Karismaattisuuden harhat

Karismaattisuuden harhat




Risto Soramies luterilainen pappi ja pitkän linjan lähetystyöntekijä. Hän on erityisesti perehtynyt karismaattisen liikkeen perusopetukseen. Soramies on työskennellyt myös Suomen Teologisessa Instituutissa. Kirjoitus on julkaistu Perusta-lehdessä 2001 (?).



http://vesapoyhtari.blogspot.fi/2010/06/karismaattisuuden-harhat.html



http://goo.gl/7ws3Ta













”SE JYRÄÄ MEITIN”
(Tuntematon Sotilas)
Huomioita karismaattisen liikkeen vaikutuksesta

Miten on mahdollista, että kun kirkot täyttävä suomalainen saarnaaja kertoo, että hänen kokouksissaan on ilmestynyt kultahippuja ihmisten iholle ja kirkon lattialle, hänet otetaan vakavasti? Miten on mahdollista, että kun Rodney Howard-Brown opettaa Raamattu kädessään aivan Raamatun vastaisia ja puhuu muutenkin sellaista palturia, jonka jokainen kuulija voi tietää palturiksi, ei yleisössä olleet pari sataa pastoria huomaa asiassa mitään epäilyttävää, vaan seuraavat hänen kutsuaan esiintymislavalle, missä hän sitten kaataa pastorit puhaltamalla tai huutamalla heille ”Fire!”? Miksi ei koko yleisö protestoi ja pilkkaa moista huijaria? Miten on mahdollista, että kun Benny Hinn mainostaa Jeesuksen ilmestyvän fyysisesti hänen rinnalleen esiintymislavalle ”lähikuukausina”, hänet kuitenkin kutsutaan Helsingin jäähalliin puhumaan? Miten on mahdollista, että jos arvostelee kiljumista, hekotusta, ryömimistä, kasoissa makaamista ja ”juopumista”, saa varoituksia Pyhän Hengen murehduttamisesta? Miksi ei huuhaata tunneta huuhaaksi, vaan luullaan Pyhän Hengen työksi, Hengen, jota Jeesus kutsui Totuuden Hengeksi? Miten tähän on voitu tulla? Olen yrittänyt selvittää tätä itselleni ja joskus toisillekin. Tässä joitakin ajatuksia yritysteni hedelminä.
Karismaattisen liikkeen pääharha
Olen tullut vakaumukseen, että syynä on karismaattisuuden ytimessä oleva harha, painopisteen siirtymä koko kristillisyydennäkemyksessä. Tämä harha on vähitellen vallannut kristillisessä kentässä alaa niidenkin keskuudessa, jotka eivät lue itseään karismaattiseen liikkeeseen. Karismaattisen liikkeen tietyt perusopetukset ovat tulleet vähitellen herätyskristillisen kansan yhteiseksi omaisuudeksi, varsinkin siellä, missä ei kuuluta hengellisesti vakiintuneeseen yhteisöön.
Viime vuosisadan alussa syntynyt helluntailaisliike yhdisti useita teologisia suuntia. Sen opin olemuksen voisi ilmaista kuitenkin yksinkertaisesti: se uskoi Pyhän Hengen varsinaisen työn ilmenevän yksilön ja seurakunnan elämässä ennen kaikkea näkyvinä merkkeinä ja ihmeenomaisina ”armolahjoina”. Uskottiin lisäksi, että Pyhä Henki palautti alkukirkon voiman viimeisten päivien kristityille. Helluntailaiset historioitsijat Burgess ja McGee esittävät asian juuri tähän tapaan laajassa teoksessaan ”Dictionary of Pentacostal and Charismatic Movements” (9. painos, Grand Rapids, 1996) . Juuri tässä on helluntailaisuuden ja karismaattisuuden yhteinen tekijä ja niiden harha. Harha ei näytä kovin dramaattiselta, mutta se on tehokkaasti vienyt alaa siltä Pyhän Hengen työn ymmärrykseltä, jonka tunnemme Jeesuksen omista sanoista esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 16. luvussa: ”Hän kirkastaa minut…” Hengen työtä ei enää assosioida evankeliumiin syntisen vanhurskauttamisesta.
Pitkä kehitys