Hyvä mielipidekirjoitus varatuomarilta

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/ruotsinkielisetkin-suomalaisia-1.1620904
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Maamme asutushistoriaa ei tosin kukaan tarkasti tiedä, mutta riidaton tosiasia on, että ilman ruotsinkielistä sivistyneistöämme ei myöskään olisi suomenkielistä sivistystä."

Tuo ei suinkaan ole tosiasia, vaan ruotsinmielistä pas-kaa. Oletetaanpa, että autonomian aikana korkeampaa koulutusta olisikin saanut vain suomen kielellä, kun sitä valitettavasti oli tuolloin saatavilla vain ruotsin kielellä, ja ne harvat suomenkieliset, jotka näön vuoksi ruotsinmieliset tahot hyväksyivät yliopistoihin, joutuivat pakkoruotsinkielistämään sukunimensäkin. Suomenkielisiä oli tuolloinkin monin kerroin enemmän kuin ruotsinkielisiä, joten olisimme saaneet laadukkaampaa tiedettä ja korkeakulttuuria, kun lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä olisi ollut monin kerroin tarjolla.

Äänestä
  • Äskeinen hörhö luulee, että korkeammille opinahjoille pääsee ihan nuin vain päähörhökin. Kautta aikain on ollut pääsyvaatimuksia. 1800 luvulla yliopistoilla oli ruotsin kielen osaamisen vaatimus koska opettajat oli ruotsinkielisiä suomenkielisiä vaan ei ollut. Olipa vaan yksinkertaisempi hoitaa asia niin, että opiskelijat opettelivat ruotsin kielen niin pääsivät opiskelemaan. Päähörhö luulee, että pääsyvaatimukset pitäisi olla Jumalan luomia mutta niin ei ole. Tämän päivän vaatimukset muuttuvat 100 vuodessa varmasti ihan uusiksi. Päähörhö kivtisee kitisemisen huumassa.

    Äänestä

  • Olipa typerä viesti typerykseltä.

    Äänestä

On suorastaan koomista, kun surusvekot kehuvat olevansa niin suomalaista, kun se sopii agendaan.

Muutenhan he aina korostavat, että eivät ole suomalaisia vaan ruotsalaisia(svensk).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukekaa ja oppikaa kirjoitti:

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/ruotsinkielisetkin-suomalaisia-1.1620904

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu