EU alkoi hajota, Britit jättävät EU:n! Valmistautukaa kaaokseen!

http://www.hs.fi/politiikka/Eurooppaministeri Stubb Britannia sanomassa hyvästit EUlle/a1305608335903

Eurooppaministeri Alexander Stubbia (kok) huolestuttaa Britannian yhä nihkeämmäksi käynyt suhtautuminen Euroopan unioniin. Hänen mielestään on syntynyt tunne, että Britannia on valmistautumassa sanomaan hyvästit EU:lle.

"Britannia on vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan asettamassa itsensä marginaaliin", Stubb sanoi uutistoimisto Reutersille Brysselin EU-huippukokouksessa antamassaan haastattelussa.

Stubbin mukaan on kuin 27 maan EU:ssa olisikin 26 maata ja sitten vielä tämä yksi.

Stubbin mukaan Britannian nihkeä asenne näkyy niin ulkopolitiikassa kuin talouspolitiikassakin. Britannia jättäytyi viime vuonna 25 EU-maan solmiman talouskurisopimuksen ulkopuolelle ja on suhtautunut kielteisesti moniin muihinkin EU-hankkeisiin etenkin, jos ne koskettavat Britannialle tärkeää rahoitusalaa.

-Nyt se sitten nähdään miten kestämätön idea kapitalistinen, jääkylmä EU on ollut. Britit näkevät karun totuuden ja jättävät koko EU:n, todennäköisesti pian. Suomen olisi syytä seurata samaa polkua ja palata takaisin hyvinvointivaltioksi sosiaalidemokratian pelisäännöillä.

Brittejä tuskin kiinnostaa tanssia Saksan ja Ranskan pillien mukaan, kun kyseessä kuitenkin on edelleen itseään suurvaltana pitävä maa. Britit sanovat mieluummin EI! koko EU:lle.

EU:n hajoaminen on pelkästään positiivinen asia kaikille Euroopan maille. Mikään maa ei tarvitse EU:ta, mutta kansat tarvitsevat vapautensa EU:sta.

EU on saanut aikaiseksi talouskaaoksen, pikku sodan Ukrainaan, kurjuutta ja kärsimysta kaikkialla Euroopan mantereella sekä ajanut maailman uuden maailmansodan partaalle kun Bryssel ei kykene kunnolliseen toimivaan ulkopolitiikkaan minkään muun maan kanssa.

Eiköhän järkätä Suomikin vapaaksi yhteistuumin, on aika irrottautua EU:sta ja palauttaa itsenäinen Suomi. Kokoomuspellet menkööt joukolla Brysseliin riistämään ihmisiä, Suomi ei jää kokoomusta kaipaamaan. Suomi tarvitsee oman maidaninsa ennen kuin olemme vapaita kaupan ja kapitalismin ikeestä.
25322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

SUOMEN kansa alkkaa kyllästyä myöskin EU HUN

Äänestä

vain eron myötä euroopan uudistukset toteutuu kansojen oikeukisa kunnioittaen.
nykykinen höyrypäisen ääliömäinen pakonomainen tuhoaminen on hirvittävää katsottvaa.
miinushyötyjä 15v,kaikki petosta ja maat aivan sekaisin,ei erkkikään voi ymmäärtää,miksi toiminta jatkuu.
jatko ei voi tuottaa esim. töitä 25-40 miljoonalle,koska kaikki on mennyt ja menee päinvastoin.
eu on sairas tappokone,tuhoaa koko euroopan,se on varmaa.

Äänestä

Lupasivat maksa Ukrainan kaasu velan eivät maksaneet

Äänestä

Otetan roska maita ruvetaan tukemaan niitä aivan hullua touhua

Äänestä
  • Olli Rehn yrittäny saada myös Turkkia mukaan?

    Äänestä

Britain ero EU:sta on erittäin kaukana, ja nyt se oli vasta yhden miehen
"uhkaus".
Ensi hänen pitää voittaa vaalit, sitten järjestää kansanäänestys asiasta
ja neuvotella mahdollisesta erosta.

Älä nyt turhaan siellä innostu

Äänestä
  • paniikkia koska eivät halua hyväksyä tosiasioita.

    Äänestä

  • Älä unohda Faragea!

    Äänestä

  • Ei se mikään yhden miehen uhkaus ole. Pääministeri toi esiin sen jonka britannian parlamentti on hyväksynyt.

    Äänestä

YES!

Ja sitten erotaan me!

Äänestä

Eu:n hajoaminen tietää syvää, pitkää talouden romahdusta ja pulaa monista perusasioista, jopa pahimmillaan koko yhteiskunnan rakenteiden luhistumista. Varautukaa ja kerätkää pidemmän ajan kotivara nyt kun se vielä on mahdollista. Kun kauppojen hyllyt tyhjenevät muutamissa päivissä luhistumisen alettua.

Olkaa siis nyt viisaita ja varautukaa, pian se on myöhäistä.

Äänestä
  • ero aiheuttaa vain piristystä kaikessa,kun päästään kaameasta eu-kiimaisen ahneuden sontakasasta eroon.
    varataan sitten ruokoo ja rahhoo,kun ero on "huomenna" edessä...toiv. jo tällä vkolla.

    Äänestä

ainakin Stubbin mielestä, joka saa EU:sta hyvää liksaa.

Äänestä

Suomi menettää ainoastaan maksu miehen roolin,jos eroaa EU:sta.
Byrokraattinen hirvitys koko EU ja kallis jäsenilleen.
Hulluko sen on alkujaan ideoinut,vai huijarit keski euroopasta.

Äänestä

Uutinen kirjattu 19.10.2012 Jolloin britannia uhitteli maksuosuuksistaan.

Eikä hajoamista tullut.

Äänestä

Mad Max -maailma on jo ihan ovella. Mutta sitähän ei shoppailusometöllöoravanpyöräviinapsyykenlääkkeet-kuplassa lilluva 95 % kansasta tajua ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä

Nimenomaan juuri Englantilaiset pankit ovat olleet luomassa tätä rahakuplaa joka taas aiheutti koko kriisin. Ja nyt kun yritetään saada pankit jonkinlaiseen valvontaan , britit nousee kapinaan!
Eu,lle on briteistä ollut pelkkää harmia,ja maksuistakin ovat onnistuneet lipsumaan.
Kun rahamarkkinoita yritetään valvoa, suomessa persut nousee kapinaan.,miksi?

Äänestä

Jessssssss,viimeinkin me hajotaan!

Äänestä

Jos ei ole muuta kun menoja ja järjettömiä sääntöjä niin pitää olla aika aivoton jos ei osaa ajatella että muitakin vaihtoehtoja on pakko olla. Onko tämä joku golfclub missä pitää maksaa jäsenmaksu mutta et koskaan pääse viheriölle? Koko homma on nurinkurinen. Alussa saat rahaa mutta pidemän aikaa jäsenenä olleet alkavat maksaa muiden viuluja. Outo palkinto kuuliaisesta jäsennyydestä. Nettomaksaja.

Äänestä
  • Aivan oikein lisää tulee niin sanotut roska maat tule liisää

    Äänestä

  • Esa Turunen kirjoitti:

    Aivan oikein lisää tulee niin sanotut roska maat tule liisää

    Helevettiin vaan koko Eu- Euroineen,Ei ole mitään hyvää tullut
    tuolta.Mitä nopeammin hajoaa koko pas.ka sitä parempi.

    Äänestä

Suomi velkaantuu kun joutuu maksamaan miljadeja EU HUN

Äänestä

Kauanko me muuten joudutaan vielä, ruokkimaan sinua verojen kautta ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvästi EU kirjoitti:

http://www.hs.fi/politiikka/Eurooppaministeri Stubb Britannia sanomassa hyvästit EUlle/a1305608335903

Eurooppaministeri Alexander Stubbia (kok) huolestuttaa Britannian yhä nihkeämmäksi käynyt suhtautuminen Euroopan unioniin. Hänen mielestään on syntynyt tunne, että Britannia on valmistautumassa sanomaan hyvästit EU:lle.

"Britannia on vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan asettamassa itsensä marginaaliin", Stubb sanoi uutistoimisto Reutersille Brysselin EU-huippukokouksessa antamassaan haastattelussa.

Stubbin mukaan on kuin 27 maan EU:ssa olisikin 26 maata ja sitten vielä tämä yksi.

Stubbin mukaan Britannian nihkeä asenne näkyy niin ulkopolitiikassa kuin talouspolitiikassakin. Britannia jättäytyi viime vuonna 25 EU-maan solmiman talouskurisopimuksen ulkopuolelle ja on suhtautunut kielteisesti moniin muihinkin EU-hankkeisiin etenkin, jos ne koskettavat Britannialle tärkeää rahoitusalaa.

-Nyt se sitten nähdään miten kestämätön idea kapitalistinen, jääkylmä EU on ollut. Britit näkevät karun totuuden ja jättävät koko EU:n, todennäköisesti pian. Suomen olisi syytä seurata samaa polkua ja palata takaisin hyvinvointivaltioksi sosiaalidemokratian pelisäännöillä.

Brittejä tuskin kiinnostaa tanssia Saksan ja Ranskan pillien mukaan, kun kyseessä kuitenkin on edelleen itseään suurvaltana pitävä maa. Britit sanovat mieluummin EI! koko EU:lle.

EU:n hajoaminen on pelkästään positiivinen asia kaikille Euroopan maille. Mikään maa ei tarvitse EU:ta, mutta kansat tarvitsevat vapautensa EU:sta.

EU on saanut aikaiseksi talouskaaoksen, pikku sodan Ukrainaan, kurjuutta ja kärsimysta kaikkialla Euroopan mantereella sekä ajanut maailman uuden maailmansodan partaalle kun Bryssel ei kykene kunnolliseen toimivaan ulkopolitiikkaan minkään muun maan kanssa.

Eiköhän järkätä Suomikin vapaaksi yhteistuumin, on aika irrottautua EU:sta ja palauttaa itsenäinen Suomi. Kokoomuspellet menkööt joukolla Brysseliin riistämään ihmisiä, Suomi ei jää kokoomusta kaipaamaan. Suomi tarvitsee oman maidaninsa ennen kuin olemme vapaita kaupan ja kapitalismin ikeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu