Tämä kts uskoo että Jumala on antanut hänelle ison omaisuuden, kun hän tukee erästä muslimi ryhmää mikä ei ole edes kansa on vain pakoitettu Israelin alueelle toimimaan Israelia vastaan. Tämä on täysin väärä usko. Ei Jumala anna kenellekään uskovalle mitään menestystä. Se on vain menestys teologien huuhaata. Paremminkin asia on toisinpäin että naapuri ateisti Jumalan pilkkaaja ajaa Ferrarilla, kun naapurissa asuva tosi Kristitty ajaa Ladalla jos on edes sitä. Ja varmasti me kysymme usein Jumalalta miksi on näin? Jos aina seuraa menestys uskoon tulevaa kuinka sillojn kävisi? Kaikki tulisivat uskoon vain tuon rahan ja mammonan vuoksi ei Evankeliumin ja ei Jeesuksen ristin kärsimysten vuoksi kuoleman meidän vuoksi. On kuin Jeesuksen aikaan ihmiset tulivat vain Jeesuksen luo ruokkimis ihmeiden ja muiden vuoksi mutta ei uskon vuoksi.
Itse en ole ryhtynyt Israelin ystäväksi, että saisin sillä jotain menestystä vaan tukeakseni Jumalan valittua kansaa joka on ahtaalla arabi naapureiden vuoksi mitkä yrittävät kokoajan työntää Israelia mereen. Enkä sukupuolineutraalin liiton vastustajaksi sen vuoksi vaan sen vuoksi että Jumala kieltää Raamatussa tuon väärän suhteen. En liittynyt Luther-säätiöön sen vuoksi että hyötyisin siitä jotenkin vaan sen vuoksi koska Ev. Lut, kirkossa on naispappeus ja sukupuolineutraalin avioliiton kannatus ja veljeylyä paavin ja katolisen kirkon kanssa. Minä haluan pysyä oikeassa Raamatun sanassa en maallisessa mammonassa.
Tämä on kts:n logiikka uskosta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815540Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151542- 106961
- 78851
- 50832
- 41823
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44812Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56807- 56794
- 39789
