Vanhahalli säillytetään ja uusirakennetaan

vanhanhallin jä pesäpallokentän väliin poikittain ja pesäpallokenttä käännetään myös poikittain. Lisäksi kaupunki otaa käytöön hallin ja pesäpallokentän vieressäomistamansa maasuikaleen ja lisäksi ostaa Meliinin maakapaleen hiukan yli 0.6 n. hehtaarin, näinollen pesäpallokenttä sopii loistavasti poikittain Tästä oli tehty alustava sopimus 26.5. 2014 illalla pidetyssä ryhmienvälisissä neuvotteluissa, mutta kepulit on sen hylännyt omavaltaisesti heti paripäivää sen jälkeen.
Hallia olisi päästy rakentamaan välittömästi ja ilman valtaisaa kiirettä epäonnistumisen pelossa. siinä samalla olisi voitu vanhaahallia vaikka talkoilla siivota ensitalveksi jotta olisi ainakin osan talvea saatu pelata siellä, ei olisi tullut katkosta jääkiekonpelaamiseen, eikä olisi tarvinnut lähteä naapuripitäjiin pelaamaan.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta luisteluhallin säilyttäminen
on meille kepulaisille punainen vaate.
Vasuri-voimasta aina
muistuttas ja sen edullisuudesta kuntalaisille.
Söis meidän kepujen kannatusta nopeammin ja tehokkaammin
kuin ehtisimme valehdella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhanhallin puolles kirjoitti:

vanhanhallin jä pesäpallokentän väliin poikittain ja pesäpallokenttä käännetään myös poikittain. Lisäksi kaupunki otaa käytöön hallin ja pesäpallokentän vieressäomistamansa maasuikaleen ja lisäksi ostaa Meliinin maakapaleen hiukan yli 0.6 n. hehtaarin, näinollen pesäpallokenttä sopii loistavasti poikittain Tästä oli tehty alustava sopimus 26.5. 2014 illalla pidetyssä ryhmienvälisissä neuvotteluissa, mutta kepulit on sen hylännyt omavaltaisesti heti paripäivää sen jälkeen.
Hallia olisi päästy rakentamaan välittömästi ja ilman valtaisaa kiirettä epäonnistumisen pelossa. siinä samalla olisi voitu vanhaahallia vaikka talkoilla siivota ensitalveksi jotta olisi ainakin osan talvea saatu pelata siellä, ei olisi tullut katkosta jääkiekonpelaamiseen, eikä olisi tarvinnut lähteä naapuripitäjiin pelaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu