kirjoitti:

    Niillä hyvät nimet urheiluseuroillakin. Töysän vastus ja Vetelin yritys.

    Ketä Sipilä Vetelee tulppaisena.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ne ovat oikeasti Töysän Veto ja Vetelin Urheilijat.

    Harmi, että veteliläiset ristineet urheiluseuraansa sellaiseksi, joka olisi paremmin "sointunut" paikkakunnan nimeen, vaikkapa juuri Yritykseksi.

    Töysän Vedon kuuluisimman urheilijan, moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisen (kok) suorituksia seuratessa tuli valitettavasti joskus pettyneenä huokaistua "löysän veto".

    Tyhmä nimihän tuo on. Sipilältä kysyy "tunnetko kirkonkylän Jormaa". Keuhko tulppa vastaa "Vetelin Jormaa? En tunne".

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ne ovat oikeasti Töysän Veto ja Vetelin Urheilijat.

    Harmi, että veteliläiset ristineet urheiluseuraansa sellaiseksi, joka olisi paremmin "sointunut" paikkakunnan nimeen, vaikkapa juuri Yritykseksi.

    Töysän Vedon kuuluisimman urheilijan, moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisen (kok) suorituksia seuratessa tuli valitettavasti joskus pettyneenä huokaistua "löysän veto".

    Vetelän Löysäksi. Onko tuo paska tunkio muka Sipilän ja Ahon lisäksi ketään merkkihenkilöitä tuottanut.

    Äänestä

  • tai entä kirjoitti:

    Vetelän Löysäksi. Onko tuo paska tunkio muka Sipilän ja Ahon lisäksi ketään merkkihenkilöitä tuottanut.

    Wikipedian kirjoittajat laskevat mielellään oman (?) paikkakuntansa merkkihenkilöiksi sellaisetkin, jotka ovat sattuneet siellä vain syntymään, esimerkiksi Vetelin osalta Juha Sipilän. Näin saadaan näinkin pitkiä merkkihenkilöiden listoja:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Veteli#Tunnettuja_vetelil.C3.A4isi.C3.A4

    Kuitenkin joillakin paikkakunnilla ajatellaan samalla tavalla kuin minä. Lapuan artikkelin kirjoittaja ei ole kelpuuttanut paikkakuntansa merkkihenkilöksi Jutta Urpilaista, vaikka hänenkin vanhempansa sattuivat olemaan siellä Jutan syntymän aikaan töissä kuten Sipilän vanhemmat Juhan pyöräytyksen aikaan Vetelissä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapua#Tunnettuja_lapualaisia

    Kaikkein vaatimattomampia ovat kutenkin rautavaaralaiset, jotka eivät listanneet yhtään merkkihenkilöä paikkakunnaltaan. Ei edes Korhosen Jormaa, vaikka tämä varttui siellä jopa nuorukaiseksi asti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rautavaara

    Äänestä

Lehmän loppusaldo 12%.

Äänestä

Etkai vain Osmo ole alkanut katseleen puhaspillusia lehmiä ?
Ainakin sateen jälkeen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyrönmaan MS kirjoitti:

Pitäisihän tuon tulppaisena tietää ettei liika lestailu ole terveydelle hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu