oma usko

Moi, olen ex-jt.

Minä en ole voinut enää jehovantodistajuudesta eroon päästyäni uskoa ainakaan Jehovaan, se pelolla pantiin lapsena päähäni tai muutoin kuolisi harmagedonissa.

Olen vihannut Jehovaa hyvin paljon, mutta jehovantodistajia en tietenkään vihaa, koska he toimivat niinkuin on pakko, jottein tulisi erotetuksi.

Rakkautta minulla ei koskaan ollut Jumalaan, vaan vain pelko.

Nykyään olen kuitenkin voinut koota jonkinlaisen oman uskon, jonka avulla jaksan elämässä eteenpäin.

Omassa uskossani Jumalan nimellä ei ole merkitystä, kutsun häntä enimmäkseen Luojaksi, tai Korkeammaksi Voimaksi, silloin kun rukoilen.

Parasta tässä omassa uskossani on se, kun se sopii minulle hyvin ja ymmärrän että muille se varmaankaan ei sopisi, siksi en ala sitä saarnaamaan kellekään.

Jokaisen on löydettävä Jumalansa itse etsimällä. Usko on niinkuin sormenjälki, jos uskoa tarvii, se on löydettävä itse.
Samoin oma Jumalansa on itse löydettävä, jos sellaista tarvii.

Uskon siis uudella tavalla, kuten tässä kerroin ja tunnen sen riittävän,

en siis välitä enää mistään oppikysymyksistä, enkä uskonnollisista kirjoista, koska nehän ovat vain eri tulkintoja ja ihmisten ajatuksia.

Ymmärrän myös että tällainen oma näkemys saattaisi harmittaa uskonnollisten lahkojen johtohenkilöitä, koska he eivät voi hallita sellaista ihmistä, jolle riittä pelkästään omasta hatusta tempaistu oma usko.

Siksi uskonnolliset johtajat tuomitsevat tällaisen - oman näkemyksen omaavan ihmisen - kapinoitsijaksi ja saatanan kätyriksi, mutta vain siksi koska - oman näkemyksen omaava - ei suostu ilmaiseksi heidän orjakseen.

Sekin on jännää, että kun jokin uskonnollinen johtaja perustaa oman uskonnon ja alkaa tehdä ja hallita opetuslapsiaan, niin hän ei soisi sitä samaa mahdollisuutta muille. Muut eivät saa muodostaa siis omaa uskoa, mutta hän vain saa. Aika sairasta.

Olen huomannut tässä omassa uskossani, että aivan samalla tavoin saan yhteyden Luojaan, kuin muutkin väittävät saavansa, kuuluivatpa mihin uskontoon hyvänsä.

Omassa uskossani ei ole myöskään Saatanaa, eikä muutakaan sielunvihollista pelotteeksi itselleni, tai harmagedonia, koska en tarvitse mitään pelotteita ja kukaan toinen ihminen guruna ei minua hallitse.

Pelotteitahan tarvitaan vain uskonnollisissa lahkoissa ja - järjestelmissä, siksi että jäsenet eivät uskaltaisi erota siitä uskonnosta, eli on oltava keppi jolla hallita heitä.
2888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Siellä missä Jeesus Kristus vallitsee, niin siellä ei ole pelkoa.

Ala lukemaan Raamattua rukoillen ja nöyrällä mielellä ja rukoile, että itse Jeesus Kristus tulee Pyhän Hengen kautta ohjaamaan ja opettamaan sinua. On tärkeää, että lähestyt Jumalaa itse etkä minkään organisaation ohjaamana. Raamattu toteaa, että kun lähestyt Jumalaa, niin Jumala lähestyy sinua. Sinä voit olla varma, että Jeesus kuoli Golgatan ristillä myös sinun puolestasi. Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo ottaa sinut omakseen.

Vartiotorniseuran opetuksia kuunnelleena sisäinen maailmasi on sekasortoinen ja kaikenlaisten käskyjen ja ohjeiden valtaama. Mutta Jumala haluaa eheyttää mielesi ja sielusi ja henkesi. Tärkeintä on nyt rukous Jumalalle Jeesuksen nimessä, että Jumala itse tulee ja antaa sinulle viisautta ja uskoa ja näin voit ottaa Jeesuksen omaksi Herraksesi ja alkaa elämääsi tässä todellisuudessa. Sitten voit mennä johonkin raittiisiin kristilliseen seurakuntaan kuuntelemaan mitä Jumala tahtoo sinulle tänään sanoa eri saarnojen kautta. Mutta tärkeintä on se henkilökohtainen luotto ja suhde Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä auttaa Raamatun luku ja rukous ja ne teot mitkä Jumala itse sinun eteesi tuo. Amen

Äänestä

Usko evankeliumi:lle

>> Sitten voit mennä johonkin raittiisiin kristilliseen seurakuntaan kuuntelemaan mitä Jumala tahtoo sinulle tänään sanoa eri saarnojen kautta.

Noissa tilaisuuksissa saarnataan nikea-lahkon valtavalla verenvuodatuksella ja sadismilla viemää pakko-dogmia jumaluudesta / jumalkuvasta "aitojen kristittyjen" kriteerinä ja ihmisiä pelotellen h.elevetti-oppilla.

Tämän lisäksi tulisi vielä alistua ihmisvetoisten uskontojen (erilaisten saarnaaja-puoskareiden) dogmi-alistamisille.

Miksi muuten pitäisi antaa jonkin saarnaaja-puoskarin päättää "mitä Jumala haluaa tänään" juuri tuota ko. puoskaria käyttäen sanoa?

Valinnan vaikeuskin. Kun noita innokkaita sarnaajia on aivan lopttomasti eri uskonlikkeiden eri kokoontumisissa.

Mistä sen tietää, että juuri tänään valitsee sen oikean kirkon ja oikean dogmi-pastorin sanan välittämään itselleen jotakin ;-)

33 000: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm

Miksi tulisi omata juuri hajanaisista kirjoituksista epämääräisin kriteerein kootun Raamattun käännöksien käännöksiin perustuva dogmi-usko (kuinka paljon nykytekstit edes välittävät alkuperäisten tekstien todellista aikansa merkitystä), josta siitäkin loputtoman tulkinnanvaraisuuden vuoksi voi luoda niin kovin erilaisia tulkintoja? Kuitenkin kaikki vakuuttavat omaavansa juuri sen oikean tulkinnan.

''Mutta teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä.'' Matteus 23:8

Millaista jumaluuttaa ja pealstusta saarnaisit jos olisit syntynyt islamilaiseen kulttuuriin ja sellaiseen uskovaan perheeseen / sukuun?

Miksi siis syntymä-sattuman vuoksi saarnaat uskoa juuri käännöksien käännöksien tulkintoihin?

Huomaatko miten pelkät sattumat ohjaavat ihmisten mieliä, uskomuksia ja jumalkuvia.

Äänestä
  • "Huomaatko miten pelkät sattumat ohjaavat ihmisten mieliä, uskomuksia ja jumalkuvia."

    Kristinuskossa on kyse uskosta Jeesukseen jota saarnaamme. On vain yksi usko, yksi Herra. Sattumille ei siis jää minkäänlaista tilaa.

    Uskonnoista puhuminen on eksytystä, mutta kun evankeliumia julistetaan niin julistetaan samoin sanoin kuin apostolit uskoa Jeesukseen, niin kaikki menee hyvin.

    Tulkintoja ei siis tarvita, kun kaikki luetaan sellaisenaan Raamatusta ja annetaan Pyhän Hengen ohjata. Amen

    Äänestä

  • Usko evankeliumia kirjoitti:

    "Huomaatko miten pelkät sattumat ohjaavat ihmisten mieliä, uskomuksia ja jumalkuvia."

    Kristinuskossa on kyse uskosta Jeesukseen jota saarnaamme. On vain yksi usko, yksi Herra. Sattumille ei siis jää minkäänlaista tilaa.

    Uskonnoista puhuminen on eksytystä, mutta kun evankeliumia julistetaan niin julistetaan samoin sanoin kuin apostolit uskoa Jeesukseen, niin kaikki menee hyvin.

    Tulkintoja ei siis tarvita, kun kaikki luetaan sellaisenaan Raamatusta ja annetaan Pyhän Hengen ohjata. Amen

    >> Kristinuskossa on kyse uskosta Jeesukseen jota saarnaamme. On vain yksi usko, yksi Herra. Sattumille ei siis jää minkäänlaista tilaa.

    Ymmärrätkö lainkaan lukemasi vai aivan tarkoituksella "väärin ymmärrät" vai onko luetun ymmärtämisessä oikesati vaikeuksia?

    Kysyin seuraavasti:

    "Millaista jumaluuttaa ja pealstusta saarnaisit jos olisit syntynyt islamilaiseen kulttuuriin ja sellaiseen uskovaan perheeseen / sukuun?"

    _Satuit_ syntymään kristisnukon kulttuuriin ja siksi sitä julistat totuutena.

    Siksi tuo syntymäpaikan sattuma teki sinusta kristinuskovan.

    >> Tulkintoja ei siis tarvita, kun kaikki luetaan sellaisenaan Raamatusta ja annetaan Pyhän Hengen ohjata. Amen

    Voi kerta kaikkiaan mikä tekopyhyys ja epärehellisyys. On se merkillistä miten tuo pyhä henki ohjailee eri Raamatun vilpittömiä lukijoita niin monilla eri tavoilla johdattaen heidät keskenään niin erilaisiin sanan tulkintoihin.

    Läpi koko kristikunnan historian ei juuri muuta ole tehtykään kuin kiistelty ja sodittu oikeaoppisuudesta ja eri tavoin tulkitsijoita harhaoppisina h.elvettiin tuomiten.

    Nikea-lahko nimenomaan sorvasi kolinaisuusoppi-dogmin ja vielä tapamalla ja sadismilla sen vei eteenpäin.

    Äänestä

  • nikea-lahko kirjoitti:

    Kun huomaat uskonnon ja elävän uskon eron, niin sinäkin ymmärrät.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Kun huomaat uskonnon ja elävän uskon eron, niin sinäkin ymmärrät.

    >> Kun huomaat uskonnon ja elävän uskon eron, niin sinäkin ymmärrät.

    Tuossa on kyse helluntai-herätysliikkeellisille ja vastaaville karismaattisille tyypillinen itsepetoksellinen kaksoisajattelun malli.

    Kas kun ne "elävän uskon" herätysliikkeeläisetkin sorvaavat toisistaan poikkeavia omia tulkintojaan kirjoituksista.

    Myös "elävän uskon" uskovaiset saarnavat nikea-lahkon hallintoelimen lanseeraamaa ja tappamalla ja sadismilla viemää kolminaisuus-dogmia.

    Edelleen sama kysymys kohdallesi:

    "Millaista jumaluuttaa ja pealstusta "elävän uskon uskovainen" saarnaisit jos olisit syntynyt islamilaiseen kulttuuriin ja sellaiseen uskovaan perheeseen / sukuun?"

    Mitä ilmesemmin saarnaisit "elävää" islamilaisuutta ollen 100%:n vakuuttunut islamilaisuudesta.

    Näin se sattuma ohjaa uskomuksia riippuen minne yksilö sattuu syntymään.

    Äänestä

"Rakkautta minulla ei koskaan ollut Jumalaan, vaan vain pelko."

Niin se pelkohan on se pääteema,koska jos ei pelkää ei voi pelastua herran suuren vihan päivänä.Vaivoin vanhuskaat pelastuvat.

Sehän on raamatussa,sen takia harmageddon on päätemana jt:llä.He kertovat todellisuudessa että on toivo pelastua ei mitään varmuutta ole edes,ja tätä jos nyky jt ei tiedä niin koko jehovan todistajuus on ollut turhaa kaikki vuodet.

Kyseessä on jt:llä vain toivo siis toivo, ei mitään lupauksia ole heillä antaa.

raamattu kertoo rukoilkaa ja peljätkää ehkä minä säästän teidät.

Äänestä

Jos ei ole jumalan pelkoa ei voi pelastua ja elää ikuisesti,raamattu opettaa monin kääntein tämän seikan,tuomiosta kerrotaan ja hyvää ja pahaa tehneet, silloin pelottaa varmasti jos käsittää sen merkityksen.

Äänestä

Ihan näin sivullisena kommentoin aloittajaa että jos meinaat olla uskovainen niin olet oikeasti ihan pihalla,sinun tulisi tutkia sitä omaa kantaasi vielä kerran.

Tämä lause vie sinut kokonaan ulos

"Omassa uskossani ei ole myöskään Saatanaa, eikä muutakaan sielunvihollista pelotteeksi itselleni, tai harmagedonia, koska en tarvitse mitään pelotteita ja kukaan toinen ihminen guruna ei minua hallitse."

Sekoitat ihmiset mutta kyseessä on raamatussa jumala ja saatana .

Jos sinulla ei ole saatanaa tiedostossa tai tiedosta tätä niin et voi olla raamatullinen joten uskosi on erinlainen joka ei ole raamatusta.Vaan omasta päästä keksittyä kuvitelmaa johon turvaudut.

Äänestä

Sitten kysyn vielä ...mikä saa jt:n noin raiteiltaan ettei usko edes pahaan?

Miten voi olla joskus ollut jehovan todistajana ja kierellä ovilla kun koko raamatun teema ja perus asiat on täysin romutettu.

Äänestä
  • Pohtija... >>Jos sinulla ei ole saatanaa tiedostossa tai tiedosta tätä niin et voi olla raamatullinen joten uskosi on erinlainen joka ei ole raamatusta.Vaan omasta päästä keksittyä kuvitelmaa johon turvaudut. >>

    Juuri niihän minä asian esitinkin, että uskoni on täysin omani, omasta hatusta tempaistu ja silti Luoja hyväksyy minut.

    Pohtija... >>Sitten kysyn vielä ...mikä saa jt:n noin raiteiltaan ettei usko edes pahaan?>>

    En ole väittänyt, etten uskoisi ihmisen omaan pahuuteen, vaan olen sanonut etten usko enää mihinkään pahuuden personoitumaan, kuten esmes S.a.a.t.a.n.a.a.n.

    Pahuus on ihmisessä itsessään, eikä siitä voi syyttää mitään olentoa, kuten S.a.a.t.a.n.a.a.

    Pohtija... >>Tämä lause vie sinut kokonaan ulos >>

    Ei haittaa, miksi minun pitäisi olla osa jotain kristillistä aatetta, jos voin Luojan kanssa olla ystävä muutenkin.

    Yhteydenpito Luojan kanssa sujuu sitä paitsi paljon suoremmin ja helpommin.

    Sanoinkin jo aiemmin aloituksessani että uskoni on uusi uudenlainen usko.

    Mutta jokainenhan toki löytää Jumalansa mistä löytää, ei siinä sen kummempaa, se on henkilökohtainen asia.

    Äänestä

Niin onkin henkilökohtainen mutta minä tiedustelin mielenkiinnosta koska olet ollut jehovan todistaja ja muuttanut näkökannan jopa niin ettei sitä nää raamatustakaan.

"Uskoni on uudenlainen"

-Minun mielestäni tuo on kyllä ihan samankaltainen kuin monien miljoonien muidenkin ihmisten.

"Yhteydenpito Luojan kanssa sujuu sitä paitsi paljon suoremmin ja helpommin."

Olikos se monimutkaista jehovan todistajana?

Mistä voit tietää?ettet ole yhteydessä itse saatanan kanssa?mutta tosin ethän sinä enään uskonut siihenkään.

Eli totean että uskosi tai siis uskomuksesi riittää sinulle ja sopii sinulle mutta herää kysymys riitäkö kaiken luojalle mikä on nähtävissä raamatusta?et nimittäin viittaa raamattuun enään vain ja ainoastaan oman tuotannon aivoituksiin.

Äänestä
  • Pohtija... >>Eli totean että uskosi tai siis uskomuksesi riittää sinulle ja sopii sinulle mutta herää kysymys riitäkö kaiken luojalle mikä on nähtävissä raamatusta?et nimittäin viittaa raamattuun enään vain ja ainoastaan oman tuotannon aivoituksiin. >>

    Tämä tällainen pohdinta, että riittääkö uskoni kaiken Luojalle, on täysin tarpeetonta, koska minun uskossani ihminen kelpaa Luojalle sellaisenaan. Mistäkö tämän tietää?

    Sen tietää siitä, että jos olen ahdistunut ja pyydän lohdutusta Luojalta, niin Luoja vastaa ja vie ahdistukseni pois.

    Myöskin pystyn kuvittelemaan meneväni ajatuksissani Luojan luo. Siellä on valoisaa, lämmintä ja rauhallista ja voin pyytää suoraan Luojalta lohdutusta ja puhua hänelle ja hän kuuntelee. Ja hän vastaa ja antaa lohdutusta.

    Sitä en tiedä miltä hän näyttää, en ole vielä nähnyt häntä, vain tuntenut hänen läsnäolonsa "käydessäni" hänen luonaan.

    Kun kysyit että riittääkö uskoni Luojalle, niin ilmeisesti riittää, koska ystävyys häneen on niin läheinen ja todellisen tuntuinen.

    Ja kyllä. Minun uskossani riittää pelkästään että omistaa aivot, ja sellaiset yleensä kaikilla ihmisillä on.
    Minun uskossani ei tarvita raamattua, eikä muitakaan ihmisten kirjoittamia kirjoja.

    Suhde Luojaan on suora yhteys.

    Pohtija... >>Mistä voit tietää?ettet ole yhteydessä itse saatanan kanssa?>>

    Kun saa yhteyden Luojaansa, sen vain tietää varmasti, ja minun uskossanihan S.a.a.t.a.n.a.a ei edes ole. On vain ihmisen oma pahuus.

    Äänestä

Eli on on siis luoja mutta saa-ta-naa ei sinulla ole.

Ja raamattua ei sinun uskonnossa ole eikä tule eikä tarvita.

Eikä ihmisten kirjoja.

Mutta ystävyys luojaan on todellisen tuntuinen käydessäsi.

Eli mikäli nyt ymmärsin niin se on suunilleen noin.

Eikö jehovan todistajuuden aikana ollut samaa olotilaa tai tunnetta?

Äänestä
  • Pohtija... >>Eikö jehovan todistajuuden aikana ollut samaa olotilaa tai tunnetta?>>

    Kun oli jehovantodistaja, niin ei ollut mitään tunnetta, pelkkää epävarmuutta ja tyhjyyttä sydämessä, ja vain kauhea pelko Jehovaa kohtaan.

    Usko Jehovaan ei siis sopinut minulle, enkä minä sopinut Jehovalle, siksi oli päästävä pois Jehovan luota. Tosin huomasin että monille se näytti sopivan ja olivat aidosti onnellisia.

    >>Ja raamattua ei sinun uskonnossa ole...>>

    Korjaan vielä tämän, että kysymys ei ole uskonnostani, vaan uskostani, nämä sanat sekoittuvat helposti itsellänikin vahingossa.

    Eli minun uskostani ei välttämättä tule kenenkään toisen uskoa, niin että voitaisiin puhua minun uskonnostani.

    Uskossani tämä menee niin, että Luojalla on varattuna jokaiselle luodulleen oma reittinsä hänen luokseen, ja minä olen löytänyt sellaisen.

    Tuo reitti on yhtä yksilöllinen kuin ihmisen sormenjälki. Sitä ei siis voi toinen ihminen toiselle opettaa, vaan opettaja on suoraan Luoja.

    Uskossani ei siis ole tarpeen ihmisen hallita toista ihmistä uskonasioissa, koska Luoja huolehtii siitä ja se on Hänen tehtävänsä harkita että milloin joku ihminen on kypsä suoraan yhteyteen.

    Ja mitä raamattuun tulee, niin minun uskossani ei sitä tarvita, mutta kuten myös sanoin niin, Luojallahan on monia reittejä ja raamattu vaikuttaisi olevan sellainen reitti myöskin, ainakin siitä päätellen kun niin monet siihen uskovat.

    Mutta minä en tarvitse raamattua, koska se ei ole minun reittini Luojan luo.

    Äänestä

Elli tämä jehova on eri kun sinun jumalasi?Ja halusit pois jehovan luota.

Äänestä
  • Ja saata-naa et tunnusta enään että sitä onkaan olemassa?Ja raamattua et kaipaa.

    Entäpä jos saata-na onkin niin ovela että saa sinut ajattelemaan ettei häntä ole ja haluat pois tai halusit pois jehovan luota.

    Ja et missään nimessä halua lukea raamattua,kuulostaa erikoiselta.

    Älä loukkaannu vaikka ehkä aihetta saattaa olla, mutta voisiko olla niin että saata-na on sinun jumalasi todellisuudessa.(vaikket tietenkään voi ymmärtää) koska et näe asiaa sivusta vaan olet pää henkilö.

    Äänestä

Siis ei pidä loukkaantua tämä on vain pohdintaa,pyydän siis anteeksi kun väkisnkin tässä loukkaa sinua kun kysyn.

Äänestä
  • Pohtija... >>Ja saata-naa et tunnusta enään että sitä onkaan olemassa?Ja raamattua et kaipaa.>>

    Saata-naa ei ole minun uskossani ja raamattu ei ole minun reittini Luojan luo, miksi siis tarvitsisin niitä.

    >>Entäpä jos saata-na onkin niin ovela että saa sinut ajattelemaan ettei häntä ole ja haluat pois tai halusit pois jehovan luota.>>

    Näinhän uskovat ihmiset juurikin ajattelevat toisista uskovaisista, jotka eivät kuulu heidän uskontoonsa, mutta eivät ota huomioon, että ne saattavat olla eri reittejä Luojan luo, koska yksi reitti sopii yhdelle ja toinen toiselle.

    Mutta tällainen ajattelu, että Luoja olisi jonkun tietyn uskonnon omistuksessa, on aivan turhaa. Paremminkin niinpäin että uskonnot ovat Luojan omistuksessa ja hän käyttää niitä eri reitteinä luokseen.

    Saatana-sta käsitteenä taas en tiedä, mutta se kuulostaa liian pahalta ollakseen Luojan luoma, omassa uskossani saatanaa ei tarvita. Ihmisissä on pahuutta ihan kylliksi muutenkin.

    Epäilen Saata-nan olevan vain sivistymättömien aikakausien keksintö, jolla uskovaisia ovat uskontojen ihmisjohtajat hallinneet, mutta en tiedä varmasti, vain arvelen.

    Arvelen myöskin, että Saatana ei ole ollut koskaan Luojan keksintö, vaan vain uskonnollisten johtajien keksintö.

    >>Ja et missään nimessä halua lukea raamattua,kuulostaa erikoiselta.>>

    En todellakaan, raamattua en ole koskaan halunnut lukea, kerran jt:nä yritin pakottaa siihen itseni, en päässyt kuin 5.Mooseksen kirjaa eteenpäin ja siihen tyssäsi kuin kanan lento.

    >>Älä loukkaannu vaikka ehkä aihetta saattaa olla, mutta voisiko olla niin että saata-na on sinun jumalasi todellisuudessa.(vaikket tietenkään voi ymmärtää) koska et näe asiaa sivusta vaan olet pää henkilö.>>

    Ei se ole mahdollista koska minun uskossani Saata-naa ei ole. Koska saatanahan on vain ihmisten pelottelua varten ja minun uskossani ei pelotteita tarvita, koska siinähän on vain minä ja Luoja.

    Myöskään syntiä ei ole, on vain enemmän ja vähemmän pahaa tekeviä ihmisiä samoin kuin enemmän ja vähemmän hyvää tekeviä ihmisiä, joita Luoja vetää pois luokseen kun ovat kypsiä siihen.

    Äänestä

Nyt tulit oikealle palstalle kertomaan tarinasi, täällä vihataan JT, että tulet saamaan paljon virtuaalikavereita, eli käytä aina samaa nimimerkkiä kun teet aloituksia, niin vastaukset ovat taattuja.

JT ovat ainoat jotka noudattavat Raamatun sanaa ja ovat sitä noudattaneet myös Raamatun kääntämisessä oiikean muotoon, tekemällä oman Raamatun.

Äänestä
  • Raamatun totuus >>täällä vihataan JT>>

    Arvelen että toiset uskovaiset eivät varsinaisesti mitenkään vihaa jehovantodistajia, vaan vain turhautuvat siitä, että jehovantodistajat eivät keskustele.

    Keskustelussa kun vaaditaan suvaitsevaista asennetta myöskin toisen uskon omaavan ihmisen ajatuksia kohtaan.

    Mutta kun itse olen ollut jt, niin tiedän että jt:t pitävät sitä oppiaan ehdottomana totuutena ja esimerkiksi jonkin toisen uskonnon kirjallisuuden vastaanottaminen olisi osoitus siitä että on antanut Sa-at.anal-le periksi.

    Muistan kun eräs innokas toisuskovainen ovellaan kutsui meidät sisään ja halusi alkaa kääntämään meitä jehovantodistajia omaan uskoonsa siellä kotonansa ja tarjosi kirjallisuutta meille,

    niin kenttäkaveri-jt ei ottanut vastaan sitä ja katsoi minuakin varoittavasti, en sitten ottanut minäkään, koska olisin mukamas antanut periksi S.aa-ta-n.an yritykselle jotenkin saada minut sillä tavoin valtaansa.

    Jälkeenpäin on vain harmittanut etten ottanut kirjallisuutta vastaan siltä toisuskovaiselta.

    Jos olisin ottanut vastaan niin uskon että olisin jo aiemmin pelastunut pois siltä jt-uskonreitiltä, koska se ei minulle kerran sopinut millään tavoin persoonallisuuteeni.

    Jokin uskonto ilmeisesti on väärä ihmiselle vain silloin, jos se ei sovi ihmisen persoonallisuuteen, ja silloin sitä tulisi vaihtaa johonkin muuhun aatteeseen, ei välttämättä uuteen uskontoon/uskoon koska sehän on vain yksi tie.

    Omassa uskossani on olemassa erilaisia reittejä, riippuen ihmisestä mitä hän syvimmältään haluaa sydämessään tehdä ja elämässään.

    Äänestä

Olen vihannut Jehovaa hyvin paljon, mutta jehovantodistajia en tietenkään vihaa, koska he toimivat niinkuin on pakko, jottein tulisi erotetuksi.

Miksi kohdistat vihasi Jumalaan?
Ei Jumala ole sama kuin Vartiotoni seura, eikä sen perustajat tai sen johtohenkilöt.
Tämä liike ei ole edes raamatullinen, koska sen opetus poikkeaa todellisesta evankeliumin sanomasta.
Varmaan on vaikea nollata tilannetta, kun on joutunut sellaisen aivopesun kohteeksi jo lapsuudesta lähtien, mutta pitääkö siihen jäädä kiinni loputtomasti, miksi et katkaise jo napanuoraa, anna otteen irrota.
Annan sinulle hyvän neuvon, sano ääneen , että sanoudun irti jehovantodistajien opista Jeesuksen nimessä. Sitten pyydä, Jeesus tule elämääni anna syntini anteeksi. Älä mene minnekään seurakuntaan anna Jeesuksen ohjata sinua eteenpäin, lue Raamattua päivittäin ja rukoile, se on, puhu Jumalalle, kerro murheesi ja pettymyksesi. Tulet taatusti saamaan avun!

Äänestä

Veljeni , minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa sinun edestänsä, että pelastuisit

Room. 10

4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Tämän Herran nimi on Jeesus Kristus.

Äänestä

älä jähmety paik. >>Miksi kohdistat vihasi Jumalaan?>>

Olen vihannut siksi, koska minua ei koskaan opetettu rakastamaan Jehovaa, vaan pelon avulla ikäänkuin henkisesti raiskattiin jo lapsesta lähtien uskomaan Häneen.

Ja koska Jehova ei välittänyt siitä mitään, eikä välitä edelleenkään, kun pieniä jt-perheiden lapsia henkisesti raiskataan ja pelotellaan Jehovan vihalla, niin se osoittaa Jehovan olevan paha. Hän ei auta näitä jt-perheiden lapsia, eikä välitä heistä.

Jonkun on noustava siksi vastustamaan ja vihaamaan tällaista Jumalaa, jotta ihmiset varoisivat menemästä sellaisen Jumalan palvelijoiksi.

Minä nousen ja vastustan siten, että kerron kokemuksistani Jehovan palveluksesta, millaista se oli, mutten kuitenkaan sen enempää. Miksi?

Koska olen löytänyt uuden Jumalan, jota kutsun Luojaksi. Niinpä minun ei tarvitse enää välittää Jehovasta, kun hänkään ei välitä pienistä jt-lapsista, joita pelotellaan siihen uskoon.

En kiellä etteikö tuo Luoja, jonka olen löytänyt , voisi olla Jeesuskin, en tiedä vielä koska olen vasta löytänyt hänet.

Hän tarkkailee minua ja ei ole vielä kunnolla esittäytynyt, on vain antanut vaikutelman, että on Luoja ja toisinaan Hänen läsnäolonsa tuntuu yläpuolellani.

Niinpä en kiirehdi Häntä, hänellä on varmaan syynsä olla salaperäinen ja tarkkaileva.

Onneksi en pelkää tätä Luojaa, minua ei voi kukaan pelotella enää, koska ihminen joka on menettänyt elämänhalunsa, ei voi pelätä kuolemaa, ei vaikka se tulisi itsensä Jumalan kädestä.

En ole kuitenkaan enää masentunut, en vain tarvitse ikuista elämää. Jos voin olla Luojan ystävä tämän elämäni ajan se enemmän kuin riittää minulle.

Ehkä olen liian rikkinäinen ihminen ja Hän miettii, että miten minut voisi ottaa luokseen, onneksi voin "käydä" hänen luonaan, vaikka hän piilossa onkin ja ei esittäydy suoraan.

Mutta sekin on minulle jo suuriarvoista ja en tarvitse välttämättä enempää, koska olen kuitenkin vain ihminen.

Äänestä

Toivon, että olet löytänyt Jeesuksen, koska hän rakastaa sinua ihan oikeasti.

37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos

20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.

Jer. 29:11

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

http://www.youtube.com/watch?v=ZbgDqfLDL3c

Äänestä
  • Johanneksen ilmestys 21
    Tämä on se maa

    Johanneksen ilmestys 22

    1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
    2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
    3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
    4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
    5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
    6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
    7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

    Äänestä

  • sitä kaipaamme kirjoitti:

    Johanneksen ilmestys 21

    Häntä me odotamme, Herraamme Jeesusta Kristusta.
    http://www.youtube.com/watch?v=MHAQ7rM47sM

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-jt kirjoitti:

Moi, olen ex-jt.

Minä en ole voinut enää jehovantodistajuudesta eroon päästyäni uskoa ainakaan Jehovaan, se pelolla pantiin lapsena päähäni tai muutoin kuolisi harmagedonissa.

Olen vihannut Jehovaa hyvin paljon, mutta jehovantodistajia en tietenkään vihaa, koska he toimivat niinkuin on pakko, jottein tulisi erotetuksi.

Rakkautta minulla ei koskaan ollut Jumalaan, vaan vain pelko.

Nykyään olen kuitenkin voinut koota jonkinlaisen oman uskon, jonka avulla jaksan elämässä eteenpäin.

Omassa uskossani Jumalan nimellä ei ole merkitystä, kutsun häntä enimmäkseen Luojaksi, tai Korkeammaksi Voimaksi, silloin kun rukoilen.

Parasta tässä omassa uskossani on se, kun se sopii minulle hyvin ja ymmärrän että muille se varmaankaan ei sopisi, siksi en ala sitä saarnaamaan kellekään.

Jokaisen on löydettävä Jumalansa itse etsimällä. Usko on niinkuin sormenjälki, jos uskoa tarvii, se on löydettävä itse.
Samoin oma Jumalansa on itse löydettävä, jos sellaista tarvii.

Uskon siis uudella tavalla, kuten tässä kerroin ja tunnen sen riittävän,

en siis välitä enää mistään oppikysymyksistä, enkä uskonnollisista kirjoista, koska nehän ovat vain eri tulkintoja ja ihmisten ajatuksia.

Ymmärrän myös että tällainen oma näkemys saattaisi harmittaa uskonnollisten lahkojen johtohenkilöitä, koska he eivät voi hallita sellaista ihmistä, jolle riittä pelkästään omasta hatusta tempaistu oma usko.

Siksi uskonnolliset johtajat tuomitsevat tällaisen - oman näkemyksen omaavan ihmisen - kapinoitsijaksi ja saatanan kätyriksi, mutta vain siksi koska - oman näkemyksen omaava - ei suostu ilmaiseksi heidän orjakseen.

Sekin on jännää, että kun jokin uskonnollinen johtaja perustaa oman uskonnon ja alkaa tehdä ja hallita opetuslapsiaan, niin hän ei soisi sitä samaa mahdollisuutta muille. Muut eivät saa muodostaa siis omaa uskoa, mutta hän vain saa. Aika sairasta.

Olen huomannut tässä omassa uskossani, että aivan samalla tavoin saan yhteyden Luojaan, kuin muutkin väittävät saavansa, kuuluivatpa mihin uskontoon hyvänsä.

Omassa uskossani ei ole myöskään Saatanaa, eikä muutakaan sielunvihollista pelotteeksi itselleni, tai harmagedonia, koska en tarvitse mitään pelotteita ja kukaan toinen ihminen guruna ei minua hallitse.

Pelotteitahan tarvitaan vain uskonnollisissa lahkoissa ja - järjestelmissä, siksi että jäsenet eivät uskaltaisi erota siitä uskonnosta, eli on oltava keppi jolla hallita heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu