autosta voi tehdä oivan kasvihuoneen? Penkit vain pois ja ikkunoitakin on joka puolella. Lattialle esim. ikkunapakussa sipulit sun muut tomaatit kasvamaan ja valmista tulee, kun vaan muistaa kastella. Näin viime yönä unta, että yhdellä työkaverilla oli kartanovolvosta takapenkit poistettu ja idätyslaatikot olivat lattialla jo aika vihreänä. Sinnepä ei hallakaan ihan äkkiä ulotu ja viherpeukalolle riittää puuhastelua.
Oletteko huomanneet, että vanhasta virattomasta
niin tietysti
3173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja ajatella, millaisen pihan kaunistuksen siitä saa! :-DDD
Olen jo vuosia kasvattanut taimeni keväisin poikani peltoautossa, jota käytetään vain talvisin jäällä. lämpötilan saa hoidelluksi hyvin, kun ikkunoita saa avatuksi ja jos pakkanen uhkaa kevättalvesta voihan autoa vähäsen käyttää ja lämmittää sisätilaa..:)
Itsekin suunnittelin nyt keväällä, että ikkunallisesta pakettiautosta saisi kivan kasvihuoneen. Jokin bussi-mallinen olisi ehkä paras, kun on paljon ikkunoita-Maalaisi kauniin valkoiseksi ja ripustaisi koukkuja kukka-amppeleita tai amppelimansikoita varten ulkopuolelle. Näppärä mies voisi leikata vaikka toisen seinän pois ja korvata sen kennomuovilla tai pleksillä. Mielikuvitus rajana. Vielä kun olisi moottori paikallaan voisi kasvukautta pidentää ja ajaa "kasvatusauton" paikkaan, jossa ei häiritsisi naapureita. Sisällä ei olisi vaaraa käärmeistä.
Voihan sen auton maisemoida jollain kukkivilla köynnöskasveilla niin on iloa silmälle!