Tämä o nkts:n uskon logiikka

Tämä kts uskoo että Jumala on antanut hänelle ison omaisuuden, kun hän tukee erästä muslimi ryhmää mikä ei ole edes kansa on vain pakoitettu Israelin alueelle toimimaan Israelia vastaan. Tämä on täysin väärä usko. Ei Jumala anna kenellekään uskovalle mitään menestystä. Se on vain menestys teologien huuhaata. Paremminkin asia on toisinpäin että naapuri ateisti Jumalan pilkkaaja ajaa Ferrarilla, kun naapurissa asuva tosi Kristitty ajaa Ladalla jos on edes sitä. Ja varmasti me kysymme usein Jumalalta miksi on näin? Jos aina seuraa menestys uskoon tulevaa kuinka sillojn kävisi? Kaikki tulisivat uskoon vain tuon rahan ja mammonan vuoksi ei Evankeliumin ja ei Jeesuksen ristin kärsimysten vuoksi kuoleman meidän vuoksi. On kuin Jeesuksen aikaan ihmiset tulivat vain Jeesuksen luo ruokkimis ihmeiden ja muiden vuoksi mutta ei uskon vuoksi.

Itse en ole ryhtynyt Israelin ystäväksi, että saisin sillä jotain menestystä vaan tukeakseni Jumalan valittua kansaa joka on ahtaalla arabi naapureiden vuoksi mitkä yrittävät kokoajan työntää Israelia mereen. Enkä sukupuolineutraalin liiton vastustajaksi sen vuoksi vaan sen vuoksi että Jumala kieltää Raamatussa tuon väärän suhteen. En liittynyt Luther-säätiöön sen vuoksi että hyötyisin siitä jotenkin vaan sen vuoksi koska Ev. Lut, kirkossa on naispappeus ja sukupuolineutraalin avioliiton kannatus ja veljeylyä paavin ja katolisen kirkon kanssa. Minä haluan pysyä oikeassa Raamatun sanassa en maallisessa mammonassa.

2

57

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristitityn puhetta?

      Tässä olisi Luthersäätiölle luettavaa
      4 VASTAUSTA 7 LUKUKERTAA
      Tilaa palstan RSS-syöte


      nimimerkki *totuusvoittaaaina* hehkuttaa kovasti olevansa
      *luthersäätiöläinen*

      hänen kirjoituksensa ovat,,,hmmm erikoisia...==>
      mm.
      totuusvoittaaaina28.5.2014 00:07

      erikoiset 'opit' sillä L-säätiöllä......
      Sinun äitisi on varmasti h.u.o.r.a kun opetti minut naimaan
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12269857#comment-68022134-view

    • 12+7

      Se että olet Israelin ystävä on hyvä asia,mutta se ei silti muuta tätä palstaa Jeesus-foorumiksi,eikä kristinuskopalstaksi.

      Oletko ajatellut asiaa? Ellet ole,sinun pitäisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe