Suomalaisia ajetaan venäläisvihaan nyt

Valmistetaan mahdolliseen suursotaan Naton rinnalla Venäjää vastaan. Propaganda-koneisto on synnytetty 30.5.2014, jolloin Suomen päämediat alkoivat tulvia venäläisvihamielistä sota-propagandaa. Osaston jäseniä ovat Tuomioja, Hanna Smith, Lasse Lehtinen ja uskomatonta; Seppo Hovi ! Tie on vaarallinen suomalaisille ... !
9101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Venäläiset ja Puuttini itse ovat tunaroineet. Myivät esikoisoikeutensa hernerokasta. Kuppainen ja köyhä Krimi oli tärkeämpi kuin yhteistyö, rauha tai kauppasuhteet.

Äänestä

Kyllähän "länsimedia" alkoi valehtelemaan ja vääristelemään jo aikaisemmin. Koko Irakin, Jugoslavian, Libyan ja Syyrian toteutettujen USAn, Naton ja EU maiden agressioiden aikana ovat lännen propagandamyllyt suoltaneet täyttä potaskaa. Nyt mukaan on liitetty myös valehtelu Ukrainasta.

Äänestä

Mutta ei toimi kaikkiin. Itselläni venäjällä "kavereita" kymmeniä ja myös Ukrainassa joihin olen yhteydessä melkein päivittäin.

Mielestäni venäläiset on kohteliasta kansaa kun oppii tuntemaan. Olen muutenkin ollut tekemisissä venäläisten kanssa paljon, alussa hämmästyin sitä kuinka heiltä satelee pieniä lahjoja kiitokseksi. Suomalaisilla olisi oppimista heiltä kuten myös heillä meiltä.

Hieman tuntuu että tämä vihamielisyys on lisääntynyt viime aikoina ja moni on mennyt siihen mukaan tietämättä mitä tekee.

Mediassa kunnon myllytys venäläisten ilmatilaloukkauksista yms., kannattaa jokaisen hieman kiristää suodattimiaan uutisoinnin suhteen eikä tehdä härkää kärpäsestä mielessään.

Tuo iltapäivälehtien paisuttelu aiheella ja uutisotsikoilla mässäily aiheesta pitäisi kieltää, se on vain bensaa liekkeihin.

Äänestä
  • Ei ka i kukaan ole venäläisiä vastaan, mutta Putinia vastaan on. Hän uhkaa sodalla, ydinsodallakin, armeijalla jne, Sitten hän valahtelee niin että pää heiluu!

    Äänestä

  • SuurvenäjänLuoja kirjoitti:

    Ei ka i kukaan ole venäläisiä vastaan, mutta Putinia vastaan on. Hän uhkaa sodalla, ydinsodallakin, armeijalla jne, Sitten hän valahtelee niin että pää heiluu!

    Jaa-a. Ei sitten amerikkalaiset valehtele?

    Äänestä

  • puolin ja toisin kirjoitti:

    Jaa-a. Ei sitten amerikkalaiset valehtele?

    No kummatkin. Mutta nyt puhutaan Putinista ja hänen hankkeistaan. Siinä ei paljon ihmishenki paina, kuka häntä vastustaa. Hän haluaa suuruudenhulluudessaan aloittaa ydinsodan.

    Äänestä

  • SuurvenäjänLuoja kirjoitti:

    No kummatkin. Mutta nyt puhutaan Putinista ja hänen hankkeistaan. Siinä ei paljon ihmishenki paina, kuka häntä vastustaa. Hän haluaa suuruudenhulluudessaan aloittaa ydinsodan.

    Etpä sinä paljon asioista tiedä...

    Äänestä

Juuri noin, toisaalta hiukan ymmärrän Putinia, ennen tätä Ukrainan kriisiä pidin häntä ehdottomasti parhaana Venäjän Presidenttinä mutta nyt tietysti on hieman arvotus mennyt alaspäin.

Suomi on suurvaltojen pelinappula ja vielä kun suuren venäjänkarhun polvella suomineito istuu ja jos se siitä pyrki pois, seisomaan viereen omilla jaloillaan niin siitä ei venäjänkarhu tykkää. Venäjänkarhun on päästävä taputtelemaan suomineitoa takapuolelle silloin kun haluaa. Suomineito ei välttämättä tykkää, napi napi.

Äänestä

Ei venäläisiä vihata, Putinin tekoja ei vaan hyväksytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Media-havainto kirjoitti:

Valmistetaan mahdolliseen suursotaan Naton rinnalla Venäjää vastaan. Propaganda-koneisto on synnytetty 30.5.2014, jolloin Suomen päämediat alkoivat tulvia venäläisvihamielistä sota-propagandaa. Osaston jäseniä ovat Tuomioja, Hanna Smith, Lasse Lehtinen ja uskomatonta; Seppo Hovi ! Tie on vaarallinen suomalaisille ... !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu