Elämme historiallista aikakautta. Pitkään (n. 500 vuotta) dominoinut Eurooppa ja sen Atlannin takana oleva jatke ovat ratkaisevalla tavalla menettäneet otteen vallasta. Nousussa ovat olleet jo yli 25 v eteenkin Kiina ja Intia, samoin muut Aasian vallat E-Korea ja Japani.
Seuraava vaihe on demografisesti aivan ylivoimainen Afrikka tulevan maailman suureksi markkina-alueeksi muodostuva väestökeskittymä joka on myös linkki Kiinan, Intian ja E-Amerikan välillä.
Uusi valta-akseli on: Kiina - Intia - Afrikka - Brasilia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jyrki Kataisen Suomi jää periferiaan esimerkkinä eräänlaisesta pohjoisesta vanhainkodista.
Euroopan väkiluku oli lähes 20% 1900-luvun alussa. Nyt se on n. 10,4%. Euroopan osuus tulee kuitenkin laskemaan runsaaseen 5%:iin seuraavien 40 vuoden aikana ja tämäkin vain sillä edellytyksellä että maanosaan tulee vähintäin yhtä paljon siirtolaisia kuin aiemminkin.
Olemme menossa kohti maailmaa jossa Euroopalla on yhtä vähän painoarvoa maailmalla kuin jollakin Romanialla on EU:ssa.