eli raamattu on siis kokoelma pyhiä kirjoja, jotka aikoinaan muutama hassu mies kokosi ja päätti samalla siinä sivussa mitä siihen otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. joko jumalan sanassa on nyt paljon muutakin sontaa, tai sitten jumalan sanasta on jäänyt paljon pois, tai ehkäpä molempia? ja on myös mielenkiintoista ajateltavaa, että kokoamisenkin jälkeen raamattuun on lisäilty ja siitä myös poisteltu asioita, aina sen mukaan mikä on kirkolle milloinkin ollut edullista. eli kuinka vankalla perustalla kristinusko onkaan?
hassut miehet raamatun takana
7
373
Vastaukset
- Si.
...koko elämänsä egyptologialle, arkeologialle ja teologialle pyhittäneet, vieläkin hassummat miehet haaskaavat koko elämänsä sen perusteelliseen tutkimukseen....tuloksetta!
Valitettavasti olet nimimerkki "Mi." vakavasti HAKOTEILLÄ ja väärässä!
Oi Taivahan Valtias, anna anteeksi nimimerkki "MI":lle, sillä hän ei tiedä, mitä hän tekee. Jos hän kuitenkin tekee, mitä tietää, lähetä hänelle joka taupauksessa armahdus ja anteeksiantosi! Jopa yksinkertaisille on paikka Taivaassa!
Onhan totta, että meidän kuolevaisten joukossa on runsaasti aineksia, joille jaettiin ymmärrystä ja järkeä Herramme ollessa kesälomalla.- Susanna
Yksinkertaisia ovat ne ihmiset, jotka huolimatta kammottavista loogísista vääristymistä huolimatta jaksavat uskoa 'suureen kusetukseen' eli suomeksi sanottuna potaskaan. :D
Jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi. 'Jumala' on antanut ihmiselle järjen, miksi sitä ei saisi käyttää? Eikö järjen käyttämättä jättäminen ole suurinta jumalanpilkkaa? - Anrei
Jos Jumala pitäisi kirjoitettua tekstiä tärkeänä, 1 niin jeesus olisi kirjoittanut elämäkertansa itse.
2 Olisi käytetty Kehittynempää kirjoitus kieltä kuin Aramea. Tuhansia vuosia aikaisemmin oli opittu jo kirjoittamaan muualla.
3 Se alkaisi. Alussa oli alkuräjähdys. Atomit vetivät toisiaan puoleensa, syntyi planeettoja.ja nin edelleen.
- hyvä!
olet aivan oikeassa, raamattu on suuri sekamelska, ihmisten kirjoittama ja kokoama ja myös paljon kirjoituksia on jätetty siitä pois.
Paljon on myöskin lisäilty, ehkä kiinnostavin lisäys on tämä legendaarinen Paavalin lausuma "nainen vaietkoon seurakunnassa", joka tosiasiassa on liitetty kauan Paavalin jälkeen ensin reunahuomautukseksi ja sitten aikojen kuluessa itse tekstiin...
Täytyy kyllä sanoa, että usko on kovin hataralla pohjalla jos se nojaa täysin raamatun arvovaltaan...- jli
Luulisi, että kirjoittaja ensiksi tutustuisi aiheeseen, ennenkuin kirjoittaa tällaisia hataria kirjoituksia.
Kristilliselle uskolle on Raamatun ilmoitus varsin tärkeä, koska siinä on Jumalan kutsu yhteyteensä evankeliumin kautta. Mistä muualta saat tietää, mikä on Jumalan tahto sinun elämäsi kohdalla?
Mistä tällainen tietämättömyys? Ei tarvitse olla pysyvä. Tutustu esim. seuraaviin linkkeihin, niin saat lisää näkemyksiä.
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / Raamattu
sekä
Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet http://www.nic.fi/~jlindell/raamluku.htm - mimmi
jli kirjoitti:
Luulisi, että kirjoittaja ensiksi tutustuisi aiheeseen, ennenkuin kirjoittaa tällaisia hataria kirjoituksia.
Kristilliselle uskolle on Raamatun ilmoitus varsin tärkeä, koska siinä on Jumalan kutsu yhteyteensä evankeliumin kautta. Mistä muualta saat tietää, mikä on Jumalan tahto sinun elämäsi kohdalla?
Mistä tällainen tietämättömyys? Ei tarvitse olla pysyvä. Tutustu esim. seuraaviin linkkeihin, niin saat lisää näkemyksiä.
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / Raamattu
sekä
Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet http://www.nic.fi/~jlindell/raamluku.htmkyllä minä olen tutustunut aiheeseen, opiskelenhan eksegetiikkaa...
Enkä sanokaan, että Raamattu ei olisi kristityille tärkeä, löytyyhän sieltä se kuuluisa punainen lanka, mutta fundamentaalinen tulkinta ei vain Raamatun kohdalla toimi. Kirjaa tulee lukea suhteessa omaan aikaansa ja ihmisten kokoamana sekä kirjoittamana...
Mutta oma Jumalani ei asu vain pölyisillä kirjan sivuilla, vaan Hänet, samoin kuin Hänen tahtonsa löydän ihan omasta sydämestäni! - jli
mimmi kirjoitti:
kyllä minä olen tutustunut aiheeseen, opiskelenhan eksegetiikkaa...
Enkä sanokaan, että Raamattu ei olisi kristityille tärkeä, löytyyhän sieltä se kuuluisa punainen lanka, mutta fundamentaalinen tulkinta ei vain Raamatun kohdalla toimi. Kirjaa tulee lukea suhteessa omaan aikaansa ja ihmisten kokoamana sekä kirjoittamana...
Mutta oma Jumalani ei asu vain pölyisillä kirjan sivuilla, vaan Hänet, samoin kuin Hänen tahtonsa löydän ihan omasta sydämestäni!Kiitos vastauksesta, joka selkeytti ongelmaasi huomattavasti.
Tähän lyhyt vastaus linkistä:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm
3.11 LIBERAALITEOLOGIEN HARHAT
Mm. liberaaliteologiassa on ongelmana, että Jumalan ulottuvuus jää historiallis-kriittisen yliopistollisen Raamatun tutkimuksen ulkopuolelle, koska Jumalan olemusta ei voida tutkia tieteellisin keinoin. Jumala on meidän ulottuvuuksiemme ulkopuolella, johon nykyajan tieteelliset mittaus- ja tutkimusmenetelmät eivät ulotu.
Sen takia ei voi tieteen nimessä puhua Jumalasta konkreettisesti. Kuitenkaan Raamatun tutkimuksessa ei saisi jättää tätä Jumala-käsitettä huomioimatta. Tätä ongelmallisuutta kunniahimoinen tiede ei hallitse.
Sen takia liberaaliteologit lähtevät siitä ihmiskeskeisestä olettamuksesta, mikä ihmisen näkökulmasta kuulostaa miellyttävältä, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, jossa ei tarvitse olla jumalallista inspiraatiota ollenkaan. Se vain kuvaa ihmisten sen ajan käsityksiä Jumalasta. Sen takia Raamattua voi tutkia yksinomaan ihmisten kirjoituskriteerien mukaan. Näitäkin voi toki huomioida, kun vaan ei unohdeta, että kaiken takana on kaikkivaltiaan ilmoitus. Tämän ilmoituksen esilletuomiseksi on Jumala valinnut vajavaisia ihmisiä, joiden omat luonteenpiirteet voi tulla esiin. Raamatun mukaan Jumala on kuitenkin valvonut Sanaansa, joten itse olen vakuuttunut siitä, että sanoma on meille riittävä pelastuksen suhteen, vaikka monien mielestä Raamatun sanoman olisi pitänyt olla selkeämpi. Mainittakoon, että liberaaliteologeja on monenlaisia laidasta laitaan.
Uskovaisten lähtökohta on, että Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisten kautta annettu ja huomioon otettaessa eri kirjallisuuslajeja ja kirjoitustyylejä, se on luotettava kristityn ohjenuoraksi (Luther).
Edellä mainittu liberaaliteologien lähtöasettelu on aikaansaanut melkoisesti vääristyneitä johtopäätöksiä.
He lähtevät mm. siitä, että koska ihmiset ovat Raamatun kirjoittanut, siinä ei voi olla profetioita ja tulevaisuuden näkymiä. Tämän olettamuksen pohjalta on esim. eri osien kirjoittamisajankohta yritetty määrittää. Sekä UT:n että VT:n puolella on lukuisia esimerkkejä tästä. Tämä kuitenkin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin Raamatun ymmärtämisessä. Myös kirjoittajien kohdalla on erimielisyyksiä (esim. Jesaja). Vähitellen on sotku valmis. Syntyy väite, että Raamattu on ristiriitainen.
Liian kriittinen asenne Raamatun ilmoitukseen johtaa myös siihen, ettei pelastuksen sanomaa voi vastaanottaa. Tämä itse asiassa merkitsee, että ihminen asettuu Jumalan yläpuolelle ja itsekkäästi yrittää määrittää, mitä Raamatussa on Jumalasta ja mitä ei. Tästä syntyy ihmisten luonteesta, kokemuksista ja kulloisistakin yleisvirtauksista johtuen johtopäätöksiä, jotka voivat olla hyvinkin ristiriitaisia. Tämä ei ole Jumalan vaikuttamaa uskoa vaan pelkkää uskottelua (=oma uskonto). Tämä voi kuitenkin estää meitä omaksumasta pelastavaa sydämen uskoa.
Suosittelen sinulle myös linkkiä:
http://www.nic.fi/~jlindell/kukajeesus.htm
jossa käsitellään monien tutkijoiden käsityksiä Jeesuksesta sekä UT:n luotettavuudesta.
Eksegetiikan opiskelussa joudut helposti harhateille, ellet huomioi mainitsemissani linkeissä esiintuotuja asioita. Opiskelussa kuten tutkimuksessakin tulisi hyuomioida kaikki vaihtoehdot. Tätä valitettavasti liian usein jää tekemättä.
Tutkimuksen periaatteista olen kauan sitten omien kokemusteni pohjalta lyhyesti kirjoittanut:
http://www.nic.fi/~jlindell/tutk-periaate.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721