Tuonpuoleisia asioita ei kannata väkisin sekoittaa hengellisiin asioihin. Voi niitä sekoittaa, mutta silloin väärinkäsityksen mahdollisuus kasvaa, oska hengelliset raamit ovat melkoisen ahtaat. Hengellisiä raameja kun kasvatetaan, voidaan hengellisiinkin kirjoihin kirjoittaa paljon totuuteen viittaavaa.
Nyt hengelliset raamit ovat vielä niin suppeat, että suora totuus sensuroituu vielä suurimmaksi osaksi. Suora totuus ei mahdu hengelliseen maailmankuvaan.
On tulossa kuitenkin aika, jolloin hengellisessäkin kirjassa voidaan sanoa suoraan, niinkuin asia on. Tähän päivään asti on totuus verhottu satuihin ja jorinoihin. Symbolit ovat perinteisesti olleet totuuden verhoamisessa käyttökelpoisia. Osin tahallisesti, osin tahattomasti. Symboleita on käytetty mm. Raamatussa.
Seuraavan aikakauden tunnusmerkki on se, että tutkija tutkii itse ilman kirjallisia lähteitä. Palaammeko tällä tavalla kivikaudelle ja pelkkiin satuihin, se jää nähtäväksi. Tutkija itse tietää toivottavasti, missä itse menee. Kun luottaa itse, että sanottu on ehdottomasti totta, se riittää karmallisesti tutkijalle. Tällöin on rehellinen itselleen.
Henkisessä maailmassakin materialisteja. Materialistit haluavat aina lähteitä ja henkiset ihmiset tutkivat näkökyvyllään itse. Tämä on huomattavissa mm. astraalitasoilla, jotka ovat materialistien asuinpaikkoja. Noilta tasoilta tulee suuri osa NDE-kokemuksista.
Tämä kokojuttu on tutkittu itse, ei ulkopuolisia lähteitä.
Nyt hengelliset raamit ovat vielä niin suppeat, että suora totuus sensuroituu vielä suurimmaksi osaksi. Suora totuus ei mahdu hengelliseen maailmankuvaan.
On tulossa kuitenkin aika, jolloin hengellisessäkin kirjassa voidaan sanoa suoraan, niinkuin asia on. Tähän päivään asti on totuus verhottu satuihin ja jorinoihin. Symbolit ovat perinteisesti olleet totuuden verhoamisessa käyttökelpoisia. Osin tahallisesti, osin tahattomasti. Symboleita on käytetty mm. Raamatussa.
Seuraavan aikakauden tunnusmerkki on se, että tutkija tutkii itse ilman kirjallisia lähteitä. Palaammeko tällä tavalla kivikaudelle ja pelkkiin satuihin, se jää nähtäväksi. Tutkija itse tietää toivottavasti, missä itse menee. Kun luottaa itse, että sanottu on ehdottomasti totta, se riittää karmallisesti tutkijalle. Tällöin on rehellinen itselleen.
Henkisessä maailmassakin materialisteja. Materialistit haluavat aina lähteitä ja henkiset ihmiset tutkivat näkökyvyllään itse. Tämä on huomattavissa mm. astraalitasoilla, jotka ovat materialistien asuinpaikkoja. Noilta tasoilta tulee suuri osa NDE-kokemuksista.
Tämä kokojuttu on tutkittu itse, ei ulkopuolisia lähteitä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lisään aloittamaani juttuun.
Eräs kokemus korkeimmalta astraalitasolta, joka on sinänsä jo huikaisevan/jyräävän kaunis paikka, että oksat pois.
Kun olin taivasmaailmassa lepäämässä entisen elämän vaivoista, niin eräs upseeri sanoi olinpaikastaan korkeimmasta astraalitasosta: "tämähän on korkein taso ("das höchste Niveau" kirjaimellisesti hänen kielellään sanottuna). "Tämän jälkeen ei ole mitään, vain pelkkää tyhjyyttä."
Kun kerroin, että kävin vieläkin korkeammalla, ja asun tuossa tyhjyydessä, sanoi hän: "katsotaan sitten miten käy, josko avautuu jotakin vieläkin enemmän". Hän nimittäin aavisti, että puhun totta, hänellä oli sellainen aavistamisen kyky. Kaikilla tuolla tasolla on joitain tasolle luonteenomaisia kykyjä. Hänen oli uskottava edes jossainmäärin.
Ja kyllä hän sitten menikin vieläkin korkeammalle, itse tyhjyyteen (teosofien mentaalitaso). Ei se ole kokonaan tyhjä, mutta se on tyhjä matkan vaivoista ja tunteellisen sentimentaalisesta persoonasta. Siellä on kirkasta, selkeää ja viimeinkin rauhallista. En ole teosofi enkä kristitty enkä ateisti, mutta voin käyttää heidän sanojaan selvyyden vuoksi.
Hauskoja tarinoita, jorinoita tai mitä vaan!
Tekee vain hauskemmaksi tuo "saksalaisen soltun" perspektiivistä kerrottuna. Siinä on sitä "maailman paradoksia" mikä tekee maailmasta vaan kiehtovampaa.
Loppujen lopuksi ihmisten maailma on aika saatanallinen juttu. mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?
Saatana tarkoittaa suomeksi yksinkertaisesti "vastustajaa" ja ihmiselämähän on jatkuvaa jonkin vastustamista. Me tarvitsemme kokoajan jotain mitä vastustaa. Kaikki vastustavat täällä jotain. Lähes jokaisella on siis joku/jokin vastustaja.
Tähän vastustamiseen sitten liittyy se miksi sodimme keskenämme. Ryhmähenki varsinkin tarvitsee vastustajan eli "saatanan". Kaikki ihmisen luomat järjestelmät perustuvat jonkin vastustamiselle.
Tästä olis kiva päästä eroon ja siksi kokisin mielelläni paikan ilman "saatanaa"
Uskoisin, että näissä korkeammissa maailmoissa ei ole enää mitään mitä voisi vastustaa ja siksikin niissä on niin hyvä olla.
Vastustaja tai mitä nyt mieleen pilkahti...kritisoija! "Ich möchte kritisieren", "haluan kritisoida", sanoo Saatana tässä vertauskuvallisesti. Opponoiva saatana kritisoi tohtorin väitöstilaisuudessa ja periaatteessa koettaa kaataa väitöskirjan. Periaatteessa vain, kyllä väitöskirja on sitä ennen todettu ainakin kutakuinkin kelvolliseksi.
Saatana voi olla siis parhaimmillaan rakentava kritisoija, sivistynyt opponentti.
Sellainen voi olla ihmismielelle pirullisen järkevää touhua, koska tuo Saatana vaatii tietenkin loogisuutta. Totuuskin voidaan periaatteessa lytätä, jos aletaan vaatimaan loogisuutta, koska kukapa osa pukea kokemuksensa aukottoman loogiseen asuun. Tarvitaan siihen jo harjaantuneisuuta.
Saatana haluaa lähteitä, tutkimuksia (ulkopuolisia, omat tutkimukset ei kelpaa, ne lytätään epätieteellisinä). Saatana ei tiedä mitään korkeammasta ymmärryksestä se sanoo niitä houreiksi ja hassuiksi mielenpilkahduksiksi.
Taivastaso on jo niin lähellä tasapainoa, ettei siellä jakseta vastustella. Siellä ymmärretään jo vähän totuuden päälle, nähdään asioita niinkuin ne on. Siellä ollaan automaattisesti kavereita, ken sinne asti on pötkinyt. Ikuisia kavereita, ei hetkellisiä, siinä taivastason voima. Ei vaadita lähteitä ja materiaalisia tutkimuksia, mutta kuunnellaan kyllä, kun viisaat puhuu. Katsotaan itse, ja jos ei nähdä niin luotetaan maikkaan. Joo, siellä on maikkoja. Mutta ne maikatkin opiskelee, vaikka on valovuoden meitä edellä jo vielä enemmän balanssissa.
Ajatteles, käsitykseni mukaan jopa meidän maikatkin syntyy tänne uudelleen toisinaan! Mahdottoman yksinkertainen tila, ilo ja rauha. Mutta yksinkertaisuus on pettävää, kuin autismia, kohta se autistikin loruilee Shakespearen sonetin ihan ulkomuistista vaikkei koskaan ole Shakespearea edes lukenut. Tällainen kyky kuuluu taivasmaailmaan. Joskus autistille annetaan tällainen loistamisen mahdollisuus, ettei ihan tyhmäksi itseänsä tunne. Tai autisti soittaa kahta pianoa yhtä aikaa virtuoosivauhtia ammattimaisesti - tällaisen videon olen nähnyt.
Pääasiallinen taivasmaailman kyky on olla rauhallinen. Rauha siellä osataan, ja kansojen yhteys. Nähdään, että kaikki on samaa kansaa.
Ahaa, "jumalilta" tuli tähän väliin sanoma. "Opiskelkaa Nibelungin sormus." Mikä se on, että mitä? Tutkitaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nibelungin_sormus
Testaabnaina onko ajatuksessa jotain järkeä. On tässä jotain järkeä, kertoo näköjään saksalaisesta muinaismytologiasta.
Esim. wikipediasta:
"Ylijumala Wotan (Odin, Odhinn tai Woden) joi viisauden lähteestä ja maksoi juomisen toisella silmällään. Viisaus antoi hänelle kyvyn katkaista oksan Maailman saarnesta Yggdrasilista.."
- Sarjassahan on viisautta näköjään. Wotan joutui maksamaan, olen kanssa käsittänyt että kaiken joudumme ansaitsemaan. Jos jotain saamme ennenaikaisesti, joudumme siitä kuitenkin sopivan määrän maksamaan.
- Autisti maksaa taivastason kyvyn saamisesta summan, eli on muuten vähän vajaa tässä maailmassa? En osaa sanoa, mutta herkullinen mielleyhtymä tämä.
Ihmiselämä on jatkuvaa vastustamista, joka on uskonoissa usein ulkoistettu, mutta mitä pidemmälle etenemme, sitä sisäisemmäksi se muuttuu. Jos ulkopuolinen jokin/joku vastustaja puuttuu, etsimme sen sisältämme.
Kehitys vaatii vastustusta, vaikka sen lopettaminen lienee kuitenkin suurin päämäärämme.
"Älkää vastustako pahaa ja se väistyy teistä!"
Viisas oppii vastustamisen vastustamisen kautta väistämään ja suhtautumaan myötätuntoisesti vastustajaansa.
Rakentavaa kritiikkiä aina tarvitaan, Kriitikon "arvonimen" saavat välillä vaan aika ansiottomat muiden latistajat, katkerat tosikot. Tiedemaailmassa tietenkin vaaditaan paljon ansioita, että saa toimia vastaväittelijänä. Jokaisessa meissä tuntuu asuvan nykyisin pikku kriitikkokin, koska uskomme tietävämme kaikesta niin paljon ja toki tiedämmekin, jos vertaamme itseään muinaiseen ihmiseen. Tietomme on vielä täsmällisempääkin kuin ennen muinoin. Viisaus taitaa kuitenkin olla nykyisin hieman hukassa. Luotamme aivan liikaa kirjaviisauteen, emme niinkään omaan kokemukseemme. Jos kokemuksemme on liikaa ristiriidassa kirjaviisauden kanssa, valitsemme kirjaviisauden, koska pelkäämme sitä mitä muut meistä ajattelevat, jos tuomme sen esiin. Emme usein uskalla puolustaa ihmistäkään josta puhutaan jotain ikävää, vaikka tuntisimme hänet henkilökohtaisesti. Pelkäämme sitä, että meistäkin aletaan puhua ikäviä.
Pientä opettamista on tullut ihan omalle kohdallenikin ja se on oikeastaan aika vaativaa, koska pitäisi osata innostaa ihmisiä. Oppimista riittää niin paljon, että harva on niin taitava, että osais jo melkein ihan kaikkea. Aina tulee jokin uusi näkökulmakin mistä asiaa voikin tarkastella hieman toisin. Pitäs osata vähän sieltä sun täältä ja yhdistellä niitä keskenään. Jokin taito kannattais opetella perusteellisemmin. Taiteidenkin harrastamista pitäs harjoittaa, maalata ja soittaa. Etsiä kokoajan uutta tietoa, kuunnella ja katsella ihmisiä. Aloittamisen taitokin on aika iso taito. Jos ajattelee, että ei pysty johonkin, niin se aloittaminen on vaikeinta koko oppimisen proessissa.
Autisti ei varmaan kykene ajattelemaan sitä osaako vai eikö osaa tehdä sitä mitä haluaa tehdä. Hän vain tekee.
Kaikki täällä maan päällä tulee muuttumaan "taivaan" suuntaan ja opettaminen myös. Kaikki kiihkoilu vähitellen katoaa ja ihmiset ottavat rauhallisina vastaan innostavan "gurunsa" opetuksen. Oppiminen tapahtuu hyvin nopeasti myös uusien oppimista edistävien juttujen avulla. Monia asioita voi opetella vaikkapa tämän netin ja tietokoneen avustuksella. Niiden avvulla oppineet tulevat keksimään ihan uusia juttuja koska heille ei ole iskostettu valmiita malleja. Yksi mikä estää asioita kehittymästä ovat opettajat, jotka väittävät, että asioita ei voi tehdä toisin. Varsinkin lapset tulevat oppimaan näistä uusista välineistä nopeasti.
Oishan se hauskaa kun 10-vuotias pistäs itseään kymmeniä vuosia vanhemmat oppineet kerralla matalaksi . Ja jos se penteleen kersa on viisaampikin kun kaikki ne oppineet, niin siinähän sitten kelaillaan, että miten hitossa se on mahdollista?
Lapsi ei millään voi olla oppinut viisautta, jos elämänkokemusta on vasta 10 vuotta takana. Siinä täytyy olla jokin, jossain muualla hankittu kokemus silloin takana, En lähtis ihan heti jumalolennoksikaan sitä sanomaan. Intiassahan näitä lapsijumalolentojakin nykyäänkin vielä riittää, mutta kun heitä aletaan lähemmin tutkia, niin kyllä se pieni lapsi sieltä kuitenkin aina paljastuu. Kokeneen ihmisen viisaus ja seesteisyys vielä puuttuvat. Jeesuksesta kyllä puhutaan sellaistakin, mutta sitä ei voida valitettavasti enää mitenkään todentaa.
Voi materialistinen maailmankuva romahtaa, jos se vielä alkaa selittämään menneistä elämistään. Ja jos heitä alkaa tulla kokoajan lisää, niin eiköhän tää homma ala olla jo kaikille ihan selvä!
Tai sitten ei
Me tulemme lapsen kaltaisiksi ja taidamme jo vähän olla. Lapsi suhtautuu avoimesti elämään, lapsi osaa oppia tuon avonaisuuden kautta. Lapsenkaltainen mieli on mahdollista kyllä saada uudestaan päälle, kun kuorii aikuismaiset ehdollistumat pois. Tämä ihan meditaation kautta. Tällöin aikuisessa yhdistyy kokeneisuus ja itsenäisyys sekä lapsen avoin suhtautuminen maailmaan. Voisi sanoa pikkuvanhaksi lapseksi, senkaltaisia tämänkaltaisia me ihmiset olemme tulevaisuudessa. Nyt kovalla työllä saamme työstettyä itsemme tällaiseen elävään tilaan, missä mm. luonto avautuu uudella ihmeellisellä tavalla eteemme.
Opettamisessa on hyvä osata olla oikeassa tilanteessa innostava, toisessa latistava, kolmannessa neutraali. Vaatii paljon taitoa nähdä, milloin pitää tyrmätä, milloin innostaa. Sen vuoksi en opetakaan tässä elämässä, taitavia keinoja tulee opettajan osata iso valikoima. Esim. silloin voidaan tyrmätä, jos havaitaan varmasti, että toisella ego kasvaa. Liian vähällä itseluottamuksella varustettua voidaan puolestaan innostaa, että uskaltaa alkaa elää. Nämä on rooleja, jotka oppilas ottaa todesta. Heti jos alkaa opettaa, ottaa tietoisen vastuun, kantaa seurauksia oppilaan virheistä. Sen vuoksi monet varmastikin väistää suoranaista opettamista pitkäänkin.
Kenties opettamista ei voi väistää loputtomiin, joskus on otettava vastuutakin.
Elämme tosiaan sellasen aikakauden alkua, että lapsemme alkavat muistamaan ja näkemään. Heitä ei voi enää nii suuressa määrin juksata uskomaan myyttisiin aavikkokansan jorinoihin. Lapsetkin ymmärtää ne symbolisiksi taruiksi suurelta osin, ja voivat yllättää oppineet. Niinkuin tuo Issa ylätti rabbit Palestiinassa eläessään. Silloin se oli harvinaista itsenäisyyttä, kohta ei niinkään.
Kun lapsi alkaa olla varhain seesteinen ja meditaatioon kykenevä, niin silloin on tämä uusi aika. Täysin lapselliset lapset vähenevät. Entisiä elämiä muistavat lapset omaavat tiettyä seesteisyyttä, koska he tietävät millaista on olla aikuinen ja jopa vanhus. Tällainen voi aikuisen ylättää tiedoillaan ja taidoillaan.
Intiassa ollaan nykyajan sen verran nuoria, että asetetaan jalustalle. Intian mystiikka perustuu siihen, että siellä on ollut joskus hyvinkin vanhoja tietoisuuksia, Krishnan aikoihin. Jalustalle asettaminen loppuu sekin, ei yliarvioida jonkun taitoja. Yli- ja aliarvioiminen on toistensa sukulaisominaisuuksia, jos meillä on ollut toista niin kohta voi ollakin päinvastaista. Kultainen keskitie paras.
Kehitys tuohon lapsenkaltaisuuteen onkin jo selvästi näkyvissä länsimaisissa yhteiskunnissa. Oikeastaan 60-luvun hippitouhuilu ja popkultuuri olivat ensimmäisenä jakamassa sitä suuremmille massoille. Pelit ja videot tulivat sitten 80-luvulla. Varmaan meidän edustama "pullamössösukupolveksikin" mainostettu ryhmä ollaan ensimmäinen sukupolvi, joka "ei koskaan kasva aikuiseksi". Osa meistä ainakaan ja me kaksi täällä toisilleen ihan höpöhöpöjä kirjoitteleva parivaljakko taidetaan olla niitä parhaimpia esimerkkejä tästä kehityksestä! :)
Jutut on kun lapsilla, jotka on innostunut pyssyleikeistä ja muusta sellasesta lapsuuden jännistä jutuista. Ne jutut on vaan jalostuneet ehkä vähän pidemmälle.
Yksilön ja ryhmän opetus on vähän eri asia. Itselläni on verrattain vaatimaton kokemus ryhmistä. Nautin kyllä opettamisesta ja nekin tilaisuudet on vaan tulleet vastaan, ilman että olisin nyt niitä niin kovasti itselleni hinkunut. Olen kyllä haaveillut siitä, että saisin jonain päivänä antaa soitonohjausta jollekin musiikista kiinnostuneelle nuorelle tai lapselle. Vanhuksia vois olla myös kiva opettaa. Hehän ovat tavallaan jälleen lapsia.
Ja jotkut meistä on niitä synnynnäisiä opettajiakin.
Omien lasten kanssa sitä on tietenkin otettava harteilleen sitä opettajankin roolia. Heidän opettamisensa tapahtuu kuitenkin enemmän esimerkin kautta. Aikaakin tulee heidän kanssaan vietettyä niin paljon enemmän kuin muiden ihmisten. Mutta ei siitä sen enempää.
Ehkä sen verran vielä kuitenkin, että tulevaisuuden lapset saattaa olla aika helppoja koska ovat seesteisiä ja viisaita. Eivät enää kapinoi, koska tuntevat olevansa tavallaan iättömiä ja tietävät kapinoinninkin olevan turhaa. Ja onhan osa lapsista jo nytkin sellaisia. Psykologit voivat pitää sitä merkkinä kehityshäiriöstä, jos lapselta jää kapinavaihe pois, mutta mitäs ne kirjanoppineet tietäs. Kapinavaihe voi jäädä pois lapselta, joka joutuu ottamaan jo varhaisessa vaiheessa vastuuta muista ihmisistä.
Tässä uutinen ehkä niille, jotka ihailevat Intiaa sen henkisistä ihmeellisyyksistä.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288694957842.html
Asia on juuri noin kun sanoit. Intia oli joskus muinoin edelläkävijä.
Tutkijan on tutkittava itseään jotta saamme selville, totuuden itsestämme, että miksi ja minkä vuoksi olemme syntymässä saaneet
psykologisena perimänä, sen karman jiota tiedottomasti noudamme elämässämme.
Miten tuo karma on menneisyydessä syntynyt, ja miksi se seraa ihmistä sukupolvesta toiseen, niinkauankun yksilö alkaa tutkimaan itseään ja oivaltaa synnyt syvät, ja vapautuu uuden karman luomisesta
Silloin tuo menneisyytenä ilmenevä karma päättyy ja voimme elää autuaallista elämää
TÄHÄN ON OLEMASSA OIKOPOLKUJA kuten tämä edellä mainittu osoittaa, pitkä linja voi jatkkua kymmeniä sukupolvia jollin tuo karma on loppuunkäyty ja vapaudukmme siitä, emmekä jätä sitä perintö enään seuraavalle sukupolvelle
Oivaltaa synnyt syvät, juuri näin juuriaan myöten. Näille joille on syntynyt joitain kykyjä, heidän kannattaa paneutua vielä syvemmälle. Koko olemus paljastetaan tietoisuuden henkiselle katseelle. Tämä on kivinen tie ja kuolevainen sielu joutuu maksamaan siitä kovimman mahdollisen hinnan - tuhoutumisen. Onneksi se on vain materiaa. Kun näin näemme, me saamme voiman irtautua siitä, itsetutkimuksen kautta. Tutkija, joka tutkii maailmaa henkisellä katseella, tutkii samalla itseään. Ei voi tutkia maailmaa henkisesti tutkimatta samalla itseään. Se maallinen itse on pelkkä mielikuva, se jota ihmiset luulee kuolemattomaksi sieluksi. Jopa astraalitasot tulevat tuhoutumaan tällaisessa ihmisessä.
Ne astraalitasot on juuri sitä materiasta kehityksen kauta syntynyttä materiaa, joka on itsessään tiedotonta ja pelkkää ilmaa.
Muisti on vieläkin korkeammalla.
Eikä tässä kaikki: sielu korkeintakin tasoa myöten aikanaan menee, mutta tämä on kehityksen laki. Tämä on täydellistä optimismia, sillä kaikki mistä luovutaan, olikin vain unta.
Vaikka joskus puhutaan tyrmäävän suoraan ja niinkuin asia on, niin mitään todellista ei voi uhata. Näen myös, ettei kukaan eikä mikään voi koskaan joutua hukkaan. Tässä on ihmiskunnan toivo.
Mutta älkäämme luulko että egollisena voisimme todelliseen taivastilaan astua. Ihmiskunnan korkeinkin taivastila on vielä jossainmäärin egollinen kausaalitaso, tästäkin me etenemme vielä.
Aina avautuu upeampi "näkymä" tai "visio", kun entinen kuolee. Mutta nuo "näkymät" eivät ole sillä tavalla visuaalisia kuin olemme tottuneet näkemään. Enemmän ja enemmän järkeen perustuvia ovat.
Lopussa on aurinko, jos visuaalisesti kauniisti kuvaamme. Kaikki päätyy suureen auringonkaltaiseen elämänmuotoon. Henkinen elämänmuoto, joka täyttää koko galaksin.
Mitäkö kuolemanjälkeen? Sielu mikä se on?
Sielu on tietokanta mikä kuoleman hetkellä siirtyy taivaaseen. .
Taivas on keskustietokone joka tallentaa sielun keskus tietokoneelle.
Siinä se on lyhykäisyydessään joudumme luojamme taivas tietokantaan.
Jokos se Bible for Nerdies on kirjotettu?