Höpisee Seiskassa miten paaaaaaljon onkaan aviomiestään pettänyt ja eniten tämmöisiä yhden illan juttuja.
Akalla on pieni lapsi!
Kuvottava akka, lisäksi todella ruma, näyttää aivan mieheltä naamastaan, kulahtanut ja säälittävä näky.
Oikein oksetti kun luki juttua ja näki muijan kuvan!
Akalla on pieni lapsi!
Kuvottava akka, lisäksi todella ruma, näyttää aivan mieheltä naamastaan, kulahtanut ja säälittävä näky.
Oikein oksetti kun luki juttua ja näki muijan kuvan!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella vastenmielistä miten nämä kaksi salapanoa, Fingerroos ja Aitolehti, oikein julkisesti kehuskelevat pettämisellä ja tavaransa jakamisella.
Ovat nyt ja aina samanlaisia. Vosuja.
En voi ääneen sanoa mitä ajattelen tavaran jakamisella kehuvista.
Näin miehenä voinen sanoa, täytyy olla aivan tietyntyyppisiä miehiä jotka tämän naisen kelkkaan lähtevät. En huolisi ikinä yhden yön kumppaniksi enkä miksikään muuksikaan. Tökerö tyhmä halveksittava nainen. Naisissa yksi pahimpia piirteitä on se, jos on helppo nakki. Ja tämä nainen on äiti ja vaimo. Ulkomuoto myös, sanotaan näin tulee mieleen karjakko. Kuka mies lienee niin epätoivoinen, lähtee tämän naisen matkaan.
Miksi tää turhake on taas julkisuudessa??!! Vietti monen monta vuotta hiljaiseloa.. Onko rouvan rahat loppu, ja piti vongata että pääsee Seiskaan kerskailemaan kuinka petti miestään tyyliin joka viikonloppu.. Mitään muita avujahan tällä ämmällä ei oo ku retostella seksielämällään lehdissä. Katos Finkku ku noi sun silikoonitissitkin on jo so last season! Nykyään monella naisella on kumitissit, eli niilläkään on turha koittaa saada julkisuutta. Muutenkin naamas on kulahtanu ja kroppa pulskistunu, joten hoitele vaan niitä heppojas ja levittele haarojas, mut pysy pois lehtien palstoilta! Sun parasta ennen päiväys on menny ohi!!
Vi-tun ruma ja tyhmä ämmä!!!:-):-):-)