Oman uskonnon opetus hyödyllistä

Tutkimus osoittaa

"Rissasen mukaan erityisesti vähemmistöt näyttävät hyötyvän mahdollisuudesta käsitellä identiteetin ja erilaisuuden kohtaamisen teemoja oman tradition kautta. Hänen mielestään islamin opetus voi osaltaan edistää suomalaisen islamin ja oikeudenmukaisen monikulttuurisen yhteiskunnan kehitystä."

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/vaitos-islamin-opettaja-on-kulttuurinen-tulkki/

Vaparien tapa mollata oman uskonnon opetusta on tälläkin tutkimuksella osoitettu vääräksi.

27

257

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FUCKIFUU

      Teologia ei ole tiedettä, joten ei kannata puhua tutkimuksesta. Väitös ei täytä oikeiden tieteiden kriteereitä.

      • hahahahahahahaha

        Fuckifuulla siis on ihan omat kriteerinsä tieteelle, mutta kun jos jotakin opetetaan parhaissa yliopistoissa niin silloin se on yleisen määritelmän mukaan tiedettä. Et sinä määrittele sitä mikä on tiedettä vaikka varmasti mieli tekisi ;D

    • tätä mieltä

      Uskonnolliset yhteisöt ja vanhemmat voivat vapaasti aivopestä lapsiaan, mutta uskonnonopetus ei voi olla yhteiskunnan tehtävä valtionvaroilla koulujärjestelmässä.

      • Tätä mieltä

        Minusta aivopesu on aina väärin, mutta uskontoa voidaan tietysti opettaa siinä missä muitakin asioita. Oikeastaan pitäisi olla tunnustuksellinen uskonnonopetus. Olisihan se hassua, jos liikuntatunnillakin voitaisiin vain puhua jalkapallosta, muttei pelata sitä.

      • hbver
        Tätä mieltä kirjoitti:

        Miksi käytit edellisen nimimerkkiä vastaukseesi? Minusta on kuitenkin viisampaa, että kikkelien ympärileikkauksista vaan puhutaan, eikä niitä oikeasti kouluissa tehdä.

      • Tätä mieltä
        hbver kirjoitti:

        Miksi käytit edellisen nimimerkkiä vastaukseesi? Minusta on kuitenkin viisampaa, että kikkelien ympärileikkauksista vaan puhutaan, eikä niitä oikeasti kouluissa tehdä.

        Katsopa nikkien alkukirjaimia.

        Kikkelit sulla on mielessä, vaikka tiedät, että homma hoidetaan muualla kuin koulussa. Tyypillinen vaparikommentti.

      • gbrhgh
        Tätä mieltä kirjoitti:

        Katsopa nikkien alkukirjaimia.

        Kikkelit sulla on mielessä, vaikka tiedät, että homma hoidetaan muualla kuin koulussa. Tyypillinen vaparikommentti.

        Huomasin sen kyllä ja arvasin, että hihhuli takertuu lillukanvarsiin, kun ei ole mitään muuta sanottavaa. Jalkapalloakin voi pelata muualla kuin kouluissa.

      • Tätä mieltä
        gbrhgh kirjoitti:

        Huomasin sen kyllä ja arvasin, että hihhuli takertuu lillukanvarsiin, kun ei ole mitään muuta sanottavaa. Jalkapalloakin voi pelata muualla kuin kouluissa.

        Ai huomaisit. No mitä sitten höpiset?

        Pitäisikö koulun jalkapallo kieltää ihmisoikeusloukkauksena?

      • Tätä mieltä kirjoitti:

        Minusta aivopesu on aina väärin, mutta uskontoa voidaan tietysti opettaa siinä missä muitakin asioita. Oikeastaan pitäisi olla tunnustuksellinen uskonnonopetus. Olisihan se hassua, jos liikuntatunnillakin voitaisiin vain puhua jalkapallosta, muttei pelata sitä.

        Jalkapallo on liikuntaa, uskonto aivopesua......pientä järkeä nyt näihin rinnastuksiin. Kiitos!

    • 17+1

      Tässä kommentti tuohon kirjoitukseen, vaikka tuskinpa sinä siitä mitään ymmärrät.

      " Reino Suni
      29.05.2014 17:32

      Lyhyenä kommenttina Inkeri Rissasen varmasti ansiokkaaseen väitöstutkimukseen lähtien liikkeelle realistisesta ajatuksesta, että uskonnon ja kirkkohistorian opetukset ovat erotettavissa käsitteellisesti toisistaan.

      Varsinainen uskonnon opetus on jokaisen uskonsuuntauksen oma tehtävä.

      Yhteiskunnan tehtävä on antaa nuorisollemme realistiset edellytykset elämän positiiviseen läpikäymiseen. Se merkitsee planeettamme pääuskonsunntausten tuntemista niin synnyn kuin nykyisenkin olemassaolon merkityksestä. Se antaa tietämyksen ihmisten erilaisuudesta tässä suhteesssa ja korostaa kaikkien tas-arvoisuutta elämässä kaikesta huolimatta Se on peruslähtökohta niin yksityisten ihmisten kuin valtioidenkin keskinäisessä kanssakäymisessä lähimmäisen rakkaus pohjanaan. Kutsun tätä kirkkohistorian opetukseksi.

      Tämän opetuksen antajat, opettajat, ovat kaikki kulttuurin tulkkeja eivät ainoastaan islamin opettajat, mikä tulkinta tulee esiin ketjun aloituksesta."

      • Tutkimus osoittaa

        "Tämän opetuksen antajat, opettajat, ovat kaikki kulttuurin tulkkeja eivät ainoastaan islamin opettajat"

        Tutkimus koski vain islamin opetusta, joten johtopäätöskään ei voinut olla laajempi. Minä uskoisin, että myös muiden uskontojen opettajat toimivat ansiokkaasti omalla paikallaan.

      • Onks näi?
        Tutkimus osoittaa kirjoitti:

        "Tämän opetuksen antajat, opettajat, ovat kaikki kulttuurin tulkkeja eivät ainoastaan islamin opettajat"

        Tutkimus koski vain islamin opetusta, joten johtopäätöskään ei voinut olla laajempi. Minä uskoisin, että myös muiden uskontojen opettajat toimivat ansiokkaasti omalla paikallaan.

        Tämä soveltuisi varmaan myös ET:hen.

    • 5 5

      Ei lapsilla ole omaa uskontoa. Kyse on aina vanhempien uskonnosta ja vanhempien valinnasta.

      • Koulu loppui

        Eikä lapsilla ole nimeä. Kyse on vanhempien valinnasta. Ihan oikeesti nyt, mikä siinä on niin kamalaa, että oppii uskonnollinen ja uskontojen sisällöstä. Humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta, ei uskontokaan.

      • 5 5
        Koulu loppui kirjoitti:

        Oppikoon mitä vanhemmat ja uskonnolliset yhteisöt haluavat, jos kiinnostusta riittää. Ei ole koulun asia levittää taikauskoa.

      • Eroa vapareista
        5 5 kirjoitti:

        Oppikoon mitä vanhemmat ja uskonnolliset yhteisöt haluavat, jos kiinnostusta riittää. Ei ole koulun asia levittää taikauskoa.

        Oleta ahdaskatseinen ja leimaava. Tyypillinen vapari.

      • Eroa vapareista kirjoitti:

        Oleta ahdaskatseinen ja leimaava. Tyypillinen vapari.

        Jaa...pelkkää faktahan se viesti oli. Tosin ite päätit käyttää sitten ad hominem hyökkäystä (ilmeisesti tiedämättömyyttäsi). Pystytkö argumentoimaan ilman henkilökohtaisia loukkauksia?

      • Koulu loppui kirjoitti:

        Eikä lapsilla ole nimeä. Kyse on vanhempien valinnasta. Ihan oikeesti nyt, mikä siinä on niin kamalaa, että oppii uskonnollinen ja uskontojen sisällöstä. Humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta, ei uskontokaan.

        Hmm...millä lailla nimi ja uskonto liittyy toisiinsa???? Käytetäänkö uskontoa esim. henkilön tunnistamiseen???
        Melko älytöntä yleistystä....huoh.

      • 5 5
        Eroa vapareista kirjoitti:

        Oleta ahdaskatseinen ja leimaava. Tyypillinen vapari.

        En ole vapaa-ajattelijoiden jäsen, olen ateisti ihan ilman minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

        Jos sinulla on lapsia, niin ei ole ainakaan uskonnosta mitään kouluajoilta mieleen jäänyt, jos et itse osaa lapsillesi niitä juttuja kertoa.

        Joten uskontojen opetus on aivan turhaa rahan tuhlausta.

      • Koulu loppui kirjoitti:

        Eikä lapsilla ole nimeä. Kyse on vanhempien valinnasta. Ihan oikeesti nyt, mikä siinä on niin kamalaa, että oppii uskonnollinen ja uskontojen sisällöstä. Humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta, ei uskontokaan.

        Vanhemmat valitsee lapsen nimen, kyllä. Vanhemmat voivat opettaa lapsilleen omaa uskontoaan, kyllä. Miksi koulun pitäisi tätä vanhempien uskontoa erikseen opettaa lapsille, eikö vanhemmat ja oma uskonnollinen yhteisö saa hoidettua tätä tehtäväänsä?
        Miksei koulu sitten myös opettaisi vanhempien puoluetaustan mukaisia näkemyksiä ja oppeja lapsille?

      • 5 5
        Koulu loppui kirjoitti:

        Eikä lapsilla ole nimeä. Kyse on vanhempien valinnasta. Ihan oikeesti nyt, mikä siinä on niin kamalaa, että oppii uskonnollinen ja uskontojen sisällöstä. Humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta, ei uskontokaan.

        "Eikä lapsilla ole nimeä. Kyse on vanhempien valinnasta."

        Niin ja hetu tarvitaan myös, koska laki sellaiset vaatii. Kyse on tunnistamisesta. Et sinä ilman nimeä ja hetua voi edes pankkitiliä avata, saati että saisit passin tai ajokortin.

        Uskontonsa sisällöstä voivat vanhemmat kertoa lapsilleen. Jos eivät tiedä tai muista, niin eipä siitä mitään vahinkoa tule lapsellekaan.

      • ....-

        Nimimerkki "koulu loppui" voisi kertoa mitä hän muistaa uskonnosta ja jos ei mitään, niin onko siitä ollut hänelle jonkinlaista haittaa.

    • Tuo kertoo enemmän siitä että muunlaisista kulttuureista tuleville olisi hyödyllistä järjestää kulttuuridialogikursseja, mutta onko sen oltava juuri oman uskonnon opetusta vai voisiko kyseessä olla esimerkiksi vapaavalintainen oppiaine yläasteella ja lukiossa?

    • höpöh höpö

      Oman uskonnon opettaminen tulee lopettaa kouluista. Uskonto on yksityisasia ja siihen pitää hakea oppinsa jostain muualta kuin koulusta.

      Eihän koulussa opeteta myöskään omaa seksuaalista suuntautumista.

    • 5+9

      Muslimit voivat opettaa sitä "omaa" uskontoa lapsille itsekin. Niinhän nykyään jo tehdäänkin, mutta silti vaaditaa myös koulua opettamaan heidän uskontoaan ja opetuksen oikeellisuudestakin heillä on omat vaatimuksensa.

      • Hyhhyhhuijaa

        Eivätkä imaamit juuri vaadi tulla pitämään uskonnonharjoituksia kouluihin...
        Ei luterilaisellekaan kirkolle semmoista tuputtamita lapislle pidä sallia.

        Jumalanpalveluksia kouluihin perustellaan ("perinteen" lisäksi) nyt jopa "moniarvoisuudella", mutta kun eivät muut uskontokunnat halua tulla pitämään hartaustilaisuuksiaan, niin luterilaisella kirkolla on "ketunhäntä kainalossa" kun se puhuu moniarvisuudesta, sillä kyse on oman etuoikeuden jatkamisyrityksestä uusin perusteluin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      157
      2609
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1129
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      937
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      56
      833
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      777
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      740
    7. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      739
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      163
      666
    9. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      647
    10. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      646
    11. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      644
    13. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      189
      623
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      578
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      54
      568
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      121
      536
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      529
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    20. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    Aihe