Ja sen palveluksessa on noin 21000 rahapalkkaa nauttivaa työntekijää, jotka työllistyvät pörssipeleissä liikelaitosmaisesti varojaansijoittavan järjestelmän palkoillisina. Samaan aikaan kun yli sadantuhanneneuron palkkapaimenet - piispat kuten Kari Mäkinen esiintyvät hurskastellen köyhien- ja syrjäytyneiden äänitorvina, kirkko osalistuu ihmisten riistämiseen epäettisissä pörssipeleissä kartuttaen sitä omaisuutta joka tätä pirun kirkkoa pyörittää, - vaikka sen toiminnassa ei ole todellisesti häivääkään Jumalan Hengestä, muuta kuin sanoina papirilla uskontunnustuksissa. Kornein osoitus tästä kaksinaismoralistisesta pirullisesta petoksesta on se, että kirkko on sijoittanut rahojaan jopa ydinaseita valmistavan teollisuudenhaaran tukemiseen, eikä luovu edes näistä "eettisistä sijoituksistaan".
Luterilailaista kirkkoa pyörittää rahanvoima ei Jumalan voima
Kaksinaamaisuutta
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.